SISUSTUSTIILIÄ

Alkuun tervetulotoivotus uusille lukijoille! Teitä on tullut eri kanavia pitkin lisää lähiaikoina, toivottavasti viihdytte mukana! 🙂

Remppa-ajatukset käy kuumina ja takka-asioita ja lattian valintaa on jo keretty pohtimaankin. Lattiapohdinnassa käytiin kivaa keskustelua eri vaihtoehdoista! Nyt vuorossa olisi seinäpintojen pohdintaa, joihin tullaan siis valitsemaa joku kaunis valkoisen sävy. Väriviuhkaa on tutkittu ja täytyy todeta, että kyllä valkoisenkin sävyn valinta on vaikea! Jäinpä lisäksi miettimään, pitäisikö yksi iso seinä maalata jollain kauniin vaalean harmaalla. Siis ihan sellaisella aavistuksella harmaata…

No, mietin vielä sitä. Sen sijaan yksi asia on varma. Tiiliseinä. Olen etsinyt kivoja inspiraatiokuvia ja kohta käynnistyy rautakaupoissa juoksentelu.

tiili+3.jpg
Kuva täältä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jostain syystä tuo punertava tiilisenä on aina kiehtonut. Tiili ylipäätään hivelee silmääni ja olenkin viimeisen vuoden pohtinut haluanko sen punertavana vai kenties valkoisena seinääni. Mitään ihanaa aitoa vanhaa tiiltä ei kotiemme seinien takaa löydy esiinkaivettavaksi, joten sisustustiilillä /verhoilutiilillä (mikä liekään oikea termi) seinä on tarkoitus aikaansaada. Seinä, jolle tuota tiiltä olen kaavaillut, on n. 150cm leveä, eli kovin montaa neliötä ei tiiltä tarvitse hankkia. Seuraavan kuvan tavoin, tiiliseinä tulisi tv:n taustaseinäksi.

tiili+2.jpg
Kuva täältä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meille on siis tulossa valkoinen laminaattilattia. Sen kaverina punertava tiili toimisi varmasti aika herkullisesti! Olen juuri viimeistelemässä 3D-mallinnoksia omasta kodistamme, joita piirrän siis siksi, että tuosta uudesta, hyvinkin erilaisesta ilmeestä joka kotiimme tulee, saa paremman kuvan. Auttanee varmasti myös siippaa käsittämään kokonaisuuden paremmin 🙂 Kunhan saan ne valmiiksi, laitan niitä myös tänne blogiin ihmeteltäväksi.

 

 

 

tiili+1.jpg
kuva täältä

Tässä kuvassa muuten yksi aivan MUST -hankinta! Oliivipuu! Ja mielellään jossain ihanassa korissa, kuten juuri tässä kuvassa.

Ihanaa, kun opinnot alkaa olemaan pulkassa, niin jää aikaa pohtia tätä kauan odotettua remonttia! Sehän siis käynnistyy heinäkuun alun jälkeen. Siihen mennessä on pitänyt tehdä kaikki materiaalivalinnat, laskea vähän kustannuksia ja yrittää mahduttaa tuhat ja yksi asia siihen budjettiin myös. Aiemmin jo totesin, että nälkä kasvaa syödessä ja niinpä listalle kertyy koko ajan jotain pientä uusittavaa ja ”ai, tuo olisi kiva uusia”… Siippa ei aina näe asioita samalla tavalla.

Olemme kuitenkin priorisoineet asiat ja sopineet marssijärjestyksen mikä uusitaan ensin, mikä sitten ja mihin mahdollisesti jää vielä rahaa.

Onko kellään kokemuksia sisustustiilistä? Suosituksia hyvästä paikasta valikoiman ja hinnan suhteen otetaan vastaan! 

Blondi

 

LISÄÄ LIIKUNTAA JA TERVEELLISTÄ RUOKAA

Blogistani on kokonaan puuttunut iso osa elämääni – harrastukset. Kerroin aiempia fiilareita sen asian suhteen tässä postauksessa, jossa pohdin omaa, melko omistautuvaa suhdettani harrastamiseen. Syksyn kiireiset opintoaikataulut ja työt kuormittivat niin henkistä kuin fyysistä jaksamistani ja liikunta jäi syksyn osalta todella minimiin. Se oli todella typerästi tehty, sillä vaikka sinne liikuntaharrastuksen pariin joutuisi raahautumaan väkisin kuolemanväsyneenä, siitä aina piristyy ja elimistö saa uutta boostia! Alkuvuosi ei ollut sen parempi liikunnan suhteen, mutta nyt asia on korjaantunut! 

Liikunta auttaa jaksamaan paremmin arjen paineita ja itse ainakin tarvitsen jatkuvasti liikuntaa osaksi elämää.

Olen vuoden alusta saakka panostanut taas parempaan ruokaan, vaikka ei meidän ruokalistalle kuulu muutenkaan mitkään ylettömät määrät rasvaisia tai sokeripitoisia mättöjä. Haluan myös syöttää kasvavassa iässä olevalle tyttärelleni hyvälaatuista ravintoa ja opettaa hänellekin oikeaoppiset tavat syödä. Olen aina yrittänyt jättää herkutkin vain viikonlopulle, vaikka joskus se arkipäivän suklaapatukka onkin maistunut ihan törkeän hyvältä! Viimeiset puoli vuotta oli kuitenkin kropassa tuntunut (ja näkynyt), ettei ole syönyt riittävän terveellisesti, riittävän hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Minulle ei tule ainoastaan huono olo henkisesti kroppani laiminlyönnistä, vaan koen sen myös fyysisesti huonolla tavalla; väsyttää, pinna palaa nopeammin, turvottaa, housut kiristää ja on tyytymätön olo.  Unenlaatukin heikkenee.

healthy-foods.jpg
kuva täältä

Vaikka miksikään karkin tai suklaan suurkuluttajaksi en enää tänä päivänä tunnustaudu, laitoin silti kaikki herkut pannaan toistaiseksi. Olen nyt toista viikkoa personal trainerin minulle laatimalla ruokavaliolla, jolla jaksan paremmin ja jossa on otettu huomioon laajat allergiani ja ruokarajoitukseni sekä tietty treenin määrä. Tarkoitus olisi ainakin 10 viikkoa jatkaa tällä, minulle kuitenkin ihan normaalia ruokaa sisältävällä ruokavaliolla. Ainoastaan tarkkailen enemmän rasvan määrää ja laatua, proteiinin ja hiilareiden määrää vs. treenin määrä ja unohdan nuo viikonloppuherkutkin hetkeksi. Eli tosiaan mitään ydinfysiikkaa! Varsinaista painonpudotuksen tarvetta minulla ei ole, kiitos geenien, vaikka rasvaa sitä löytyy aina pois tiristettäväksi. Meidän suvun naiset olivat eturivissä kun geenejä pantiin jakoon ja niinpä minullekin on siunaantunut sieltä hyvä perimä. Sukuni naiset ovat pitkäraajaisia, hentoluustoisia ja hoikkia. Painoni on ollut 20-vuotiaasta lähtien likipitäen sama, plusmiinusnolla 2-4 kg. Tällä projektilla on tarkoitus vähentää rasvan määrää ja kiinteytyä enemmän. Tuo plus neljä kiloa tuntuu kuitenkin kropassani jo erittäin ikävältä olotilalta ja on minulle ihan maksimipaino selvästi. Tärkeintä tässä on oma olotila, ei se mitä vaaka näyttää.

Lopetettuani tanssimisen, olen treenannut kuntosalilla reilu pari vuotta, mutta kuten todettua, aktiivisista treenikerroista on kulunut luvattoman pitkä aika. Tunsin siitä ensin huonoa omaatuntoa, mutta sitten tajusin ettei ole syytä. Olen keskittänyt energiani opintoihini ja se on kannattanut. Olen kerännyt nyt toisenlaista pääomaa, kuin fyysistä kuntoa ja nyt kun opinnot ovat ihan kohta ohitse, voin taas jatkaa harrastuspuolella siitä mihin jäin.

Ai että sitä endorfiiniryöppyä onkin ollut ikävä! Piti muistaa aloittaa iisisti, eikä alkaa heti nostelemaan puntteja samoilla painoilla kuin ennen. Siksipä aloitinkin treenit taas aerobis-painotteisella, eli kahvakuulan heiluttelulla ja Kinesis-treenillä.

kinesis.png
Kuva täältä

Onpa ihana tunne, kun on taas päässyt salitreenaamisen pariin! 

Ruokavalion viilauksella ja liikunnan lisäämisellä on varmasti positiivinen vaikutus jaksamiseen ja aineenvaihduntaan. Pari kiloa pudonnee myös painosta, joka sekään ei haittaa, sillä onhan biksukelit nurkan takana!! 🙂

Milläs tolalla teidän liikuntaharrastukset ovat?

Blondi

  

10 KUVAA KESÄÄN – MAALISKUU

Haasteen maaliskuinen kuva on pari päivää myöhässä julkaisuajankohdasta. Kuva tosin napattiin ihan oikeana päivänä, eli lauantaina. Mikä ihana, ihana keväinen sää silloin olikaan! Aurinko paistoi heti aamusta, ulkona oli lämmintä ja tiet kuivat. Oli pakko kaivaa tennarit jalkaan ja ai kuinka ihanaa oli tallustella pienissä ja keveissä kengissä! Testailin myös uutta Michael Korsin takkiani ja voi vitsi, miten hyvältä tuntui keväinen anorakki villakangastakin sijaan – ihanaa!

Haasteeseen ei enää montaa kuvaa tarvita! Tässä maaliskuun kuvassa on aivan selkeä keväinen fiilis! Vaikka lunta on viime viikkoisen aivan tajuttoman talvimyräkän jälkeen, se on hiipumassa kovaa vauhtia pois. Tänä aamuna siitä oli enää aavistus jäljellä.

maalis+13.jpg
Tiedättekö mistä tietää, että on kevät? No siitä, kun aurinko on niin superkirkas ja saa valkoisen lumen hohtamaan kilpaa kanssaan! Arskat on tarpeen! Mikä parasta, aurinko jo lämmittää ja antaa lupausta ihanista kesäpäivistä! Niitä odotellessa!
Tässä vielä minikollaasi kuukausien varrelta:
kollaasi.PNG
Tuo joulukuun kuva (ylärivin vika kuva) on kyllä säälittävä. Kyllä joulukuussa olisi pitänyt olla alarivien kahden ekan kuvan näköistä maisemaa. Huomaatteko kuitenkin viimeisessä kuvassa sen kirkkaan auringon, joka selkeästi puuttuu kahdesta edellisestä lumisesta kuvasta… jep, se aurinko juuri! Se on tullut jäädäkseen taas useammaksi kuukaudeksi. Miten mahtavaa!


Blondi 🙂