Meidän uusi perheenjäsen

Uusi perheenjäsenemme saapui viime keskiviikkona kotiin. Täällä ollaankin nyt tutustuttu toisiimme ja uuteen kotiin kaikkine nurkkineen ja tavaroineen.

Ekat yöt vietimme alakerrassa miehen nukkuessa sohvalla ja minun jäädessä patjalle lattialle pennun lähelle. Pentu ei juurikaan itkenyt, mutta piti meitä hereillä tietysti levottomuuttaan, pyörien ja hyörien, leikkien ja pureskellen kaikkia ruumiinosiani, jotka pilkotti peiton alta. Kovin montaa tuntia ei putkeen nukuttu, mutta mielestäni oli tärkeää luoda pennulle ekoiksi yöksi turvallinen olo ja pysyä lähellä, ulottuvissa ja antaa koiralle mahdollisuus leimautua meihin ja hakea turvaa vierestä.

Siirryimme viikonloppuna yläkertaan nukkumaan. Pennun peti on sänkymme vieressä, joten haistaa meidät kyllä lähellä ja usein roikotamme kättä laidan yli, mutta onhan se heti eri asia, kun pentu ei näe meitä lattiantasosta. Pientä piipitystä seuraa nukkumaan mennessä, mutta se kestää lyhyen hetken ja sitten pentu rauhoittuu nukkumaan. Emme muutenkaan noteeraa ääniä, sillä pentu kerjää sillä vain huomiota ja sitä käytöstä emme tietenkään halua vahvistaa menemällä luokse ja palkitsemalla se vinkumisesta. Usein sanon sille rauhallisella äänellä, että menisi nukkumaan. Ei se tietysti vielä sanojen merkitystä tajua, mutta nopeasti se kyllä rauhoittuu, kun huomaa ettei vinkumisella saa mitään aikaiseksi ja käy sitten jo makuulle.

Joka yö ollaan menty parempaan päin, joten pian me varmasti nukumme kaikki rauhallisemmin. Pentu herää 2-3 kertaa yössä ja käy itsenäisesti pissalla siihen tarkoitetun alustan päällä. Se usein alkaa vinkumaan sen jälkeen, mutta rauhoittuu taas pian – kunhan kokeilee, saisiko meitä leikkimään kahdelta yöllä. Aamuyöstä pentu vinkuu kovemmin, jonka olemme tajunneet jo tässä ajassa merkiksi isommasta hädästä. Silloin nousemme viemään sen takapihalle ja kehumme hurjasti hienosta suorituksesta! Tuon jälkeen uudelleen nukahtaminen on ollut vähän työlästä, pentu kerkeää raikkaassa talvi-ilmassa herätä kunnolla ja haluaisi sen jälkeen vain leikkiä. Kuinka tylsää sen mielestä, että kannamme sen takaisin pimeään yläkertaan ja sitten pitäisi muka taas nukkua… Mutta kun itse ei vielä haluaisi puoli viideltä nousta, niin pientä protestipiipitystä on sitten kuunneltava taas hetki.

Jo näiden päivien aikana hauveli on oppinut menemään tarpeilleen alustan päälle ja alakerrassa se jo pyytää ulos takaoven edessä – ihan mahtavaa, että matka sisäsiisteyteen on jo tässä pisteessä! Vahinkojahan on toki sattunut, mutta lähinnä omasta huolimattomuudesta, kuten pennun herätessä olkkarissa minun ollessa keittiössä ja sitten on pisu jo lirahtanut lattialle ennen kuin olen huomannut pennun olevan pystyssä.

Madde – niin, ristimme hänet Maddeksi prinsessa Madeleinen mukaan – on rauhallinen ja tyytyväinen pentu. Normaaleja pentuhepuleita toki tulee, jolloin vedetään tuhannen ryydloikkaa ympäri huushollia ja silloin saa kyytiä maton tai viltin hapsut, isännän takaoven edessä olevan tohvelit, johdot ja kaikki muut! Myös naskaleita on ihan upottaa perheenjäsenten sormiin tai housunlahkeisiin, joskus vähän turhankin kovakouraisesti. Onneksi meillä on paljon sallittuja tavaroita aika isoakin kaluamisen tarvetta varten; pehmoleluja, puruluita, talouspaperirullien hylsyjä, Kong-lelu, johon voi sujauttaa vähän ruokaa tai sipauksen turkkijogurttia ja vinkuleluja jos jonkinlaisia.

Kauaa pentu ei jaksa riehua, kun uni jo tulee silmään. Se onkin usein pystyssä tunnin tai kaksi ja nukkuu tunnista kolmeen kerrallaan.

Ulkoilu on tuottanut päänvaivaa, nämä pakkasluvut ovat liian kovia vielä paljaan masun omaavalle pennulle. Sylissä ollaan kannettu vähän matkan päähän kotiovesta ja sitten yritetty harjoitella taluttimessa olemista ja tarpeiden tekoa ulos muutaman minuutin ajan, ettei vaan kerkeä tulla kylmä. Toista oli silloin koiraherran kanssa, joka oli kesäpentu – ulkona pystyttiin olemaan koko ajan! Taluttimessa kulkeminen ja kaulapannan pitäminen on myös uusi asia ja sitä harjoittelemme lyhyiden ulkoilujen lisäksi kotona sisällä.

Harjoittelemme jo istu -käskyä ja pikkuhiljaa se alkaa sujua. Joskus pentu on niin innoissaan, ettei oikein malta millään olla loikkimatta vasten tai rynnimättä syliin, mutta pari kertaa ollaan jo istuttu ihan mallikkaasti ilman avustusta. Samaa harjoitusta tehdään ruokakipon kanssa, pentu kun rynnisi sen kimppuun jo ilmasta käsin! Meillä pitää ensin istua ja odottaa rauhassa, ennen kuin saa luvan mennä syömään. Kyllä se kohta menee jakeluun sekin asia ja sitten istumista on helppo yhdistellä uusiin asioihin avoimesta kotiovesta avoimeen autonoveen ja muihin asioihin. Leikin varjolla harjoittelemme pienesti myös jo noutamista.

On ollut ihana huomata, kuinka rauhallinen ja rohkeakin pentu on. Se ei hatkahda ekan tutustumiskerran jälkeen enää fööniä tai imuria ja eilen nukkui jaloissani, vaikka päräytin vatkaimen täysillä käyntiin. Meillä kävi myös kaverin lintukoira, bretoni kylässä ja mm. pienen kutsumisen jälkeen pentu tuli rohkeasti takapihalta sisään, vaikka iso koira oli oviaukossa sitä vastassa. On tärkeää luoda onnistuneita koirakohtaamisia pennulle heti alkuun ja nyt on plakkarissa tosi hyvä kokemus.

Olen ollut perjantaista lähtien kotona pennun kanssa. Huomenna taas töihin ja on miehen vuoro jäädä hoitamaan koiraa. Harjoittelemme päivien aikana myös yksinjäämistä, eli koko ajan ei nyhvätä yhdessä, mutta vielä ei voi koiraa jättää muutamaa tuntia pidempään yksin kotiin. Se syö vielä neljä kertaa päivässä n. kuukauden ajan, ellei itse ala jättämään yhtä ruokaa pois aiemmin. Toisaalta tyttö vaikuttaa ainakin nyt aikamoiselta ahmatilta, joten ei pelkoa siitä ihan heti! 🙂 Toisaalta olemalla perso ruoalle, kuten labbikset yleensä ovat, toimii hyvin koulutusta ajatellen. Silloin namipalat toimivat hyvänä motivaattorina harjoitteluun.

Sellaista pentuelämää täällä. Ja hei, jos haluatte seurata pennun kuulumisia enemmän, seuratkaa ihmeessä Madden omaa instatiliä: @maddethelabrador

Heidi / Checklist - -

6 kommenttia “Meidän uusi perheenjäsen

    1. Kiitos! 💕 Hän todella on aikamoinen sydämensulattaja… 💓

  1. En kestä!Niiiiiiiin suloinen pallero❤️Vaikea olisi mitään järkevää suustaan päästää,kun tuollaista nassua kattelee!Minäkin olen aina nukkunut patjalla koiravainaidemme vieressä,kun olivat pentuja.
    Eihän vauvaa voi äkkiseltään yksin jättää:)

    1. No kyllä se aikamoiseksi lässyttämiseksi usein menrekin… 😂🤣 Toinen on vaan niin söpö! 💓 Joo, olis ollut liian karua jättää toinen ekoina öinä lattialle yksin ja itse nukkua sängyssä johon toinen ei edes näe. Kyllä tuo oli tärkeä alku meille kaikille. Nyt viime yönä meillä nukuttiin jo oikein hyvin! 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *