Hyvää ja huonoa

Aika kamalat pari viikkoa on takana. Kirjoittelin koira-herramme sairastelusta viikko sitten ja ajattelin päivittää kuulumisia sen suhteen. Meille kuuluu vähän molempia, hyvää, mutta vähän myös huonoa.

Koiran sairastellessa ei päähän tai aikatauluihin ole juuri mahtunut muuta ja kaikki menot ja kotona olemiset on suunniteltu niin, ettei koirulin ole tarvinnut olla yksin kotona. Ei sinäänsä, että sitä olisi yksin voinut kotiin jättääkään. Ekoina päivinä koiran kanssa piti olla siksi, että sen kuntoa piti koko ajan vahtia – pärjätäänkö kotona, vai tarvitseeko lähteä (taas) eläinlääkäriin. Kennelyskä ei todellakaan ole ollut mikään kiva tuttavuus kaikkien muiden vaivojen lisäksi. Koiralla on selvästi ollut ihan kamala olo. Ekat päivät se vain nukkui niin, että välillä piti tarkastaa onko edes hengissä. Toisella hetkellä yskä ja jostain syvältä irtoava lima tuntui tukehduttavan koiran, joskin se vieläkin tekee niin. Kolmannella se tärisi horkassa ja hyperventiloi ja neljännellä siihen sai juuri ja juuri kontaktia. Kerran jo soitin aamu kolmelta pieneläinsairaalan päivystykseen ja kahdesti olen vetänyt farkut jalkaan keskellä yötä, että nyt tarvitaan akuutisti apua. Niin monta unetonta yötä takana, kun ei ole silmäänsä uskaltanut sulkea. Huomasimme, että koira oli levollisin alakerrassa, joten leiriydyimme patjoilla olkkarin lattialle ja nukumme valvomme sen kanssa siinä nyt jo toista viikkoa.

Kun koiran yleiskunto parani ja vireystaso nousi normaalimmaksi tuon ihan akuuteimman vaiheen jälkeen, koiraa ei ole viitsinyt jättää yksin liman takia. Siis oumaigaad, mikä määrä sitä kerrallaan tulee! Iso kiitos talouspaperin keksijälle, olemme reilun 11 päivän aikana käyttäneet varmaan yhden koivumetsän verran talouspaperia limankeräilyyn. Niin inhaa tavaraa, että jos koira olisi kotona ollut yksin, eikä kukaan sitä limaa pois keräämässä, olisi koko kämppä uinut siinä tavarassa! Kodista kuitenkin viis, kamalinta tässä on katsoa tuon karvakorvan yskimistä ja rykimistä. 🙁  Mitään kun ei itse voi tehdä auttaakseen. Niin kova huoli on koko ajan, vaikka tänä maanantaina uudelleen eläinlääkärissä otetut verikokeet eivät edelleenkään (onneksi) paljastaneet mitään tulehdusta tai bakteereita, joten antibiooteistakaan ei ole hyötyä. Yskä ei ole keuhkoissakaan, vaan se ärsyttää eniten kurkussa. Limaa tulee ja niin pitääkin, sillä vain yskimällä tuo koira paranee.

Onneksi tyttärellä on ollut ennen uudelleen alkavia ylioppilaskirjoituksia lukuloma. Hänen vastuullaan onkin ollut koiranhoito päivisin meidän ollessa töissä. En tiedä miten tästä oltaisiin ilman tytön lukulomaa selvitty! Päivät menee selvästi rauhallisemmin, mutta iltaa kohden ja oikeastaan juuri silloin, kun pitäisi nukkumaan käydä, alkaa yskä pahenemaan. Olemme käyttäneet koiraa kylpyhuoneessa höyryhengittämässä kosteaa ilmaa meidän käydessä suihkussa ja se on varmasti auttanut. Pahan yskänkohtauksen aikana koira tärisee kovasti ja se liittyy juurikin tuohon loputtomalta tuntuvaan yskänkohtaukseen. Koira selvästi palelee aina välillä ja varsinkin lattialla maatessaan, vaikkakin nelinkerroin olevalla täkillä kölliikin. Peittelen koiran yleensä viltillä ja sen alla se selvästi tykkää olla. Koira on virkeä, ruoka maistuu ja se tassuttelee jo keittiöön katselemaan josko ruoanlaiton yhteydessä irtoaisi jotain herkkuja ja pummaa sohvalle viereen köllimään, mutta tuo yskä ei hitto vie lähde! Olemme miehen kanssa nukkuneet muutamien tuntien katkonaisia yöunia kohta jo kahden viikon ajan. Alkaa olemaan patterit lopussa itse kultakin. Eläinlääkäri ei valehdellut sanoessaan kennelyskän olevan koko perheen tauti…

Tuon yskän kanssa tässä nyt siis vielä eletään huonompia aikoja, mutta onneksi jotain hyvääkin kuuluu!

Tilanne takajalkojen kanssa alkaa normalisoitumaan! Koirahan alkoi yhtäkkiä kärsimään oudosta, hoipertelevasta kävelystä, takajalat tuntuivat heikoilta ja ne eivät kantaneet kunnolla. Pelkäsimme kyseen olevan jostain halvauksesta jne, mutta mitä todennäköisimmin yhdessä takajalkojen kanssa oikeaan silmään ilmestynyt outo iiriksen toimimattomuus johtuvat lievästä aivoverenkierronhäiriöstä. Häiriön aiheuttamien oireiden sanottiin palautuvan 2-3 viikossa ja viikonlopun aikana aloimme havaitsemaan selkeää parannusta. Koiran kävely on selvästi parempaa ja tassut eivät juurikaan enää lähde alta. Koira ottaa reippaampia askeleita ja jaksaa taas pissaa lorottaa toinen jalka kaakossa. Sellainen avuttoman näköinen takajalat supussa käveleminen tai jalkojen yksinkertainen katoaminen alta ja lattialle pyllähtäminen on jo melkein kokonaan poissa. Kennelyskä verottaa voimia, koira ei jaksa muutamaa kymmentä metriä pidemmälle kävellä, mutta senkin matkan kävelee jo liki normaalisti. En missään kohtaa luovuttanut toivosta – olin ihan varma, että koira paranee tästä kyllä, mutta voi hittolainen, kun ihan oikeasti havaitsee, että jalat alkaa palautumaan, ei sitä riemun tai helpotuksen määrää voi oikeastaan edes kuvailla! 🙂

Meidän huhtikuussa 14 vuotta täyttävä koira-herra käy kyllä läpi aikamoisia aikoja. Se on ollut kipeämpi kuin elinvuosiensa aikana yhteensä. Ette usko miten kamalaa meilläkin on ollut. Töissä on ollut hirveää olla, kun vatsassa on painanut sellainen kamala möykky kaikesta huolesta ja murheesta. On ollut vaikea keskittyä mihinkään ja kun tytär on soittanut töihin, olen vastannut puhelimeen peläten huonoja uutisia koiran voinnista. Yöt on kohta parin viikon ajan mennyt valvoessa sen vieressä jokaista hengitystä, köhäisyä ja äännähdystä kuunnellen ja vahtien. Olen laskenut sekuntikello kädessä hengitysten määrää per minuutti, pelännyt, kuiskutellut korvaan, silitellyt uneen, kantanut mukanani suihkuhuoneen lattialle tai metsänreunaan tarpeille, syöttänyt sormillani, valellut vettä sen huulille ja ikeniin, itkenyt ja toivonut, käärinyt peittoihin ja viltteihin, sotkenut käteni sitkeään limaan noin tuhat kertaa tai repinyt sormillani sitä suusta, laskenut pissakertojen määrää ja juhlinut parin kakkakikkareen ilmestymistä lumihangelle. 

Tekisin kaiken uudelleen koska tahansa. Niin rakas tuo karvaturri on meille. <3 Nyt toivon enää koko sydämestäni, ettei kennelyskä enää piinaisi kauaa, vaan pääsisimme taas kiinni normaaliin eläkeläishauvan elämään ja ihanan keväisiä aurinkokelejä odottamaan. Ne ovat niin kovin tuon karvaisen herran mieleen. <3