Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
On varmaan hyvä, että meihin on sisäänrakennettu sellainen systeemi, että kun elämässä menee liian lujaa, eikä sitä pääkoppa vielä tajua, alkaa elimistö jarruttelemaan ja pakottaa hieman pysähtymään.
Terveys on vähän rakoillut ja on ollut rajuja kipukohtauksia, jotka on pakottaneet sängyn pohjalle ja välillä on pitänyt pieni itkukin tirauttaa ihan vaan siksi, että ketuttaa koko olotila ja kova särky. Olen pienestä pitäen ollut vatsalla reagoija. Tiedättekö sellainen, kun piti lapsena lähteä Linnanmäelle tai jollekin matkalle, niin mitä teki meikäläisen maha – no, meni sekaisin vatsakramppien kera! Tai kun koulussa piti esitelmöidä luokan edessä tai mennä työhaastatteluun tai elämässä on muuten vaan jotain jännää jokapäiväisestä poikkeavaa tapahtumaa. Vatsalla niihin tulee reagoitua, halusin tai en. Stressitilanteissa tuo vain korostuu, eikä ole ensimmäinen kerta, kun stressi laukaisee kovan vatsakivun päiväkausiksi, eikä mikään pysy sisällä. Ei edes vesi…
Parin tuskaisen viikon jälkeen raahauduin viimein lääkäriin ja sain apua tilanteeseen. Nyt pitäisi lääkityksellä saada vähän rauhoitettua henkisestä tilanteesta johtuvaa vatsaoireilua ja toivon todella, että lääkitys tepsii pian. Stressistähän tämä johtuu ja onko ihme? Niin paljon elämää mullistavia asioita on tapahtunut kesäkuun jälkeen. Isän menetyksestä on vasta muutama kuukausi. Ei siitä ole vielä selvinnyt kukaan meistä, hädin tuskin ymmärrämme koko tilannetta edelleenkään. Viime päivinä tuo asia on ollut mielen päällä vähän enemmän taas.
Surutyön ohella on pitänyt hoitaa miljoona käytännön asiaa; työ, opiskelu, oma perhe, harrastukset, muun perheen tukeminen, äidin asunnon myyminen ja muutosta koituvat asiat… lista on pitkä, mutta onneksi osa vain tilapäisesti ruuhkaa aiheuttavia. Ne on kuitenkin nyt kaikki päällä yhtä aikaa ja lautasella on tällä hetkellä aika paljon. Aivot raksuttaa ihan täysillä koko ajan erilaisia asioita pohtien ja kun siellä alkoi tapahtua ylikuormitusta, kroppa teki tenän. Ihminenhän on psykosomaattinen – kaikki liittyy kaikkeen.
Sanoin lääkärille, joka kysyi miten jaksan kaiken keskellä, että kyllä minä nämä henkiset asiat kestän, mutta tätä fyysistä oireilua en jaksa. Meikäläisen suolisto kun ei muutenkaan toimi ja ole kuin normaalilla ihmisellä. On se kumma, kun usein vieläkin törmään tämän vilja-allergiani kanssa sitä kummasteleviin lääkäreihin. Kun allergiani tuli puheeksi vastaanotolla, lääkäri korjasi minua sanomalla, ”niin, siis keliakia”. Johon minä sitten että ”ei, kun vilja-allergia. Ei keliakia.” Minä siinä sitten lääketieteen tutkinnon suorittanutta ihmistä ojensin maallikkona kertomalla näiden kahden eroja. Ehkä tämän sekaannuksen selittää osin se, että tuo kyseinen allergia todetaan vain 2%:lla aikuisista, tämä kun on yleensä imeväisikäisten lasten ohimenevä juttu. Näin aikuisiällä puhjenneena tuo lienee melkoisen pysyvä.
Lääkkeiden lisäksi apua tilanteeseen tuo vain jarruttelu, joten ylimääräisiä stressiä aiheuttavia asioita tulisi välttää. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ehkäpä yritän nyt ottaa vähän iisimmin ja lopettaa turhan suorittamisen. Helpostihan sitä ihminen kasaa itselleen tekemistä ja pitää itsensä kiireisenä, sillä kyllähän se auttaa surutyössä, kun pysyy aktiivisena. Ehkä nyt on hyvä havahtua, että olen pitänyt itseni vähän turhan aktiivisena. Niinpä laitoin jäähylle erilaisia asioita, en ota paineita, jos en jaksakaan lähteä jumppaan tai jos tuntuu, ettei huvitakaan tehdä sitä mitä piti. Fyysistä rasitusta tulisikin välttää silloin, kun henkinen puoli on koetuksella. Nyt hoidetaan siis ensin nämä akuuteimmat asiat ja karsitaan turha stressi ja päällekkäin olevat jutut pois. Hoidetaan välttämättömimmät. Kun henkinen paine vähenee, uskon, että elimistökin toipuu taas normaaliin olotilaan.
Tänään on työpaikan rapujuhlat, joten rentoa juhlimista siis tiedossa. Meikäläinen pysyy visusti lääkityksen vaatimalla vesilinjalla, mutta onneksi se ei estä hauskanpitoa. Sitten enää toivotaan, että masukin pysyy rauhallisena…
Viikonloppu muutoin pitää sisällään vähän muuttohommia, mutta toisen päivän pyhitän Habitare-messuille, jossa ainakin voi vaan olla ja ihastella kauniita juttuja. Ehkäpä harrastaa hieman shoppailuterapiaa… Sepäs on terapiaa parhaimmillaan! 🙂
Voimaannuttavaa viikonloppua meille kaikille. <3
Jaksamista! ♥ Mulla ei ole kesäkuun lopun jälkeen ollut vatsa ja suolisto kunnossa kuin muutaman päivän ja se jos mikä vaikeuttaa elämistä. Henkisellä puolellakin on kuormitusta ja kun siihen ymppää vatsaongelmat niin henkinen kuormitus kasvaa ja siitä taas pahenee vatsavaivat. Oikein näppärä oravanpyörä, johon mulla ei auta pysähtyminen eikä toisaalta arjen aktiivisuustason nostokaan. Tässä sitten sisätautilääkärin ja mahdollisesti tähystysajan odottelua, lähetteiden kanssa kun saa aina odottaa. <br />
<br />
Hups, ei ollut tarkoitus purkaa omaa mieltä vaan lähinnä toivottaa jaksamista ja osoittaa, että täältä löytyy ymmärrystä ja tukea. ♥
Kiitos, kohtalotoveri. ♥ Jotenkin sitä jo tuon reilu pari vuotta sitten tehdyn vilja-allergiadiagnoosin jälkeen oli kerennyt tottumaan siihen, että vatsa on kuosissa, kunhan syön minulle sopivaa gluteenitonta ruokaa. Itsehän elin tätä vatsaongelmaisen elämää jo 10 vuotta ennen kuin tuo allergia löytyi, joten vatsaongelmat ei todellakaan ole mikään uusi juttu mulle. Nyt taas kun nää vaivat alkoi, iski ihan todellinen epätoivo. Tiesin kyllä itsekin heti, että stressistä ne johtuu, mutta oli pakko mennä lääkäriin, jotta tähän saisi jonkun fyysisiä oireita hillitsevän avun. Muu apu täytyy löytyä sitten rauhallisemmasta elämänmenosta. Mä tiedän, että tää on ihan ohimenevä juttu, joten nyt vaan pitää ottaa iisimmin.<br />
<br />
Toivottavasti sä saat myös avun pian! ♥ Tuo oravanpyörä tarvii kyllä kapuloita rattaisiin pian. Eikä tarvitse pyydellä anteeksi purkautumista, sitä saa ja kuuluu tehdä! ♥ Jaksamisia sinne myös!
Jaksamista ja tsemppiä ♥ Sulla ollut kaiken muun stressin lisäksi tuo surutyö isäsi poismenosta johtuen, mutta joiltakin osin ymmärrän täysin sun fiiliksiä. Mulle puhkesi allergiakokeissa todettujen allergiajuttujen jälkeen paha ihottuma jalkoihin ja lääkäriltä kun olin hakemassa kortisonivoidetta kutinaan, niin lääkäri siinä sitten kyseli muuten olotilaa ja jaksamista. Tässä kun olen yli vuoden stressannut tämän terveyden kanssa, mikä on omalta osaltaa aiheuttanut lisää sairastelua. Lisäksi olen jatkuvasti TODELLA väsynyt ja vuorotyötä kun teen, niin pidemmän päälle alkaa olla hankala yhtälö. Ihanaa oli kuitenkin huomata, että lääkäri kohtasi ja hoiti kokonaisuutena eikä pelkästään sitä ihottumaa.
No on kyllä tuo sunkin tilanne tosi haasteellinen. 🙁 Mulla on vähän paha tapa patoa asiaa asian päälle, eli juurikin tuota tekemistä ja lisää tekemistä. Osaan kyllä puhua ja itkeä pahaa oloa ulos, siitä ei ole kyse, mutta erehdyn tosi usein luulemaan, että vain minä osaan hoitaa jonkin asian. Vaikka pyhästi päätin tämän vuoden alussa, että otan rennosti asian kerrallaan, se ei ihan ole toteutunut tällä vuoden toisella puoliskolla. Toisalta vuoden alussa en vielä tiennyt mikä suru meitä tulee kohtaamaan nopeammin kuin luulimmekaan. Elämää ei tosiaan voi suunnitella. Tuo stressaaminen on kyllä viheliäinen "tauti". Hienoa kuitenkin, että olet tavannut lääkärin, joka katsoi isoa kuvaa. Toivon, että säkin pääset selvyyteen noista kaikista… ♥
Kuuntele kehoasi! Paras vinkki, jonka voin antaa sinulle. Keho ja mieli ovat täydessä synkassa ja ovat yksi ja sama asia. Mullistavien asioiden jäljeen on enemmän kuin normaalia, että kroppa 'kärsii' eikä pysy mukana! Ole armollinen ja anna keholle lepoa silloin kuin se huutaa sitä. Jos ei ole voimia tehdä mitään niin suo se itsellesi. Kyllä niissä jumpissa ehtii käydä. <br />
<br />
Toipiminen vie aikaa…muutaman päivän päästä äitini kuolemasta on vuosi :(. Joka päivä hän on mielessä, välillä vahvemmin ja välillä taka-alalla. Eilen mm. makasin terapeuttini kanssa lattialla tunnin ja itkin koko sen ajan…oli niin väsynyt ja paha olla!!!<br />
<br />
Muistat pitää huolen itsestäsi eikä just kannata suorittaa! Se ei auat mitään eikä ketään!<br />
<br />
Halit!
Olet oikeassa, hyvä vinkki, jota todella olen yrittänyt tehdä ja kuten tuossa ylemmässä, Jossulle kirjoittamassani kommentissa sanoin, eka puoli vuotta menikin aika lailla niin. Sitten tapahtui se kaikista surullisin juttu ja hommat kaatui taas. Pitää ottaa ryhtiliike ja palata hyvin toimineeseen alkuvuoden systeemiin, eli todellakin hidastaa ja kuunnella itseäni enemmän. Ottaa asia ja päivä kerrallaan. <br />
<br />
Toipuminen lähimmäisen kuolemasta vie todellakin aikaa. Kuulin, että surun kanssa pitää elää jokainen vuodenaika, ennen kuin se alkaa helpottaa. Niihin jokaiseen aikaan kuuluu omia muistoja ja tapahtumia ja jokainen niistä pitää elää ilman sitä menetettyä perheenjäsentä. Kuulostaa ihan järkeenkäyvältä. Mulla purkautuu suru myös suuttumuksena itkun ja surullisen olotilan lisänä. Kun edellämainittuihin lisää vielä fyysisen kivun, on soppa valmis. Kaikki tunteet kuuluvat prosessiin, mikään niistä ei ole väärin. Pääasia, että sen kaiken saa ulos ja kuulostaa siltä, että terapeutin lattialla itkeminen on ihan ok väylä. <br />
<br />
Paljon tsemppiä ja voimaa vuosipäivän lähestyessä. ♥ Olet ajatuksissani. ♥
Jaksamista! ♥ <br />
I so feel you näiden mahaongelmien kanssa. Just makasin itekin pari viikkoa sängyssä ja edes vesi ei pysynyt sisällä. Stressi ja mahalla reagointi on kyllä hemmetinmoinen oravanpyörä 🙁 Miten sulla muuten tuo vilja-allergia todettiin?
Kiitos ♥ Joo, nämä ongelmat ovat kyllä viheliäitä! 🙁 Vesi ei välillä pysy sisällä täälläkään, jotain pienimuotoista paastoa on siis vietetty. Tuo vilja-allergia todetaan niinkin yksinkertaisesti, kuin verikokeilla. Verestä eritellään vasta-aineet yksittäisille viljoille ja katsotaan millä tasolla ne on. Mulla oli kaikki muut reilusti yli raja-arvojen, paitsi kaura. Olen tosin huomannut, että normikauraa (esim. Elovena) en voi syödä, oireet tulee silloinkin, eli gluteeniton kaura siis vain käy. Mulla oli korkeimmat arvot ohran kohdalla, sitten ruis ja sitten vehnä. Verikokeiden tulosta sai odotella yksityiselläkin puolella yli viikon, eli joku aika niiden tulosten saamisessa menee. En meinannut saada verikokeita mitenkään – lääkäri kinasi vastaan, että ei se voi johtua yksittäisistä viljoista, sillä tuollainen allergia on imeväisikäisten lasten ohimenevä allergia. Munkin tytär oli pienenä allerginen kananmunalle, mutta se meni ohitse, eli onhan näitä sellaisiakin. Intin vastaan ja lääkäri sanoi, että testataan sitten nyt se yleisimmät, eli vehnä ja ruis. Sanoin, että eikös niitä ole kaksi muutakin, että voisko nyt vaan testata ne kaikki neljä?! Jotenkin tuntui, että pitkin hampain sain lekurin lisäämään ohran ja kauran listaan ja ohrahan se sitten paljastuikin kaikista pahimmaksi. Lääkäri olikin tosi yllättynyt testien tuloksista ja passittikin mut seuraavaksi ravintoterapeutille. Hän laittoi mut 8 viikkoa kestävälle erikoisdieetille, jolloin noudata tasan tarkkaan Fodmap -dieettiä. Sitten yksitellen tuon jälkeen otin ruoka-aineita takaisin ruokavalioon, jolloin oli helppo huomata mitkä muut aiheuttaa allergioita ja sieltä paljastui sen jälkeen mm. vesimeloni ja viinirypäleet. Että näin… Kannattaa vaatia tuokin tutkimus, sillä se on vaan yksi verikoe. <br />
<br />
Tsemppiä sullekin! ♥
Täytyypä selvitellä onko mulla koskaan testattu noita. Keliakia vasta-aineet varmasti monestikin, mutta tuskin vilja-allergiaa. Mähän oon ollu gluteenittomalla jo 2,5vuotta ja se on osittain auttanut, mut selvästi vielä jotain muutakin väärää ruokavaliossa on, ja koko ajan niitä löytyy lisää 😛