Arkikattaus

Kattaukset on niin meikäläisen juttu. Kauniin ilmeen ruokapöytään loihtii parissa minuutissa. Yleensä jo servietit ja kynttilät riittää.

_MG_9038.jpg

_MG_9050.jpg

Kauniit kukat ja toisiinsa sointuvat värit käytetyissä astioissa, tableteissa ja servieteissä antavat kattaukselle viimeistellyn ilmeen. Jalalliset lasit tuovat ripauksen juhlantuntua arjenkin keskelle.

Tällä kertaa yritin tehdä paperiservieteille taskuliinoissa paljon käytetyn taittelun, mutta paperi ei tietenkään asettunut kauniisti haluamallani tavalla. Niinpä rikoin taittelun ja jätin sen aukemaan lautaselle. Niistä muodostui kuin epäsymmetriset kukat. Kaunista, joskaan ei kovin käytännöllistä servietin jäädessä ikävästi ruttuun käyttäjän kannalta. Täytyy tehdä joskus uusi yritys kangasliinoilla.

_MG_9057.jpg

_MG_9045.jpg

Kauniisti katetun pöydän ääressä myös tämän kuntokuurin ruoka maistuu paremmalta. Ja onhan se aika kiva istahtaa työpäivän ja treenien jälkeen perheen kanssa pöytään syömään ja vaihtamaan päivän kuulumisia, kun puitteetkin on kohdallaan. Kynttilät luovat heti rauhallisemman tunnelman pöytään.

Kaunista torstaita kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *