En usko, että meistä kukaan on tullut tänne sattumalta. Meillä jokaisella on oma tarina, oma tehtävä, oma jälki, jonka jätämme jälkeemme. Sellainen, josta meidät muistetaan ja joka jää elämään muiden sydämiin ja ajatuksiin. Yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen lopun ikää. Nauru. Kasvojen ilmeet. Eleet. Sanonnat. Tapa liikkua. Äänenpaino. Tuoksu.

Elämässä tulee hetkiä, kun meille tärkeät ihmiset siirtyvät ajasta ikuisuuteen. Vaikka jokainen sen joutuu kohtaamaan joku päivä, ehkä useamman kerran elämässä, ei siihen osaa mitenkään valmistautua. Joka kerta se tuntuu yhtä loputtomalta, yhtä vaikealta ja yhtä mahdottomalta nähdä keinoa selvitä siitä.

Me kävimme armotonta taistelua jotain tuntematonta, arvaamatonta, kasvotonta ja katalaa vastustajaa vastaan. Sillä on tapana hiipiä lähellesi, asettua salakavalasti luoksesi ilman, että sen läsnäoloa edes tiedostaa. Se heikentää sisältäpäin ja useimmiten sen huomaa liian myöhään. Vaikka se ottaa otteeseensa vain yhden, se ulottuu niin paljon pidemmälle. Se koskettaa lähipiiriä, ystäviä, tuttavia. Siitä tulee jokaisen taistelu.

Me hävisimme sen taistelun. Menetimme sille yhden omistamme. Minä menetin sille isäni.

Me jäljelle jääneet jatkamme matkaamme täällä. Maailmassa, jonka me tunnemme meidän jokapäiväisenä paikkana. Arkena. Se paikka, jonne me jäämme ensin tuntemaan loputonta surua, viiltävää ikävää ja pelkoa tulevista päivistä. Se paikka, jonka ainoa parantava voima ei odota ketään, eikä anna itseään kenellekään yhtään sen enempää. Se, jota vastaan usein taistellaan ja joka viimein kääntyy kaveriksi vierellesi. Aika.

Se vielä muuttaa haavat, kipeät muistot ja kirveltävät kyyneleet kullaksi. Arviksi, joista muistamme tärkeät ihmiset ja hymyiksi, jotka heräävät kasvoille uudelleen, kun olemme valmiita taas siihen.

Elämäni muuttui tämän menetyksen myötä. Se ei koskaan palaa enää entiselleen. Elämässäni tulee aina olemaan jako – ennen ja jälkeen. Se koskettaa minua lopun ikääni.

Ikävöin sinua, isä.

Viime päivät ovat kääntäneet kaiken päälaelleen. Maanantai-aamun riemu vikan työviikon alkamisesta ennen lomaa loppui melko lyhyeen. Iltapäivällä ikävät uutiset nousi päällimmäiseksi ohi kaiken muun ja niiden mukaan tässä nyt eletään. Vika työviikko loppui kuin seinään, sillä kaikki päivät ovat työpaikan sijaan kuluneet sairaalassa perheenjäsenen vuoteen vierellä. Tilanne on se, että tästä ei taida olla enää nousua ylöspäin. Olemme tienneet näiden hetkien lähestyvän, mutta mikäpä niihin valmistaisi. Etukäteen en ole suostunut suremaan.

Jäihin on nyt laitettu ymmärrettävästi, mutta pettymykseksi totta kai, kaikki kesän suunnitelmat. Myös Turkin matka. Nämä tulevat päivät, niin… päivistä tässä taidetaan nimittäin puhua, vietetään tiukasti perheen kanssa yhdessä ja lähitulevaisuus on sekin valitettavan tiedossa; käytännön järjestelyitä ja paljon asioita, joita kukaan ei haluaisi kohdata, surun määrästä puhumattakaan. Nämä ovat raskaita päiviä perheellemme, mutta yhdessä ne on selvittävä hetki kerrallaan. Ei tässä muutakaan voi.

Kesä ja loma ei ala kivoissa merkeissä, eikä varmasti päätykään sellaisiin. Tällä hetkellä on vaikea nähdä mitään iloista tapahtumaa kesän varrelle, vaikka sellaisia oli suunnitelmissa läjäpäin. Päivät kuluvatkin nyt vain hetkestä hetkeen. Huomista ei voi, eikä kannata suunnitella tai miettiä. Tuntuu ihan uskomattomalta, että tähän on tultu. Tilanne on edennyt kaikkien yllätykseksi aika rajua tahtia ja on ollut vaikea pysyä kyydissä. Tajuta, että matka on ollut vuoden alusta asti oikeastaan vain alaspäin koko ajan ja tähän se on tuonut. Kohta tästä kyydistä jäädään pois, vähän kuin päätepysäkillä.

Jotenkin on tässä kasassa yritettävä pysyä. Uni ei tule iltaisin kovin hyvin, vaikka väsyttää. Kuitenkin kun uni tulee, nukkuu koko yön kuin halolla päähän lyötynä. Päätä särkee joka ikinen päivä ja aina ei muista mitä söi aamupalaksi. Vai söikö. Mietin joskus aiemmin keväällä, kun merkit antoivat ymmärtää, että tämä päivä tulee nopeammin yhä vain, että en tiedä miten tästä selvitään. Mutta kyllä se sisäinen voima jostain tulee, joka kantaa päivästä toiseen ja auttaa kohtaamaan ihan hirveän vaikeita asioita. Jotenkin sitä ihminen vain yksinkertaisesti selviää.

Jostain on kaivettava positiivista energiaa. Kyllä sitä jostain löytyy myös näihin päiviin. On pakko löytyä.