Skarpimpi olohuone laajalla kulmalla

Mietin pitkään mikä tökkii. Olkkari näytti valjulta ja laimealta, enkä ihan osannut laittaa sormeani siihen, että mikä mätti. Kaikki tuntui vain niin vaisulta ja ryhdittömältä ja se ärsytti. Meinasin jo vaihtaa valkoiset muovipunosmatot lattialle, mutta talvi piti kuitenkin järjen päässä ja paksun maton lämmittämässä jalkoja.

Nämä kotikuvat on otettu uudella laajakulmaobjektiivillani. Nyt mahtuu niin paljon enemmän neliöitä kuvaan! Huomion arvoista on myös ihan toisenlainen valovoimaisuus ja kirkkaus, mitä uudella kameralla ja tällä laajakulmaobjektiivilla saa aikaan.

_MG_7364.jpg

Olkkari tarvitsi epätoivoisesti jotain ryhtiä ja sitä sain onneksi mustasta väristä. Noinkin simppeli asia sai ilmeen muuttumaan tosi paljon mieleisempään suuntaan! Olen jo aiemminkin todennut, että pienillä jutuilla on suuri merkitys, eikä ilmeen muuttamiseen tarvita välillä euroakaan. Sen kun kaivelee kaappeja ja tekee uudenlaisia yhdistelmiä vanhoista asioista.  

_MG_7384.jpg

_MG_7361.jpg

Kaveriksi sohvan mustille tyynyille toin olkkarin pöydälle tummanharmaan kivitarjottimen ja sohvalle graafisella kuviolla varustetun torkkuhuovan. Lisäsin myös pikkusohvalle mustan tyynyn sekä lempparini, Tapio Anttilan Skissi -tyynyn. Muutama musta asia antoi heti heti skarpimpaa ilmettä kotiin. Tuota ryhtiliikettä se juuri tarvitsikin!

Huomenna kannattaa olla kuulolla – on tulossa alekoodia teille lukijoille ja lisäksi kerron tarkemmin mielenkiintoisesta reissustamme, jonne suuntaamme torstaina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *