Ihastuttava Liechtenstein

Interrail-reissumme helmikuisissa alppimaisemissa oli monin tavoin huikaiseva! Näimme ihan uskomattoman kauniita maisemia ja tunnelmallisia kyliä. Eräs nousi kuitenkin ylitse muiden ainakin itselleni ja se oli yksi maailman pienimmistä valtioista, eli Liechtenstein.

Matka Liechtensteiniin taittui junalla ja bussilla. Lähdimme Sveitsin puolelta viime postauksessani mainitsemastani Churin kaupungista junalla kohti Sargansia. Kyseiseen maahan ei mitä ilmeisimmin kulje enää juna kuin kerran päivässä ja turhaan mekin sitä ensi alkuun asemalla odottelimme tästä tietämättä. Samalta asemalta lähti kuitenkin pienen selvittelyn jälkeen bussi, joka vei meidät reilu vartissa Sveitsin puolelta Liechtensteiniin. Rajanylitys kävi ilmi nähtyäni sattumalta bussin ikkunasta pienen kyltin, jossa ilmoitettiin rajasta. Onpa kätevää tämä nykypäivän reissaaminen Euroopassa!

_MG_8552.jpg

Bussi pudotti meidät pääkaupunki Vaduzin keskustaan. Se muistutti ankeaa betonista lähiöostaria. Mikä pettymys! En oikein tiennyt mitä ajatella. Olin aina kuvitellut tuon varakkaan lilliputtivaltion kylpevän jossain yltäkylläisessä loisteliaisuudessa ja oletin siellä olevan vähän sellaista fiilistä, jota on aistittavissa Monacossa. Onneksi olin lukenut etukäteen, että Vaduziin ei kannata jäädä, vaan lähteä ylemmäs vuorelle, josta olinkin hotellin varannut. Vaduz ei nimittäin yhtä linnaketta ihmeempää tarjoa matkailijalle. Hyppäsimme toiseen bussiin kohti Triesenbergiä ja meno oli aikamoista!

_MG_8483.jpg

Bussi lähti kiipeämään vuorenrinnettä aivan uskomattoman mutkikasta serpentiinitietä pitkin! Välillä tienpätkä oli ainoastaan bussin pituinen ja bussi teki ikäänkuin u-käännöksen joka mutkassa. Vastaan tulleet autot joutuivat jäädä odottamaan pitkälle ennen mutkaa, sillä siinä ei olisi kaksi mahtunut rinnan. Korvat paukkuivat lukkoon, sillä bussi ajeli aikamoista kyytiä koko ajan vain ylemmäs ja ylemmäs.

_MG_8478.jpg

_MG_8474.jpg

Päädyimme lopulta n. 1700metrin korkeuteen jäädessämme hotellilla kyydistä pois. Ja missä kohtaa tuo hotelli olikaan! Ihan vuorenrinteessä!

_MG_8450.jpg

Kirjauduimme sisään ja ryntäsimme huoneen parvekkeelle. Henki salpautui – maisemat olivat aivan h-u-i-k-a-i-s-e-v-a-t!! Vastapäätä törötti lumihuippuiset vuoret. Olimme pilvien yläpuolella, ne olivat jääneet puoliväliin meidän ja alapuolella olevan laakson väliin. Laaksossa kiemurteli Rein-joki ja maisemat jatkuivat aina Sveitsin puolelle. Vedin keuhkot täyteen raikasta alppi-ilmaa auringon porottaessa vasten kasvoja. Olin aika onnellinen juuri tuona hetkenä.

_MG_8459.jpg

Huone oli perinteinen alppikylämäinen huone – puiset kalusteet ja puiset sängyt. Ei sen ihmeempää, mutta ei siltä ihmettä haettukaan. Ainakin se oli tilava, siisti ja isolla kylppärillä varustettu.

_MG_8441.jpg

Jätimme kamat huoneeseen ja lähdimme ruoan etsintään, oli hirveä nälkä! Hetken kuluttua ymmärsimme, että lähellä siinä vuorenrinteessä ei juuri vaihtoehtoja ollut; oli hotellimme ravintola, jonka lounastarjoilu oli juuri päättynyt, pieni kuppila, joka sekin sulki ovensa kirjaimellisesti nenämme edestä ja kahvila, jonne asti emme jaksaneet kävellä jyrkkää, mutkittelevaa ylämäkeä. Niinpä turvauduimme välipalan nimissä hotellimme vieressä olevan kaupan antimiin. Ostimme jogurttia, banaaneita, mehua ja gluteenittomia suklaakeksejä. Lasku oli muutaman kympin, hinnat olivat aivan pilvissä!

Vedimme sapuskat huoneessa napaan ja lähdimme uudelleen liikkeelle. Vaihtoehdot olivat lähteä alas sinnepäin mistä bussilla olimme tulleet (kyseinen tie oli siis ainoa, joka vuorella oli) tai ylös, joka oli vielä ennenäkemätöntä seutua. Katsoimme mukavammaksi lähteä alaspäin ja mikäs siinä oli alamäkeä tallustellessa auringon paistaessa maisemista valokuvia ottaessa. Noita kelpasi katsella…

_MG_8472.jpg

_MG_8465.jpg

_MG_8462.jpg

_MG_8455.jpg

Puoleen väliin rinnettä käveltyämme totesimme kaiken nähtävän arvoisen loppuneen. Loppumatka alas Vaduziin olisi vain nurmikkoa kiemurtelevan tien vieressä. Välistä se muistutti maisemiltaan kuin Teletappien vihreitä kumpuja, kuten ihan ekassa kuvassa näkyi. Hyppäsimmekin hetken päästä vuorenrinnettä ylös jumalatonta vauhtia kiihdyttäneen bussin kyytiin ja ajoimme aina pääteasemalle asti Malbunin hiihtokeskukseen hotellimme ohitse.

Tiesin keskuksen olevan olemassa, en vain tajunnut ennen matkaa tekemässäni taustatutkimuksessani selvittää, että se oli ihan meidän hotellimme yläpuolella parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä. Tuosta olisi voinut napata sulan hattuun, että on skimbannut Liechtensteinissa, ei vain tullut sellaista vaatekertaa mukaan, että olisi rinteeseen voinut mennä, farkut kun olivat ainoat mukana olleet lahkeet. Nautiskelimme kuitenkin laskettelukeskuksen tunnelmasta siellä käppäillen. Laskupäivä oli juuri päättymässä, tuolihissit alkoivat mennä kiinni. Kello lähenteli viittä ja ihmiset tulivat meitä vastaan suoraan rinteistä posket punaisina monot jaloissaan kolistellen kohti alppimajojaan. Ihan pienesti kirpaisi kateudenpoikainen – miten mahtavaa olisi ollut päästä taas suksille Alpeilla!

_MG_8494.jpg

_MG_8501.jpg

Aurinko alkoi laskea. Haaveilin katsovani auringonlaskun hotellihuoneemme parvekkeelta, joten matkasimme takaisin alaspäin lähtevän bussin kyydillä hotellille.

Ehdimme pikaisesti hakea huoneeseen kylmää juomaa kaupasta juuri kun aurinko venytteli viimeisiä säteitään. Siinä se hetken pilkotti vienolla valokeilallaan jylhät vuoret rinnallaan, kunnes putosi ihan silmänräpäyksessä vuorien taakse jättäen laaksoon kalpean sinisen sävyn. Henkeäsalpaavaa.

_MG_8517.jpg

Illallisen nautimme hotellin ravintolassa. Ei ollut mitään paikkaa minne lähteä enää pimeään. Rauhallinen ilta tuli tarpeeseen maittavan aterian jälkeen ja hotellin loistava wifi tarjoili meille kullekin oman ajanvietteen loppuillan viimeisiksi hetkiksi ennen pään painamista tyynyyn.

Liechtenstein – jätit lähtemättömän vaikutuksen.

DIY värjätyt pääsiäismunat

Pääsiäinen alkaa jo olemaan mielen päällä aika paljon. Jaoin vähän ajatuksiani meidän perheen pääsiäisestä tässä postauksessa ja siinä vilahti nämä samaiset munat, joiden värjäämiseen ajattelin jakaa vinkin.

_MG_9704.jpg

Kotona voi värjätä kananmunia eri värisiksi turvallisilla tavoilla, joiden jälkeen kananmunat ovat vielä täysin syömäkelpoisia vaikka aamiaispöydässä.

Tänä vuonna haen pääsiäiskoristeisiin ja kattaukseen luonnollista ja pehmeää ilmettä ja niinpä itse käytin keltasipulinkuoria saadakseni muniin kauniin hentoisen ruskean värin. Koska halusin pieniä raitoja muniin, kiepautin parin munan ympärille puuvillanarua. Sitä oli vähän hankala saada nätisti raa’an munan ympärille, mutta pienellä virittelyllä sekin onnistui. Ihan hauskoja raitoja onnistuin saamaan. (Nuo valkoiset ovat kaupasta ostettuja.)

_MG_9695.jpg

Turvallisia ja luonnonmukaisia värjäyskeinoja on paljon.

-Keltaisia munia saa kurkumalla ja currylla
-Punaisia punajuurenliemellä
-Ruskeita pikakahvilla tai vaaleanruskeita keltasipulinkuorilla
-Sinisiä pakastemustikoilla
-Vihreitä pakastepinaatilla
-Vaaleanpunaisia puolukoilla tai vadelmilla

Laita väriaine ja munat kattilaan ja keitä 10 minuuttia.

Kuntokuuri vko 4

Kuukausi takana bikinikunnon metsästystä! Tässä taas fiiliksiä ja tuloksia menneeltä viikolta.

Viime viikko meni uuden treeniohjelman parissa, se vaihtui neljännen viikon alussa. Ihmetyksekseni minulta lähti yksi salitreeni kokonaan pois ja niitä on tällä hetkellä kolme. Sen sijaan yksi aamuaerobinen tuli lisää ja niitäkin nyt sitten yhteensä kolme. Näiden lisäksi teen kerran viikossa viikonloppuaamuna yhden hikisen, erilaisia hyppyjä ja loikkia sisältävän treenin, joka saa sykkeen nousemaan pilviin, eli treenejä viikolle kertyy yhteensä 7. Tällä tahdilla mennään nämä kaksi viimeistä viikkoa. Tuon 7 treenin päälle menen vapaaehtoisesti vielä yin-joogaan, jossa viikon kolotukset saa vähän lempeämpää käsittelyä ja lihaskalvot kaivattua aukomista. Kehonhuoltoa ei pidä unohtaa tällaisenkaan projektin aikana.

_MG_9629.jpg

Treenit on tuntuneet tosi rankoilta. Kroppa huomaa kyllä heti, kun liikkeet vaihtuu ja lihas saa uutta ärsykettä. Jalkoihin on taas palannut se kokoaikainen outo tuntemus – ei varsinaista leposärkyä, mutta outoa kihelmöintiä. Vaikka koko päivä saa ihan toisenlaisen reippaan alun niinä aamuina, jolloin vuorossa on n. 45 minsan aamuaerobinen, se tuntuu selvästi illalla lisääntyneenä väsymyksenä. Loppuviikolla, torstaista eteenpäin väsymys oli todella voimakasta. Iltapäivisin alkoi suorastaan nukuttamaan ja silmiä oli vaikea pitää auki. Fyysinen väsymys on ollut todella kovaa. Kroppa on iltapäivästä kuin räsynukke ja jo vesilasin nostaminen huulille on tuntunut jumalattoman raskaalta. Treeneihin on kuitenkin jostain kaivettu vielä forcea ja ne on saatu suoritettua hyvin. Kotiin päästyä ei ole energia riittänyt enää mihinkään. Ei ole outoa, että raahaudun viimeisillä voimillani jo puoli kahdeksalta sänkyyn!

Eniten ärsyttää se, että arkipäivinä aika ei riitä mihinkään muuhun kuin treenaamiseen ja ruoanlaittoon. Kämppä on hujanhajan – kukaan ei siivoa viikkoon ja pölypallerot ja koiran tassuissa sisään kulkeutuvat pikkukivet narskuu jaloissa. Keittiö on pysynyt jotenkuten kunnossa, sillä astioita ja eväsrasioita on tällä ruoanlaittotahdilla pakko pyörittää koko ajan tiskikoneessa. Tällä dieetillä ollessamme onkin viikonloppupäivät olleet ainoita, jolloin huusholli keretään hoitamaan kuntoon ja pyykkikone pyöräyttämään. Epäsiisti koti ärsyttää, mutta ei ole oikeasti aikaa eikä todellakaan energiaa tarttua enää imurin- tai mopinvarteen kahdeksalta illalla, kun hampaidenpesukin tuntuu jo täysin ylivoimaiselta teolta.

_MG_9620.jpg

Itsellä ruoka on ollut koko ajan se suurin ongelma. (Kuvituskuvina muuten sapuskoja, joita tällä hetkellä syömme. Näyttävät ihan hyviltä, mutta jos kuukauden ajan syöt joka aterialla tismalleen samaa, alkaa se kyllä tulla korvista…) Tällä viikolla myös miehellä on alkanut tökkiä tämä jatkuva ennakoiminen, eväiden pakkaaminen ja roudaaminen joka paikkaan mukaan, ruoanlaittoon kuluva aika ja raaka-aineiden punnitseminen. Emme iki kuuna päivänä voisi elää jatkuvasti näin.

Onneksi tämänkaltaiset dieetit onkin suunniteltu lyhyeen käyttöön, jolla saa hyvän boostauksen motivaatiolle hyvillä tuloksilla! Ja vaikka aika paljon olen valittanutkin tuosta ruoasta ja ruokailusta, huomaan todellakin missä on itse menty metsään aiemmin. Tämä on ollut todella opettavainen kokemus. Näin orjallista ruokailua emme tämän kuuden viikon jälkeen jatka, mutta varioimme siitä itsellemme paremmin arkeen, elämään ja mieltymyksiimme sopivan setin. Tosi paljon jää tästä käyttöön ihan normaaliin elämään.

_MG_9689.jpg

Kun ryhdyimme tähän projektiin ja ilmoittauduimme valmennukseen, piti ilmoittaa ihan konkreettinen tavoite pudotettavien kilojen suhteen. Ilmoitimme molemmat -5kg. Vaikka tämän projektin suurin motivaattori ei ollutkaan painonpudotus, on se kumma juttu, että ilmoitettu tavoite alkaakin kummittelemaan mielessä niin, että siihen on päästävä! Yhtäkkiä siitä näin projektin loppupuolella onkin muotoutunut se virstanpylväs, johon tähdätään.

Mies saavuttaa omansa, jostain syystä tuo fyysisempi sukupuoli saa helpommin painoa alas ja lihasta esiin, kuin me naiset. Omalla kohdallani olen valitettavasti tullut siihen tulokseen, että tämä kuuden viikon puristus ei tule riittämään itselleni saavuttaakseni halutun lopputuloksen. Aika ei vain riitä, vaikka paino tuleekin tasaisesti alas. Eniten tässä ärsyttääkin se, että en voi oikein tehdä enempää kuin mitä nyt jo teen päästäkseni tuohon.

_MG_9706.jpg

Jostain syystä pomppaaminen vaa’alle näin maanantaiaamuisin aina vähän jännittää. Onneksi tämän aamuinen -500g vaakaluku kuitenkin näytti, että homma etenee edelleen erittäin tasaisesti. Neljän viikon aikana paino on pudonnut yhteensä 2,5 kiloa. Miehellä vaakaluku näytti tänään taas tasaisen -800g ja tässä kohtaa hänen tuloksensa neljältä viikolta on jo 4,6kg.

On ollut kiva huomata, että tämä aherrus ei mene hukkaan. Alkuun ei peilistä nähnyt tuloksia, mutta nyt neljän viikon jälkeen sielläkin jo pikkuhiljaa katsoo keskivartalosta hoikistunut tyyppi, jolta on kaikki ylimääräinen turvotus ja pöhö poissa. Kokoa pienemmät farkut sujahtaa jalkaan tuosta noin ja ne isommat lörpöttää likipitäen käyttökelvottomina. Kello on alkanut pyörimään ranteessa ja vaatteet istuu paremmin. Fiilis on tosi korkealla ja nyt vain täyttä häkää kohti taas tätäkin uutta viikkoa!