TUNNELMAPALOJA JOULUSTA

Joulun päivät sujuivat leppoisissa ja rennoissa tunnelmissa leväten, syöden ja juoden. Pyjamassa on vietetty aikaa enemmän kuin pitkään aikaan ja leffoja on tuijoteltu roppakaupalla – ihanan rentoa! 

joulu+1.png


Joulupäivä vietettiin vanhempieni luona, tässä vähän tunnelmia sieltäkin.

joulu+2.png



joulu+3.png



Joulu on tältä vuodelta juhlittu. Kuusi ja kukat saavat ilahduttaa vielä uuteen vuoteen ainakin, mutta joululauluja ei esim. enää kuunnella ja yhtään jouluruokaakaan ei enää syödä, tänään on salaattipäivä!

Tänään lähdetään siipan kanssa vähän alennusmyynneille. Mielessä on eräs ostos, jota olen haikaillut jo pitkään!

Mukavaa perjantaita!

Blondi

KOIRAMAISTA MENOA

Joulu se on karvakorvillakin. Meidän nelijalkaiset sai lahjaksi herkkuja ja uusia leluja. Herra on enemmän kiinnostunut lahjapapereiden silppuamisesta, kun neiti taas perehtyy tarkemmin itse tuotteeseen.

Ja pitäähän ne hauvat ikuistaa myös jouluisin valokuvin:

koirat+4.jpg



Joka jouluinen valokuva hauveleista on aina yhtä tuskien takana, sillä herrahan ei suostu kuvassa paljon olemaan, kuten allaolevista kuvasarjoista voinee päätellä…:)

koirat+2.png


koirat+1.png


Neiti istuu nätisti paikallaan tapittaen ja herra taas venkuilee minkä kerkeää ja sitten alkaa jo itseäänkin naurattaa!

Sentään pari kunnollista otosta saatiin aikaiseksi parin viihdyttäjän, sormien napsuttelijan ja nimen huutajien kera 🙂

koirat+3.jpg
Eilinen aatto sujui leppoisasti, tämä joulupäivä sitäkin rennommin, pyjamassa viihdyttiin pitkälle iltapäivään, ennen kuin oli pakko ryhdistäytyä ja lähteä vanhemmilleni syömään vähän lisää kinkkua.

Ihanaa joulupäivän iltaa <3
Blondi


HYVÄN JOULUN TOIVOTUS

x-mas.jpg






Lumiset oksat vihreän puun, 
kimmeltää valossa jouluisen kuun.
Katsoen tähtien hopeista nauhaa,
toivon jouluusi lämpöä, rauhaa.


Tästä vähän lisää joulun tunnelmaa yhden lempijoululauluni muodossa (youtube) 
 O Holy Night
Nyt täällä hiljennytään joulunviettoon ja toivotan samalla kaikille oikein ihanaa 
ja tunnelmallista joulunaikaa <3

Blondi