PÄIVÄN PASTA

Ruoka. Mikä ihana tekosyy.

pasta+1.jpg

Meidän perhe rakastaa hyvää ruokaa. Miksikään hifistelijä-kulinaristeiksi meitä ei voine kutsua, mutta ruokaa tehdään joka päivä, sen on oltava maistuvaa ja hyvistä raaka-aineista tehty. Pyrimme syömään ruokaympyrän mukaisesti terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Varsinkin perheemme vielä kasvuiässä oleva nuori naisenalku tarvitsee hyvää polttoainetta! Lukiopäivät ovat pitkiä ja raskaitakin ja aktiivinen ratsastusharrastus kuluttaa paljon energiaa. Herkuttelut hoidetaan sitten viikonloppuina. 

Mieheni, koulutukseltaan ruokamestari, työskentelee luonnollisesti alalla, muttei kuitenkaan valmista ruokaa työkseen. Hän on tarkka siitä, minkä laatuista tavaraa kotiin kannetaan. Varsinkin lihapuolella! Itselläni on paljon rajoituksia ruokien suhteen lukuisista allergioistani ja erityisruokavaliostani johtuen. (Tästä voin kirjoitella joku toinen kerta lisää.) Perhe on sopeutunut rajoitteisiini hyvin ja usein meillä porisee useampi kattila/pannu liedellä, jossa valmistuu kahta eri versiota jostain ruoasta. Joutunen myös myöntämään olevani tiettyjä ruokia kohtaan ihan vaan puhdas nirso 🙂 Esim. kaalikääryleet tai sienet ovat nirso-listallani…

Eilen ruoaksi valmistui pestokanaa. Yksi ihan suosikki-ruoistamme!

20130910_184022.jpg

 

Tällaisella reseptillä sitä tehtiin:

Pestokastike

2 ruukkubasilikaa (lehdet)
1-2 valkosipulin kynttä
50g cashew-pähkinöitä tai pinjansiemeniä
50g parmesania
1,5 dl oliiviöljyä (minä laitan melkeinpä 2)
Heitä blenderiin kaikki aineet kerralla (basilikan lehdet tietysti varsista irti nypittyinä) 
ja surauta laite käyntiin. Muita mausteita ei mielestäni pesto kaipaa. 
Aja kastike tasaiseksi.
Lisäksi tarvitset kanaa ja kirsikka- tai miniluumutomaatteja.
Keitä pasta.
Paista kanat pannulla ja heitä lopuksi puolitetut tomaatit sekaan pehmenemään.
Sekoita pesto valmiin pastan joukkoon, lisää annokseen kanat ja tomaatit.
 Pyöräytä vielä sekaisin kaikki.
Vóila!
 Heikki Kinnusen sanoin: JA EIKU SYÖMÄÄÄÄN! 🙂

ESTUDIO ESPAÑOL


Tänään alkoi Espanjan-tunnit! 

esp+0.jpg

esp+2.jpg

Nyt on kieli taas solmussa ja ajatuksissa pyörii prepositiot, verbit, datiivit ja muut.

Läksyjäkin tuli luonnollisesti 🙂 Olen opiskellut espanjaa näin aikuisiällä aiemminkin, viimeksi pari vuotta sitten. Eli melko pitkän tauon jälkeen lähdin taas uudestaan kieltä opiskelemaan. Tunneilla käyn yhdessä erään kaverini kanssa ja meille sattui kyllä ihan mahtava opettaja! Parasta on se, että hän on argentiinalainen. On ihan erilaista opiskella natiivin kanssa. Hieman olin alkuun jäässä, ei tahtonut heti muistua mieleen helpoimmatkaan sanat tai kielioppisäännöt ja toivoin, ettei opettaja kysy heti kärkeen mitään! 🙂 Nopeasti sitä sitten taas pääsi käyntiin. Menimme tarkoituksella yhtä kurssia alemmalle tasolle, kuin missä olimme jo kaverini kanssa opiskelleet, sillä kirja on nyt eri ja parin vuoden tauon jälkeen kertaus ei tee yhtään huonoa.

Lopuksi vielä pari kuvaa tämän päivän duuniasusta. Jakkua ei tarvitse onneksi useinkaan niskaan vetää, vaan tummat farkut ja siisti paita käy hyvin. Koko setti H&M:ltä.

vaate+1.jpg


vaate+2.jpg

Viime yö meni ihan pipariksi. Heräsin puoli neljältä, eikä uni enää tullut. Tänään siis aikaisin nukkumaan…


ESITTELYN AIKA

Tämä on se usein kinkkinen hetki. Itsensä esittely. On annettava itsestään hyvä kuva. Olla mielenkiintoinen, olla mieleenpainuva. Se on vähän kuin menisi työhaastatteluun vastaamaan kysymykseen ”kerro vähän itsestäsi”. Aina yhtä jäätävää.

Ikähän on mielentila, mutta fyysinen numeroni heiluu kolmenkympin puolivälissä. Olen paljasjalkainen stadilainen ja asutan rivitalokolmiota Helsingin lähiössä mieheni ja lukioikäisen tyttäremme kanssa. Perheeseemme kuuluu myös kaksi karvaisempaa olentoa, veteraaneja jo iältään olevia koiruleita. Olen tahkonnut työurani kovalla ja kylmäksikin luonnehditulla rahoitusalalla tietäen koko ajan samalla, ettei ala ole minua varten. Vuosi sitten tein mielestäni rohkean päätöksen alkaa havittelemaan sitä mitä mieleni tekevi – uutta ammattia. Anoin töistä osittaista opintovapaata, hain kouluun ja tällä hetkellä opiskelen ammattitutkintoa visuaalisen markkinointiviestinnän parissa ja vuoden päästä valmistun visualistiksi. Tavoitteeni on isona suunnitella ja toteuttaa myynnillisiä julkitiloja. Lahjani ovatkin aina olleet taiteellisella puolella, mutta jostain syystä en nuorempana löytänyt väylää mitä pitkin lähtisin. Harmittelin taannoin asiaa ystävälleni, joka totesi viisaasti, että aika ammatinvaihdolle ei ollut aiemmin kypsä. Uskon tuohon. Että kaikella on tarkoituksensa ja asiat järjestyvät juuri niin kuin niiden pitääkin. Luonteeltani olen pedantti, avoin ja energinen. Mieheni todennäköisesti luettelisi jotain muita laatusanoja, kuten äkkipikainen ja kärsimätön. Toisaalta minä käännän nuo helposti positiiviseksi; olen siis kykenevä tekemään nopeasti päätöksiä?:) Pidän itseäni huumorintajuisena ja arvostan myös muissa ihmisissä tätä piirrettä.

blogi+profiili.jpegBlogia päätin alkaa kirjoittamaan pitkällisen pohdinnan tuloksena. Puhun nyt vuosista. Kirjoittaminen on toiminut minulla aina väylänä purkaa itseäni ja tuntojani. Olen kirjoittanut runoja 9-vuotiaasta ja pöytälaatikon uumenista löytyy puolivalmiita käsikirjoituksia. Toisaalta kaipaan kirjoituksen tuomaa purkuväylää, toisaalta kammoksuttaa ajatus työntää kirjoitukset eetteriin muiden luettavaksi. Päädyin kuitenkin kokeilemaan jälkimmäistä. Se ei pelaa, joka pelkää! Blogista toivon jatketta paperisen kalenterini päiväkohtaisiin merkintöihini. Blogin nimi Checklist juontaa juurensa tavastani tehdä listoja asioista ja sitten viivata niitä yli sitä mukaa, kun asia on hoidettu. Tämä tapa ulottuu kaikkeen, oli kyseessä matkalaukun pakkaus, ystäville järjestettävät illalliset tai vaikkapa siivouspäivä. Kalenteri, jota ilman en kykenisi elämään jo helposti asioita unohtelevan mieleni takia, on täynnä erilaisia post it –lappuja täynnä erilaisia listoja. Teen joskus jopa listan listan tekemisestä! (Noin kirjoitettuna tuo kuulostaa muuten melko oudolta…?) Blogi olkoonkin kokonaisvaltainen checklistini!
Elämässäni tapetilla on tällä hetkellä opiskelu ja sen tuoma ammatinvaihto. Opiskelun, kokopäivätyön ja perheen mahduttaminen samaan palettiin minkään osapuolen kärsimättä, vaatii hieman tasapainottelua, mutta tilannehan on tilapäinen. Jos haluu saada, on pakko antaa. (Mieleen juolahti ikävästi kuva takavuosien Nikke T:stä punaisine t-paitoineen, heh! ) 
Koska elämästä pitää myös nauttia täysin rinnoin, sitä puolta elämääni tuo matkusteleminen, kodin sisustaminen, ruoanlaitto, harrastukset sekä ystävät ja tietysti meidän ihanat koirat. Blogiin tulee eksymään matkasuunnitelmia, sillä reissu tai pari täytyy vuodessa tehdä, herkullisia ruokia, treenipäiväkirjaa, hassuja koiria sekä remonttisuunnitelmia. Edellä mainituista erityisesti tapetilla on helmi-maaliskuun vaihteessa tapahtuva reissu New Yorkiin! Mielessä siintää myös ensi kesäksi suunniteltu alakerran remontti. Myös joitain naisten perus kosmetiikkapurkki- ja purnukkajuttuja tai vaatteisiin ja asusteisiin liittyviä kuvia saattaa mukana vilahtaa, vaikken todellakaan voi kutsua itseäni viimeisimmän muodin aallonharjalla ratsastavaksi fashionistaksi! Onko tämä nyt sitten semmoinen lifestyle-blogi?
No niin, ensimmäinen postaus takana. Pysykäähän kuulolla jatkoa varten!
Ja ainiin, miksikä kutsun itseäni? Osana päätöstä ryhtyä bloggaamaan oli pysytellä kasvottomana ja nimimerkin takana.  Joten kutsukaa minua Blondiksi. Minusta sanassa on pelkästään vain hyvä klangi! 🙂