Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
Kun lähdin tähän vuoteen 2015 uudella asenteella, on se osoittautunut melko hyväksi ajatusmalliksi kuluneiden kuukausien aikana. Halusin omaksua vähän rennomman elämänasenteen ja luopua turhasta suunnitelmallisuudesta, johon olen aina ollut taipuvainen. Sen seurauksena olen tehnyt pari hyvinkin äkkinäistä päätöstä, joista olen kiitellyt itseäni jälkikäteen.
Yksi näistä suurista päätöksistä oli jäädä nykyisen työnantajani palvelukseen ja lähteä takaisin koulun penkille uutta graafisen alan tutkintoa suorittamaan, vaikka edellisestä valmistumisesta oli kulunut vain kuukausia. Tämä päätös on jo nyt osoittautunut oikeaksi kaikin tavoin ja olen sen myötä saanut ihan uutta motivaatio työntekoon, uusia haasteita ja mielenkiintoisia projekteja, jotka edistävät osaamistani entisestään. Joskus on siis todellakin parempi toimia vaiston varassa ja tehdä asioita impulsiivisesti. Ainakin itsellä tämä on toiminut ja asiat ovat ikään kuin saaneet ihan omat siivet, joilla lentää…
Toinen, mitä halusin tämän vuoden aikana saavuttaa, oli mielenrauhaa, stressittömyyttä ja kykyä elää enemmän hetkessä. Olen kuin olenkin löytänyt sisäisen tyyneyteni tilanteisiin, joihin en voi vaikuttaa. Sen suhteen olen käynyt kovaa koulua viime kesästä lähtien, kun lähimmäiselläni diagnosoitiin vakava sairaus. Tapahtui jotain täysin odottamatta, johon ei voi valmistautua mitenkään. Se on koskettanut koko perhettä, sukulaisia, ystäviä ja tuttavia ja sen kanssa eläminen on ollut yhtä vuoristorataa ylös ja alas vuoronperään. Tunteet vetivät alkuun edes takaisin, oli vaikeaa sopeutua tilanteeseen millään tavalla. Olen erilaisten vaiheiden myötä ymmärtänyt, ettei joissain asioissa voi mennä aina tunnepuoli edellä, vaan jotkut tilanteet on kyettävä hoitamaan viileästi järjellä.
Jos mitään olen viimeisen vuoden aikana oppinut, niin se on kyllä se, ettei asioita kannata murehtia etukäteen. Ne on otettava vastaan sellaisina kuin ne tulee ja miettiä niiden kohtaloa sitten, kun niiden aika on. Ei yhtään aiemmin. Tuollainen ennen aikojaan murehtiminen kuluttaa turhaan energiaa ja usein myös mielikuvitus saa siivet ja tulee maalatuksi piruja seinille. Sellaiselle on turha antaa valtaa ja kun niin pystyy tekemään, ei isot, ikävät ja vakavatkaan asiat vie heti pakokauhun puolelle, vaan niihin pystyy suhtautumaan järkevästi ja tyyneydellä ja pitämään ne mittasuhteissa. Vaikkakin joskus kerrostalon kokoisissa. Tunteita ei toki pidä yrittää tukahduttaa, ne kyllä tulvahtavat jossain kohtaa ulos ja niin kuuluukin.
On asioita, joita voi muuttaa, jos vain on tarpeeksi tahtoa. Sitten on niitä, joita ei voi muuttaa, vaikka tahtoisi tosi kovasti. On tärkeää oppia erottamaan nuo kaksi toisistaan. Kun tuon tajuaa, on aavistuksen tyynempi. On aavistuksen helpompi ottaa asiat vastaan.
Joissain asioissa ei ole järkeä, joskus ei ymmärrä miksi jokin asia tapahtuu ja jotkut asiat tapahtuu siitä huolimatta. Miten niiden kanssa elää, on toinen juttu ja sitä tässä on opeteltu. Joskus elämä näyttää nurjemman puolen. Sitäkin tässä on opeteltu.
Hyvin kirjoitettu postaus, joka sai ajattelemaan! Itsekin olen tässä parin kuukauden aikana joutunut oppimaan, että asioita on turha murehtia etukäteen. Yhtäkkinen sairastuminen ja se tuskastuttava odottaminen, kun lääkärit eivät osaa kertoa syytä sairastelulle, sai mielessä pyörimään aina ne pahimmat vaihtoehdot. Nyt olen kuitenkin jo osannut kääntää ajatukset positiivisiksi ja aion elää päivän kerrallaan ja nauttia arjen pienistä iloista. Ensi viikolla on aika pään magneettikuvaukseen ja viikon päästä siitä neurologi soittaa. Sitä ennen en voi kuin odottaa ja nauttia elämästä! Todennäköisestihän minulla ei mitään vakavaa sairautta ole, mutta vaikka olisikin, niin etukäteen murehtimalla asia ei muuksi muutu :D<br />
<br />
Kivaa keskiviikkoa!
Elämä kyllä koulii ja opettaa jatkuvasti. Ei se paremmaksi ainakaan muutu marisemalla ja murehtimalla. Hyvä, että me molemmat ollaan tajuttu sama asia. 🙂 Joka päivä pitäisi yrittää elää ottamalla kaikki irti ja on kurjaa, kun sen muistaa vasta sitten kun jotain ikävää tapahtuu. Tosi harmillinen myös tuo oma tilanteesi, toivottavasti se ratkeaa pian ja olen varma, että jos ajattelee positiivisesti, siitä saa voimaa kohtaa vaikka mitä tilanteita! :)<br />
<br />
Paljon tsemppiä meille molemmille siis! ♥