Viime aikoina fiilis ei ole ollut hyvä. Se on monenkin asian summa, mutta yhden ison asian tunnistan välittömästi, mistä kurja olotilani johtuu; tyytymättömyys. Ja mistä se sitten kumpuaa, niin syy löytyy itsestäni. Olen pitkään ollut hyvin väsynyt ja olo on ollut uupunut. Sellainen, ettei ole energiaa tehdä juuri mitään, eikä varsinkaan huvita tehdä mitään. Kotona on toki tullut sisusteltua ja somisteltua ”entiseen tapaan” ja vanhoja tuoleja on tullut entisöityä sun muuta, mutta siihen se on aika pitkälti sitten jäänytkin. Tyytymättömyys johtuu tästä vetämättömästä ja väsyneestä olotilasta, joka kohdallani saa aikaan lumipalloefektin aiheuttaen läjän muita ”oireita”, joista päällimmäisenä on huono ruokailu.

Väsyneenä ihminen ei jaksa miettiä järkevästi ja taistella mielihaluja vastaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa ateriavälien pidentymistä, joka taas aiheuttaa verensokerin hyppelyn, joka johtaa suoraan makeanhimoon, jota tyydytetään suklaalla ja karkilla. Kroppani sietää tätä nykyä erittäin huonosti sokeria, jonka johdosta vatsa turpoaa, ähky nousee rintaan asti, tulee huono olo ja kamala morkkis. Että piti tunkea naamaan tuota…!

Väsynyt ja vetämätön olo yhdistettynä huonoon ruokailuun johtaa kohdallani väistämättä urheilun vähentymiseen. Siinä jos jossain mennäänkin sitten lujaa metsään! Tarvitsen ehdottomasti säännöllistä liikuntaa mielialani virkeänä pysymiseen, ruokailurytmin säilymiseen ja yleisen hyvinvointini ylläpitämiseen. Nyt olen kaltoin kohdellut itseäni joka tavalla; syönyt huonosti ja liikkunut liian vähän. Kohdallani tuo on ihan fatal error.

Huono energiataso on johtunut kurjasta syksystä. Stressitasot ovat olleet pilvissä, olen itselleni epätyypilliseen tapaan sairastellut flunssaa, jossa viimeksi olen ollut varmaan 3 vuotta sitten ja minulla on lauennut migreeni, jota sitäkään ei ole ennen ollut. Kroppa on ollut turvonnut ja pöhöttynyt, kaikki vaatteet ahdistaa ja naamasta on kirjaimellisesti näkynyt, että fiilis on huono. Olen aina voinut olla tyytyväinen finnittömään, näppylättömään ja helppohoitoiseen lärviini, viime aikoina on ollut toisin. Kroppa on oirehtinut niin monella tavalla henkiseen paineeseen ja nyt olen kertakaikkisen kyllästynyt siihen. Olen kyllästynyt omaan vetämättömyyteeni ja laiskuuteeni, olen kyllästynyt huonoihin ruokailuihin ja haluan ehdottomasti taas paremman ja sen normaalin hyvän olotilan itselleni.

Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin pakottamalla ei synny yhtään mitään. Tai ei ainakaan haluttua tulosta. Yritin väkisin käydä salilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Jo alkulämmittelyn aikana jalat menivät maitohapoille, syke nousi älyttömän korkealle, puuskutin kuin höyryjuna ja painot putoilivat käsistä puolessa välissä sarjoja – ei yksinkertaisesti ollut mitään tehoja tehdä yhtään mitään. Sairasteluiden takia salitreeneihin tuli väkisin tauko muutamaksi viikoksi ja sen jälkeen en ole itseäni sinne enää saanutkaan. Väsyneenä treenaaminen ei ole mielekästä, siitä ei ole mitään hyötyä, eikä se ole enää edes turvallista suoritustekniikankaan takia.

Miten hitossa tästä suosta sitten noustaan? Ehkäpä pienin askelin.
Ensin olen jättänyt sen sokerin taas pois – ihmisen elimistö ei tarvitse sitä pätkääkään ja omani protestoi sitä vastaan joka kerta. Panostan parempaan syömiseen, tiedän kuitenkin tasan tarkkaan miten se tehdään ja palautan tarkat ateriavälit. Olen vain yksinkertaisesti heittäytynyt laiskaksi ja ehkäpä myös välinpitämättömäksi näitä asioita kohtaan.

Vettä on alettava taas kittaamaan litratolkulla, jotta aineenvaihdunta pysyy käynnissä ja ylimääräinen pöhö kropasta katoaa. Se on kyllä kumma juttu, että kun turvotus johtuu kroppaan jämähtäneistä nesteistä, pitää juoda lisää nestettä, jotta se edellinen neste lähtee ulos! 🙂

Seuraavaksi on vedettävä lenkkarit jalkaan ja painuttava pihalle! Rauhalliset, matalatehoiset lenkit parantavat peruskuntoa ja ulkoilu tuulettaa aivoja. Hyvä keino päästä kiinni taas liikkumiseen. On tunnusteltava kroppaa minkälainen liikunta sopii milloinkin ja luulen, että tällä hetkellä stressistä ja erilaisista sen aiheuttamista oireista toipuva elimistöni tarvitsee ensisijaisesti nyt aikaa ja rauhallista starttia – ei mitään shokkihoitoa hikijumpilla, spinning-tunneilla tai rääkkitreeneillä. Olen kuitenkin liikkunut aktiivisesti koko ikäni, joten ei tässä nyt mistään rapakunnosta aloitetakaan, vaan herätellään kroppaa taas ottamaan vastaan pientä ja toivottavasti siitä alati kasvavaa treenimäärää,
kunnes olo taas normalisoituu.

Olen huono myöntämään, kun menee huonosti tai kun fiilis on huono. Se näkyy kyllä minusta ja vähintäänkin kuuluu. Ainakin jos perheenjäseniltä kysytään. Pinna on ollut kireällä kuin viulunkieli, puran helposti väsymystäni tai pahaa oloani lähimmäisiin – kehenkäs muuhunkaan? Turhaudun omaan saamattomuuteeni, sillä se ei ole sisäänrakennettua minua. Olen antanut itselleni luvan rötväilyyn, onhan ollut niin hankalia aikoja ja paljon pahaa mieltä sattuneista ja tapahtuneista. No, tuon varjossa voi laiskotella vain hetken. Luulen, että olen käyttänyt nyt tuon kortin ja on aika jakaa uudet. Minä itsehän kuitenkin olen ainoa, joka voin olotilaani vaikuttaa.

Tästä näköjään kehkeytyi oikein kilometripostaus. Höystin sanojani Pinterest-kansiostani löytyvillä Motivation -ajatuksilla. Niitä tarvitsen nyt tosiaan!  Jos tässä jouluun mennessä saisi itsensä takaisin raiteille (niin voi sitten hyvällä omalla tunnolla mussuttaa kinkut ja konvehdit). Alati pimenevä maisema ja synkät kelit eivät ole omiaan piristämään mieltä, mutta ainahan noita tekosyitä pystyy keksimään aiheesta kuin aiheesta…

Mites teillä muilla – onko syksy syönyt teidän energiatasoja,
vai porskutellaanko menemään entiseen tahtiin? 🙂