Eteisen make over

Eteinen on vihdoin valmis!

Se valmistui itseasiassa kreivin aikaan, juuri ennen tyttären 18-vuotisjuhlia. Tilasimme eteiseemme peililiukuovet ihanan lukijani vinkistä Suomen Keittiövalinnasta. En olisi ikinä löytänyt tätä firmaa ilman lukijani vinkkausta, joten suuri kiitos Taigalle siitä! 🙂 Uskaltauduimme tilaamaan ovet vähän kuin sikana säkissä, sillä tilaus tehdään netissä perustuen omiin mittauksiin ja nettikuviin ja ovet saapuvat kotiin toimitettuina ilman, että niitä on livenä nähnyt. Mittausten on siis paree mennä kerrasta kohdalleen!

Tässä postauksessa on nyt kuvasatoa ”Ennen – Jälkeen” -hengessä. Voi että, olen niin onnellinen, että olemme päässeet eroon tuosta sekavasta näkymästä! 🙂

EJ%201.jpg

Itse tilauksen teko oli helppoa ja valinnat peililiukuovien tekemiseen yksinkertaiset; ilmoita mitat, valitse peilin väri, valitse kehysten väri ja kerro haluatko koko oven olevan peiliä vai osan paneelilevyä. Kun tilaus oli pantu sisään, sain seuraavana päivänä soiton tehtaalta, jossa vielä käytiin puhelimessa tilaus läpi. Onneksi niin, sillä meiltä oli jäänyt eräs olennainen asia vallan huomioimatta – liukukiskot tarvitsevat syvyyssuunnassa 9 cm lisätilaa ja kiskot olisivat näin ollen tulleet liian ulos komeron rungosta, jolloin ovi olisi liukunut pois paikaltaan, kun ei sitä mikään seinä olisi ollut pysäyttämässä. Tilasin puhelimitse vielä uuden päätyseinän komeeroomme ja lisähintaa sille tuli 30 euroa.

Toimitus tuli luvattuna päivänä ja saimme neuvoteltua toimitusajankin mahdollisimman myöhään iltapäivään. Ovet kannettiin sisään sellaisenaan ilman mitään pakettijätteitä ja illalla alkoi pohdinta niiden asentamisesta. Pienen miinuksen annan tässä kohtaa – ovet ja liukukiskot mekanismeineen saapuivat vailla minkäälaisia asennusohjeita. Emme ole aiemmin asentaneet moisia ja hetken verran mietittiin mikä tulee mihinkin. Tajusimme myös, että pyörät ovat jotenkin mekanismin sisässä, eli ne pitäisi jotenkin vapauttaa pyörimään kiskon sisälle, mutta koska emme tunteneet mekanismin toimivuutta, oli aika riski lähteä repimään niitä toivoen, ettei samalla hajota mitään. Onneksi google oli apuna ja joltain toiselta toimittajan sivulta löysimmekin ohjeita.

EJ%202.jpg

Tässä jälkeen -kuvassa onkin aika perussettiä: bloggaaja polvillaan! 🙂

Parin tunnin ähellyksen seurauksena saimme kuin saimmekin peiliovet paikalleen ja kieroista sisäseinistä huolimatta vieläpä ihan onnistuneesti kerrasta suoraankin! Kiitos tästä ihanalle ja näppärälle miehelleni, joka sai kaiken toimimaan niin kuin pitää. On se niin kätevä käsistään tuo minun mies!  <3 Siinä ei yhden asennusohjeiden puuttumiset tai kierot seinät olleet esteenä.

Eteisen ilme muuttui radikaalisti! 2,5 metrin korkuiset peiliovet avarsivat tilaa roimasti ja yhtenäinen pinta tuntui nostavan koko huonekorkeutta! Pienenä sivutuotteena tuli pieni kaikuminen, joten joudun mahdollisesti ostamaan pienen maton ovien eteen. Ehkäpä toinen lampaantalja…? Lainasin kuvausrekvisiitaksi koiraherran taljaa ja hyvinhän siihen lattiallekin sellainen sopisi. Oli pakko palauttaa talja pian takaisin oikealle paikalleen takan eteen, koiruli tuli nimittäin jo haistelemaan taljaa ja katseli minua suurilla silmillään, että miksi ihmeessä hänen taljansa on täällä?!

EJ%203.jpg

Tästä peilin kautta otetusta näkymästä keittiöön pidän tosi paljon!

Vanhaksi tuunaamani penkki sai kunniapaikan eteisestä ovien vierestä ja lyhty taljoineen tuo siihen niin lämmintä tunnelmaa. Tämä on kyllä yksi parhaimmista muutostöistä kotonamme! Yritimme kerran aiemmin tilata mittatilaustyönä ovia eteiseemme, mutta yli 500 euron hintalappu laittoi vähän nieleskelemään. Sen sijaan tämän tehtaan kautta ovet toimitettiin kaikkine osineen sekä vielä lisäpäätyseinineen suoraan olkkariimme kannettuna 270 euron hintaan! Voi mahtavaa! Olen nyt kyllä niin onnellinen tuosta eteisestämme! Seuraavaksi sitten tuulikaapin kimppuun. Luojan kiitos, se oli miehen oma idea! 🙂

IMG_3491.jpg

Eteisen seinällä on muuten yksi Desenion upeista julisteista. Tuo Montagne on super kaunis ja tunnelmaltaan täydellinen eteiseemme!

Mitäs te tuumaatte tästä eteisemme make overista?

PS: Tämä ei ole maksettu mainos, vaan aito, omakohtainen suositus Suomen Keittiövalinnalle. Peiliovet ovat kokonaisuudessaan maksettu itse omasta pussista.

Pusuttimien pelastus

Minua on kohdannut kriisi.

Rohtuneiden huulien kriisi. En kärsi sellaisesta koskaan, mutta nyt viime viikot huulet ovat olleet kuivat, kirveltävät, halkeilevat ja rohtuneet. Uskon tämän johtuneen huulirasvan vaihdosta.

Hei. Olen Heidi. Olen huulirasva-addikti.

Käytin pari vuotta Forever -merkin Aloe Vera huulirasvaa, mutta ”vaki-toimittajani” jäi äitiyslomalle ja en saanut huulirasvaa mistään enää kätevästi. (Tuote on siis kotimyyntituote, eikä sitä löydä kaupoista tms.)

IMG_9846.jpg

Ostin uutena tuttavuutena luonnonkosmetiikkaa huulirasvan muodossa. Sante-merkkinen huulirasva kuulosti hyvältä, mutta ei sitten ollutkaan sitä käytännössä. Huomasin nopeasti huulien kuivuvan ja rasva tuntui tehottomalta. Myöskään levitys ei tuntunut mukavalta, sillä huulirasva oli todella kovaa, eikä helposti liukuvaa. Viikon kuluessa huulet tulivat tosi kipeiksi ja alkoivat halkeilla.

Seuraavaksi olikin jo pakko kääntyä apteekin puoleen ja sain sieltä hyvän voiteen huulille. Bevita R.

IMG_9844.jpg

Jo parin päivän käytön jälkeen huulet ovat palautuneet  normaaleiksi. Voidetta voi käyttää myös muualle, kuten niistämisen ärsyttämiin nenänpieliin tms. Bevita R:ää myydään myös isommissa puteleissa, mutta minä valitsin tuon näppärän kokoisen huulivoidepaketin. Siitä on kivempi myös levittää rasva suoraan huulille, kuin ottamalla tuubista ensin voidetta sormiin.

IMG_9843.jpg

Jos teitä on muita huulirasva-addikteja kuulolla, suosittelen Bevita R:ää lämmöllä. Tämän tuotteen myötä huulten rasvailu on selvästi vähentynyt, eli huulet eivät enää jatkuvasti huuda uutta kerrosta rasvaa. Tuote siis kosteuttaa pitkäaikaisesti ja saa minulta ainakin ihan täydet pojot!

Kuten ylimmästä kuvasta näkyy, nyt on huulet taas pusukunnossa!
Ja Ystävänpäiväkin tulossa… heh… 🙂

Pukka Detox Tee

Olen kuukauden sisällä kirjoitellut pariin otteeseen hyvästä olosta, liikunnasta ja terveellisestä ruoasta ja kuinka itse kaipaan kaikkea kolmea. Parannusta havaittavissa -postauksessa kävinkin läpi jo liikuntapuolta, mutta kokonaisvaltaisen paremman olon etsiminen jatkuu yhä. Yhtenä keinona päätin kokeilla detox- menetelmää, jossa kehoa saadaan puhdistettua kuona-aineista sisältäpäin.

IMG_8595.jpg

Kävin Ruohonjuuressa vähän keskustelemassa aiheesta ja siellä jos jossain palvelu pelaa ja ammattitaito loistaa! Erilaiset levävalmisteet ja savet tuli käytyä läpi, mutta ainakaan tuo savi ja sen nauttiminen ei sytyttänyt tätä tyttöä… 🙂 Detox-laastareita olisin halunnut testata, mutta niitä en pysty äyriäisallergiani vuoksi ottamaan käyttöön. Eräs laastarin raaka-aineista on peräisin kotilon kuoresta tms  ja se saattaa äyriäisallergikolla aiheuttaa oireita. Luonnollisesti en halunnut ottaa riskiä.

Mukaan tarttui erittäin hyväntuoksuinen Pukka Detox Tee, jonka myyjä lupasi myös olevan hyvänmakuista. Kieltämättä teessä oleva lakritsijuuri antaa hyvää makua. Muita teen raaka-aineita ovat anis, fenkoli, kardemumma, korianteri ja selleri ja kaikki ovat luomulaatuisia. Tee on myöskin kofeiiniton.

IMG_8596.jpg

Olen nyt nauttinut tätä teetä jokapäivä ja se on todellakin tehostanut aineenvaihduntaa! Vessassa saa ravata alvariinsa ja tuntuu, että tee jotenkin lämmittää sisältä päin. Teen luvattiin myöskin antaa ”kiloille kyytiä ja ähkylle äkkilähdön” ja myönnän auliisti, että viikon käytön jälkeen olo on keventynyt kaikin tavoin. Ei tällä mielestäni painoa pudoteta, eikä se ole oma pääasiallinen tarkoituksenikaan, mutta nestettä se poistaa ja tuo kaivatun kevyemmän olon varsinkin vyötärönseudulle.

IMG_8597.jpg

En ole itse aiemmin kokeillut mitään detox-tuotteita, mutta voin kyllä lämpimästi suositella tätä Pukka Detox teetä oman käyttöni kokemuksella. Aion ehdottomasti ostaa sitä jatkossakin.

Onko teillä kokemuksia Detox-tuotteista ja ihan jostain kuureista?
Olisi mielenkiintoista kuulla!

*tämä ei ole maksettu mainos, vaan perustuu omaan henkilökohtaiseen mielipiteeseeni ja kokemukseeni.

TOISEN ILO – OMA ILO

Ilo on yksi niistä asioista, joka on parhaimmillaan, kun sen jakaa jonkun kanssa. Parasta on kuitenkin, jos voi tuottaa iloa jollekin toiselle, joka sen ansaitsee. Se vasta tuntuukin hyvältä.

Äitini täytti hiljattain vuosia ja olimme vähän juonineet hänen selkänsä takana isäni kanssa. Senhän me tiedämme, että aina ei elämä ole ruusuilla tanssimista ja halusin tehdä äidille jotain kivaa ja erilaista. Piristää äitiäni, antaa hänelle hetken ihan omaa aikaa, mahdollisuuden rentoutua ja nauttia jostain pienestä ylellisyydestä. Pyysin äidin kaupunkiin keskellä päivää ja vein hänet yllätyksenä Helsinki Day Spa:han nauttimaan hoidosta. Yllätys onnistui täydellisesti! 

Capture.jpg

Reilu tunnin vartalohoidosta, jossa oli hierottu, kuorittu ja rasvattu ja saatu myös vähän henkistä terapiaa samalla, palasi rentoutunut, virkistynyt, onnellinen äiti, joka nautti elämästään Day Span upeassa loungessa divaanilla köllötellen kylpylän tarjoama skumppalasi kädessä. Hoito oli vienyt hartioista pois kireyden, mielestä pois pahimmat paineet ja rentouttanut koko ihmisen päästä varpaisiin.

Helsinki Day Spa on upea paikka niin arkkitehtuuriltaan, sisustukseltaan kuin tunnelmaltaankin. Olen itse käynyt myös kerran hoidossa tuolla ja asiakaspalvelu on myös ihan huippuluokkaa. Helsinki Day Spa on todella pala ylellistä taivasta keskellä kaupunkia. Sisustuspuolella huomioni kiinnitti upea, katossa roikkunut Ingo Maurerin Zettelz  -valaisin, jossa on rakkauskirjeita eri kielillä. Sopii kuin nenä päähän tuonne harmoniseen tilaan.

hds.jpg

Kylpylän jälkeen vein äidin vielä lounaalle hyvään ravintolaan ja lähetin sen jälkeen kotiin iloisen, silminnähden piristyneen äidin itse jatkaessani takaisin töihin. Samalla sain itselleni niin hyvän mielen myös. Jaettu ilo on tosiaan paras ilo.

Viikko on ollut aika rankka ja siihen on mahtunut paljon huolta, joskin lopuksi myös huojennusta. Olen melko väsynyt, tuntuu, että paineita kerääntyy nyt joka suunnasta. Viikonloppu, tekemättömyys, oleilu ja rentoilu tulee nyt tarpeeseen. Meidän perhe liimaantuu tänä iltana klo 20 telkkarin ääreen katsomaan uutta Vain Elämää kautta. Ajattelin tehdä jotain hyvää herkkuruokaa, ostaa vähän namia myös ja ehkä nauttia lasin valkoviiniä.

Nautinnollista perjantaita kaikille!

PS: Illalla luvassa vielä ihanan lyhtyarvonnan voittajan julkistaminen – pysykäähän kuulolla siis!

HYSTERIAA!

Yksi parhaimmista ja mielenkiintoisimmista uusista tuttavuuksista oli Habitare-messuilla ehdottomasti Nordic Hysteria ja Tapio Anttilan suunnittelemat tuotteet. Toivottavasti mahdollisimman moni kävi tutustumassa tähän näytteilleasettajaan ja upeaan muotoiluun, jota itse ihailen kovasti. 

IMG_6327.jpg

Pääsimme parin blogisiskon kanssa tutustumaan Tapio Anttilan suunnittelemiin tuotteisiin hänen itsensä johdolla. Oli kiva vaihtaa ajatuksia uusista tuotteista, niiden taustasta ja muotoilusta.  
Itselle Anttila on tuttu mm. Tip-valaisimesta.

IMG_6339.jpg

Upea ”Kieppi” oli kyllä näky. Valaisimessa miellytti selkeä ja kaunis muoto, portaaton hipaisukytkin valon määrän säätämiseen sekä johdon näkymättömyys. Kieppi on valmistettu koivusta ja henkii kansainvälistä skandinaavista muotoilua. Tästä tulee ihan varmasti hitti!

IMG_6329.jpg

Seuraavaksi katseen kiinnitti  siro kattovalaisin. Tämä tarvitsisi mielestäni ehdottomasti tilan, jossa valaisimen voisi laskea alas pöydän päälle, sen ei mielestäni tulisi killua katon rajassa. Siellä se ei pääsisi oikeuksiinsa.

IMG_6331.jpg

IMG_6334.jpg

Myös ”Riite” valaisin sai huomioni. Kaikki yksinkertainen muoto tuntuu niin omalta ja varsinkin tuo valkoinen versio, joka tuo mieleen röpelöisen jään. Tässäkin valaisimessa hipaisukytkin.

IMG_6333.jpg

Ja jos arkinen tavara voi olla kaunis ja ajatuksella muotoiltu, sen täytyy olla vaateripustin nimeltään ”Siipi”. Se on valmistettu koivusta, kuten Kieppikin. Tuota yhdestä kappaleesta valmistettua ripustinta ei voi kuin ihailla.

IMG_6478.jpg

IMG_6476.jpg

IMG_6475.jpg

Minulla on tapana ripustaa päivän asu illalla valmiiksi seuraavaa aamua varten. Arvaatte varmaan mihin se asu jatkossa ripustetaan…

B

LIVING ROOM – UUSI SUOSIKKINI

Piipahdin eräänä päivänä Iso-Roballa asioilla ja satuin ohikulkiessani näkemään tämän kukkakaupan. Olin juuri aikeissa ostaa kotiin taas kukkia, kun liike osui sopivasti kohdalle. Ja voi ihanuus, mikä kukkakauppa se olikin, Living Room nimeltään.

20140214_121219.jpg
Valoisa ja raikas tila, ihanasti kalustettu ja kauniisti sommiteltu. 
Kyllä hivelee tämän esteetikon silmää…! Hortensia on muuten yksi suosikkini.

Kivoja pieniä yksityiskohtia täynnä. Tästä tuli uusi suosikki-kukkakauppani.

20140214_121106.jpg

Olen vaativa asiakas kukkakaupassa. En osta mitä tahansa, enkä liki main koskaan valmiita kukkakimppuja. Tiedän aina mitä haluan, joskin otan tottakai ammattilaisen vinkkejä vastaan. En oikeastaan pidä suureellisista kukkakimpuista, vaan huolettomat, vähän sinne päin -tehdyt asetelmat ovat enemmän mieleeni. Itse harrastan eniten muutaman kukan käyttöä. En voi sietää ohuita, roikkuvia heiniä tai niitä ”perusvihreitä”, joita aina tungetaan joka paikkaan mukaan. Jos vihreää on pakko ottaa mukaan, suosin itse jotain isoa peikonlehteä tai vastaavaa yksittäistä isompaa vihreää. Vakio kukkakaupassani myyjät jo tietävät olla ehdottamatta niitä heiniä. 🙂 Myös harsokukka saa vilunväreitä aikaan, mutta joskus se sopii melko yksinkertaisella ja mitäänsanomattomalla olemuksellaan joukkoon.

IMG_1340.JPG

Mukaani tästä ihanasta Living Room -kukkakaupasta valikoitui kolme vaaleanpunaista jaloleinikkiä ja myyjän suosituksesta niiden kaveriksi pieni valkoinen ruusu. Ne vilahtivatkin jo tässä kevään väri -postauksessa. Yksinkertaista ja kaunista. Ihan juuri minun tyylistä.

IMG_1336.JPG

IMG_1333.JPG

Suosittelen käymään kyseisessä kukkakaupassa, pidin nimittäin myös palvelusta oikein paljon 🙂 Minä ainakin piipahdan siellä toistekin!

Blondi

(postaus ei ole maksettu mainos)

JEANNE D’ ARC LIVING / LIFESTYLE-LEHTIEN AATELI

lehden+kansi.jpg

Etsin jotain inspiroivaa talvi/jouluhenkistä lukemista Stockan lehtiosastolta ja löysin aivan mielettömän upean lehden: Jeanne D’Arc Living. Siis vau! Minulle uusi tanskalainen tuttavuus hurmasi heti! Saattaahan tietysti olla, että lehti on ilmestynyt täällä vuosikausia ja minulla vaan on aukko lehtisivistyksessä 🙂 Lehti maksoi n. 10 euroa ja oli kaksi kertaa yhtä paksu kuin tavalliset sisustuslehdet. Minusta hintansa väärti.

sis%C3%A4+1.jpg

Kannet ovat ihanan ryhdikästä kartonkia ja lehtien sivut ovat miellyttävää liukasta paperia. Kiva oli huomata lehteä lukiessa, että tekstien fontit vaihtelevat jutusta toiseen. Mitään normaalia layouttia ei tässä lehdessä ole käytetty muutenkaan ja pisteet siitä. Jotkut kuvat ovat koko aukeaman kokoisia ilman häiritseviä tekstejä. Lehti on visuaalisesti erittäin kaunis. Suurimmat pisteet ropisevat kuitenkin ehdottomasti siitä, ettei lehdessä ole mainoksia juttujen väleissä! Voitteko kuvitella lukevanne lehteä, jossa on sivu toisensa jälkeen asiaa, eikä mainosta mainoksen perään? Tupla-vau! (Viimeiset sivut oli sitten pyhitetty mainoksille, mutta niitä sivujahan ei sitten tarvitse lukea.)

sis%C3%A4+3.jpg

Tärkeimpänä luonnollisesti on lehden sisältö. Pääsi yllättämään tässäkin. Lehti on täynnä mielenkiintoisia taloesittelyitä, reseptejä, tee-se-itse-vinkkejä, tunnelmaa ja suuria kuvia. Koska lehti on käännetty suomeksi, paikoin teksti oli hiukan ontuvaa, mutta se ei menoa haittaa. Minä ensisijaisesti inspiroidun kuitenkin kuvista. Voin ehdottomasti kuvitella palaavani tämän saman lehden pariin yhä uudestaan. Kuvat ovat aivan käsittämättömän hienoja ja harmonisia!

kollaasi+lehti.png

Tämä lehti piti ahmia heti! Kieli pitkällä odotan varsinaisen joulunumeron ilmestymistä tämän kuun lopussa! Onko tämä teille tuttu lehti?

I´m a fan!
Blondi

MAAILMAN PARAS HIUSLAKKA!

Löysin keväällä uuden ystävän, josta en hevillä luovu! L’Oreal Professionnel Air Fix.

loreal+2.jpg

Kutsuisin tätä helposti maailman parhaimmaksi hiuslakaksi. 

Se täyttää heti ensiksi kaksi tärkeintä kriteeriäni hiuslakalle: tuoksuu hyvältä ja suuttimesta tulee painaessa lakkaa juuri oikealla paineella. Tiedätte varmaan niitä hiuslakkapulloja, joista tulee kevyelläkin painalluksella hurrikaanin lailla lakkaa? Ärsyttäviä.

Lisää kriteerejä tuote täyttää jättämällä kampauksesta joustavan, jota voi muokkailla, eikä sellaista kivikovaa möykkyä. Lakka lähtee myös harjatessa hyvin pois ja hiuksiin jää hyvä tuntuma harjauksen jälkeenkin. 

Kiharran itse kerroksittain leikattujen hiuksieni latvoja usein johonkin suuntaan, saadakseni Pohjoismaalaisen hentoiseen kuontalooni vähän volyymiä. Suihkautan lakkaa kevyesti tupeerattuun tyveen ja niihin käännettyihin latvoihin, jotta ne myös pysyisivät kuohkeina.  Tämä lakka todella toimii ja hiukset näyttävät hyviltä vielä iltapäivälläkin.

loreal+1.jpg


Ihan mahtava tuote! Tätä kampaamo-tuotetta tilaan itse Sokoksen verkkokaupasta, sillä en ole löytänyt sitä vielä mistään hyllystä, en edes Sokoksen omasta Emotion-myymälästä. 
Onko joku muukin ihastunut tähän tuotteeseen? Jos, niin mistä itse hankit tämän hiuslakan?

Blondi



(Postaus ei ole maksettu mainos, vaan suositus yksi omista henkilökohtaisista suosikkituotteistani, jonka olen hyväksi havainnut.)