TURMIOLLINEN TIRAMISU

Tämä ihana resepti juontaa juurensa ystävien kanssa vietetyistä Neljän Tähden Illallisiin. Tammikuun alussa vietimme taas hauskan illan italialaisittain ja viime syksynä pidetyt jenkki-illalliset löydät täältä ja Mexicolaisen illan täältä.) 

Näitä illallisia oli tarkoitus alunperin viettää kerran kuukaudessa neljän kuukauden ajan, mutta tätä toista kierrosta toteuttaessamme, aikoja ei pystyttykään sopimaan yhtä jouhevasti, kuin reilu vuosi sitten ekaa kierrosta tehdessämme. Muuttuvat työajat, jo sovitut menot, lomamatkat ja lasten sairaudet sun muut ovat siirtäneet jatkuvasti illallisiamme ja niinpä näitä on vietetty silloin, kun kaikilla siihen hyvä mahdollisuus on löytynyt.

Tammikuussa saimme kuitenkin vietettyä toiseksi viimeistä iltaa. Ovesta sisään astuessa tajusimme heti Italialaisen illan alkaneen. Taustamusiikkina soi Laura Pausinia ja menu kertoi herkullisesta italialaisesta kolmen ruokalajin illallisesta, joka alkoikin mozzarella-tomaattisalaatilla. Pääruoaksi meille tarjoiltiin maukasta pestopastaa kanalla ja illan kruunasi upeannäköinen -ja makuinen tiramisu.

t.jpg

Ystäväni antoi reseptin jakoon, joten tässä tulee teillekin sama herkkuohje. (Vaihtamalla keksit gluteenittomiin, ystäväni teki tästä myös minulle sopivan herkun.)

TIRAMISU
2,5 dl espressokahvia
0,5 dl marsalaviiniä/kahvilikööriä
5 munaa
1 dl sokeria
500g mascarpone-juustoa
200g Savoyardi-keksejä
pinnalle:
2/3 dl kaakakojauhetta
Mausta jäähtynyt kahvi marsalalla, kahviliköörillä tms.
Erottele keltuaiset valkuaisista ja vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi 
Lisää sokeri keltuaisten joukkoon ja vaahdota nekin

Sekoita keltuaisvaahtoon mascarpone-juusto
 Lisää sekaan valkuaisvaahto varovasti nostellen
Kasta puolet kekseistä yksitellen kahviin ja asettele ne vuoan pohjalle sokeripuoli ylöspäin
Levitä päälle puolet juustoseoksesta
Jatka keksi-mascarpone kerrosten tekemistä
Koristele koko komeus siivilän läpi kaakaojauheella

Anna tekeytyä jääkaapissa vuorokauden ajan
t2.jpg

En itse juo kahvia, enkä näin ollen pidä kovin paljoa kahvin maustakaan. Lähdin aika varovaisesti maistelemaan tätä tiramisua, mutta se oli kyllä ihan taivaallisen hyvää, eikä kahvikaan puskenut liikaa läpi. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä herkkua! 🙂

2 kommenttia “TURMIOLLINEN TIRAMISU

    1. Maistui myös ihan törkeän hyvältä! 🙂 Kuten todettua, en pidä kahvin mausta, enkä ole siksi itse koskaan tiramisua tehnyt. Tällä ohjeella kuitenkin ajattelin itse testata, kunhan sopiva tekosyy moisen herkun valmistamiseen tulee! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *