ENSIAPUTAITOINEN

Nyt on kuulkaa meikäläinen ensiaputaitoinen! 🙂

Kaksi päivää Punaisen Ristin ensiapukoulutuksessa piti sisällään aimo annoksen teoriaa ja karhunosan käytäntöä. On maattu lattialla leikkien tajutonta, on oltu peurakolarissa, on saatu sairauskohtausta ja muuta mukavaa! Olen sitonut haavoja, lastoittanut, puhaltanut ja painaltanut Anne-nukkea, läiminyt vauvanukelta vieras esineen irti kurkusta, tunnistanut erilaisia sairaskohtauksia ja pelastanut ihmiselämiä. Ainakin melkein 🙂 

SPR_logo_3.jpg

Työpaikkani koulutti kaksi henkeä ensiaputaitoisiksi ja menihän siinä kaksi päivää kuin siivillä! Tämän koulutuksen jälkeen minun pitäisi periaatteessa osata toimia onnettomuuspaikoilla järkevästi ja tunnistaa ensimmäisen avuntarvitsijan. Osaan elvyttää, käyttää defibrillaattoria, hoitaa shokkipotilasta ja antaa ensiapua erilaisissa tilanteissa. Ainakin teoriassa. Toivon, etten koskaan joudu turvautumaan juuri hankittuihin taitoihini käytännössä, mutta on tämä arvokas taito olla olemassa!

kortti.png

Viikonloppua on odotettu! Aion nauttia vapaasta ja viimeistellä vihoviimeistä koulutehtävää. Ensi viikon maanantaina on käytännön harjoitus koululla ja ideoin sitä etukäteen. Siihen liittyy ainakin valkoista spray-maalia ja monta metriä tyllikangasta! 😉 

Tavoitteena on myös saada pihakalusteet terassille esiin. Enkä panisi pahakseni jos jotain narsissi-istutuksen tynkää saisin pihapöydälle aikaiseksi myös.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!
Blondi

4 kommenttia “ENSIAPUTAITOINEN

  1. Kyllä ne perusensiaputaidot vain kannattaa olla hallussa. Itsekin pitäisi käydä korttia uusimassa! 🙂

    1. Ehdottomasti! Perustieto elvytysmenetelmästä on ollut korvan takana aina, mutta varsinaista koulutusta aiemmin en ole käynyt. Tosi tyytyväinen, että nyt tuli hommat opeteltua kunnolla! 🙂

    1. Kyllä! 🙂 Ei tiedä koskaan milloin niihin joutuu turvautumaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *