DIY Katajainen kranssi

Muutaman ärräpään, kutisevat kädet ja teräviä neulasia täynnä olevat sormenpäät se vaati, mutta sain tehtyä mieleeni kummittelemaan jääneen idean suuresta vihreästä havukranssista. Ohuesta ja herkästä, ei sellaisesta paksusta ja tuuheasta.

Valitsin metsän antimista katajaa. Sen hentoiset ja kauniin vihreät oksat sopivat hyvin tällaiseen kevyeen kranssiin.

diy%201.jpg

Kiersin paksuja rautalangan pätkiä toistensa ympäri kranssin rungoksi ja sidoin ohuemmalla rautalangalla katajanoksia siihen kiinni. En juurikaan siistinyt jälkeä mitenkään, jotta ilme jäi tuollaiseksi viimeistelemättömäksi ja luonnolliseksi.

Ripustin kranssin olkkarin peiliin takan yläpuolelle. Minusta näissä kuvissa on niin vahvasti jouluinen fiilis. Pidän ihan erityisesti kauniin metsänvihreän ja mustan värin liitosta. Musta väri tuo muutoin valko-vihreään olemukseen ryhtiä.  Kransseissa on jotain sellaista kivaa vanhanaikaista vivahdetta. Joulussa kun kuuluu olla myös vähän sitä; perinteitä, suvussa aina kulkeneita juttuja, ruokia ja tapoja.

diy%202.jpg

Toivottavasti kranssi kuivuessaan ei ihan hirmuisesti varista neulasia, että joulunakin vielä joltain näyttäisi…

Loppuun vielä muistutus: jouluinen Tine K. arvonta päättyy tänään! Oletko käynyt jo osallistumassa? Vielä kerkeää! 🙂

6 kommenttia “DIY Katajainen kranssi

  1. Oliko sinulla maanomistajan lupa katajan ottamiseen vai onko sinulla oma metsä? Ihan muistutuksena kaikille havukransseista innostuneille, että toisen metsästä ei saa mennä keräämään havuja, sammalta eikä jäkälää ilman lupaa.

    1. Kiitos huolenpidosta. 🙂 Kyllä, minulla on oma metsä omistamallani tontillani. Täten omistan myös ne katajat. <br />
      <br />
      Minulla on hyasintti-asetelmassani sammalta, sen ostin puutarhaliikkeestä. Olisikin pitänyt mielenkiinnosta kysyä, että mistä ovat sen pussittaneet, sillä olet ihan oikeassa; havuja, jäkälää ja sammalta ei tosiaan saa kerätä ilman lupaa. Kukapa ei olisi syyllistynyt tuohon rikokseen! Ehkäpä tuon 1800-luvun lopussa kirjoitetun pykälän voisi jo muuttaa, niin päiväkotilapsetkaan ei syyllistyisi rikokseen metsän antimista kortteja askarrellessaan…

  2. Voi miten upea! Mun on kyllä pakko tehdä samanlainen, tuo on niin kaunis. Kunhan tulee valoisaa niin lähden takapihan metsästä hakemaan tarvikkeita 🙂 Kiitos vinkistä!

  3. Aivan mielettömän upea! Munkin on pitänyt tehdä kranssi koko joulukuun ajan, mutta enpä näköjään ole saanut aikaiseksi…. 🙂

    1. Kiitti! 🙂 No tuossa ei kauaa kyllä nokka tuhise, kun tuollaisen vääntää. Nyt hopi hopi kranssia sitomaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *