PATALEIPÄ

Jos koskaan olet halunnut leipoa leipää, tai epäonnistunut siinä aiemmin, tällä reseptillä se on likipitäen mahdotonta! Äitini ystävä lähetti minulle tämän reseptin. Hän ajatteli ihan oikein, että vilja-allergiani rajoittaa vähän tuota leivän syömistä ja koska gluteeniton leivonta on ihan tähtitiedettä, siinä useimmiten epäonnistuu, kuin menestyy. Koska tätä taikinaa ei vaivata lainkaan, myös gluteenittomat jauhot, joissa ei vehnäjauhojen sitkoa ole, käyttäytyi täydellisesti tässä reseptissä. Voisin kuvitella, että tavallisista vehniksistä tai sämpyläjauhoista tästä leivästä tulisi jotain todella makoisaa!

leip%C3%A4%201.jpg

PATALEIPÄ

7 dl jauhoja

0,5 tl kuivahiivaa

3-4 tl suolaa

3,5 dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään, lisää kädenlämpöinen vesi ja sekoita puuhaarukalla ainekset sekaisin. Peitä taikina tiukasti tuorekelmulla (lasiastia parhain tähän) ja anna kohota 12-18 tuntia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita 3 litran vetoinen kannellinen pata/vuoka lämpenemään uuniin samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoa taikinan päälle ja pyöräytä palloksi. Peitä vielä löyhälti kelmulla ja anna taikinan levätä puolisen tuntia.

leip%C3%A4%202.jpg

Heitä taikinapallo sellaisenaan kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

leip%C3%A4%203.jpg

Täytyy sanoa, että tästä ei enää leipäresepti helpommaksi muutu! Tuo pitkä kohotusaikakaan ei haittaa, kun laittaa taikinan kohoamaan edellisenä iltana. Aamulla nakkaa taikinapallon uuniin ja tunnin kuluttua on uunituore leipä tarjolla. Ai että! Taikinan sekaan voi lisätä mielin määrin mitä raaka-aineita tahansa: aurinkokuivattua tomaattia, yrttejä, valkosipulia, pähkinöitä, siemeniä, rusinoita, oliiveja – vain mielikuvitus on rajana! Meikäläinen teki leivän ihan perusohjeella, en jotenkaan uskonut, että näillä gluteenittomilla jauhoilla tämä onnistuisi, mutta ens kerralla maustan leipää jollakin!

leip%C3%A4%204.jpg

Oikeassa reseptissä taisi olla suolaa 2 tl, mutta ainakin meidän perheen mielestä suola ei juurikaan maistunut, ensi kerralla laitankin tuplasti, jonka tähän reseptiin jo lisäsinkin. Leipä oli pehmeää sisältä, vähän ciabattamaista.

leip%C3%A4%205.jpg

Itse olen gluteenittomissa leivissä kaivannut kovaa, rapsakkaa kuorta. No, sekin toive toteutui tässä leivässä. Ei tätä voi enempää hehkuttaa, nyt siis kaikki heti leipomaan pataleipää, mars! 🙂

Blondi

14 kommenttia “PATALEIPÄ

1. Tätä täytyy ehkäpä kokeilla, vaikka mulla ei olekaan kuin 2 litran vetoinen lasivuoka/-pata. Ellen sitten jostain lainaa. Toisaalta, jos tämän teen niin millähän ihmeellä mä voin kuvitellakaan viljattomalla elämistä (jos lähden testailemaan eliminointidieettejä). 😀 Ja sit pitäs ostaa voita ♥

1. Jäin miettimään tuota vetoisuutta (oma savipata on tasan sen 3L), että ei se ollut lähelläkään tulla ylitse… kokeile siihen 2 litran vuokaan. Ja hei, elän mäkin viljattomalla koko ajan, ne gluteenittomat jauhot on riisijauhoista tai maissijauhoista sun muista. Mies kehui leipää, vaikka itse voi syödä ihan normaaleita viljatuotteita, eli ei ne makuun sitten niin paljon vaikuta? Itse ajattelin ens kerralla kokeilla mm. spelttijauhoja sekaan.

Mutta joo, voita sun kyllä pitää ostaa! 🙂 Ei leipää ilman voita! ♥

2. Okei! Maissi-/riisijauhot sitten vaan ostoslistalle. Jei! 😀 Ja harjoittelemaan itsekuria ettei syö montaa leipäpalaa kerralla. Rakastan tuoretta vaaleaa itsetehtyä leipää!

3. Semperiltä löytyy hyviä Grov Mix karkeita jauhoja, joita itse käytin tuohon leipään. Ne on tehty maissitärkkelyksestä, riisi- ja perunajauhoista. Mä myös rakastan tuoretta vaaleaa leipää! 🙂

2. Vaikuttaa sen verran simppeliltä ohjeelta, että taidankin joku päivä uskaltautua kokeilemaan sitä :). Mutta ensiksi tyhmä kysymys: kohotetaanko taikina huoneenlämmössä vai jääkaapissa? Minulle kun kaikki keittiössä tapahtuva toiminta on hepreaa, niin en uskalla ottaa minkäänlaisia riskejä :D.

Tuore, vielä hieman lämmin vaalea leipä on vain niin hyvää! ♥

1. Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä vastauksia! 🙂

Minä kohotin sen ihan huoneenlämmössä. Selvää käymisefektiä tuli, sillä kelmun sisäpinta oli täynnä vesitippoja ja taikinakin oli vähän "lämmin" sitä alkaessani käsittelemään. Äitini sanoi, että hänen ystävänsä oli kohottanut sen jääkaapissa, mutta ainakin itse muistelin köksän tunneilta, että taikina kohoaa lämpimässä paremmin.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä reseptiä, tässä ei voi epäonnistua! 🙂 Ja kyllä, vaalea leipä on täälläkin suosikki!

3. Kiitti, tää menee ehdottomasti kokeiluun :)

Upea edellisen postin keittiön muutos!

1. Olepa hyvä! :)

Ja kiitos, keittiö tuntuu nyt tosi kivalta omastakin mielestä! 🙂

4. Et ikinä arvaa, mitä mulla on työtasolla huomista odottamassa.. 😉

Tätä on pitänyt tehdä jo varmaan vuosi, mutta aina jostain syystä jäänyt. Nyt päätin kokeilla. 🙂

1. Aika hyvä sattuma! 🙂 Ai, huomenna saatkin herkutella tuoreella leivällä, nams! 🙂

5. Näyttää herkulliselta ja kuulostaa helpolta, pitää ehdottomasti kokeilla 🙂

1. Aluksi epäilytti täälläkin, että syntyykö näin pienellä vaivalla muka leipä, mutta sieltä se tulla tupsahti uunista rapeana ja herkullisena! 🙂 Jopa noilla gluteenittomilla jauhoilla tuosta syntyi selvä leipä! :)

Kannattaa kokeilla!

6. NAM!! Ehdottomasti kokeiluun! (mikäli multa löytyy pata mihin saan tuon tehtyä… hmmm)

1. Suosittelen lämpimästi! Itse ajattelin pyöräyttää uuden viikonloppuna jollain lisukkeilla. Ehkä vähän yrttimaustetta, pinjansiemeniä tms… 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *