Välillä tulee hetkiä, kun tajuaa hyvän onnensa. Tajuaa, miten paljon hyvää omassa elämässä on ja tajuaa taas hetken olla kiitollinen niistä kaikista asioista. Välillä tarvitsee tapahtua jotain ikävää, että muistaa ne hyvät ja ihanat asiat elämässään. Välillä sen tajuaa onneksi ilmankin.
Olen onnellinen elämäni tuesta ja turvasta. Toisesta puoliskostani, miehestäni, jota oletettavasti pidän joskus liian itsestäänselvyytenä. En varmastikaan lukeudu niihin helpoimpiin kumppaneihin. Enkä todellakaan ole mikään ”kompromissien kuningatar”, joksi itseäni viime juhannuksena parin viinilasillisen jälkeen nimitin. Jostain syystä muu seurue purskahti nauruun…
Olen mahdottoman hankala välillä. Niin hankala, että joskus kesken jonkun hepulini tekisi mieli purskahtaa itsekin nauruun tai ainakin pyörittää päätä epäuskoisena. Aina voi onneksi sitten jälkikäteen myöntää olleensa ääliö?
Olen hajamielinen, impulsiiviinen ja pilkunviilaaja nalkuttaja. Olen myös äärimmäisen äkkipikainen, mies usein sanoo minun kiihtyvän nollasta sataan nanosekunnissa. Hermostutan joskus koko perheen keksiessäni jonkun kuningasidean, johon pitää jokaisen osallistua tavalla tai toisella, vaihdan mielipiteitäni nopeampaan tahtiin, kuin toiset sukkia ja haluan aina mahdollisimman montaa asiaa yhtä aikaa. Tiedän yleensä kaikesta kaiken parhaiten, eli olen siis melkoisen rasittavakin joskus.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 19 vuotta. 11 niistä naimisissa TÄNÄÄN. Melkoinen saavutus ottaen huomioon, että kummankin meidän ikä alkaa vieläkin 3:lla. Olimme hyvin nuoria perustaessamme perheen, mutta olemme kasvaneet tiiviiksi yksiköksi koko kolmikko. Mies on pitkäpinnainen, harkitsevainen ja tasainen. Siis täysin minun vastakohtani, mutta niinhän ne vastakohdat täydentävät toisiaan. Olemme molemmat aina osallistuneet perheen ja kodinhoitoon. Mies on vaihtanut vaippoja, imuroinut, pessyt pyykkiä (tjaa, no sitä en kyllä anna hänen tehdä ihan vaatteidemme tähden…) ja tampannut mattoja siinä missä minäkin. Hänellä pysyy kädessä niin vessaharja kuin ruuvimeisseli, pensasleikkuri kuin soppakauhakin ja molemmilta on sama määrä korsia kannettu kekoon aina.
Hän on huomaavainen. Avaa minulle oven ja päästää minut ensiksi. Auttaa minulle takin päälle tai ostaa minulle lempisuklaatani kaupasta. Hän tilaa ravintolassa eri annoksen, jos minä haluan sittenkin hänen annoksensa tai antaa minun syödä karkkipussista juuri ne lempparikarkkini. Hän on turvallinen. Luotettava. Kohtelee minua hyvin. Hän saa minut nauramaan, useimmiten myös itselleni ja se on jo paljon se! Meillä on samat arvot ja haluamme elämältä samoja asioita. Minä tosin haluan sen heti ja hän 15. päivä.
Haluan kiittää miestäni siitä, että hän on jaksanut minua kaikki nämä vuodet. Tukenut minua sitä tarvitessani, halannut ja silittänyt surun pois sen yllättäessä ja jakanut kanssani elämäni upeimpia ja surkeimpia kokemuksia. Minulla on tapana (yrittää) olla humoristinen. Totean usein leikkisästi miehelleni, että ”Sä olet kyllä onnekas, kun sulla on mut”.
Väärin. Minä se tässä onnekas olen, kun minulla on hänet.
Hyvää 11-vuotis hääpäivää rakas <3
(Kuvissa upea, 11 kukkaa sisältävä kimppu, jonka sain mieheltäni hääpäivän kunniaksi. Nuo ylinnä olevat ovat kolibrikukkia – niin upeita!)