REMONTTIPOHDINTAA / MURHEENKRYYNI

Eikö olekin mahtavaa, miten kuvakulmia rajatessa saa aikaan illuusion jostain kivasta? Miten joku näyttää oikein kuvattuna tosi hyvältä.

IMG_3293.JPG

IMG_3309.JPG

Murheenkryynini on meidän alakerran wc. Tila on oikein kivan kokoinen ja sinne on pöntön, käsienpesualtaan ja peilikaapin lisäksi saatu tosi kivasti säilytystilaa kaapistosta, jonka itse olemme sinne laittaneet ja tason mittojen mukaan tilanneet. 

Wc on kautta aikojen jäänyt vähän oman onnensa nojaan, joskin pari vuotta sitten maalasin paneloidun katon valkoiseksi ja heitinpä tuoreen maalipinnan seiniinkin. Samalla laitoin takaseinään mummini ja ukkini perintöpeilin, josta minulla on ihan lapsuudesta saakka muistoja. Haluan pitää peilin edelleen seinällä, mutta mutta… arvannette varmaan, että tuo kultainen väri ei miellytä. Olen pitkään miettinyt sen maalaamista.

IMG_3310.JPG

Nyt kultainen väri ja siihen sopiva tumma puu wc-tilassa on alkanut ärsyttämään niin paljon, että kesällä wc-tilassakin varmaan tapahtuu jotain!  Maailman matkoilta tuodut puiset naamiot ovat asuttaneet wc-tilaa, mutta se ei yksinkertaisesti mitenkään istu muun kotimme ilmeeseen ja on ihan kuin toiselta planeetalta. Värimaailma tulee muuttumaan ihan toisenlaiseksi. Haluan jotain harmaata ja / tai mustaa tilaan ja todennäköisesti kultaisista esineistä tuleekin hopeiset. Mainittakoon vielä tähän kohtaan, että peili ei ole minkään arvoinen, jos muistoja ei lasketa mukaan. En siis ole tuhoamassa mitään mittaamattoman arvokasta vanhaa esinettä maaleineni! Kulta vaan ei miellytä minua yhtään tällaisissa esineissä / sisustuksessa.

No, joku voisi ajatella, että eihän tuo wc nyt mikään murheenkryyni ole, ihan kivaltahan siellä näyttää. Jep. Näin on, kunnes käännät katseesi lattiaan.

IMG_3298.JPG

En normaalisti kuulu niihin ihmisiin, joilta jää jokin asia hoitamatta tai puolitiehen. No tuon vessan suhteen teen poikkeuksen. Olen jäänyt niin jumittamaan ideoiden kanssa, etten ole tiennyt enää mitä tehdä. En oikein tiedä edes minkä näköisen tilasta haluisin. Tiedän kuitenkin sen, että tuo kamala sini-vihreä muovimatto saa lähteä! Me siis muutimme uudiskohteeseen aikoinamme ja rakennusvaiheen jo ollessa liian pitkällä, emme kerenneet enää vaikuttamaan materiaalivalintoihin. Ihmettelen todella suuresti, että 2000-luvun alun jälkeen rakennettuun taloon on vielä valittu muovimatto wc-tilaan! Käsittämätöntä. Vielä käsittämättömämpää on se, ettei me olla tehty asialle mitään.

Mihinkään massiivisiin wc-remontteihin ei budjetissa ole tilaa, uusi lattia ja uudet olkkarin kalusteet kun vievät karhunosan kesän rempparahoista. Olemme kuitenkin päättäneet laatoittaa lattian. Tila ei ole edes märkätila, sillä wc, jossa ei ole lattiakaivoa (meillä ei ole) käsitellään kuivatilana. Ei siis tarvitsisi huolehtia mistään eristyksistä, kaadoista tai lattialämmityksistä. Sen kun vaan latoisi laattaa lattiaan ja avot!

Peilikaapin voisi tietysti vaihtaa ihan tavalliseen valaistuun peiliin. Tuo peilikaappi ei nimittäin myöskään miellytä. Jos peilikaappi lähtisi, täytyisi tilaan tuoda ehdottomasti allaslaatikosto. Eli heti taas kustannukset nousisivat. En sitä paitsi tiedä mitään sähköhommista ja jäin miettimään miten valaistusasiat hoituisivat, jos valaistu peilikaappi otettaisiin pois…? Miten johdot kulkevat, että saisi uuden valonlähteen tuonne vessaan…?

IMG_3310.JPG

Tällaisia remppamietteitä taas täällä. Yritän palata aiheeseen piakkoin inspiraatiokuvien kera ja vähän ajatella laatta-asioita tarkemmin. Saatte vähän kuvaa siitä, minkälaisesta wc-tilasta täällä oikein haaveillaan!

Mitä teidän päivään kuuluu?

B

KAUNISTAUTUMISTA – ARKIKUVAHAASTE

Aamulla, tai voiko klo 12 sanoa aamuksi (?) lähdin salille ennen aamupalaa. Panostin kunnolla haba-treeniin ja päälle vedin vatsat. Oma aamu lähtee juuri noin kaikista parhaiten käyntiin – pitkät yöunet, joiden jälkeen saa rauhassa nousta sängystä ja sitten kunnon treeniä päälle!

Tähän päivään mahtui myös pientä kaunistautumista, johon liittyen tämän päivän arkikuvat. Kynsiin laitoin pääsiäiseen ja kevääseen sopivaa herkullista kynsilakkaa. Kuin pala aurinkoa! Mavalan Sorrento on juuri oikean sävyistä!

IMG_3350.JPG

IMG_3314.JPG

Iltapäivällä kampaaja-ystäväni loihti hiuksiini taas ihania vaaleita raitoja. Ihana taas katsella peilistä asteen vaaleampaa lookkia.

IMG_3357.JPG

Viikonloppu on sujunut ihanissa leppoisissa merkeissä. Kouluhommia piti tehdä tänään, mutta nyt kun viimeiset silaukset on menossa, eikä mitään kiirettä homman kanssa ole, huomaan lykkääväni tekemistä koko ajan. Todella ärsyttävää toimintaa itseltäni! Korjaan asian ensitilassa!

Tähän arkikuvahaasteeseen haastan tänään Sannan ihanasta Inspired By Love -blogista.  Tarkoitushan on siis postata viitenä perättäisenä päivänä kuva arjesta ja samalla haastaa mukaan aina joku uusi bloggaaja!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Blondi

RÄTILLE TEKEMISTÄ – ARKIKUVAHAASTE

Vitsi mikä ihana sää oli tänään! Aurinko paistoi ja se lämmittää niin mukavasti! Ei ole enää pitkä aika, kun takit ja muut ulkovaatteet voi jättää pukematta ja lähteä ovesta ulos niine hyvineen!

Tänään ei kerennyt salille, mutta olen ihan varma, että jokunen kalori paloi suursiivousta tehdessä, sillä huushollia puunattiin liki 7 tuntia!

Pestiin siipan kanssa ikkunat, joihin meni jo pelkästään kolmisen tuntia. Imuroinnin päälle pestiin lattiat ja tytär pesi valkoiset keittiön tuolit, joihin tosi herkästi tarttuu likaisia sormenjälkiä ja mm. farkuista väriä. Kellarista tuotiin taas kevään kunniaksi vitivalkoinen matto likaantuneen tilalle ja siivosinpa samaan syssyyn alakerran vessan kaapiston. Herranjestas mitä purkkia ja purnukkaa sitä tuleekaan hillottua kaapeissaan! 🙂

IMG_3311.JPG

Neiti-hauva oli touhussa mukana herran vedellessä unta kuuppaan 🙂

Kämppä oli välillä sekasorron vallassa, mutta ai että nyt on ihana katsella sohvalla telkkaria, kun joka ikinen nurkka on putipuhdas! Boksista tulee eilisen Voice of Finland, sillä ohjelma jäi katsomatta eilen, kun oltiin syömässä ystävien kanssa. Myönnettäköön tässä kohtaa, että jälkkäriksi tuli vedettyä ”kiellettyä herkkua”, mutta kerrankos sitä! 🙂 Oli ihana istua iltaa pitkästi rakkaiden ystävien kanssa, nauraa ja nauttia elämästä. Sitähän kai elämä on parhaimmillaan…

Minä taidan laittaa saunan päälle, nauttia päälle tuoreita mansikoita ja haastaa tähän arkikuvahaasteeseen Marikan Kolmen Tähden Kodista! 🙂

Ihanaa lauantai-iltaa,
Blondi