Keittiön joulu

Keittiöön ei juurikaan kuulu jouluiset koristeet, ainakaan meillä, mutta jouluisen ilmeen sinne saa helposti joulukukilla, kynttilöillä ja liitutauluun raapustetulla jouluntoivotuksella.

_MG_1118.jpg

_MG_1116.jpg

Joulu tulee keittiöön kukkien ja kynttilöiden lisäksi ihanista tuoksuista – tähän mennessä kaikista leivonnaisista ja jo lahjaksi jaetuista herkuista. Perjantaina joulu tulvahtaa keittiöön täysillä, kun kinkku laitetaan uuniin, porkkanalaatikko paistetaan ja varmasti vielä kuivakakkukin leivotaan.

Huomenna on tarkoitus mennä hoitamaan kaikki joulunpyhien ostokset. Flunssa alkaa vihdoin hieman hellittää ja kuumemittarin luvutkin ovat pysyneet alle 37 tänään. Mies jo kävi pitkäripaisesta hakemassa joulun viinit ja glögitarpeet, joten ruoka on ainoa, joka tästä torpasta enää puuttuu. Yläkerrasta kuuluvasta rapinasta ja visusta komennosta pysyä poissa, päättelen, että jotain lahjojakin on allekirjoittaneelle löytynyt… 🙂

_MG_1122.jpg

Tänään olin sairaslomalla eilisen puolikkaan päivän lisäksi. Olen tehnyt töitä kotona päiväunien välissä, mutta huomenna yritän raahata itseni toimistoon. Olisi meinaan luvassa vika päivä töitä tänä vuonna, joten olisi kiva päästä viimeistelemään työt ja siivoamaan pöytä, jotta uuden vuoden voisi kirjaimellisesti aloittaa puhtaalta.

_MG_1132.jpg

Huomisen kauppareissun jälkeen en aio enää juosta missään, vaan sitten on aika alkaa rauhoittumaan joulun viettoon. Muutamia ystäviä odotetaan vielä loppuviikolla iltaisin kylään, jotain pukinhommia kuulemma…

Blogin pariin palaan vielä parin jutun verran ennen aattoa.

Nautinnollisia joulunaluspäiviä!

Heidi / Checklist - -

2 kommenttia “Keittiön joulu

  1. Ai, kun voisin olla teillä jouluna kärpäsenä katossa! Niin tunnelmalliselta ja ihanalta kaikki kuulostaa. ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *