Montenegrossa osa III – helposti Kroatiaan

Tämä vuono ja sen maisemat Montenegron lomallamme vei sydämeni. Boka Kotorska, eli Kotorin lahti oli niin silmiä hivelevä, kun näimme sen matkallamme Montenegrosta Kroatiaan, Dubrovnikiin, että olen lukuisia kertoja ihastellut näitä valokuvia!

Vuonolle oli Becicin kylästä ja hotelliltamme matkaa n. 50 minuuttia. Matkan taitoimme bussilla, olimme ostaneet paikat valmiille retkelle Dubrovnikiin ja pääsimme tällä tavoin sekä todella paljon halvemmalla että helpommalla ja me kaikki pystyimme nauttimaan maisemista ihan eri tavalla kuin että yksi olisi istunut ratissa kapeita ja valaisemattomia vuoristoteitä vuokra-autolla ajellen. Lahti ylitettiin lossilla ja se kesti lyhyen, vain viiden minuutin ajan. Poistuimme bussista lossin kannelle kuvia ottamaan ja kyllähän näitä maisemia mielellään ikuisti niin kameran kovalevylle kuin omiinkin sielun sopukoihin.

Ihastelin matkan aikana Montenegron luonnon kauneutta, se tosiaan oli parasta koko maassa ja sen monimuotoisuus yllätti ja lumosi meidät kaikki. Jylhät vuoret olivat parhaimmillaan vehreitä, sypressipuita täynnä olevia reheviä keitaita tai karun harmaita kivipinnalla olevia jättiläisiä. Vuoret ovat aina olleet minusta maailman mahtavimpia maisemia!

Olemme ylitelleet aika monta valtionrajaa Euroopassa autolla tai bussilla/junalla, mutta koskaan emme ole seisseet rajalla yhtä kauan, kuin tällä reissulla. Kumpikaan, Montenegro tai Kroatia ei kuulu Schengen-alueeseen, joten rajoilla seistiin hyvin pitkän aikaa rajatarkastuksista. Montenegron rajalla selviää aika nopeasti, mutta Kroatian rajalla kesti menomatkalla tunti. Aika pitkä aika istua aloillaan bussissa, mutta vihdoin ja viimein sinne kiipesi rajavartija hakemaan kaikkien passit tarkastusta varten. Henkilöautojono ei näyttänyt liikkuvan yhtään sen nopeammin… Tämä oli hieman tuskastuttava osa reissua, yhteensä bussimatka ja rajalla seisomiset haukkasivat päivästä n. 7 tuntia, mutta reissu oli silti kannattava!

Köröteltyämme alaspäin vuoristotietä kohti Dubrovnikin keskiaikaista vanhaa kaupunkia, pysähdyimme näköalapaikalle. Ja mitkä näköalat sieltä aukesikaan…! Kuvassa näkyy melkein koko Dubrovnikin vanha kaupunki satamineen.

Dubrovnikissa pysähtyy isoja risteilyaluksia päivästä riippuen. Joskus niitä saattaa olla kauempana merellä killumassa jopa 5 alusta! Voitte kuvitella paljonko kaupungin kaduilla luuhaa ihmisiä tuolloin, jos yhdestä aluksesta tulee n. 5000 ihmistä! Meidän vierailun aikana merelle oli ankkuroituna vain yksi risteilyalus.

Turistibussit tyhjennetään ihan kaupungin porteille, josta voi kätevästi siirtyä muurien sisäpuolelle. Joskus porteilla on poliisit ohjaamassa kävelyliikennettä, sillä massa on niin valtava.

Kaupungin kivilaatat kiiltävät liukkaan sileinä. Ei, niitä ei ole suinkaan sellaisiksi tehty tarkoituksella, ne ovat kiillottuneet ihmisten kengistä kuluen. Siinä siis mittakaavaa ihmismassojen määrälle. Tuli mieleen Venetsian Pyhän Markuksen tori, siellä oli vain hieman enemmän ihmisiä kuin täällä…

Kaupungissa on kuitenkin sen verran eri paikkoja, että  massa jakaantuu pienille kujille, museoihin, ravintoloihin tai kaupungin yllä kulkeville muureille (josta alempana kuvia), että tungos ei ole ihan niin kamalaa. Ryysiksestä huolimatta nautimme Dubrovnikin tunnelmasta ja sen historiallisista maisemista. Tämäkin satama oli todella kaunis!

Ja jos olisin Game of Thrones -fani, olisin kiljunut riemusta ja napsinut selfieitä näillä portailla. Nämä kun ovat ne kuuluisat portaat, jossa on kuvattu monta otosta sarjaan. Kuvasta voikin päätellä, että aika moni muu paikalla ollut oli GoT -fani!

Me ostimme pääsyliput (n. 20€ / hlö) kaupungin muurille. Muuri kiertää koko vanhan kaupungin ja kattojen yllä ja sinne/sieltä on vain 3 eri käyntiä sisään/ulos. Muuria on alettu rakentamaan jo 700-luvulla ja se on 2 km pitkä.

Muurilta aukesi häikäisevät näkymät ja yritin pitää korkeanpaikankammoni kurissa. Räpsin kuvia minkä kerkesin linssejä vaihtaen. Etsimen läpi korkeus ei tuntunut niin huimaavalta ja keskityin ihan toisiin asioihin. Mies ja tytär naureskelevat aina huokailuilleni ja reisissä tuntuville aalloilleni, heidän mielestään korkeanpaikankammoni on jotenkin vaikeasti ymmärrettävä… 🙂

Lämpöä oli yli 30 astetta. Aurinko poltti selkää ja päälakea. Hiki virtasi ja kattojen oranssit tiilet hehkuivat kuumina. Mikä päivä lähteä kiertämään, kun muureilla ei pääse aurinkoa mihinkään pakoon! Näissä taloissa, joiden kattojen yllä kävelemme silmät suurina ihastellen, asuu ihan oikeasti ihmisiä. He kuivattavat pyykkejään, pelaavat korista ja kastelevat istutuksiaan tuhansien ja taas tuhansien turistien silmien alla.

Huimapäisimmät hyppelivät mereen alemmilta kallionkielekkeiltä. Omaa päätä huimasi jo pelkästään kapeilla kujilla kävellessä, jotka kiemurtelivat yli 30 metrin korkeudella merestä. Puristin kameraa, ihan kuin se lipeisi kaulanauhasta tai käsistäni alas. Oli silti pakko kurottaa yli leveän muurin ja ottaa kuva mereen korkealta pulahtavista hurjapäistä!

Vanhan kaupungin kujilla on kymmeniä erilaisia ravintoloita. Pakenimme paahtavaa aurinkoa piiloon alemmalle kujalle varjon alle ja söimme myöhäistä lounasta. Oli ihana istahtaa varjoon. Kun olimme lähdössä kaupungista pois, tuntui hassulta vaihtaa 5 euroa paikalliseen valuuttaan, kunaan, että pääsi maksulliseen vessaan. Ravintoloissa ja matkamuistoliikkeissä kävi kortti, joten tarvetta muulle rahanvaihdolle ei ollut.

Näitä upeita kuvia ja maisemia rikkaimpina kapusimme takaisin turistibussiimme ja matkasimme kolmisen tuntia takaisin Montenegroon ja hotelliimme. Päivä oli todella antoisa ja Dubrovnik todellinen elämys. Suosittelen lämpimästi!

Jos etsit Montenegron matkamme edellisiä osia, tsekkaa osa I tästä ja osa II tästä.

Seuraavat matkapostaukset tulevat vasta helmikuussa, jos ei ihmeitä satu 🙂 Silloin matkataankin maanosaan, jossa emme ole koskaan aiemmin olleet…!

 

Montenegrossa osa II – Budva

Jatkan upean Montenegron reissun sarjaa toisella osalla, jossa esittelen Budvan vanhan kaupungin. Sinne oli meidän hotelliltamme n. 5km kävelymatka, jonka toki olisi voinut taittaa joko paikallisbussilla 1 euron hintaan per hlö (kaikki bussit menevät pääkadulta Budvaan) tai taksilla n. 10 euron hintaan, mutta koska pääkatu menee yhtä katua ylempänä, jäisi kaikki ihanat rantamaisemat näkemättä. Me siis ehdottomasti kävelimme kaupunkiin parikin kertaa, sillä mikään ei voita näitä upeita biitsi-näkymiä tai sitä fiilistä, kun saavut kaupungin pieneen satamaan, jossa kimaltelee uskomattoman vihreä vesi…

Budvan kaupunki on 2.500 vuotta vanha! Se onkin yksi Adrianmeren rannikon vanhimmista asutuskeskuksista. Budva on kuulunut niin antiikin Kreikkaan kuin Roomaankin, joskus Venetsialle, sitten Jugoslavialle. Taustalla on siis melkoisen värikäs historia erilaisine sotien aikaisine miehityksineen ja isoine maanjäristyksineen, jotka romahduttivat kaupunkia pahoin.

Satama on pieni, mutta se houkuttelee multimiljönääreja paikalle omakotitalon kokoisilla veneillään. Olipahan huikeita katseltavia nekin!

Kujat ovat pieniä ja kapeita, aina siellä täällä aukeaa pieni tori, jossa on viihtyisiä kahviloita tai ravintoloita. Muutoin kujilla myydään aika lailla perus turistirihkamaa tai nahkatuotteita.

Vanhan kaupungin muurien ulkopuolella on vähän isompi ”rantabulevardi” palmuineen ja ravintoloineen.

Oli ihana käyskennellä pienillä kujilla ja vain fiilistellä. Budva on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos Montenegron rannikolle on suuntaamassa. Budvassa käy jopa 90.000 turistia vuodessa!

Yleisesti Montenegrossa pärjäsi melko hyvin englannilla, mutta venäjäntaidosta olisi ollut hurja apu! Venäjänkielisiä turisteja olikin todella runsain määrin sekä hotellissamme että koko kaupungissa. Maassa on hyvin edullinen hintataso ja valuuttana euro, todella kätevää siis senkin puolesta, eipähän tarvitse valuutanvaihtoa, kuten naapurimaa Kroatiassa, johon matkaammekin seuraavassa ja viimeisessä osassa näitä matkapostauksia.

Maisemat eivät jättäneet kylmäksi rajan toisellakaan puolella, joten pysykäähän kuulolla!

Jos eka osa Montenegrosta jäi lukematta, se löytyy klikkaamalla tätä!

Montenegrossa osa I – Becici

Tein aikamoisen kuvien selaus- ja käsittelysession eilen illalla käyden läpi viitisensataa kuvaa, jotka otin reissultamme Montenegroon ja Kroatiaan. Halusin jakaa tunnelmat ja upeat maisemakuvat heti tuoreeltaan teille kaikille, sillä niin fiiliksissä olen vieläkin matkasta!

Montenegro oli niin täydellinen valinta lomamatkakohteeksi! Mitenkään muita tekemiämme rantalomia dissaamatta, Montenegro nousee todellakin aika monen rantaloman ohitse ja oikeastaan vain pelkästään huikeiden maisemien, vaihtelevan luonnon, jylhien vuorien ja kauniin rantaviivansa ansiosta. Aloitan matkafiilistelyt kuitenkin hotellistamme, joka sijaitsi Becicissä, Budvan Rivieralla. Lensimme pääkaupunkiin Podgoricaan, josta oli n. 1,5 tunnin matka Beciciin. Vuoristotiet olivat pieniä ja mutkikkaita ja yön pimeydessä ei erottanut muuta kuin alhaalla jossain loistaneet valot rantojen tuntumassa. Aamulla näkymä hotellille oli tämä:

Hotelli oli valtava kompleksi. Puutarha oli todella iso, hyvin hoidettu ja monimuotoinen. Suosimme usein pieniä perheiden pitämiä hotelleja, kun varailemme majoitusta itse, mutta tällaisilla pakettimatkoilla pidän suurempien hotellien tarjonnasta. Ja hyvä niin, sillä tässä kohteessa ei turistialueiden ulkopuolella ollut mitään palveluita perus pizzerioiden lisäksi. Montenegro on vasta nousemassa turismin myötä suositummaksi matkakohteeksi ja rantahotelleja ja niiden edessä kulkenutta rantakatua lukuun ottamatta ei siellä todella ole mitään. Seutu on melkoisen köyhännäköistä.

Sää lomamme aikana oli huikea! Tullessa pari päivää hellelukemat kipusivat aina +32 asteeseen! Ai että miten ihanalta tuntui se lämpö kurjan kesän jälkeen! Rakastin joka hetkeä paahtavassa auringossa! Ja kun olotila kävi tukalaksi, pystyi pulahtamaan hotellin isoon altaaseen. Sitä ei oltu lämmitetty, joten se oli mukavan viileää ja todellakin raikasti olotilan.

Hotellista löytyi urheiluaktiviteettia joka lähtöön: erilaisia jumppatunteja, kuntosali, sisäuima-allas, jacuzzi, tenniskentät, lentopallokentät, vesipooloa, vesilentopalloa, vesijumppaa ja vaikka mitä muuta! Kaikista suunnitelmista huolimatta me emme harrastaneet urheilua juurikaan uintia ja miehen vesipooloa lukuun ottamatta. Hotellilla oli myös mahdollisuus osallistua erilaisiin leikkimielisiin kilpailuihin. Aktiviteeteista ja hotellivieraiden viihtymisestä piti huolen hauska animation crew -henkilöstö. Joka ilta hotellin ulkolavalla oli myös mielenkiintoista ohjelmaa napatanssiesityksestä musikaalishowhun, livemusasta lastendiskoon. Olisipa voinut jopa osallistua Montenegron kielikurssillekin! 🙂

Kuten sanottua, en yleensä pidä kovin paljoa tällaisesta ohjatusta toiminnasta tai isoista hotelleista, mutta jotenkin tälle lomalle se sopi, kun asenne oli saada kaikki helpolla ja tekemättä itse mitään ja vain laiskotella lämpimässä.

Valtava hotelli sijaitsi aivan rannalla. Olikin ihanaa vaihtelua pulahtaa aurinkotuolista välillä altaan sijasta suoraan mereen. Adrianmeri olikin uusi merivaltaus meille, aiemmin ei Adrianmerenrannalla ollakaan oltu. Merivesi oli mukavat 23 astetta. Ranta oli isorakeista hiekkaa, joka on sileää ja samettista hiekkaa hiukan miellyttävämpi – isot rakeet eivät ihan eksy samalla tavalla joka paikkaan kuin sileä hiekka.

Ranta oli loiva n. viiden metrin verran, mutta syveni sitten äkisti. Yhtäkkiä saattoi maa kadota jalkojen alta, joten ihan pienille lapsille ei välttämättä täysin sopiva. Aallokko oli myös paikoin aika kova ja itsekin upottavassa hiekassa kävellessä saattoi suuri aalto viedä tasapainon. Minä kuitenkin pidän valtavasti merenrannasta ja kuohuvista aalloista! Meressä oli ihana vain lillua ja kellua!

Haaveilin ottavani valokuvia auringonnoususta- ja laskusta, mutta aamulla aurinko kohosi aina vuorien takaa sumupilvessä. Se helotti kelmeästi taivaalla, eikä suonut kaunista ja värikästä maisemaa. Totesimmekin monesti, että aamu- ja puolipäivän porottavan auringon sijasta kuuminta oli aina puolenpäivän jälkeen, kun aurinko oli selvinnyt sumusta ulos. Iltapäivisin aurinko tuntui iholla kaikista kuumimmilta.

Auringonlasku taas meni meiltä ohitse seuraavan vuoren taakse, joten sekin meni vähän sivu suun. Olisi pitänyt kävellä kokonaan toisen vuoren taakse nähdäkseen sen laskevan ja iltaisin olimme melkein juuri tuohon aikaan aina tähtäämässä illalliselle. Koska muu perhe ei jaa intohimoista valokuvausharrastustani, kameran esilleotto joka paikassa ja joka kohdassa tuntuu heistä joskus rasittavalta… 🙂

Hotellimme sijaitsi Becicin rantaviivalla vähän kuin kahden vuoren välissä poukamassa. Rantaviivaa oli vasemmalle silmänkantamattomiin, oikealla se päättyi vuorenseinään. Montenegron rannat ovat ihan omaa luokkaansa ja Becicissä onkin yksi maan pisimmistä rantaviivoista! Ei siis syyttä ollut rannat päivisin kuin ammuttu täyteen! Hotelleilla oli kuitenkin omat rajatut ranta-alueensa, joten ihan hyvin olisi löytynyt halutessa oma aurinkotuoli omaltakin alueelta. Hotellialueiden päättyessä loppu ranta-alue oli yleisessä käytössä.

Pidimme pienen kuvaussession auringonlaskunaikaan rannalla. Tarkoituksenani oli saada minusta ja miehestä uusi kiva kuva perhepotrettiseinälle kotimme portaikkoon. Tytär toimi ansiokkaana valokuvaajanamme. Halusimme kuvista rentoja, joten emme poseeraamalla seisseet linssin edessä. Enemmänkin hain sellaisia aitoja tilanteita ja sellainen syntyi ainakin kun yhtäkkiä rannalla aalloissa kahlaten pysähdyin ja poimin vedestä miehelleni vihreänä loistaneen kiven. Oli täysin sattumaa, että kivi olikin sydämenmuotoinen! <3

Koko loman ajan lämpötila pysytteli 26-30 asteen tuntumassa, mutta kahtena vikana iltana ilma tuntui selkeästi viileämmältä ja tokavikana iltana satoi parin tunnin ajan. Olimme tuolloin juuri Budvan keskustassa pyörimässä ja ostimme pikaisesti vanhalta mummolta pari sateenvarjoa ja pyörimme pienessä ostoskeskuksessa. Hotellille palattuamme ilma taas selkeni ja istuimme loppuillan ulkosalla drinkit nenän edessä showta katsellen. Paikalliset toivoivat sadetta meitä turisteja enemmän, rajuja metsäpaloja oli ympäri maata ja koko viikon ”meidänkin” vuorenhuipulla paloi ja sieltä kohosi isot savupilvet. Joskus aamuisin tuulen puhaltaessa oikeasta suunnasta, ilmassa tuoksui palanut puu. Onpa todella kurjaa tuollainenkin luonnonilmiö! Me ollaan täällä koto-Suomessa kyllä niin turvassa kaikilta mahdollisilta luonnonkatastrofeilta, että tajusi sitä taas kiitellä hetken! Lucifer -helleaalto koetteli Montenegroa kaikista pahiten ja mekin näimme sen aiheuttamaa metsäpalotuhoa hiiltyneiksi palaneilla metsäalueilla…

Vikana yönä nukahdimme ukkoseen. Silloin ukkosti rajusti ja tuuli riepotteli palmuja pihalla! Ääni kumahteli oudosti vuorien seiniin ja ukkonen kuulosti ihan erilaiselta kuin kotona. Kuitenkin aamulla heräsimme taas ihanaan auringonpaisteeseen ja vika päivä antoi parastaan! Olikin ihanaa saada nauttia vielä viimeiset tunnit altaalla hyvän kirjan parissa nauttien lämpimistä auringonsäteistä.

Meidän huoneemme sijaitsi hotellin päärakennuksessa. Iltaisin nautimme partsilla yömyssyt ja katselimme vastapäistä maisemaa.

Tämä loma latasi akut täyteen kauan kaipaamaamme aurinkoenergiaa! Saimme viikon vain olla, nauttia olemisen sietämättömästä keveydestä, syödä ja juoda silloin kuin huvitti, kiitos All Inclusive -paketin, nukkua päikkärit aurinkotuolissa, lillua altaassa tai keinua meren aalloissa. Luin pitkästä aikaa sydämeni kyllyydestä kirjoja ja viikon aikana meni kolme kirjaakin! Ihanaa! Iho on kauniisti ruskettunut ja sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä se vain niin on, että ihminen näyttää paljon elinvoimaisemmalta ja terveemmältä päivettyneenä kuin kalman kalpeana! Minulla tulee vielä pisamat auringosta esiin, mutta ne vain tuovat vinkeämmän ilmeen kasvoille! Eipähän tarvitse meikkiäkään samalla tavalla!

Jos Montenegron kuulumiset kiinnostaa, pysyhän kuulolla, seuraavassa osassa matkataan nimittäin Budvan maisemiin!