Omassa kodissa parasta on valoisuus. Kun vähänkin on valoa, se kulkee esteettömästi läpi kodin.

Näillä leveyasteilla valo on kortilla tähän aikaan vuodesta. Ihminen, joka laillani käy töissä kasista neljään, istuu toimistossa senkin vähäisen ajan, jolloin päivä nostaa päätään. Valoa ei näe juuri lainkaan monena päivänä putkeen. Iän myötä tätä pimeyttä on kieltämättä alkanut sietämään huonommin, vaikken koskaan mihinkään kaamosmasennuksiin vaivukaan. Eniten siihen vaikuttaa juuri se, että sitä valoisinta aikaa en yksinkertaisesti arkena näe – kun lähden töihin, on pimeää, kun palaan töistä, on pimeää.

Siksi viikonloppujen tärkeys on alkanut korostumaan yhä enemmän. Aiemmin nukuin aina myöhään, saatoin herätä vasta puolenpäivän tienoilla, jolloin tuntui, että koko päivä meni hukkaan. Nykyään herään aikaisemmin, kahdeksan-yhdeksän aikaan. Yleensä muut vielä nukkuu ja saan ne aamun tunnit ihan itselleni.

Omassa kodissa on rauha. Sellainen hyvä tunne, joka tulee, kun palaa kotiin vaikka rankan työpäivän jälkeen väsyneenä. Voi painaa oven kiinni ja jättää kaiken muun ulkopuolelle. Minulle rauha syntyy kotiin hillityillä väreillä, harmonisella tunnelmalla. Vaikka väreistä saa energiaa, en halua niitä kotini valtiaiksi. Vaaleassa ja haaleassa ympäristössä on jotenkin helpompi hengittää. Pidän kovasti kotimme värittömästä, mustavalko-elokuvan tunnelmasta. Siihen on kuitenkin helppo halutessaan tuoda pienelläkin ripauksella väriä ihan uutta otetta.

Joulua kohden koti tulee entistä valkoisemmaksi. Musta häviää matosta, tekstiileistä ja taulun karmeista, tilalle tulee lisää valoa ja valkoista väriä. Tahdon vähän sitä (kohta eteläänkin toivottavasti tulevaa) lumen valkoista hohtoa ja valoa myös sisälle. Väriä tulee metsän vihreästä, jota luultavasti alan lisäämään pikkuhiljaa. Tytär toivoo myös kovasti punaista väriä kotiin täksi jouluksi. Ehkä pienin ripauksin sitäkin voisi ottaa mukaan vuosien tauon jälkeen?

Valoisaa maanantaita kaikille <3