Kaikki ton-päätteiset ruokavaliot paistattelivat jonkin aikaa trendiaallon huipulla, mutta sittemmin selkeästi kärsineet inflaation. Nykyään on paljon coolimpaa sanoa, ettei ruokavalio sisällä mitään ton-päätettä. Näin ne ajat muuttuu.
Oma ruokavalioni on viljaton ja gluteeniton. (Listaan voisi lisätä vielä kalaton, suurelta osin pähkinätön ja aika moni hedelmätön.) En kuitenkaan itse valinnut toneja ruokavaliooni, joista ensimmäiset ilmaantuivat jo lapsuusiässä ja vakavin vasta aikuisiällä. Tämä olikin sitten sellainen, johon elimistöni reagoi niin voimakkaasti, että kun minut kiidätettiin leikkaussaliin umpisuolen takia kovissa tuskissa, luulin vain syöneeni jotain epäsopivaa. Siinä siis vähän mittakaavaa kipuihin, joista kärsin ennen kuin minun todettiin olevan allerginen kotimaiselle viljalle.
Olen kirjoittanut vähän tarkemmin viljattomasta ruokavaliostani kerran aiemmin blogitaipaleeni alussa. Tuolloin ton-elämästä oli kokemusta joitain kuukausia. Olen nyt ollut jo yli neljä vuotta täysin viljattomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla ja vasta hiljattain tajunnut, miten kokonaisvaltaisesti oireita aiheuttaneiden aineiden pois karsiminen ruokavaliostani on vaikuttanut. Jatka siis lukemista, mikäli haluat kuulla lisää. Tarina on pitkä ja kaiken kattava. Lukemista helpottaakseni olen väliotsikoinut tekstejä.
Mistä kaikki alkoi?
Ensimmäiset oireet, joihin aloin kiinnittämään huomiota systemaattisesti, ilmaantuivat n. 13 vuotta sitten. Ihmettelin iltaa kohden turpoavaa vatsaa; joskus näytin siltä, kuin olisin menossa synnyttämään näillä näppäimillä. Vatsa oli pinkeä ja kipeä ja suolisto mourusi ilmavaivoista puhumattakaan. Vatsa ei toiminut normaalisti. Välillä sai juosta vessaan kymmeniä kertoja päivässä, välillä sai odotella koska tapahtuisi jotain. Tuntui, ettei normaalia päivää ollut koskaan ja joskus joutui miettimään mitä laittaa päälle, ettei iltapäivän turvotus näkyisi niin selvästi. Istumatyö ei helpottanut oireita, vaan päin vastoin pakkasi kaiken turvotuksen housujen kireään vyötärökaistaleeseen. Ainoa helpotusta tuova asia oli liikunta. Sillä sai nesteet liikkeelle ja turvotuksen laantumaan.
En vuosikausiin keksinyt mitään, mikä kaiken aiheutti. Ehkä tämä osittain johtui siitä, ettei lääkäreiden mielestä minussa ollut mitään vikaa. Vatsaoireita yritettiin selvittää laktoositesteillä ja keliakiatesteillä. Loppujen lopuksi niitä taidettiin ottaa kymmenen vuoden aikana aika hiton monta kertaa ja aina ne näytti negatiivista. Minulla diagnosoitiin ärtyneen suolen oireyhtymä – eli ihan haista paska –diagnoosi. Joku jolla vain voitiin kuitata oireet. Toisaalta, sainpahan ainakin jonkun diagnoosin, sillä jossain vaiheessa jutut lääkäreillä kääntyivät siihen suuntaan, että vika saattaisi myös olla korvien välissä. Siis minä vain kuvittelin kivut, krampit, ripulit, ummetukset, turvotukset ja yöt vessan lattialla, kun en tiennyt mistä päästä tavara lentää. Pahoittelut suorasta mielikuvasta, mutta ei tuota nyt oikein voi tässä kaunistellakaan jos rehellisen kuvan tilanteesta haluan antaa.
Yhtäkkiä aloin huomaamaan, että ruisleivän jälkeen tuli aina oireita. Olinhan toki tiennyt, että usein ruis saattaa ärsyttää mahaa, mutta kun minä en ollut aiemmin sitä pystynyt suoraan oireisiin liittämään, en ollut tajunnut edes testata moista. Aika pian huomasin, että myös mysli tuntui pahalta kaurapuurosta puhumattakaan. Oireet tuntuivat vähenevän, mutta silti niitä oli päivittäin. Olin täysin ymmällä. Mutta miten olisinkaan voinut ymmärtää tilannetta, altistuinhan koko ajan eri viljoille, sillä niitä on joka paikassa, ei vaan siinä leivässä tai myslissä jonka suoraan jokainen viljatuotteeksi mieltää. Vaadin päästä erilaisiin allergiatesteihin ja ne toteutettiinkin laajamittaisesti. Minulta testattiin lähes kaikki kasvikset ja juurekset, hedelmiä, pähkinöitä, mausteita sun muita. Muutamia niistä löytyi mitä aiemmin en ollut havainnut, mutta en syö mm. hasselpähkinää joka päivä niin, että sen yliherkkyys olisi selittänyt kaikkia vatsaoireita.
Asiat loksahtaa paikalleen – syy löytyy
Vihdoin eräissä vappubileissä alkoivat asiat loksahtelemaan paikalleen. Juttelin erään naisen kanssa, joka kertoi pienen poikansa vilja-allergiasta ja oireista. Yhtäkkiä tajusin yhtäläisyyden ja heti seuraavana maanantaina lampsin työpaikkalääkärille ja pyysin viljatestejä. Lääkäri naurahti. Hän kertoi vilja-allergian olevan imeväisikäisten lasten ohimenevä yliherkkyys ja joka on aikuisilla erittäin harvinainen. Hän ei nähnyt syytä epäillä asiaa kohdallani. Vänkäämisen jälkeen lääkäri kertoi kirjoittavansa minulle labra-lähetteen, jossa testattaisiin ruis ja vehnä. Vasta kun vänkäsin lisää, että onhan niitä viljoja kaksi muutakin, sain lähetteeseen lisättyä myös ohran ja kauran. Siis aivan uskomatonta toimintaa! Ei luulisi olevan lääkärin pussista pois pari ekstra-testiä! Odottelin tuloksia pari viikkoa ja kun lääkäri soitti, hän ihmetteli tuloksia. Minulla oli hänen hämmästyksekseen kaikki vasta-aineet niin koholla, ettei vilja-allergiasta ollut enää pienintäkään epäilystä. Vain kaura näytti normaalia, mutta siitä huolimatta en pysty mitään Elovenaa syömään, se kun valmistetaan samalla linjastolla muiden viljojen kanssa ja saan siitä oireita.
Sain saman tien lähetteen ravintoterapeutille, joka määräsi minut tiukalle fodmap –dieetille 6-8 viikoksi. Mitä pidempään pystyisin sillä olemaan, sitä parempi. Sillä saatiin suolisto puhdistettua kaikesta ja rauhoitettua tulehdustilaa. Voin kertoa, että tuo dieetti teki tiukkaa. En saanut syödä juuri mitään, tai siltä se ainakin tuntui. Menin listan kanssa kauppaan heti ravintoterapeutin vastaanoton jälkeen. Käänsin jokaisen tutun purkin ja purnukan ympäri tavatakseni ainesosaluetteloa ja jokaisen purkin palautin takaisin paikalleen. En voisi syödä niitä. Pyörittyäni tunnin kaupassa, purskahdin itkuun. Olin jo mielessäni hyvästellyt pizzat ja pastat. leivonnaiset kakuista pulliin. Lakun. Mistä ihmeestä nauttisin enää tämän kamalan diagnoosin jälkeen, jollen haluaisi taas olla kipeä?!
Ostin litran maitoa ja lihatiskistä parisataa grammaa suolalihaa. Istuin kaupan parkkihallissa autossa avonainen lihapaketti sylissäni ja itkin. Soitin miehelleni ja huusin itkun läpi hysteerisesti luuriin, etten ikinä enää voisi syödä mitää-äää-ääään….!!! Haha… 😀 Nyt tilanne jo naurattaa, mutta ei silloin. Olin juuri kuullut läjän erilaisia aineyhdistelmiä joita en saisi syödä (glugoosi, glukoosi-fruktoosi, asesulfaami, sakariini, sukraloosi, inuliini, oligo-fruktoosi jne.jne.) ja niitä oli joka ikisessä tuotteessa, johon tartuin. Vähemmästäkin menin paniikkiin.
Dieetti teki tiukkaa, sitä en kiellä, mutta sen jälkeen oli jo helpompaa. Otin ruoka-aine kerrallaan asioita takaisin ruokavaliooni ja sieltä paljastui lisää oireita aiheuttavia, joita en enää tänä päivänä syö, kuten mm. vesimeloni, viinirypäleet tai avokado. Nämä eivät siis sisällä viljaa, mutta sisältävät paljon huonosti imeytyviä hiilihydraatteja, jotka ärsyttävät helposti herkässä tilassa olevaa suolistoani. Jo pieni pala vesimelonia aiheuttaa todella kivuliaan olotilan, joten jätän tällaiset ruoka-aineet mieluusti väliin. Suhtaudun muutenkin todella vakavasti gluteenittomaan ruokavaliooni. En leiki asialla, sillä tiedän todellakin miten kipeäksi väärää ruokaa syödessäni tulen. Kyse ei ole siitä, että maha saattaa olla vähän kipeä illan ajan, vaan parhaimmillaan olen kivuissa seuraavan viikon! Vatsa ei palaudu normaaliin tilaan ihan helposti.
Vilja-allergia, keliakia – mitä eroa?
Vilja-allergia on siis eri asia, kuin keliakia. Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa viljan sisältämä proteiini nimeltään gluteeni vaurioittaa suolistonukkaa. Keliaakikko pystyy syömään esim. vehnätärkkelystä, sillä siitä puuttuu gluteeni. Vilja-allergikko on allerginen myös viljan kaikille muille proteiineille kuin vain gluteenille. Tästä syystä johtuen minä vehnäallergikkona en pysty syömään kyseistä vehnätärkkelystäkään. Jollain mittapuulla vilja-allergia on laajempi kuin keliakia, mutta toisaalta vilja-allergia on nimensä mukaisesti vain allergia, yliherkkyys – ei pysyvää tuhoa suolistoon aiheuttava sairaus. Olen pikkuhiljaa itse kuitenkin alkanut altistamaan itseäni vehnätärkkelykselle, sen myötä syötävien ruokien määrä listallani kasvaa, myös herkkujen. Joskus jos vatsa alkaa oirehtia, hylkään tuon vehnätärkkelyksen taas hetkeksi pois, eli tuolla pystyn pikkuisen säätämään olotilaani.
Alkuun vatsa ei kestänyt edes riisiä tai riisijauhoa. Se oli todella ikävää, sillä riisijauhoa on melkein kaikissa gluteenittomissa tuotteissa. Nyt pystyn jo syömään riisiä normaalisti, myös riisijauhoa sisältäviä tuotteita. Olen vuosien saatossa oppinut aika tarkasti mitä kestän ja mitä en. Pystyn maistamaan pienen palan tavallista leivonnaista, jos haluan. Pystyn syömään pari noitapilli-karkkia, jos haluan. Lakua en sellaisenaan ole kuitenkaan syönyt diagnoosin jälkeen, sen pääasiallinen valmistusaine kun on vehnäjauho. En kostu mitään teelusikallisesta tavallista leivonnaista, joten mieluiten jätän nekin syömättä.
Vilja-allergikkona en kärsi myöskään kontaminaatiosta samalla tavalla, kuin keliaakikko. Toisin sanoen jos ruokaani koskettaa vehnäleipä tai heitän gluteenittoman leipäni samaan paahtimeen jossa tavallista on paahdettu, en saa siitä oireita. Minun oireeni syntyvät vain syödystä ruoasta, ei siitä, mikäli nyppäisen krutongit pois salaatistani. Keliaakikko ei siedä edes pienen pientä viljatuotteen kosketusta ruoassansa. Tämän lasken mielelläni allergiani plussapuoliin, vaikka himputin laaja onkin.
Oireetonta elämää
Neljä vuotta olen nyt elänyt viljatonta ja gluteenitonta elämää. Mainitsin alussa kokonaisvaltaisen eron, jonka olen vasta hiljattain tajunnut. Olen kärsinyt pienestä pitäen suuhun tulevista aftoista. Rakkuloista, kuten minä niistä puhun. Ne ovat valko-harmaita ikeniin, kieleen tai huulien sisäpinnoille syntyviä haavaumia, jotka ovat usein pyöreitä muodoltaan. Ne kirvelevät rajusti ja voivat olla todella kivuliaita. Kuuman ruoan tai juoman nauttiminen on tuskaa, samoin mausteiden, kuten ketsuppi tai suola. Ai sitä kirvelyä!! Minulla aftat saattoivat kasvaa jopa pikkurillin pään kokoisiksi isoiksi haava-alueiksii! Joskus mehevään paikkaan iskiessään saattoi mm. huuli turvota niin, että se näytti kuin olisin ollut nyrkkeilymatsissa. Aftoja ilmestyi suuhuni yleensä peräjälkeen 1-3. Niitä tuli parin kuukauden välein ja kestivät parantua helposti viikon. Siis erittäin ikävä vaiva.
Toinen ikävä ongelma oli erilaiset iho-oireet, jotka kylläkin rajoittuivat aika tiukasti päänahkaan ja korvien taustoihin. Ihoon ilmestyi rupimaista kertymää, jonka tietysti aina raapaisin auki, sillä ne kutisi ja vaivasi. Ei kovin viisasta, sillä rupi valui märkää ja sitten kirveli. Joskus päänahka ja korvantaukset olivat täynnä paksua ihottumaa, joka saattoi halkeilla kun taivutti korvalehteä johonkin suuntaan. Suihkussa käynti oli kivuliasta, varsinkin, jos olin repäissyt ihon auki, jolloin se loimotti tulipunaisena. En käyttänyt korvakoruja yli kymmeneen vuoteen, koska en voinut työntää niitä rei’istä läpi ilman tuskaa. Kävin ihotautispesialistilla pariinkin otteeseen ja sain milloin minkäkin vahvuisia kortisoniliuoksia päänahkaani ja voiteita ihooni. Ne auttoivat aina hetken, kunnes palasivat. Mikä ikävä kierre!
Vasta vuosi sitten olen tajunnut, että niin aftat kuin tuo ihottumakin on historiaa! En edes muista, koska viimeksi olisin kärsinyt kummastakaan. Päänahkani on täysin kunnossa, samoin korvien taustat. Myöskään aftoja ei enää suuhuni tule. Tällä on kiistättömästi suora yhteys vilja-allergiaan. Tässä samalla vuosien saatossa astmani on myös tullut parempaan kuntoon. Olen luopunut kokonaan kortisoni-sukuisen lääkkeen käytöstä ja kannan nykyään mukanani ainoastaan avaavaa astmalääkettä varmuuden vuoksi. En tosin muista koska viimeksi olisin sitäkään joutunut ottamaan, ehkä joskus fyysisen rasituksen (kova treeni/juoksu) jälkeen. Nämä kaikki oireet ovat pikkuhiljaa kadonneet viljan pudottua pois ruokavaliostani. Olet siis todellakin sitä mitä syöt!
Mistä olen luopunut?
En koe, että olisin joutunut luopumaan juuri mistään, vaikka alkuun paniikki oli valtava ja pussasin henkiset hyvästit kaikelle tavalliselle. Ei se ihan niin onneksi mennyt. Aika hyvin varsinkin isojen markettien hyllyiltä löytyy jos jonkinlaista korviketta jos jonkinlaiselle tuotteelle. Suurimmat muutokset koskivat tietysti leipää. Rakastin ennen valkoista tuoretta leipää. Nykyään syön leipää harvakseltaan, arkisin en juuri koskaan. Viikonloppuisin saattaa joskus uunissa käydä esipaistetut gluteenittomat sämpylät. Useimmiten suuhun eksyy riisi/maissikakku tai gluteeniton kauranäkkäri, mutta melkein voi sanoa, että elän melko leivätöntä elämää nykyään.
Pastat pystyy hyvin korvaamaan, kuin myös lasagnelevyt, niitä löytyy isosta kaupasta hyvin. Tavalliset jauhot olen korvannut gluteenittomilla, mutta käytän myös riisijauhoja, perunajauhoja, mantelijauhoa, gluteenittomia kaurajauhoja ja maissitärkkelystä leivonnassa. Vähän riippuu mitä on tekemässä. Suomessa ravintoloissa voi luottaa saavansa aina turvallisesti valmistettua ruokaa. Gluteenitonta löytyy ilokseni useasta paikasta ja gluteenittomuuden vakavuus ymmärretään.
Matkustaessa gluteenittomuus joskus harmittaa, vaikka aika hyvin pienellä etukäteistutkinnalla pääsee jo jyvälle kohteen tarjonnasta. Joskus joudun tyytymään turvallisesti kanaan ja kasviksiin, joskus saa valita mitä syö, jos valinnanvaraa on listalla enemmän. Ulkomailla olen tiukempi ruokaa tilatessa. Muistan aina mainita, että kyseessä on terveydellinen ongelma, tulen kipeäksi, jos syön epäsopivaa ruokaa. Tätä painotan aina, varsinkin jos jonkinasteinen kielimuuri tuntuu olevan käsillä. Suomessakin tosin varmistan tarjoilijan tuodessa lautasta eteeni, että olihan tämä nyt sitten se gluteeniton ateria? Matkustaessa en ikinä odota hyvää gluteenitonta ruokaa, jos sellaista saa, olen iloinen, mutta pääsääntöisesti tyydyn siihen, että joudun aina tyytymään. Samoin on juhlissa, oli ne sitten ristiäiset, synttärit, häät tai hautajaiset – syön jos jotain on erityisesti varalle laitettu, mutta pääsääntöisesti menen sillä mentaliteeilla, että pöydästä ei välttämättö minulle ruokaa juuri löydy. Joskus oman laukun pohjalla ollut protskupatukka on pelastanut tiukasta tilanteesta, joskus kakkupalasta on syöty vain päällä ollut täyte, joskus olen ottanut mukaan omat eväät. Hieman sopeutumista siis välillä vaatii.
Jos jotain hyviä puolia ruokavaliostani etsin, sanoisin, että normaaliin ruokavalioon nähden syön hieman terveellisemmin jo pakotetusti. Miettikää nimittäin kaikki valmiit kaupasta saatavat herkut – jätän väliin melkein jokaisen vehnäpullan, keksit, pizzat, donitsin, kakun, useimmat karkit, munkit, leivät ja lihapiirakat. Eineksiä en syö (muutenkaan) lainkaan ja useimmat take away patongit/sämpylät sun muut jää kohdaltani aina hyllyyn. Kahvilassa pöydässäni on useimmiten vain kuppi, ei lisuketta, koska sopivaa ei saa joka paikasta. Jos leipä/pasta/kakku/pulla tms. on valmistettu jostain muusta kuin vehnästä, sen voi melkein aina todeta olevan parempi vaihtoehto.
Jos taas jotain kaipaan, niin se on laku ja hapankorppu. Ruisleivän voi hyvin korvata tattarileivällä, mutta happaria ei millään!
Loppusanat
Olen neljän vuoden aikana oppinut elämään tämän erikoisruokavalioni kanssa hyvin. En enää muista miltä tuore ruisleipä, kova hapankorppu tai tavallinen pizzapohja maistuu. Syömme perheessäni kaikki samaa ruokaa, paitsi silloin, jos voi kätevästi valmistaa esim. kahta eri pastaa. Poikkeuksena lasagne tai makaronilaatikko, jolloin syömme kaikki gluteenitonta. Miehen mielestä gluteeniton pasta on melkeinpä parempaa ja täyttää nopeammin, kuin tavis vehnäpasta.
Leivonnasta gluteenittomuutta ei huomaa maun puolesta lainkaan. Joissain rakenne saattaa olla erilaisempi, mutta sitäkään ei voi miinukseksi laskea. En enää koe vakavaa allergiaani rasitteena, sen kanssa vain eletään, eikä se vaikuta normaali arkipäivän elämääni lainkaan. Kyllä tässä ajassa on jo kerennyt tottumaan. Vaikka vilja-allergiani onkin harvinaisesti diagnosoitu, vastaavanlaisista oireista kärsii lukematon määrä ihmisiä. Suosittelen kaikkia mystisistä iho-, vatsa- tai muista oireista kärsiviä reippaasti kokeilemaan viljatonta elämää pari kuukautta. Lyhyempi aika ei valitettavasti anna tarpeeksi luotettavaa testitulosta, sillä jotkut aineet ottavat useamman viikon aikaa poistuakseen elimistöstä. Vilja-allergiaa todetaan vain noin 2%:lla aikuisia. Olen siinä mielessä onnekas, että vaadin testejä ja pääsin niihin, sillä diagnoosin kanssa on helpompi elää – tiedän tasan tarkkaan mitä EN syö, jotta pysyn terveenä.
Heräsikö kysymyksiä? En todellakaan ole lääketieteen ihminen, mutta tunnen oman kehoni ja oireet ja keinot niiden parantamiseen, joten vastailen mielelläni, jos vain pystyn. 🙂
Kuvituksena muuten käytetty vanhoja leivontakuviani – kaikki valmistettu gluteenittomina, tottakai!