Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.
En usko, että meistä kukaan on tullut tänne sattumalta. Meillä jokaisella on oma tarina, oma tehtävä, oma jälki, jonka jätämme jälkeemme. Sellainen, josta meidät muistetaan ja joka jää elämään muiden sydämiin ja ajatuksiin. Yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen lopun ikää. Nauru. Kasvojen ilmeet. Eleet. Sanonnat. Tapa liikkua. Äänenpaino. Tuoksu.
Elämässä tulee hetkiä, kun meille tärkeät ihmiset siirtyvät ajasta ikuisuuteen. Vaikka jokainen sen joutuu kohtaamaan joku päivä, ehkä useamman kerran elämässä, ei siihen osaa mitenkään valmistautua. Joka kerta se tuntuu yhtä loputtomalta, yhtä vaikealta ja yhtä mahdottomalta nähdä keinoa selvitä siitä.
Me kävimme armotonta taistelua jotain tuntematonta, arvaamatonta, kasvotonta ja katalaa vastustajaa vastaan. Sillä on tapana hiipiä lähellesi, asettua salakavalasti luoksesi ilman, että sen läsnäoloa edes tiedostaa. Se heikentää sisältäpäin ja useimmiten sen huomaa liian myöhään. Vaikka se ottaa otteeseensa vain yhden, se ulottuu niin paljon pidemmälle. Se koskettaa lähipiiriä, ystäviä, tuttavia. Siitä tulee jokaisen taistelu.
Me hävisimme sen taistelun. Menetimme sille yhden omistamme. Minä menetin sille isäni.
Me jäljelle jääneet jatkamme matkaamme täällä. Maailmassa, jonka me tunnemme meidän jokapäiväisenä paikkana. Arkena. Se paikka, jonne me jäämme ensin tuntemaan loputonta surua, viiltävää ikävää ja pelkoa tulevista päivistä. Se paikka, jonka ainoa parantava voima ei odota ketään, eikä anna itseään kenellekään yhtään sen enempää. Se, jota vastaan usein taistellaan ja joka viimein kääntyy kaveriksi vierellesi. Aika.
Se vielä muuttaa haavat, kipeät muistot ja kirveltävät kyyneleet kullaksi. Arviksi, joista muistamme tärkeät ihmiset ja hymyiksi, jotka heräävät kasvoille uudelleen, kun olemme valmiita taas siihen.
Elämäni muuttui tämän menetyksen myötä. Se ei koskaan palaa enää entiselleen. Elämässäni tulee aina olemaan jako – ennen ja jälkeen. Se koskettaa minua lopun ikääni.
Ikävöin sinua, isä.
Otan osaa, paljon voimia elämän mittaiseen kaipuuseen ♥ Ystäväni kirjoitti minulle runon kauan kauan sitten menetyksen hetkellä…se päättyi lauseeseen "Huominen saapuu vielä vihrein askelin ". En ymmärtänyt sitä silloin, mutta ajan kanssa ymmärsin. Aika muuttaa surua, aika muuttaa sinua…mutta aika myös auttaa. Toivon sinulle vihreitä askelia, sitten kun on sen aika. Iso Halaus ♥
Kiitos, kauniisti sanottu. ♥ Ihanasti olet myötäelänyt tässä elämäni kamalimmassa tilanteessa. ♥ Mietin pitkään kirjottaisinko blogiin näin arasta aiheesta, mutta koen, että tämä kirjoitus oli kuin muistokirjoitus isälleni. Se ansaitseekin tulla luetuksi. ♥
Otan osaa suruunne ♥ Suuren surun keskellä olet kirjoittanut jotain, mikä jää ainakin minun mieleen -todella koskettava kirjoitus ♥
Kiitos Mia ♥ Kyllä on täälläkin ruudun äärellä väännetty itkua tekstiä kirjoittaessa.
Vielä kerran, lämmin osanottoni. ♥
Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni lukiessani postaustasi, enkä löydä sanoja jolla voisin ilmaista sinulle miten pahoillani olen kohtaamastasi surusta. :' ( <br />
<br />
Iso lämmin rutistushalaus sinulle Heidi! ❤️
Kiitos Miia. ♥ Sellaista tunteiden vuoristorataa tässä kyllä eletään. On valittava hetki, koska aiheesta puhuu tai koska esim. näihin kommentteihin vastaa, että pystyykö siihen paremmin vai huonommin. Tämä suru on kyllä jotain mitä en ole koskaan kokenut… kunpa se helpottaisi pian edes vähän.
Oi miten ikävää ja surullista. Lämmin osanottoni sinulle ja perheellesi.
Kiitos Lotta ♥
Otan osaa suruusi ♥ Voimia! Se päivä tulee vielä kun ei enää satu niin paljon. ♥
Lämmin osanottoni Heidi ♥
Lämmin osanottoni ♥
Lämmin osanottoni Heli ♥
Kiitos Susanna ♥
Osanottoni sinulle ♥ ♥
Lämmin osanottoni ♥.
Osanottoni ♥
Otan osaa ♥ Voimia ♥
Kiitos Jaana ♥ Voimia tarvitaan.
Lämmin osanotto ♥
Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruun ♥
Lämmin osanotto ja luja halaus.♡<br />
Minä niin allekirjoitan tuon että on kaksi elämää; -ennen ja jälkeen- ja ne ovat niin erilaiset.<br />
Mikään ei ole enää niinkuin ennen…
Kiitos Titti ♥ Tiedätkö, että melkein sitä tuntee nuo halaukset… <br />
<br />
Mietin tuota jakoa jo silloin kun isäni sairaus todettiin. Kaikki muuttui silloin kertaheitolla, sillä tiesimme, ettei tämä välttämättä tulisi päättymään onnellisesti. Tulee aina olemaan hetket ennen sitä ja hetket tämän jälkeen.
Lämmin osanottoni sinulle ja voimia tulevaan! Meillä mummo menehtyi äkillisesti keväällä. Läsnä on hetkissä, kuten kirjoitit niin jäljen jättää muistoihin ja jopa arkeenkin.
Kiitos Aikku. ♥ Olen todella liikuttunut kaikkien ihanista kommenteista ja voimaannuttavista sanoista ja välityksen määrästä. Tällaisina hetkinä se lämmittää todella paljon. Ystäväni sanoi, että ihminen elää niin kauan, kuin yksikin häntä ajattelee. Ja mehän ajattelemme rakkaitamme ♥
Niin kauniisti kirjoitettu ja joka sana totta,mutta muistoja kukaan ei voi viedä.Uskon vahvasti,että kohdataan menetetyt rakkaat joskus,jossain.Lämpimät osanottoni.
Kiitos Nanna. ♥ Päätin lukea kaikki kommentit putkeen ja vastata kaikkiin kerralla. Itkuksihan tämä on mennyt, ihmisten myötäeläminen on todella koskettanut. Niin, kukaanhan ei tiedä mitä täältä lähdettyämme tapahtuu… tuntuu lohdulliselta ajatella, että meidät jättäneet seuraavat meitä nyt jostain toisaalta.
Osaanottoni ja paljon voimia ♥
♡
Lämmin osanotto. Tulin ekaa kertaa blogiisi ja oli pakko jättää tähän kommentti, kun niin pysähdytti nämä postaukset. Itse menetin myös isäni pari kuukautta sitten. Sairastiko isäsi syöpää, jos niin mitä syöpää? Omalla isälläni oli syöpä, joka vei hänet 13kk:ssa. 🙁
Kiitos kommentistasi ja osanotostasi ♡. Syöpä on kamala sairaus. Se todella nakertaa ihmistä sisältäpäin ja on todella arvaamaton. Aluksi meilläkin tilanne näytti hyvältä ja hetkellisesti kerkesimme jo miettimään, että onko tässä vielä sittenkin mahdollisuus selvitä…? Sairaus voi kuitenkin muuttaa suuntaa ja heittää kaiken päälaelleen. Kun noin kävi, kaikki oli ohitse puolessa vuodessa. Tilanne eteni radikaalisti ja sitä oli hyvin vaikeaa vain seurata sivusta, mutta kun muutakaan ei voinut… Paljon voimia sinulle myös. ♡ Ajan kanssa tämä toivottavasti helpottaa.