Valo!
Nyt sitä alkaa taas olemaan! Tämä kuva on otettu tänä aamuna klo 7.30 kännykällä ja kiireessä lähtiessäni töihin. Vautsi! Tällaista valon määrää heti aamusta ei ole vähään aikaan näkynyt! Saavuttuani keskustaan työpaikalle, aurinko levitteli aamuisia säteitään ja melkein tuntui, että joutuu silmiä siristämään. Ihan mahtavaa! On tosi kova ikävä lämpimiä kesäaamuja!
Nautin kuitenkin vielä lumesta ja talvisesta maisemasta. Eilen satanut lumi oli tehnyt uuden valkoisen hunnun maan päälle. Helmikuun kuvassa on vielä siis tosi talvinen look.
Tässä vielä kollaasin muodossa tähän astiset maisemat. Huomaan, nyt, että olen kyllä valinnut melko tylsän ikkunan tätä sarjaa kuvatakseni. Olisin esimerkiksi voinut ottaa kuvan takapihaltamme tai sitten jostain yläkerran ikkunasta. No, näillä mennään 🙂
Blondi

Checklist -blogissa sisustetaan helsinkiläisen Heidin vaaleaa rivitalokotia avarasti ja hillitysti erilaisilla materiaaleilla ja kontrasteilla. Kodin jatkeena on pieni tanskalaishenkinen takapiha kesäkeittiöineen, kakkoskotina toimii kesämökki vehreällä tontilla. Perheessä rakastetaan matkustamista, juhlien järjestelyä, remontoimista, illanistujaisia ja leipomista. Blogiin päivittyykin laajasti sisustus -ja remonttijuttuja niin kotoa kuin mökiltä, herkullisia reseptejä ja kattauksia arkeen ja juhlaan, matkakertomuksia sekä terveyspainotteisia aiheita polveilevan tarinalliseen tyyliin.


Kaikilla tuntuu tammikuun kuva olevan kaunein talvikuvista. 🙂 Ja vähän kauniimman kuvan olisin saanut minäkin, jos olisi tänään ollut kuvauspäivä. Ja tosiaan, ihan pöljän näkymän mäkin valitsin haasteeseen. Jos jatkan ensi syksynä nin valitsen toisin. 🙂
On ollut kyllä tosi kiva seurata tän haasteen myötä luonnon vaihtuvaa ilmettä kaikkien blogeista! 🙂