KONEKRIISI!

Meidän läppäri sanoi eilen sopimuksen irti! Eiiiii!!! En kestä!

s.jpg

 
Olin eilen illalla tekemässä postausta ja siirsin kamerasta kuvia koneelle, availin kuvatiedostoja ja muokkailin niitä kuvankäsittelyohjelmassa. Laite oli hidas ja tökki, kaikki kesti niin hiton kauan. Kone on aina välillä nikotellut, hidastellut ja tökkinyt, mutta kuitenkin pelittänyt ihan ok, että hommat on saanut tehtyä.

Kone tekee joskus aina jotain päivityksiä automaattisesti taustalla ja siksi hidastuu välillä. Eilen se alkoi kuitenkin tekemään jotain super-suurta päivitystä, eikä lähtenyt enää normaalisti käyntiin sen jälkeen. Tähän tuhraantui kaksi tuntia ja mies yritti parhaan kykynsä mukaan saada konetta toimimaan sillä välin kun meikäläinen veti jumalattomia kierroksia ja valmiina sinkoamaan koko rakkineen lumihankeen. Siinä olis ollut naapureilla ihmettelemistä!

Onneksi vuodenvaihteen kynnyksellä kopioin kaikki vuoden 2013 valokuvat ulkoiselle kovalevylle. Ne ovat turvassa. Sen sijaan koulua varten tekemäni 3D -mallinnokseni, jota olen piirtänyt kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja, on ainoana versionaan kyseisen läppärin uumemissa. Siitä ei ole kopiota missään. Jos se häviää… no, sanotaanko näin, että sitten sillä läppärillä rikotaan jo jonkun heittokilpailun ennätyksiä.

o.jpg

Uusi läppäri on ollut ostoslistalla jo jonkin aikaa. Sopivaa rahallista hetkeä sen hankintaan ei ole kuitenkaan ollut hetkeen. Ensin oli joulu, kuukauden kuluttua NYCin reissu ja mahtuipa tähän väliin myös järkkärin hankinta. Ihan kaikkeen ei pysty repeämään. Vuoden kestänyt osittainen opintovapaani myös tekee lovea ansiotasoon ja tämä tilanne kestää edelleen kesäkuuhun saakka. 

Mies yrittänee tänään palauttaa koneen eilisaamuun. Sillä pyyhkiytyisi pois koko eilisillan draamankaari. Tämä edellyttää, että kone toimisi edes sen verran, että kyseinen toiminnon pystyisi suorittamaan. Toivottavasti koneessa on joku tilapäinen häiriö ja se korjaantuu palauttamisella. Muutoin näytän yläkuvan tyypiltä tänään illalla…



Kaikesta huolimatta tänään on perjantai! Viikko meni tosi nopeasti ja nautin suuresti, kun viikonloppu on ohjelmavapaa. Huomenna on kampaaja, frisyyri kaipaakin jo jotain piristystä. Lauantain kunniaksi ajattelin keveämmästä ruokailustani huolimatta leipaista gluteenittoman suklaaherkun. Ei kai sitä koko kakkua tarvitse kerralla vetäistä….? 😉

Ihanaa pakkas-perjantaita! 
Blondi

kuva 1 kuva 2
 
 

Heidi / Checklist - -

4 kommenttia “KONEKRIISI!

  1. Voi apua! Tiedän niin hyvin, miltä susta tuntuu! Mulla tietsikka (ihan sellanen pöytäkone) hajosi muutama vuosi sitten tolleen ns. pikkuhiljaa. Siis se vain rupesi käynnistymään hitaammin ja hitaammin, kunnes ei sitten enää käynnistynyt laisinkaan. Onneksi ehdin saada ulkoiselle kovalevylle tallennettua kaiken tarvittavan siinä vaiheessa, kun tajusin, että sen kertainen käynnistys saattaa olla viimeinen mitä se kone ikinä enää tekee… Mutta siis kyllähän se lähes maailmanlopulta tuntui ja oikeastaan järkytyin huomatessani, miten toistaitoiseksi sitä itsensä tunsi ilman säännöllistä nettiin pääsyä 😉 Silloin mulla ei ollut edes blogia, jos nyt koneeni hajoaisi, niin varmaan lähellä hajoomista kävisin ittekin ;D

    1. Mun olis pitänyt myös olla vähän kauempaa viisas ja ottaa kouluduuneista kopiot myös kun merkit koneen leviämisestä ilmestyi. Mun työkaveri on suorastaan velho it-asioiden kanssa, katsotaan jos jotain on pelastettavissa.<br />
      <br />
      Se ei silti poista faktaa, että uusi kone on hankittava. Oi kasvaispa raha puussa! 🙂 Kyllä aika riippuvainen läppäristä on. Surffaamisen sun muun voi hoitaa kännykällä tai tabilla, mutta kouluhommia näillä ei tee… Saati bloggaa kovin kaksisesti, käsittele kuvia jne.<br />
      <br />
      No, katsotaan asia kerrallaan… 🙂

  2. Täältä toivotellaan ihan hurjasti onnea palauttamiselle ja pidetään peukkuja! &hearts;

    1. Kiitos ♡ Täällä on sormet ristissä kyynerpäitä myöten!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *