K NIINKUIN KURPITSA!

Olenkin aiemmin kertonut tässä postauksessa suhteestani ruokaan ja ruoanlaittoon ja innostun siitä koko ajan vaan enemmän. Olen nuorena ollut melkoisen nirso ruoan suhteen, mutta makuaistini ovat onneksi kehittyneet niistä päivistä! Lukuisat ruoka-aineallergiat, isoimpana vilja-allergia luovat omat rajat ruokailulleni, mutta onneksi maailma on täynnä reseptejä ja ruokia, jotka sopivat myös minulle
tai ne voi valmistaa gluteenittomina.

Sesonkia mukaillen on kiva valmistaa erilaisia ruokia. Valmistujaisjuhlissani tarjoiltiin sadonkorjuu-teeman mukaisesti ruokaa. Pöperöt olivat, ei pelkästään kokkien mielestä, vaan myöskin vieraiden mielestä onnistuneita, joten laitan tässä jakoon ehdottomasti syksyyn kuuluvan keittoreseptin herkullisen värisestä kurpitsasta! 

IMG_5935.jpg

Kurpitsa oli vähän vieras raaka-aine itselleni, mutta lueskelin reseptejä ja kehittelin päässäni omia versioita ja päätin tutustua tähän raaka-aineeseen. Halusin tehdä kurpitsasta pehmeän mausteisen keiton. Lunttasin vähän kurpitsan ravintoaineita kuukkelista ja yllätyin positiivisesti –  kurpitsoilla on huiman paljon terveysvaikutuksia! Keltaoranssi väri kertoo, että kurpitsat sisältävät runsaasti beetakaroteenia, kuten porkkanakin. En tiennytkään, että beetakaroteeni parantaa mm. hämäränäköä ja vahvistaa immuunijärjestelmää. Tiesitkö sinä?

Kurpitsat sisältävät myös läjän antioksidantteja sekä vitamiineja, kuten A,- B – (B1, B2, B3, B5, B6), C- ja E-vitamiinia ja aika messevän määrän mineraaleja, kuten rautaa, sinkkiä, kuparia, kalsiumia, kaliumia ja fostoria! Kurpitsat ovat myös hyvä kuidun lähde, eikä sisällä paljonkaan energiaa, vain n. 45 kcal/100g. Jos et tästä vielä vaikuttunut ja lähtenyt hevi-osastolle kurpitsajahtiin, tsekkaapa kehittelemäni resepti, lupaan, että lähdet sitten! 🙂

IMG_5938.jpg

PAAHDETTU KURPITSAKEITTO

1 kg talvikurpitsaa
2 shalottisipulia
2 valkosipulin kynttä
1/2 chili
n. 4 cm pätkä tuoretta inkivääri
1 litra kanalientä
1 iso peruna
1 porkkana
2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria, kurkumaa, kanelia maun mukaan
ripaus muskottipähkinää ja juustokuminaa

* * *

Pilko kurpitsat lohkoiksi ja ripsauta päälle oliiviöljyä ja suolaa paahda uunissa
180 asteessa n. 45-60 minuuttia.

Pilko sipuli, valkosipuli ja chili, raasta inkivääri.
Kuullota kaikki kattilassa oliiviöljyssä.
Lisää kanaliemi ja pieneksi kuutioiksi pilkotut porkkanat ja perunat. Anna keittyä rauhassa.
Anna kurpisoiden hieman jäähtyä ja irrota kuori. Pilko pienemmäksi ja heitä kattilaan.
Anna keittyä 10 minuuttia.
Aja sauvasekottimella tasaiseksi, siilaa tarvittaessa ja lisää kerma.

Mausta.
Anna porista vielä hetki, tarkista maku.
Pinnalle sopii tuoreet yrtit ja/tai krutongit.

IMG_5942_2.jpg

Slurps!

UUDET PRINTIT ESILLE

Yksi parhaimmista ideoistani rempan yhteydessä oli laittaa seinälle tuo tuunattu rullakon välihylly ja valkoiseksi maalatut pyykkipojat. Kutsun tuota viritelmää ”vaihtuvaksi taidenäyttelykseni”. Siihen on helppo ripustaa vaikka mitä ja uusi ilme syntyy vähällä vaivalla.

IMG_7032.jpg

Tällä kertaa taidenäyttelyyni valikoitui hyväksi havaitusta Raamiin.fi -verkkokaupasta uudet printit.* Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että hakeudun mielelläni erilaisten voimalauseiden, positiivisien ajatuksien ja energiaa tuovien asioiden pariin.
Niinpä omimmalta tuntui nyt sana ”Ihme”.

Printti on kuin rytätty paperi, joka sisältää tuon sanakirjamaisen selityksen sanalle. Ihmeen pariksi valikoitui lausahdus, jonka mukaan ihminen tarvitsee elämässään kaksi sydäntä; toisen hellyyttä varten, toisen, joka on terästä. Myös tämän printin teksti kosketti minua henkilökohtaisesti.

IMG_7034.jpg

Raamiin.fi myy Imageroad tuotteita, pääasiassa julisteita ja kortteja, joita itse tilasin kotiini jo kesällä ensimmäisen kerran. Aidon Imageroadin tuotteen tunnistaa tuosta IR kirjaimilla varustetusta neliöstä printin alalaidassa.

Olen aina itse kovin kiinnostunut siitä, mistä erilaiset yritykset saavat alkunsa ja mistä tuotevalikoimat tai ideat tuotteisiin syntyy. Nämä Imageroadin tuotteet ovat saaneet alkunsa visuaalisen yrittäjän halusta luoda ympärille iloista ja kaunista katseltavaa. Kaikki tuotteet ideoidaan ja luodaan itse, ympäröivää maailmaa ja trendejä tarkkailemalla. Printtien painomateriaalina käytetään korkean laatuluokan puhtaanvalkoista designkartonkia ja sen huomaa kyllä heti, kun printin saa käteensä. Se todella on paksua ja korkealaatuista, ei mitään plöröä A4:sta.

Koska ihmeet ja sydämet tarvitsevat kaverikseen jotain kaunista ja eläväistä väriä, ruskan värjäämät villiviinin lehdet sopivat taidenäyttelyyn kuin nenä päähän.

PicMonkey%20Collage.jpg

Tuo ritilähän on sijoitettuna itsetehdyn tv-tason päälle seinälle. Tiileistä ja kalustelevyistä kasattu taso sekä metallinen ritilä tuovat kotiin kivaa industriaalia fiilistä.

IMG_7042.jpg

Olen käyttänyt printtejä kotini sisustuksessa jo muutaman vuoden joko itsetehtynä tai ostettuna. Niillä on helppo vaihtaa ilmettä ja tunnelmaa koko kotiin. Minä yleensä päädyn musta-valkoisiin printteihin,
kuten tälläkin kertaa.

Mikäli nämä printit sykähdyttivät sinua yhtä paljon kuin minua – kannattaa pysytellä kuulolla lähipäivinä…! 🙂

Ihmeellistä, sydämellistä ja värikästä päivää kaikille <3

*Printit saatu osana yhteistyötä Raamiin.fi kanssa.

KUVAKULMA

Blogi on kahlannut vähän syvemmissä vesissä lähipäivinä, mutta niin se elämä näyttää joskus nurjankin puolen. On tehnyt hyvää purkaa omia tunteita ulos, saada niitä tänne ja saada teiltä tukea vaikeaan tilanteeseen. Olen ollut todella, todella otettu saamastani tuesta! Ihan aina ei ole helppo avautua aroista asioista, itselle hyvin henkilökohtaisista tunteista. Lämmin kiitos vielä kaikille yhteisesti ihanista viesteistä ja kommenteista viimeisiin postauksiini. Itkuhan siinä tuli niitä lukiessa. <3

Vaikka pienen karvaisen perheenjäsenen poisnukkuminen jäytääkin vielä sydäntä pitkään ja ikävä on kova, elämä täällä meillä muilla etenee kaikesta huolimatta. Eikä paikalleen pidäkään jäädä. Lohtua tuo kotona vielä tassutteleva eläkeläisherra, johon on nyt hyvä kohdistaa kaikki hellyys ja rakkaus.
Uusia päiviä kohti mennään hitaasti, mutta varmasti. 

Uutta kulmaa asioihin tarjoilen teille ihan kirjaimellisesti, nimittäin ensi kertaa uudenlainen kuvakulma kodistamme. Harvoin tulee kuvattua kotia olohuoneesta keittiöönpäin.

IMG_7013_3.jpg

Parasta asunnossamme on valon esteetön kulku läpi kodin. Kun verhot ovat auki niin etupihalta näkee takapihalle koko asunnon läpi.  Meillä ei ole alakerrassa turhia seiniä, vaan tila on käytännössä yhtä ja samaa. Keittiön ja olohuoneen erottaa lähinnä vain tuo kapeneva kohta wc:n oven ja portaiden välissä.

Tähän alakerran neliöihin uppoaa tuulikaappi (ruokapöydän oikealla puolella seinän takana), heti portaiden takana oleva ”eteinen”, keittiö ja wc sekä kuvan etualalla aukeava olohuone. Keittiö eroaa eteisestä vain huonekalujen jäsentelyllä ja ruokapöydän ja eteisen kaappien väliin jäävällä tyhjällä tilalla. Pidän kovasti tästä avoimesta ratkaisusta ja ehkäpä seuraavaksi voisin ottaa siitä tilasta havainnollistavan kuvakulman. Ollapa laajakuvaobjektiivi…

Sitkeä flunssa on edelleen riesanani ja ei tässä auta muu, kuin olla vaakatasossa ja levätä tauti pois. Täällä parannellaan siis virusta ja särkynyttä sydäntä.

Mukavaa päivää kaikille, kaikesta huolimatta se näyttää olevan aurinkoinen.