Elämä menee eteenpäin

Olen saanut valtavasti viestejä, tukea ja osanottoja eri kanavia pitkin – Kiitos todella paljon kaikille ihanista viesteistä. <3 Olen lukenut niitä kyynelsilmin ja yrittänyt ottaa voimaa niistä kaikista. Lohtua omaan tuskaan tuo se, että sain huomata miten pieni koiramme oli pystynyt koskettamaan niin suurta joukkoa ihmissydämiä.

_MG_1136.jpg

Kesäloma alkoi synkeissä merkeissä. Tiesimme ajan olevan kortilla, mutta emme odottaneet tätä tapahtuvaksi näin nopeasti. Luulimme, että saisimme vielä viettää tämän viimeisen kesän yhdessä. Koiraherra oli kuitenkin päästettävä menemään hiukan aiemmin. Rakas ystävämme kärsi pahasta dementiasta, jossa oli myös altzheimerin oireita. Se on sairaus, jonka ihmiset havaitsee koirassa vasta kun se on jo edennyt pitkälle.

Me elimme jo pitkään hänen ehdoillaan ja voimiensa mukaisesti. Yritin pari kertaa kirjoittaakin siitä, mutta en pystynyt. Se tuntui niin vaikealta, enkä löytänyt siihen energiaa tai edes sanoja. Tila eteni lopussa hirmuista vauhtia. Oli hirvittävää katsoa miten koiran mieli yksinkertaisesti sammui ja miten ajatukset karkasivat päästä. Se ei löytänyt avokeittiöstämme pois, se jäi jumiin huonekalujen taakse ja yritti eteisen peiliovista ulos. Parina viimeisenä päivänä edes minä, joka olin koiralle se kaikista tärkein, en pystynyt enää luomaan sille turvallisuuden tunnetta tai antaa lohtua. Viimeisenä yönä koira ei enää nukkunut, sillä se ei selvästi tiennyt, että niin kuului tehdä. Päätös syntyi mielissämme. Sen toteuttaminen vaati meiltä niin suuria ponnisteluita, että en vieläkään tiedä miten kykenimme siihen, mutta toimimme vielä samana päivänä.

On sydäntä raastavaa luopua 15 vuoden jälkeen perheenjäsenestä, jonka kanssa olet elänyt jokapäiväistä arkea suurissa suruissa ja riemun hetkissä. Kasvatimme tyttären ja koiran rinta rinnan pienistä isoiksi. Äitinä oli tuskallista katsoa tyttären lohdutonta surua parina ekana päivänä ja yrittää halata se tuska pois. Ja samalla itselläkin on niin pohjaton suru ja ikävä.

_MG_1137.jpg

Lähtö oli kaunis. Rakkaan ja uskollisen koiraystävän tarvitsi vain sulkea silmät ja lipua täältä pois. Me olimme kaikki kolme vieressä silittämässä ja ennen nukahtamistaan se suukotti meidät kaikki. Me kiitimme ihanista vuosista yhdessä, lukemattomista muistoista ja yhdessä eletystä elämästä. Miten upeaa elämä sen kanssa olikaan!

Saamme uurnan tulevalla viikolla. Päätimme haudata koiraherran mökillemme, samaan paikkaan, jossa lepää vanhempieni Rottweiler. Laskemme maan rauhaan samalla myös liki 3 vuotta aiemmin pois nukkuneen tyttökoiramme tuhkat, näin pääsee sisarukset nyt samaan hautaan. Vähän sama kuin ihmisten hautajaisissa, ehkä sen jälkeen alkaa helpottaa, kun rakkaalle on sanottu ne viimeiset hyvästit.

_MG_1151.jpg

Viimeisten vuosien kesät ovat olleet täynnä luopumista ja surua. Miten onkaan sattunut niin. Tiedän kyllä, että tästäkin selvitään vielä. Ajan kanssa suru muuttaa muotoaan ja sen kanssa on helpompi elää. Kokemusta on.

Vietin tapahtuneen vuoksi kaksi päivää ihan omassa maailmassa. En syönyt mitään, en juurikaan nukkunut. Olo meni ihan lamaantuneeksi ja iho kirveli kaikista kyynelistä. Pikkuhiljaa oli pakotettava itsensä taas toimimaan ja tarttumaan kiinni asioihin ja niinpä palasimme mökille remontin pariin, miehelläkin alkoi loma perjantaina. Tekeminen ja toimeliaisuus on parasta lääkettä suruun.

Toivotaan lisää näitä ihania kesäisiä poutapäiviä, ne nostavat mielialaa ja aurinko antaa uutta energiaa.

Tuuleksi taivaanrantaan

Koti on tyhjä.
Ei enää askellusta lattialla pehmeiden tassujen.
Ei tule kukaan enää vastaan, ei heiluta häntää, ei syty silmissä kipinä.
Nurkat on kotona oudot. Ei ole petejä, ei vesiastioita, ei vinkuvia leluja tai palloja.
Pala perheestämme on poissa.

Oli tullut aika.
Olit väsynyt ja poissa jo luotamme muutoinkin.
Silmistä oli sammunut tuli, mielestä karannut ajatus.
Olit antanut meille ihan kaikkesi.

Silitimme sinut uneen, suukotimme hellästi kuonoa vielä kerran.
Lähdit tuuleksi taivaanrantaan, kauas tähdeksi kimmeltäväksi.
Jäät elämään sydämeen, ajatukseen jokapäiväiseen.
Suuri on suru, mutta suuri olit sinäkin jokaiselle meistä.
Ikävä on mittaamaton.
Olit rohkea pieni poika, kiltti kilteimmästä päästä.
Viisas vanhetessasi.

Säilyt kauniina kuvana mielessä, lämpimänä muistona rinnassa.
Me kaipaamme aina ja rakastamme ikuisesti.

r.jpg

Rasmus 28.4.2002 – 11.07.2017.

Lepää rauhassa poju <3

15-vuotias rakas

Me vietimme juuri ennen vappua aika suurta merkkipäivää. Rakas koiraherramme täytti kunnioitettavat 15 vuotta!

Meidän herra on tiettävästi Suomen vanhin Norfolk. Kasvattajamme laittoi rotuyhdistykseen kyselyn, mutta sieltäkään ei vanhempaa elossa olevaa löytynyt. Vanhin vuosien takaa löytynyt tieto on, että joku suomalainen Norfolk on elänyt 15,5-vuotiaaksi. Jos meidän herra porskuttaa samalla tahdilla, en näe mitään syytä, etteikö papparainen rikkoisi vielä tuotakin ennätystä! 🙂

R1.jpg

Ikääkin tärkeämpää on toki, että koira voi hyvin. Pitkäaikaiset lukijat tietävätkin, että vuosi sitten keväällä elimme aika rankkoja aikoja ja tuolloin oli aika epäselvää näkisikö koira edes 14-vuotis synttäreitään. Niin vain herra selvisi lonkan sijoiltaan menolta, aivoverenkierronhäiriöstä ja pitkittyneestä, yli 7 viikkoa kestäneestä rajusta ja kuumeisesta kennelyskästä. Tämän lisäksi viime kesänä koiralla todettiin krooninen haimatulehdus. Sitä hoidetaan elinikäisellä antibiootilla sekä täysin rasvattomalla ruokavaliolla. Labroja ei koirasta enää oteta, lipaasiarvot huitelevat aina ylärajoilla ja ylikin, mutta niillä ei ole väliä. Tärkein mittari on koira itse. Niin kauan, kun elämä sen mielestä on kivaa, voidaan porskuttaa menemään ihan huoletta.

Ja miksei elämä olisi kivaa?? Herra nukkuu pitkiä päikkäreitä, vinguttaa leluja, juoksee pallon perässä joka päivä, kun on ensin vongannut jonkun meistä taas vaihteeksi leikkimään, syö hyvällä ruokahalulla, istuskelee mielellään terassilla katsomassa maailmanmenoa ja sylittelee hellyydenpuuskassa suukkojen ja rapsutusten toivossa. Ulkona lenkitkin ovat alkaneet taas kevään myötä pitenemään ja heltyy se askel juoksuunkin vielä välillä!

R2.jpg

Me menemme päivän kerrallaan tämän ihanan lempeän koiraherran kanssa. Joskus on laiskempia ja vaisumpia päiviä, joskus se piinaa vinkuleluillaan ja leikkiin kutsuvilla haukahduksillaan ärsytykseen saakka. Kuulo on likipitäen mennyt, se reagoi välittömästi ainoastaan korkeaan vihellykseen tai sormien napsutteluun, mutta silloinkaan ei osaa ehkä heti tarkentaa mistä ääni kuului. Tehosekoitin on alkanut pelottamaan ja kova astioiden kolistelu (koneen täyttö/tyhjennys) tuntuu selvästi epämiellyttävältä korviin. Kumma kyllä, että jääkaapin oven aukaisun se kuulee heti!

Näkökin on jo heikentynyt, joskus pitää heiluttaa isosti käsiä ilmassa, että koira havaitsee sinut muutaman metrin päästä ja ulkona maastonvaihtelut saa kompuroimaan. Hämäränäkö on jo aika heikkoa ja usein väsyneenä ja pimeässä emme enää koiran anna kulkea portaita kotona, silloin toimii kyytipalvelu sylissä. Sen sijaan nenä toimii edelleen! Hajuaistin avulla koira havaitsee muut koirat ja ihmiset. Ja ruoan! 🙂

Ylläolevat kuvat ovat otettu juuri trimmauksen jälkeen. Kaikki rodun tuntevat hämmästelevät vanhan koiran upeaa, karkeaa ja punaista turkkia. Koira on trimmattu nyppien aina ja veistä tai saksia on käytetty vain naamakarvoissa, kulmissa ja takamuksessa. Sen takia koiralla ei harmaita olekaan ja ne mitä on, ovat juurikin tulleet saksien käytöstä kulmakarvoihin. Ei ikinä uskoisi ulkonäönkään perusteella koiraa näin iäkkääksi. Alla oleva kuva taas hyvä esimerkki pitkästä turkista juuri ennen trimmausta.

_MG_0015.jpg

Koiraherrakin odottaa jo innoissaan lämpimiä säitä. Se rakastaa kölliä terassilla ja istua aidanraossa katselemassa hiljaiselle kotipihallemme siinä toivossa, että edes jonkun naapurin jalat näkyisivät pihakadulla. Tänä kesänä se saa viettää aikaansa paljon enemmän mökillä – se kertakaikkisesti rakastaa olla ulkona! Mikään ei ole ihanampaa, kuin seurata rakkaita ihmisiä pihatöissä ja makoilla auringossa pehmeällä pedillä. Siinä on hyvä ummistaa silmät makeille päikkäreille…

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Arki-iltana meidän kotona

Normaali ruokahuolto ei ole tällä alkaneella viikolla pelannut. Viikonloppu oli hieman erilainen kaikessa rentoudessaan, eikä normaalia kaupassakäyntiä tulevalle viikolle tehty. Tänään pitikin sännätä töiden jälkeen suoraan kauppaan ihmettelemään. No, ostetaan nyt edes parin päivän safkat. Nälkäisenä on niin viho viimeisintä olla kaupassa. Kasvispasta-ainekset ja huomiseksi kanaa sieltä kuitenkin lisukkeineen irtosi. Ja koirankakkapusseja. Vessapaperikin muistettiin viime tingassa. Sen sijaan palovaroittimen patteri jäi, kukaan ei jaksanut juosta hyper-marketin kakkoskerrokseen…

_MG_1904.jpg

Pastavesi nopeasti kattilaan. Tytär tekee kouluhommia keittiön pöydän äärellä isännän loihtiessa kastiketta. Minä tartun kakkostoimeeni kameran varteen ja yritän epätoivoisesti saada pimeässä ihania tunnelmakuvia kirkkaan pinkeistä tulppaaneista ja kynttilästä. Ne tarttui mukaan kaupasta, oli pakko saada jotain väriterapiaa. Kamerasta ei löydy sopivia asetuksia ja keskittymiskykykin on nollassa. Tuijotin töissä 8 tuntia taitto-ohjelmaa tehdessäni leiskaa uusille esitteille. Silmät harittaa ja nälkä kurnii suolissa. Oi, kiehu jo pastavesi!

_MG_1943.jpg

Koira röhnöttää itsepintaisesti jokaisessa kuvassa kuopsuttaen milloin korviaan, milloin takapuoltaan. Olisi sitten edes paikallaan, jos änkee joka kuvaan. Mamman poika. Sekin tahtoo vain huomiota möllötettyään koko päivän yksin. Ja levitettyään kaikki lelut pitkin huushollia. Pallo sohvan alla on bravuuri. Sitä kun ei yksin sieltä alta saa pois, niin on kiva huudella muita apuun.

_MG_1951.jpg

Kunhan sapuska on kauhottu, tartun joogamattoon ja suuntaan kohti salia. Ihana päästä nollaamaan pää. Ja ne silmät. Ne kun voi vallan mainiosti sulkea joogatunnilla ja kuunnella vain omaa hengitystään. Suihkun jälkeen kotona heitän parit näkkärit iltapalaksi, tuijotan ehkä yhden jakson Good Wifea ja laitan tänään ostetun Espritin paidan henkariin huomista varten. Kiva lähteä töihin uudella paidalla!

_MG_1954.jpg

Ei sen arjen tarvitse olla mitään muuta ihmeellistä kuin juuri tätä. Nyt just on aika hyvä olla…

Nuoren naisen kakkupäivä!

Aika harvoin arkena tulee kakkua syötyä, mutta tänään on erikoispäivä. Rakas tyttäremme täyttää 19 vuotta, kyllä sen siivellä voi yhden kakkupalan nauttia! En kyllä tiedä missä välissä tuo pieni tyttö kasvoi nuoreksi naiseksi… vuodet ovat kuluneet aivan hurjaa vauhtia!

Tänään meillä tarjoillaan pienillä kahvikutsuilla naked cake -henkistä herkkua. Välissä on valkosuklaa-vaniljamoussea sekä tuoreita vadelmia. Koristeena on rosmariininoksia, marenkeja sekä rutkasti tomusokeria. Halusin pitää kakun ilmeen tosi nudena ja herkkänä.

_MG_9976.jpg

Olen hurjan ylpeä tuosta ainokaisestamme. <3 Jotenkin olemme onnistuneet kasvattamaan hänestä itsenäisen ja empaattisen ihmisen. Sellaisen, joka huomioi aina muita, on ehdottoman luotettava ja seisoo rohkeasti omien mielipiteittensä ja uskomustensa takana. Hänellä on isänsä rauhallisuus ja minun päämäärätietoisuus. Joka asiassa läsnä oleva pedanttius on hänen tunnistettavin piirteensä. Ovet ovat auki elämään – näillä piirteillä pääsee varmasti kauas!

_MG_9995.jpg

_MG_9996_2.jpg

Muistan kirjoittaneeni hänen rippijuhliinsa liittyen rimpsun, joka on siitä asti jäänyt mieleen:

Me olemme antaneet siivet ja juuret.
Siivet, joilla lentää maailman tuuliin,
juuret, jotta tietäisit minne palata.

Hyvää syntymäpäivää, rakas.

Helpompi arki

Aika monella koittaa elokuun tullessa paluu arkeen. Kesällä on ihanan helppoa vain olla, kun päälle kiskaistaan shortsia, uikkaria tai jotain toppia ja jaloista potkaistaan korkeintaan sandaalit pois laiturille mennessä. Ruoaksi on kelvannut hyvin uudet perunat, joku grillissä tirissyt liha ja nopea salaatti. Aikataulu on ollut löysää, syöty on silloin kun on huvittanut ja mökkioloissa ei ole niin justiinsa, että mitä päällä roikkuu.

Toisin on arkeen palatessa – työpäivä haukkaa suurimman osan koko päivästä, aikaa ei enää olekaan niin paljoa käytössä. Ruoanlaittokin vähän muuttuu ja vaatekaapistakin täytyy työpaikalle kaivaa jotain muuta kuin maksimekkoa tai olkihattua. Puhumattakaan harrastusten alkamisesta, jotka alkaa heti töiden lisäksi rytmittämään arkea ja syömään niitä vähäisiä tunteja, jotka töiden jälkeen jää käytettäväksi. Nimittäin onhan ne tunnit todella vähäisiä ja ne tahtoisi käyttää töistä palautumiseen, mieleiseen tekemiseen, eikä stressata mm. kaupassakäynnistä tai ruoanlaitosta. Lisäksi aamun kultaiset minuutit ovat ainakin allekirjoittaneella aika kortilla, minä kun mielelläni nukun mahdollisimman pitkään, enkä halua tuhlata aamulla energiaa mm. ”mitä laittaisi tänään päälleen” -tuskailuihin vaatekaapin edessä.

vaatteet.jpg

Oma arki koostuu kiinteästä 8-16 työstä sekä liikuntaharrastuksista (jooga, sali ja ryhmäliikuntatunnit). Me emme enää elä pikkulapsiperheen arkea, joten pystymme työtä lukuun ottamatta aikatauluttamaan oman elämän mielemme mukaisesti. Kuitenkin mukavuutta rakastava ihmisenä säästän mielelläni illan pari viimeistä tuntia leppoisalle oleskelulle, tv:n tai Netflixin katselulle ja niinpä harrastuksiin mennään aika pian töiden jälkeen. Siinä välissä tai viimeistään treenien jälkeen on jo sudennälkä ja hyvää ja ravitsevaa ruokaa on oltava pöydässä hetimiten!

Näitä kahta asiaa – kaupassakäyntiä/ruoanlaittoa ja vaatepohdintaa helpottaakseni näen pikkuisen vaivaa etukäteen ja säästän itseltäni ja perheeltäni aikaa ja hermoja. Arki helpottuu, kun sitä on funtsannut vähän etukäteen. Niinpä laitan mm. seuraavan päivän vaatteet valmiiksi edellisenä iltana, jotta aamulla ei tarvitse kuin vetää ne niskaan. Tsekkaan edellisenä iltana säätiedotuksen ja mietin asun sitäkin silmällä pitäen. Työskentelen melko konservatiivisella alalla, joten ihan t-paidassa ja shortseissa ei töihin mennä kesälläkään. Tapaan asiakkaita ja niinpä pukeutumisen täytyy olla siistiä. Tänään asukokonaisuus koostui sopivan rennoista lököhousuista, mutta kun yläosaksi laittaa siistin, kauniisti laskeutuvan paitapuseron, menee lökäritkin siinä hyvin. Asusteilla ja hiuksilla saa myös ilmettä siistimmäksi, kengistä puhumattakaan. Ei tarvinnut tänä(kään) aamuna tuskailla vaatekaapin edessä, kun asu oli jo valmiiksi mietitty.

kauppa.jpg

Ruokapuoli hoituu sekin meillä etukäteisajattelulla. Käymme kahdesti viikossa kaupassa; maanantaina ja perjantaina. Maanantaina ostetaan sapuskat aina torstaihin asti ja perjantaina viikonlopulle. Silloin on usein kuitenkin jotain spesiaalimpaa (ystäviä kylässä/grillailua kesäaikaan jne.) tai ylipäätään enemmän aikaa panostaa johonkin kauemmin valmistuvaan tai vaativampaan ruokaan, kuin arkena. Mietin sunnuntaina mitä ruokaa syömme seuraavat neljä päivää ja katson etukäteen treenikalenteria ja muita menoja, että kuinka nopeasti minäkin päivänä ruoan pitää valmistua. Jos ruoanlaittoon ei aikaa juuri ole, on ruokana yleensä pasta. Se kun valmistuu parissakymmenessä minuutissa ja sopii erinomaisesti mm. treenien jälkeiseksi ruoaksi. Jos aikaa on enemmän, kuten lepopäivä treeneistä, voi varata ruoanlaittoon ja ruoan valmistumiseen esim. tunnin-puolitoista ja kyhätä vaikkapa lihapullia. Helpottaakseni omaa ruokailuani myös töissä, otan useimmiten eväät mukaan edellisen päivän ruoasta.

Käymällä kaupassa vain kahdesti viikossa, ei säästy ainoastaan aikaa vaan myös rahaa! Koska fakta on se, että jos käy joka päivä kaupassa ilman selkeää suunnitelmaa, on herkempi heräteostoksille, ostaa helpommin ”listan ulkopuolelta” olevia asioita ja yhtäkkiä huomaa, että kauppaan uppoaa joka päivä 20-30 euroa. Neljältä päivältä tuo tekee jo parhaimmillaan 120 euroa, kun esim. viime sunnuntaina suorittamani kauppareissun, joka sisälsi viiden päivän ruoat, hinnaksi tuli 80 euroa. Ruokaa ei mene myöskään hukkaan, kun kaikki mitä kaapissa on, on suunniteltu käytettäväksi. Jokapäiväisen ruoan lisäksi varmistan myös, että kaupasta ostetaan sopivia välipala-aineksia. Pakastimesta löytyy aina marjoja tai hedelmäpaloja (itse pakastettuja tai ostettuja) smoothieihin ja leipien sijaan meilllä syödään riisimaissikakkuja, jotka ovat erinomaisia välipaloja urheileville ja joiden päälle laitetaan mm. kalkkunaa, juustoa, salaattia ja kurkkua. Munia, puuroaineksia ja rahkaa tai turkkilaista jogurttia löytyy kaapista myös aina!

Näillä kahdella pienellä etukäteissuunnittelulla säästän aikaa viikossa aika paljon. Sekä niitä hermoja. Ei tarvitse miettiä niitä vaateongelmia aamulla, eikä tarvitse nälissään kaivella kaappeja, että mitä tänään syötäisiin, sen kun katsoo mitä tälle päivälle oli suunniteltu ja ryhtyy tekemään juuri sitä ruokaa.

Onko teillä jotain muita hyviä arjen pieniä helpotuksia käytössä?

Koirulin kuulumisia

Mies jäi tänään lomalle. Miten kovasti tekisikään mieleni tehdä samoin, mutta vielä olisi viikko töiden parissa painettava. Tai oikeastaan viikko ja päivä, sillä tarkasti lomapäiviäni laskevana päätin tehdä vielä ensi viikon maanantaina töitä siihen asti, kunnes pitäisi kentälle lähteä. Kone lähtee viideltä, joten liki täyden työpäivän kerkeää siinä tehdä. Sitten hyppään junaan ja suuntaan kohti lentokenttää, jossa muu perhe jo odottelee. Ennen matkaa on vielä läjä asioita hoidettavana. Eikä vähiten töissä.

IMG_7557.jpg

Koira-herramme jää matkamme ajaksi kotiin äitini hellään hoivaan. Iän myötä koirasta on tullut hyvin riippuvainen meistä, ehkä minusta varsinkin, joten hieman jännittää, miten mahtaa ottaa viikon eron tällä kertaa. Koira saa onneksi olla kotona koko ajan äitini muuttaessa meille reissun ajaksi, joten se helpottanee eroahdistusta. Ennen tätä lomaa piti vielä hoitaa pari eläinlääkärikäyntiä alta pois, sillä halusin tsekata koiran kunnon.

Koira oli jo jonkin aikaa nuolenut huomiota herättävästi tassujaan sekä köhinyt. Jälkimmäistä ajattelimme rajun kennelyskän ”jälkioireiksi”. Tutkimuksissa kävi ilmi, että hauvalla on parissa varpaassa nivelkipuja, joihin saimme kipulääkekuurin. Se on auttanut selvästi. Köhimiseen taas löytyi syy nielusta – koiran nielun rustot ovat kroonisesti paksuuntuneet ja ne aiheuttavat kurkussa ärsytystä. Niille ei voi tehdä mitään ja lääkäri totesi niiden olevan iän tuomaa vaivaa. Herra onkin kunnioitettavassa 14 vuoden iässä, joten kyllähän sitä jotain kremppaa jo ilmestyykin. Tämä ei onneksi ole mitään vaarallista ja nyt kun tassujen nuolenta on poissa, tuntuu köhiminenkin vähentyneen.

IMG_7559.jpg

Jos ei tuossa ollut taas vaivaa kerrakseen, löytyi koirulin suusta vielä tulehtunut kulmahammas, joka piti poistaa nukutuksessa. Tuo rauhoittaminen aina jännittää, varsinkin näin vanhan koiran kohdalla, mutta kaikki meni todella hyvin ja parin tunnin päästä palattuamme hakemaan koiraa, se jo heilutteli iloisesti häntäänsä isossa häkissä ja yritti kovasti nousta pystyyn, että haluaa kotiin! 🙂

Nyt sulatellaan tikkejä suussa ja ei se kovin kipeältä tunnu, kun herra vinguttelee jo entiseen malliin leluja ja toivoo niitä heitettäväksi, jotta voi jolkutella perään. On se kyllä super-virkeä vanhus!

IMG_7568.jpg

Mukavaa sunnuntaita toivottelemme kaikille! 🙂

Ylioppilasjuhlat takana

Huhheijaa, mikä viikonloppu! Aikamoinen puristus alkoi jo torstaina valmisteluin ja jatkui pitkään aina perjantai-iltaan saakka. Sain unta ehkä kahdelta yöllä ja kello soi viideltä lauantaina, jolloin alkoi hiusten ja meikin laitto niin itselle, kuin tyttärelle. Jännittynein tunnelmin oltiin koulussakin, odotettiin vain h-hetkeä, eli sitä lakkia tytön päähän. Ja voi sitä riemua ja ylpeyden tunnetta… <3

IMG_7173.jpg

Juhlat alkoivat kotonamme kello yhdeltä, kerettiin juuri koulusta kotiin ja ottamaan puistossa ylppäri-kuvat. Yläkuva on yksi suosikeistani, vaikka siinä ei tytön kasvot näykään. Tuo syntyi pienen nauruhepulin ja pelleilyn seurauksena, josta nappasin pikaisesti kuvan. 🙂 

Seuraava ”kattaus” alkoi kolmelta. Viimeiset vieraat saapuivat ripotellen viidestä eteenpäin ja viimeisiä viihdytettiin aamuyön pikkutunneille saakka. Kyllä kaaduttiin väsyneinä, mutta onnellisina onnistuneista juhlista sänkyyn! Oli aivan ihana päivä – sukulaisia, ystäviä, kummeja ja naapureita! Syötiin hyvin ja juotiin aika monet maljat ylioppilaan kunniaksi!  Laulettiinpa kaveriporukalla Gaudeamus Igiturkin ja kajahtipa kolminkertainen hurraa-huutokin tyttärelle ja hänen lakitetuille ystävilleen ennen kuin lähtivät kaupungin yöhön. 🙂

Koristeet olivat näissä juhlissa vähissä – vain pienet kukkakimput jokaisessa pöydässä. Halusin myös ehdottomasti tehdä onnitteluviirin ylioppilaan kunniaksi.

IMG_7228.jpg

IMG_6969.jpg

Juhlastressiä vähensi apuun palkattu kokki ja hänen ansiostaan pystyimme miehenkin kanssa keskittymään juhlintaan, eikä tarvinnut koko ajan olla huolissaan kahvipannusta tai ruokien tilanteesta. Tarjolla meillä oli kolmea eri salaattia; perunasalaattia, meloni-mansikka-mozzarellasalaattia sekä broileri-feta-pastasalaattia. Näiden lisäksi tarjosimme lohileipiä sekä paahtopaistia piparjuurikastikkeen kera.

saldut.jpg

IMG_7188.jpg

IMG_7189.jpg

Makeassa pöydässä oli mustaherukkajuustokakkuja, mantelikrokantti-vaniljakreemikakkuja, ylioppilaskeksejä, mansikoita sekä valkosuklaaseen dipattuja vaahtokarkkeja vadelmakoristeella.

kakut.jpg

Kurkunkostuke ei näistä bileistä loppunut kesken, sen piti huolen aiemmin toukokuussa tekemämme Tallinnan reissu. Skumppaa taisi kulua pari laatikollista, viiniä pullottain ja tölkkien määrää ei edes laskettu. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…. ! 🙂 En tosin tiedä olivatko kaikki samaa mieltä seuraavana aamuna… 😉

IMG_7231.jpg

Kesäkeittiö toimikin meillä baaritiskinä. Siihen sai kätevästi vuokratut skumppalasit, isot limpparipullot, viinit ja skumpat suurissa kulhoissa ja muovisissa sangoissa, jotka toimittivat coolerin virkaa, eivätkä ne vieneet tilaa sisällä keittiön pieniltä tasoilta.

Lisäistuimia sain lainaamalla valkoisia tuoleja ja kätevää laskutilaa pienellä pöydällä, johon laitoin kaikki astiat. Siiitä oli näppärä napata lautaset, aterimet, kahvikupit ja lasit, josta suunnata kohti ruokatarjontaa.

sivup%C3%B6yt%C3%A4.jpg

Päivä ja koko ilta sujahti ihan älyttömän nopeasti ohitse! Paikalla oli niin paljon tärkeitä ja ihania ihmisiä, enkä tiedä kerkesinkö vaihtamaan sanaa edes kaikkien kanssa! Koko juhla meni kuin jossain onnellisessa sumussa – muistan paljon naurua, hyväntuulisia ihmisiä, onnitteluita, hymyjä, liikutusta ja lasien kilistelyä ja skoolauksia! Ihanien muistikuvien lisäksi kamerassa on monta sataa valokuvaa juhlahumusta, pianon päällinen tulvii onnittelukorteista ja suuri lattiamaljakko pursuu upeista ruusuista!

IMG_7457.jpg

En tiedä miten kuvata tätä ylpeyden määrää tyttärestämme. Melkein halkean siitä, miten ihana, kaunis, fiksu, hyväkäytöksinen ja jalat maassa tukevasti seisova nuori nainen hänestä onkaan kasvanut. Ja miten hän teki paljon töitä saavuttaakseen tuon valkoisen lakin päähänsä.

Tämä postaus on omistettu rakkaalle tyttärellemme – meidän ainokaiselle, upealle lapsellemme. <3

Ylioppilasjuhliin valmistautumista

Onko oikeastaan mitään kauniimpaa yhdistelmää, kuin valkoinen kukka ja vihreä lehti? Ei minusta. Takapihalla kukkii valtavat tuomipensaat ja oli aivan pakko taittaa pari oksaa myös olkkaria koristamaan. Laitoin oksat pyöreään kristallivaasiin, joka on lahja vanhemmiltani. Sain sen pari vuotta sitten valmistujaislahjaksi.

IMG_6945.jpg

IMG_6939.jpg

IMG_6948.jpg

Viikonloppuna kotiin tuli lahjana myös ihastuttavia valkoisia eustomia. On kyllä yksi lempparikukistani ja löytyipä tätä violettina myös hääkimpustani aikoinaan.

IMG_6960.jpg

Minkähänlainen kukkameri on kotonamme tulevana lauantaina tyttäremme ylioppilasjuhlissa? Ainakin ruusuja luulisi tulevan, onhan se aika perinteinen lakkiaiskukka. Maljakot vaan valmiiksi riviin…!

Pientä juhlastressiä alkaa kieltämättä pukkaamaan, vaikka syytä siihen ei varsinaisesti olekaan – kaikki on muistettu huolehtia jo suunnitteluvaiheessa, mutta toteutushan se tässä on vielä edessä:

-vuokra-astioiden haku
-lainattujen lisätuolien ja astioiden haku
-kaupassakäynti
-ruokien etukäteisvalmistelu, leipominen
-kakkujen nouto leipomosta
-kukkien nouto kukkakaupasta (kukituskukat koululle, pöytäkoristeet)
-koristelu ja muu järjestely esillelaittoineen (ylimääräiset istumapaikat, pöytäliinat jne)
-juomien kylmäänlaitto, baaripöydän rakentaminen
-noutopöydän rakentaminen (keittiötasojen raivaus tyhjiksi, tarjoiluastioiden esillelaitto)

Listaa olisi vielä voinut jatkaa muilla yksityiskohtaisemmilla jutuilla, mutta tärkeimmät taisi olla tuossa.

IMG_6958.jpg

Ehkä pientä jännitysmomenttia varsinaiseen juhla-aamuun tuo tuoreen ylioppilaan meikkaus ja kampauksen laitto. Olen aika velho tekemään kampauksia, laitan usein ystävien hiukset ja meikin, jos olemme lähdössä ulos, mutta ei tässä mitään ammattilaisia olla! Vaikka meikki ja kampaus on suunniteltu ja kokeiltu, niin toivoa sopii, että yhtä putkeen menee myös itse lakkiaisaamuna. Ennen tytärtä on pitänyt kuitenkin puunata omakin naamataulu ja kuontalo juhlakuntoon! Meikäläisen kello soikin jo aamuviideltä, että keretään kaikki tekemään. Huh.

Ylioppilasjuhlien suhteen teimme pari viisasta päätöstä heti alkuun. Tykkään leipoa, mutta nyt päätimme säästää aikaa ja ennen kaikkea hermojani ja tilata gluteenittomat kakut valmiina, eikä alkaa tekemään niitä itse 60:lle hengelle. Olemme myös palkanneet juhliin avuksi kokin, joka tekee osan ruokavalmisteluista juhla-aamuna sekä huolehtii tarjoiluista muutenkin koko juhlapäivän ajan. Ehkä paras päätös ikinä! Ei siitä omasta juhlimisesta tulisi muuten yhtään mitään ja minä kyllä katson, että ylpeinä vanhempina päivä on myös meille tärkeä ja sitä pitää saada juhlistaa, eikä seisoa keittiössä tiskivuoren, kahvinkeiton ja ruokien keskellä.

IMG_6967.jpg

To Do -lista odottaa tekijäänsä ja huomenna aloitetaankin ekat valmistelut. Asupuoli on myös vihdoin kunnossa – sekin on erittäin tärkeä osa suuressa päivässä (en edes viitsi lähteä purkamaan yksityiskohtia maailmalta epäonnistuneesti tilatuista mekoista ja kengistä…!). Nyt kuitenkin mekot ovat valmiina hengareissa, kengät seisoo rivissä sisäänajettuina ja isännänkin kauluspaita solmioineen on silitetty. Koko perhe on valmiina juhlistamaan tyttäremme tähänastisen elämän suurinta saavutusta. <3

Onko teillä tulevana lauantaina syytä juhlaan lakkaisten tai valmistujaisten muodossa?

14-vuotias karvaturri

Rakas eläkeläispappamme, 14 vuotta sitten heinäkuussa kotimme valloittanut, kahden kämmenen kokoinen ruskea pallero täyttää tänään kunnioitettavat 14 vuotta. Muistan kuin eilisen sen päivän, kun kävimme katsomassa pentuetta 5 viikon iässä. Tämä mahallaan mönkinyt kaveri rantautui isännän tennarin viereen ja valitsi meidät ikään kuin perheekseen jo silloin. Sitten vihdoin 12 viikon ikäisenä saimme hakea pojan kotiin – tähän samaiseen, jossa edelleen asumme.

Muistan, kuinka jouduimme virittämään naruja puutarha-aidan rakojen väliin, kun se pieni karvapallo mahtui joka kolosta karkuun! Muistan myös, miten se pieni rääpäle mönki mökin kuistin alle ja ajoi sieltä jonkun itseään 10 kertaa isomman lapasotkan pesästään pois. Ai, että miten mainio kaveri tuo koira on ollut jo ihan pienestä saakka!

Koiralla on aina ollut tapana ”jutella”. Se kuuntelee päätään puolelta toiselle kallistaen, kun kerron sille juttuja tai kyselen kuulumisia. Sitten se vastaa murisemalla, mouruamalla tai pienen pienillä haukkumaisilla äänillä. Näin me sitten saatetaan jutella vaikka kuinka kauan kuulumisia vaihdellen. Joskus kun pyydän koiraa juttelemaan, se toteaa aivan selvällä suomenkielellä ”hau”, vähän sellaisella kyllästyneellä äänensävyllä. Se naurattaa aina yhtä paljon. 😀

IMG_6594.jpg

Tässä korkeassa iässä on kuulo jo melkoisen huono. Näkökin on selvästi heikentynyt, tarkennuspuolessa on pientä häikkää. Harmaita on, mutta oikeastaan aika vähän, niitä on ilmestynyt charmanttisesti lähinnä korviin ja päälaelle kuonon lisäksi. Trimmissä suurin osa noistakin kyllä lähtee pois. Hampaita on suussa enää siellä täällä ja kovin pitkiä ulkoiluita ei herra jaksa enää tehdä. Spurtteja otetaan kuitenkin silloin tällöin, vaikkapa aamuisin lenkillä yrittäen jahdata pikkulintuja. Leikkisä luonne on tallella, pallolla pitää leikkiä joka ikinen päivä ja tuossa kuvassa se lempparipallo taustalla nököttääkin; vinkuva pallo, jossa on joulupukin kuva. Luonnollisesti tätä lelua kutsutaan pukkipalloksi. Aina yhtä ihanaa on koiran mielestä etsiä myös kotiin piilotettuja namupaloja. Se on oikein hyvää aivojumppaa samalla!

Lopputalvesta meitä koetelleet sairastelut on onneksi takanapäin ja herra selvisi niin epäillystä aivoverenkierronhäiriöstä kuin erittäin sitkeästä kennelyskästä, johon viiden viikon jälkeen saatiin antibioottikuuri. Pieni yskänpuuska tulee vieläkin kovan innostuksen jälkiseurauksena, mutta olemme huomanneet, että osittain tuo köhä – sellainen köh,köh, olen tässä, huomioikaa minut – on tainnut jäädä päälle. Iäkkäänä koirana se on saavuttanut tietyn viisauden ja osaa todellakin vedellä naruista, varsinkin tästä yskänarusta, sillä kun saa selvästi vähän enemmän huomiota osakseen, varsinkin mamman lepertelyä. Hetken tuon kaiken sairastelun keskellä pelkäsimme, ettei rakas ystävä tulisi enää kuntoon, sen verran heikkoon happeen koira varsinkin tuon kennelyskän vuoksi meni, mutta niin vaan vahvalla, terveellä sydämellä ja terrierimäisellä sitkeydellä näistäkin selvittiin!

R14.jpg

Tämä koiraherra on tänään ansainnut pari pakettia lahjoja – uuden keltaisen ankka-vinkulelun sekä keksipaketin. Niitä ei toki kerralla nautita kaikkia, mutta akuutin namutarpeen yllättäessä osaa koira suunnata keittiöön juuri sen tietyn kaapin eteen, jossa herkkuja säilytetään ja ääneen ilmaista, että nyt olisi namun aika. Koiruli rakastaa lahjojen avaamista ja onkin usein enemmän riemuissaan itse paperien silppuamisesta kuin paketista paljastuneesta lahjasta. Jouluisin hän mielellään avustaa myös kaikkia muita pakettien availussa, halusimme tai emme.

Näissä kuvissa herra on vähän kyllä epäsiistin näköinen, kesätrimmiaika on varattu muutaman viikon päähän, sitten kelpaa taas viilettää kesäkaduilla kesätukassa! Kuvissa myös koiran ihan perinteinen poseeraus – suu auki valittaen, että menetkös siitä kuvaamasta! 🙂

Rapsutuksia ja hellyyttä herra saa tänään tuplaten ja aamu aloitettiinkin heti märillä synttärisuukoilla!

Hau vaan kaikille! 🙂