Pinterestin joulu

Olen hiljattain taas innostunut enemmän pinnailusta.

Yleensä se vaatii jonkun inspiraation ja aiheen, jota sieltä lähden etsimään, että taas aktivoidun. Yllättäen tällä kertaa Pinterestin ihmeelliseen kuvamaailmaan ajoi joulu. Parasta lääkettä joulunnälkään on kauniit kuvat ja ah, niitähän tuolla Pinterestissä riittää!

pin%201.jpg

Kun katsoo tuota Christmas-kansiotani läpi, linja on selvä. Väreistä ehdottomia ovat valkoinen ja  harmaa. Vihreää havuista ja kukista, ruskeaa risuista, kävyistä ja koreista. Luontoa kotiin, ihan niin kuin viime vuosina jo olen tehnyt. Koristeiden suhteen mennään yhä simppelimpään suuntaan ja glitter on väistynyt rauhallisempien sävyjen tieltä. Tyylikäs musta, jota en ole aiemmin liittänyt jouluun, alkaa myös nostamaan päätään näissä kuvissa.

pin%202.jpg

Sen sijaan tänä jouluna takaisin tullut väri, eli perinteikäs punainen ei näissä kuvissa näy. Punainen on tehnyt tänä vuonna comebackin kauppojen jouluosastoille, kuten tästä Stockan jouluosasto -postauksestanikin voi lukea. Pienesti se punainen kutkuttaa kuitenkin minuakin, ehkäpä voisin ajatella sitä pienin ripauksin vaikka sohvatyynyihin tai kuuseen.

Kaikista eniten ihannoin sellaista huurteista tunnelmaa. Jos minulla olisi lasikuisti, jonka ikkunat jäätyisivät kiteisiin, ihailisin sitä maisemaa varmaan joka hetki. Kunpa saisikin kotiin jotenkin vangittua juuri sellaista huurteista pakkastunnelmaa.

Täällä tämän vuoden joulun ilmettä suunnitellaan siis jo päätä pahkaa – ideoita on pää (ja Pinterest) pullollaan! 🙂

Liian aikaista, vai sopivasti jo aihetta hipoen?

*kuvat Pinterest -kansiostani

Kyntteliköitä

Valon kaipuusta kerkesin jo viime postauksessa kirjoitella. Joulu ja valot kuuluvat tiiviisti yhteen ja nyt olisikin hyvä hetki ennen parin viikon(!) päästä koittavaa ensimmäistä adventtia katsastaa jouluvalojen tarve. Itse en ole omistanut kynttelikköä ikiaikoihin. Nyt kuitenkin ajattelin joulun ajaksi vaihtaa takan päällä olevan valaisimen kynttelikköön. Tällaisia vaihtoehtoja löytyi omaan makuuni:

kynttelik%C3%B6t.jpg

1. Korkea kynttelikkö on kaunis, suoraviivainen ja moderni. Erittäin vahva vaihtoehto, joskin aika iso?
2. Varrellinen tähti on kaunis. Toisi varmasti myös enemmän valoa kuin kyntteliköt?
3. Perinteinen muoto hieman modernimmalla ilmeellä – tykkään. Kolminumeroinen hinta kuitenkin liikaa.
4. Adventti-kynttelikkö on yksinkertaisen tyylikäs. Valonlähteenä kuitenkin aika pieni?
5. Tästä tulee mieleen vanhanaikainen, oikeilla kynttilöillä käytettävä versio. Pidän jalasta tosi paljon.
6. Design-klassikoksi jo noussut Joy on hauska ja leikittelevä, ehkä kuitenkin vähän tyyris ”jouluvaloksi”

Mikä näistä olisi sinun valintasi?

*Kuvat lainattu linkkien takaa.

Valoa

Omassa kodissa parasta on valoisuus. Kun vähänkin on valoa, se kulkee esteettömästi läpi kodin.

takka%201.jpg

Näillä leveyasteilla valo on kortilla tähän aikaan vuodesta. Ihminen, joka laillani käy töissä kasista neljään, istuu toimistossa senkin vähäisen ajan, jolloin päivä nostaa päätään. Valoa ei näe juuri lainkaan monena päivänä putkeen. Iän myötä tätä pimeyttä on kieltämättä alkanut sietämään huonommin, vaikken koskaan mihinkään kaamosmasennuksiin vaivukaan. Eniten siihen vaikuttaa juuri se, että sitä valoisinta aikaa en yksinkertaisesti arkena näe – kun lähden töihin, on pimeää, kun palaan töistä, on pimeää.

takka%202.jpg

Siksi viikonloppujen tärkeys on alkanut korostumaan yhä enemmän. Aiemmin nukuin aina myöhään, saatoin herätä vasta puolenpäivän tienoilla, jolloin tuntui, että koko päivä meni hukkaan. Nykyään herään aikaisemmin, kahdeksan-yhdeksän aikaan. Yleensä muut vielä nukkuu ja saan ne aamun tunnit ihan itselleni.

Omassa kodissa on rauha. Sellainen hyvä tunne, joka tulee, kun palaa kotiin vaikka rankan työpäivän jälkeen väsyneenä. Voi painaa oven kiinni ja jättää kaiken muun ulkopuolelle. Minulle rauha syntyy kotiin hillityillä väreillä, harmonisella tunnelmalla. Vaikka väreistä saa energiaa, en halua niitä kotini valtiaiksi. Vaaleassa ja haaleassa ympäristössä on jotenkin helpompi hengittää. Pidän kovasti kotimme värittömästä, mustavalko-elokuvan tunnelmasta. Siihen on kuitenkin helppo halutessaan tuoda pienelläkin ripauksella väriä ihan uutta otetta.

takka%203.jpg

Joulua kohden koti tulee entistä valkoisemmaksi. Musta häviää matosta, tekstiileistä ja taulun karmeista, tilalle tulee lisää valoa ja valkoista väriä. Tahdon vähän sitä (kohta eteläänkin toivottavasti tulevaa) lumen valkoista hohtoa ja valoa myös sisälle. Väriä tulee metsän vihreästä, jota luultavasti alan lisäämään pikkuhiljaa. Tytär toivoo myös kovasti punaista väriä kotiin täksi jouluksi. Ehkä pienin ripauksin sitäkin voisi ottaa mukaan vuosien tauon jälkeen?

Valoisaa maanantaita kaikille <3