Energiapiikki

Jostain on löytynyt tähän uuteen vuoteen älytön määrä virtaa! Olen saanut parissa viikossa aikaan oman hyvinvointini suhteen enemmän asioita, kuin koko viime syksynä. Jos vertaan itseäni viime syksyyn, olen kuin eri ihminen! Olen ihan varma, että tämä energia kumpuaa uuden vuoden uusista asioista, joihin halusin panostaa:

1. Sokerilakko ja sitä myöten siistiytynyt ruokavalio
2. Lisääntynyt liikunta
3. Uusi asenne

1.jpg

Sokerilakko on toiminut täydellisesti ja täydellisen kivuttomasti. Sokeria ei tee mieli lainkaan! Pari kertaa on tullut väsyneenä illalla hetki, jolloin normaalisti olisi suklaa maistunut. Himo on laantunut ennen kuin olen kerennyt ajattelemaan asiaa sen enempää. Liikuntapuoli sujuu sekin kuin tanssi – virtaa riittää tekemään 5-6 treenikertaa viikkoon ja se jos mikä, lisää tätä energian määrää entisestään! Viime lauantaina vietin lepopäivää ja päivä hurahti sisätiloissa. Sunnuntaina oli heti niin ällöttävän laiska ja flegmaattinen olo, että oli pakko lähteä tarpomaan hankeen kävelylenkkiä.

3.jpg

Eniten tekemistä onkin tuolla kolmannella osa-alueelle. Uuden asenteen löytäminen ja ennen kaikkea sen säilyttäminen on suurin haaste. Kärsimätön-minä yrittää usein ottaa niskalenkin zen-minästä. Stressittömämpi ja rauhallisempi asenne on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Viime syksyn paineet ovat edelleenkin olemassa ja vaikka loppuvuosi olikin positiivisempi ja asiat kääntyivät parempaan, uusi vuosi toi taas muistutuksen siitä, että saman vuoristoradan kyydissä ollaan edelleen. Nyt on vuorossa taas alamäki, joka tuli pienoisena negatiivisena yllätyksenä. Asenne on ruuvattava uuteen uskoon ja uuteen malliin. Zen-minällä on tosiaankin töitä tehtävänä!

Olen taas päivittänyt muutamia tilanteeseen sopivia voimalauseita ja kuvia Pinterest -kansiooni, josta oheisetkin kuvat löytyvät. Tuo tähtien katselu -lause on kyllä niin hitsin osuva. Kunpa tuon muistaisi aina allapäin tai kiihtyneessä mielentilassa ollessaan.

Voimaa ja energiaa kaikille tähän torstaihin. <3

Heidi / Checklist - -

4 kommenttia “Energiapiikki

1. Ihana kuulla! Itselläni oli jälleen yli kuukauden tauko salitreenistä, kun joulukuun alkupuolella sairastin kaksi viikkoa… Ja sitten oli joulu ja yli viikon loma 🙂 Mutta tällä viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja palasin normaaliin treenirytmiin. Alku aina hankalaa (ja taas huomaa miten nopeasti lihaskunto heikkenee), mutta tästä on suunta ylöspäin ja motivaatiota on kuin pienessä kylässä :D

Ainoa "pelko" tällä hetkellä on se, että joudun taas sairaslomalle… Tänään menen korva-, nenä- kurkkutautien polille tämän jatkuvan sairastelukierteen vuoksi ja saa nähdä, kuinka käy… Tavallaan sitä jopa toivoo, että jotain selviäisi, niin asia voitaisiin hoitaa kuntoon :)

Ihanaa torstaita sinulle ♥

1. Olotila on kyllä ihan eri kuin pitkään aikaan! 🙂 Ei siitä mihinkään pääse – avain hyvään oloon tulee suoraan syödystä ruoasta ja suoritetusta liikunnan määrästä! Toivottavasti säkin pääset taas pian treenauksen pariin! Nuo sairastelut on kyllä ihan syvältä 🙁 Toisaalta aina sitä ei voi tervekään olla ja silloin on pakko levätä, muutoin tekee itsestään vielä entistä sairaamman.

Pidän sulle peukkuja lääkärikäyntiin!!! ♥

2. Täällä mennään samoilla fiilareilla! ON todellakin energisempi olo…sokerilakon helppous on yllättänyt ja samalla on myös paha pepsimax adddiktio jäänyt pois! Välillä olen sallinut limun itselleni, mutta en ole ostanut esim. kotiin!! Fiilis on hyvä ja urheilukin on vähintään joka toisen päivän ohjelmassa :). JEE! Hyvä me 🙂

1. Varmasti tekee hyvää irtautua myös noista makeutusaineista, mutta onhan elämä melko tylsää, jos ei joskus nauttisi jotain hyvää mistä tykkää! 🙂 Maalaisjärjellä pääsee pitkälle näissäkin hommissa. Mä en juuri ikinä juo limuja, mutta viime viikonloppuna hörppäsin vähän ananas light -limpparia saunassa. Se muuten maistui aika hyvältä! ;)

No todellakin hyvä me!!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *