Kun usean vuoden ajan olin käyttänyt jokaisen liikenevän tunnin vapaa-ajastani tanssimiseen, suoritin ryhmäliikuntaohjaajan koulutuksen töiden ohella joskus vuonna 2006. Pidin toimistotyöstä välivuoden, jonka aikana opetin tanssia helsinkiläisessä tanssiyrityksessä viikkotunneilla, vedin yrityksissä työhyvinvointiin liittyviä tanssitunteja sekä pidin mm. polttariseurueille tanssitunteja. 

Kuvat täältä ja täältä

Tanssi oli koko elämä ja siihen kuului myös esiintymiset ja kilpailut ympäri Suomen ja vähän sen ulkopuolellakin. Viimeiset vuonna 2010. Sen lisäksi korkkarit vedettiin jalkaan erilaisissa näytöksissä, juhlissa ja festareilla ja joskus istuin pöydän toisella puolella tuomaroimassa. Viimeiset tanssivuoteni tanssin kokoonpanossa, johon kuului ihan Suomen huippuluokkaa edustavia lattari- ja katutanssien guruja. Miten mahtavia aikoja onkaan elämään mahtunut tanssin saralla! Tätä kaikkea jatkui yli 10 vuotta. Sitten yhtäkkiä tuli totaalinen stoppi. Kertalaakista. Viimeisen kerran olen ollut lavalla 2011 marraskuussa. Siis pari vuotta sitten tarkalleen. En tiedä mitä tapahtui. Aika aikaansa kutakin? Jokin palo tuohon kaikkeen joka tapauksessa sammui…

Kuva täältä

Siirryin tanssin lopettamisen jälkeen nopeasti salitreenauksen pariin. Käytin kolmea eri personal traineria, teetin kuntotestaukset, saliohjelmat ja ravinto-ohjelmat. Treenasin parhaimmillaan 5 kertaa viikossa salilla vaihdellen perus punttitreenin, kahvakuulan ja intervallitreenauksen välillä. Tein pari lenkkiä päälle. Hurahdin täysin. Hmm… jokin kaava havaittavissa?

Opiskeluissa alkaa vuodenvaihteessa viimeinen puolivuotinen. Kiire ei tule hellittämään, päinvastoin. Silti omaan jaksamiseen olisi hyvä sisällyttää taas urheileminen, jota kieltämättä on kova ikävä. Nyt sitten onkin käsillä tuo mitä jo alussa mainitsin – en tiedä mitä haluaisin harrastaa. Tanssiminen tuntuisi omimmalta, mutta siihen ei enää löydy kipinää. Joogaaminen ja mielen rauhoittaminen tuntuisi myös oikein hyvältä vaihtoehdolta, sitäkin joskus kokeilleena:) Toisaalta salitreenaus tuo niin jumalaisen hyvän olotilan, että ei sitäkään haluaisi lopettaa ja kieltämättä siellä muokkautuva kroppa on pelkkää bonusta.

Ehkä mietiskelen rauhassa ja mutustelen mikä alkaa kiinnostaa ja polttaa mielensyövereissä. Jotain superhyvää liikuntaa kroppa alkaa pian vaatimaan ja ennen kaikkea pääkoppa myös. En osaa olla harrastamatta ja se endorfiinipiikki mikä liikunnasta tulee, on koukuttavaa. Itsestä on pidettävä huolta ja kroppa on pidettävä liikkeessä. Ei sitten vanhana kolota paikkoja ihan niin paljoa? 🙂