Kaikkien isien päivä

Tänään muistamme sitä toista ihmistä, jonka takia jokainen meistä on olemassa.

Meidän perheen isä sai kahvit sänkyyn ja pari lahjaa avattavaksi. Paketeista paljastui niitä jokaisen isänpäivän peruslahjoja, eli partavettä ja kalsareita 🙂 Ainakin meidän isäntä oli onnellinen juuri niistä. Nautimme kiireettömän aamiaisen pöydän ääressä ja loppupäivä on kulunut rennosti löhöten ja ensi viikon matkaa miettien.

IMG_8027.jpg

Kohta lähdemme vanhempieni luokse syömään. Appivanhemmat asuvat 500km päässä, joten heille lähti puhelu heti aamusella. Oma isäni saa itsetekemäni kortin ja kukkakimpun. Lisäksi makeannälkäiselle miehelle annetaan iso kulho herkkujälkkäriä, nimittäin eilen tyttären kanssa valmistettua tiramisua! 🙂

IMG_8028.jpg

Tänään voin olla kiitollinen omasta isästä, jo edesmenneistä isän ja äidin iseistä sekä tietysti lapseni isästä. Liian usein kaikkia asioita pidetään itsestään selvyyksinä. Myös isejä.

Onnellisia isihetkiä kaikille – joko livenä tai muistossa. Yhtä kaikki molemmat tärkeitä. <3

Bruschetta

Helppo ja hyvä italialainen herkku, eli bruschetta käy pienestä suolaisesta, iltapalasta tai vaikkapa alkuruosta, kuten me teimme Pyhäinpäivän illallisella.

IMG_7897.jpg

Bruschetta

2 tomaattia
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
n. 1 dl öljyä (lisää pikkuhiljaa)
tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria
vaaleaa leipää

IMG_7896_2.jpg

Lohko tomaatit ja poista niistä siemenet, pilko sen jälkeen pieniksi kuutioiksi
Kuutioi myös sipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi
Suikaloi muutamia basilikanlehtiä (laita lehdet sisäkkäin, rullaa ja leikkaa kapeasta päästä)
Lisää mausteet ja öljyä pikkuhiljaa sopivan kostean koostumuksen saavuttamiseksi

Sekoita kaikki keskenään ja maistele, onko kaikkea sopivasti
Anna tekeytyä jääkaapissa useampi tunti, mielellään vaikka seuraavaan päivään, niin maut tasoittuvat

Leikkaa leivistä reunat pois niin halutessasi, minä tykkään rapeista reunoista, niin jätin ne.
Sivele leipäpalat (tästä satsista riitti hyvin 6 leipään täytettä) öljyllä ja laita uuniin grillivastuksien alle.
Anna rapsakoitua, mutta älä anna ottaa väriä (muutama minuutti riittää)
Lisää täyte leivälle ja tarjoile heti. Kostea täyte imeytyy nopeasti leipään ja jos leivät seisoo kauan ennen tarjoilua, leipä kerkeää pehmenemään liikaa.

Makoisaa perjantaita kaikille! 🙂

Fiilistellen

Piti postaa ihan muista aiheista, mutta fiilistely vei voiton. Kaikki lähti siitä, kun tänään satoi minun asteikollani mitattuna Helsinkiin ensilumi. Olkoonkin märkää, mutta maassa pysyy alueilla, joilla ei kävellä. Kävelin lounastunnilla hakemaan ruokaa isojen hiutaleiden sataessa hiljalleen ja naamallani mahtoi olla melko typerän onnellinen ilme. Ainakin niiden mielestä, jotka painoi päätä kumaraan naama näkkärillä ja kiirehti askeleitaan päästäkseen äkkiä takaisin sisälle. Ensilumen sataessa minussa herää aina pieni lapsi. Alkaa hymyilyttää väkisinkin. Minulle talvi, lumi ja pakkanen ovat pienen onnen aiheuttajia, varsinkin joulun lähestyessä.

IMG_7956.jpg

Ja niin se tänään sitten tapahtui. Ensimmäisten joululaulujen kuuntelu. Tulin töistä kotiin, tuskin riisuin takkiani edes, kaulaliina kaulassani juoksin olkkariin, sytytin kynttilät ja laitoin joulumusiikin soimaan. Mies puisteli päätään (jälleen), tytär kysyi olenko tosissani. Ihan sama. Minä istuin pehmeälle penkille ikkunan eteen, katsoin takapihan lumista terassia ja kuuntelin Michael Bublen pehmeää ääntä. Joululauluista tulee jotenkin niin onnelliseksi. Mieli täyttyy kaikesta kauniista, hyvistä ajatuksista ja toivosta. Sydän läikähtää pienesti.

stairs.jpg

Hain lyhdyt ja laitoin ne perinteisesti portaille. Lyhdyissä on turvallista polttaa kynttilöitä vaikka huopapäällysteisissä portaissa. Eihän niitä yksin palamaan jätetä kuitenkaan.

Kateellisena olen katsellut pohjoisempana asuvien bloggaajien runsaita lumikuvia. Kunpa eteläänkin saataisiin talvi pian.

Onnellista iltaa kaikille <3