Fiilistellen

Piti postaa ihan muista aiheista, mutta fiilistely vei voiton. Kaikki lähti siitä, kun tänään satoi minun asteikollani mitattuna Helsinkiin ensilumi. Olkoonkin märkää, mutta maassa pysyy alueilla, joilla ei kävellä. Kävelin lounastunnilla hakemaan ruokaa isojen hiutaleiden sataessa hiljalleen ja naamallani mahtoi olla melko typerän onnellinen ilme. Ainakin niiden mielestä, jotka painoi päätä kumaraan naama näkkärillä ja kiirehti askeleitaan päästäkseen äkkiä takaisin sisälle. Ensilumen sataessa minussa herää aina pieni lapsi. Alkaa hymyilyttää väkisinkin. Minulle talvi, lumi ja pakkanen ovat pienen onnen aiheuttajia, varsinkin joulun lähestyessä.

Ja niin se tänään sitten tapahtui. Ensimmäisten joululaulujen kuuntelu. Tulin töistä kotiin, tuskin riisuin takkiani edes, kaulaliina kaulassani juoksin olkkariin, sytytin kynttilät ja laitoin joulumusiikin soimaan. Mies puisteli päätään (jälleen), tytär kysyi olenko tosissani. Ihan sama. Minä istuin pehmeälle penkille ikkunan eteen, katsoin takapihan lumista terassia ja kuuntelin Michael Bublen pehmeää ääntä. Joululauluista tulee jotenkin niin onnelliseksi. Mieli täyttyy kaikesta kauniista, hyvistä ajatuksista ja toivosta. Sydän läikähtää pienesti.

Hain lyhdyt ja laitoin ne perinteisesti portaille. Lyhdyissä on turvallista polttaa kynttilöitä vaikka huopapäällysteisissä portaissa. Eihän niitä yksin palamaan jätetä kuitenkaan.

Kateellisena olen katsellut pohjoisempana asuvien bloggaajien runsaita lumikuvia. Kunpa eteläänkin saataisiin talvi pian.

Onnellista iltaa kaikille <3