Viljaton elämäni

Kaikki ton-päätteiset ruokavaliot paistattelivat jonkin aikaa trendiaallon huipulla, mutta sittemmin selkeästi kärsineet inflaation. Nykyään on paljon coolimpaa sanoa, ettei ruokavalio sisällä mitään ton-päätettä. Näin ne ajat muuttuu.

Oma ruokavalioni on viljaton ja gluteeniton. (Listaan voisi lisätä vielä kalaton, suurelta osin pähkinätön ja aika moni hedelmätön.) En kuitenkaan itse valinnut toneja ruokavaliooni, joista ensimmäiset ilmaantuivat jo lapsuusiässä ja vakavin vasta aikuisiällä. Tämä olikin sitten sellainen, johon elimistöni reagoi niin voimakkaasti, että kun minut kiidätettiin leikkaussaliin umpisuolen takia kovissa tuskissa, luulin vain syöneeni jotain epäsopivaa. Siinä siis vähän mittakaavaa kipuihin, joista kärsin ennen kuin minun todettiin olevan allerginen kotimaiselle viljalle.

Olen kirjoittanut vähän tarkemmin viljattomasta ruokavaliostani kerran aiemmin blogitaipaleeni alussa. Tuolloin ton-elämästä oli kokemusta joitain kuukausia. Olen nyt ollut jo yli neljä vuotta täysin viljattomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla ja vasta hiljattain tajunnut, miten kokonaisvaltaisesti oireita aiheuttaneiden aineiden pois karsiminen ruokavaliostani on vaikuttanut. Jatka siis lukemista, mikäli haluat kuulla lisää. Tarina on pitkä ja kaiken kattava. Lukemista helpottaakseni olen väliotsikoinut tekstejä.

IMG_8537_2.jpg

Mistä kaikki alkoi?

Ensimmäiset oireet, joihin aloin kiinnittämään huomiota systemaattisesti, ilmaantuivat n. 13 vuotta sitten. Ihmettelin iltaa kohden turpoavaa vatsaa; joskus näytin siltä, kuin olisin menossa synnyttämään näillä näppäimillä. Vatsa oli pinkeä ja kipeä ja suolisto mourusi ilmavaivoista puhumattakaan. Vatsa ei toiminut normaalisti. Välillä sai juosta vessaan kymmeniä kertoja päivässä, välillä sai odotella koska tapahtuisi jotain. Tuntui, ettei normaalia päivää ollut koskaan ja joskus joutui miettimään mitä laittaa päälle, ettei iltapäivän turvotus näkyisi niin selvästi. Istumatyö ei helpottanut oireita, vaan päin vastoin pakkasi kaiken turvotuksen housujen kireään vyötärökaistaleeseen. Ainoa helpotusta tuova asia oli liikunta. Sillä sai nesteet liikkeelle ja turvotuksen laantumaan.

En vuosikausiin keksinyt mitään, mikä kaiken aiheutti. Ehkä tämä osittain johtui siitä, ettei lääkäreiden mielestä minussa ollut mitään vikaa. Vatsaoireita yritettiin selvittää laktoositesteillä ja keliakiatesteillä. Loppujen lopuksi niitä taidettiin ottaa kymmenen vuoden aikana aika hiton monta kertaa ja aina ne näytti negatiivista. Minulla diagnosoitiin ärtyneen suolen oireyhtymä – eli ihan haista paska –diagnoosi. Joku jolla vain voitiin kuitata oireet. Toisaalta, sainpahan ainakin jonkun diagnoosin, sillä jossain vaiheessa jutut lääkäreillä kääntyivät siihen suuntaan, että vika saattaisi myös olla korvien välissä. Siis minä vain kuvittelin kivut, krampit, ripulit, ummetukset, turvotukset ja yöt vessan lattialla, kun en tiennyt mistä päästä tavara lentää. Pahoittelut suorasta mielikuvasta, mutta ei tuota nyt oikein voi tässä kaunistellakaan jos rehellisen kuvan tilanteesta haluan antaa.

Yhtäkkiä aloin huomaamaan, että ruisleivän jälkeen tuli aina oireita. Olinhan toki tiennyt, että usein ruis saattaa ärsyttää mahaa, mutta kun minä en ollut aiemmin sitä pystynyt suoraan oireisiin liittämään, en ollut tajunnut edes testata moista. Aika pian huomasin, että myös mysli tuntui pahalta kaurapuurosta puhumattakaan. Oireet tuntuivat vähenevän, mutta silti niitä oli päivittäin. Olin täysin ymmällä. Mutta miten olisinkaan voinut ymmärtää tilannetta, altistuinhan koko ajan eri viljoille, sillä niitä on joka paikassa, ei vaan siinä leivässä tai myslissä jonka suoraan jokainen viljatuotteeksi mieltää. Vaadin päästä erilaisiin allergiatesteihin ja ne toteutettiinkin laajamittaisesti. Minulta testattiin lähes kaikki kasvikset ja juurekset, hedelmiä, pähkinöitä, mausteita sun muita. Muutamia niistä löytyi mitä aiemmin en ollut havainnut, mutta en syö mm. hasselpähkinää joka päivä niin, että sen yliherkkyys olisi selittänyt kaikkia vatsaoireita.

IMG_9751.jpg

Asiat loksahtaa paikalleen – syy löytyy

Vihdoin eräissä vappubileissä alkoivat asiat loksahtelemaan paikalleen. Juttelin erään naisen kanssa, joka kertoi pienen poikansa vilja-allergiasta ja oireista. Yhtäkkiä tajusin yhtäläisyyden ja heti seuraavana maanantaina lampsin työpaikkalääkärille ja pyysin viljatestejä. Lääkäri naurahti. Hän kertoi vilja-allergian olevan imeväisikäisten lasten ohimenevä yliherkkyys ja joka on aikuisilla erittäin harvinainen. Hän ei nähnyt syytä epäillä asiaa kohdallani. Vänkäämisen jälkeen lääkäri kertoi kirjoittavansa minulle labra-lähetteen, jossa testattaisiin ruis ja vehnä. Vasta kun vänkäsin lisää, että onhan niitä viljoja kaksi muutakin, sain lähetteeseen lisättyä myös ohran ja kauran. Siis aivan uskomatonta toimintaa! Ei luulisi olevan lääkärin pussista pois pari ekstra-testiä! Odottelin tuloksia pari viikkoa ja kun lääkäri soitti, hän ihmetteli tuloksia. Minulla oli hänen hämmästyksekseen kaikki vasta-aineet niin koholla, ettei vilja-allergiasta ollut enää pienintäkään epäilystä. Vain kaura näytti normaalia, mutta siitä huolimatta en pysty mitään Elovenaa syömään, se kun valmistetaan samalla linjastolla muiden viljojen kanssa ja saan siitä oireita.

Sain saman tien lähetteen ravintoterapeutille, joka määräsi minut tiukalle fodmap –dieetille 6-8 viikoksi. Mitä pidempään pystyisin sillä olemaan, sitä parempi. Sillä saatiin suolisto puhdistettua kaikesta ja rauhoitettua tulehdustilaa. Voin kertoa, että tuo dieetti teki tiukkaa. En saanut syödä juuri mitään, tai siltä se ainakin tuntui. Menin listan kanssa kauppaan heti ravintoterapeutin vastaanoton jälkeen. Käänsin jokaisen tutun purkin ja purnukan ympäri tavatakseni ainesosaluetteloa ja jokaisen purkin palautin takaisin paikalleen. En voisi syödä niitä. Pyörittyäni tunnin kaupassa, purskahdin itkuun. Olin jo mielessäni hyvästellyt pizzat ja pastat. leivonnaiset kakuista pulliin. Lakun. Mistä ihmeestä nauttisin enää tämän kamalan diagnoosin jälkeen, jollen haluaisi taas olla kipeä?!

Ostin litran maitoa ja lihatiskistä parisataa grammaa suolalihaa. Istuin kaupan parkkihallissa autossa avonainen lihapaketti sylissäni ja itkin. Soitin miehelleni ja huusin itkun läpi hysteerisesti luuriin, etten ikinä enää voisi syödä mitää-äää-ääään….!!! Haha… 😀 Nyt tilanne jo naurattaa, mutta ei silloin. Olin juuri kuullut läjän erilaisia aineyhdistelmiä joita en saisi syödä (glugoosi, glukoosi-fruktoosi, asesulfaami, sakariini, sukraloosi, inuliini, oligo-fruktoosi jne.jne.) ja niitä oli joka ikisessä tuotteessa, johon tartuin. Vähemmästäkin menin paniikkiin.

Dieetti teki tiukkaa, sitä en kiellä, mutta sen jälkeen oli jo helpompaa. Otin ruoka-aine kerrallaan asioita takaisin ruokavaliooni ja sieltä paljastui lisää oireita aiheuttavia, joita en enää tänä päivänä syö, kuten mm. vesimeloni, viinirypäleet tai avokado. Nämä eivät siis sisällä viljaa, mutta sisältävät paljon huonosti imeytyviä hiilihydraatteja, jotka ärsyttävät helposti herkässä tilassa olevaa suolistoani. Jo pieni pala vesimelonia aiheuttaa todella kivuliaan olotilan, joten jätän tällaiset ruoka-aineet mieluusti väliin. Suhtaudun muutenkin todella vakavasti gluteenittomaan ruokavaliooni. En leiki asialla, sillä tiedän todellakin miten kipeäksi väärää ruokaa syödessäni tulen. Kyse ei ole siitä, että maha saattaa olla vähän kipeä illan ajan, vaan parhaimmillaan olen kivuissa seuraavan viikon! Vatsa ei palaudu normaaliin tilaan ihan helposti.

IMG_7904.jpg

Vilja-allergia, keliakia – mitä eroa?

Vilja-allergia on siis eri asia, kuin keliakia. Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa viljan sisältämä proteiini nimeltään gluteeni vaurioittaa suolistonukkaa. Keliaakikko pystyy syömään esim. vehnätärkkelystä, sillä siitä puuttuu gluteeni. Vilja-allergikko on allerginen myös viljan kaikille muille proteiineille kuin vain gluteenille. Tästä syystä johtuen minä vehnäallergikkona en pysty syömään kyseistä vehnätärkkelystäkään. Jollain mittapuulla vilja-allergia on laajempi kuin keliakia, mutta toisaalta vilja-allergia on nimensä mukaisesti vain allergia, yliherkkyys – ei pysyvää tuhoa suolistoon aiheuttava sairaus. Olen pikkuhiljaa itse kuitenkin alkanut altistamaan itseäni vehnätärkkelykselle, sen myötä syötävien ruokien määrä listallani kasvaa, myös herkkujen. Joskus jos vatsa alkaa oirehtia, hylkään tuon vehnätärkkelyksen taas hetkeksi pois, eli tuolla pystyn pikkuisen säätämään olotilaani.

Alkuun vatsa ei kestänyt edes riisiä tai riisijauhoa. Se oli todella ikävää, sillä riisijauhoa on melkein kaikissa gluteenittomissa tuotteissa. Nyt pystyn jo syömään riisiä normaalisti, myös riisijauhoa sisältäviä tuotteita. Olen vuosien saatossa oppinut aika tarkasti mitä kestän ja mitä en. Pystyn maistamaan pienen palan tavallista leivonnaista, jos haluan. Pystyn syömään pari noitapilli-karkkia, jos haluan. Lakua en sellaisenaan ole kuitenkaan syönyt diagnoosin jälkeen, sen pääasiallinen valmistusaine kun on vehnäjauho. En kostu mitään teelusikallisesta tavallista leivonnaista, joten mieluiten jätän nekin syömättä.

Vilja-allergikkona en kärsi myöskään kontaminaatiosta samalla tavalla, kuin keliaakikko. Toisin sanoen jos ruokaani koskettaa vehnäleipä tai heitän gluteenittoman leipäni samaan paahtimeen jossa tavallista on paahdettu, en saa siitä oireita. Minun oireeni syntyvät vain syödystä ruoasta, ei siitä, mikäli nyppäisen krutongit pois salaatistani. Keliaakikko ei siedä edes pienen pientä viljatuotteen kosketusta ruoassansa. Tämän lasken mielelläni allergiani plussapuoliin, vaikka himputin laaja onkin.

teeleiv%C3%A4t.jpg

Oireetonta elämää

Neljä vuotta olen nyt elänyt viljatonta ja gluteenitonta elämää. Mainitsin alussa kokonaisvaltaisen eron, jonka olen vasta hiljattain tajunnut. Olen kärsinyt pienestä pitäen suuhun tulevista aftoista. Rakkuloista, kuten minä niistä puhun. Ne ovat valko-harmaita ikeniin, kieleen tai huulien sisäpinnoille syntyviä haavaumia, jotka ovat usein pyöreitä muodoltaan. Ne kirvelevät rajusti ja voivat olla todella kivuliaita. Kuuman ruoan tai juoman nauttiminen on tuskaa, samoin mausteiden, kuten ketsuppi tai suola. Ai sitä kirvelyä!! Minulla aftat saattoivat kasvaa jopa pikkurillin pään kokoisiksi isoiksi haava-alueiksii! Joskus mehevään paikkaan iskiessään saattoi mm. huuli turvota niin, että se näytti kuin olisin ollut nyrkkeilymatsissa. Aftoja ilmestyi suuhuni yleensä peräjälkeen 1-3. Niitä tuli parin kuukauden välein ja kestivät parantua helposti viikon. Siis erittäin ikävä vaiva.

Toinen ikävä ongelma oli erilaiset iho-oireet, jotka kylläkin rajoittuivat aika tiukasti päänahkaan ja korvien taustoihin. Ihoon ilmestyi rupimaista kertymää, jonka tietysti aina raapaisin auki, sillä ne kutisi ja vaivasi. Ei kovin viisasta, sillä rupi valui märkää ja sitten kirveli. Joskus päänahka ja korvantaukset olivat täynnä paksua ihottumaa, joka saattoi halkeilla kun taivutti korvalehteä johonkin suuntaan. Suihkussa käynti oli kivuliasta, varsinkin, jos olin repäissyt ihon auki, jolloin se loimotti tulipunaisena. En käyttänyt korvakoruja yli kymmeneen vuoteen, koska en voinut työntää niitä rei’istä läpi ilman tuskaa. Kävin ihotautispesialistilla pariinkin otteeseen ja sain milloin minkäkin vahvuisia kortisoniliuoksia päänahkaani ja voiteita ihooni. Ne auttoivat aina hetken, kunnes palasivat. Mikä ikävä kierre!

Vasta vuosi sitten olen tajunnut, että niin aftat kuin tuo ihottumakin on historiaa! En edes muista, koska viimeksi olisin kärsinyt kummastakaan. Päänahkani on täysin kunnossa, samoin korvien taustat. Myöskään aftoja ei enää suuhuni tule. Tällä on kiistättömästi suora yhteys vilja-allergiaan. Tässä samalla vuosien saatossa astmani on myös tullut parempaan kuntoon. Olen luopunut kokonaan kortisoni-sukuisen lääkkeen käytöstä ja kannan nykyään mukanani ainoastaan avaavaa astmalääkettä varmuuden vuoksi. En tosin muista koska viimeksi olisin sitäkään joutunut ottamaan, ehkä joskus fyysisen rasituksen (kova treeni/juoksu) jälkeen. Nämä kaikki oireet ovat pikkuhiljaa kadonneet viljan pudottua pois ruokavaliostani. Olet siis todellakin sitä mitä syöt!

IMG_8539.jpg

Mistä olen luopunut?

En koe, että olisin joutunut luopumaan juuri mistään, vaikka alkuun paniikki oli valtava ja pussasin henkiset hyvästit kaikelle tavalliselle. Ei se ihan niin onneksi mennyt. Aika hyvin varsinkin isojen markettien hyllyiltä löytyy jos jonkinlaista korviketta jos jonkinlaiselle tuotteelle. Suurimmat muutokset koskivat tietysti leipää. Rakastin ennen valkoista tuoretta leipää. Nykyään syön leipää harvakseltaan, arkisin en juuri koskaan. Viikonloppuisin saattaa joskus uunissa käydä esipaistetut gluteenittomat sämpylät. Useimmiten suuhun eksyy riisi/maissikakku tai gluteeniton kauranäkkäri, mutta melkein voi sanoa, että elän melko leivätöntä elämää nykyään.

Pastat pystyy hyvin korvaamaan, kuin myös lasagnelevyt, niitä löytyy isosta kaupasta hyvin. Tavalliset jauhot olen korvannut gluteenittomilla, mutta käytän myös riisijauhoja, perunajauhoja, mantelijauhoa, gluteenittomia kaurajauhoja ja maissitärkkelystä leivonnassa. Vähän riippuu mitä on tekemässä. Suomessa ravintoloissa voi luottaa saavansa aina turvallisesti valmistettua ruokaa. Gluteenitonta löytyy ilokseni useasta paikasta ja gluteenittomuuden vakavuus ymmärretään.

Matkustaessa gluteenittomuus joskus harmittaa, vaikka aika hyvin pienellä etukäteistutkinnalla pääsee jo jyvälle kohteen tarjonnasta. Joskus joudun tyytymään turvallisesti kanaan ja kasviksiin, joskus saa valita mitä syö, jos valinnanvaraa on listalla enemmän. Ulkomailla olen tiukempi ruokaa tilatessa. Muistan aina mainita, että kyseessä on terveydellinen ongelma, tulen kipeäksi, jos syön epäsopivaa ruokaa. Tätä painotan aina, varsinkin jos jonkinasteinen kielimuuri tuntuu olevan käsillä. Suomessakin tosin varmistan tarjoilijan tuodessa lautasta eteeni, että olihan tämä nyt sitten se gluteeniton ateria? Matkustaessa en ikinä odota hyvää gluteenitonta ruokaa, jos sellaista saa, olen iloinen, mutta pääsääntöisesti tyydyn siihen, että joudun aina tyytymään. Samoin on juhlissa, oli ne sitten ristiäiset, synttärit, häät tai hautajaiset – syön jos jotain on erityisesti varalle laitettu, mutta pääsääntöisesti menen sillä mentaliteeilla, että pöydästä ei välttämättö minulle ruokaa juuri löydy. Joskus oman laukun pohjalla ollut protskupatukka on pelastanut tiukasta tilanteesta, joskus kakkupalasta on syöty vain päällä ollut täyte, joskus olen ottanut mukaan omat eväät. Hieman sopeutumista siis välillä vaatii.

Jos jotain hyviä puolia ruokavaliostani etsin, sanoisin, että normaaliin ruokavalioon nähden syön hieman terveellisemmin jo pakotetusti. Miettikää nimittäin kaikki valmiit kaupasta saatavat herkut – jätän väliin melkein jokaisen vehnäpullan, keksit, pizzat, donitsin, kakun, useimmat karkit, munkit, leivät ja lihapiirakat. Eineksiä en syö (muutenkaan) lainkaan ja useimmat take away patongit/sämpylät sun muut jää kohdaltani aina hyllyyn. Kahvilassa pöydässäni on useimmiten vain kuppi, ei lisuketta, koska sopivaa ei saa joka paikasta. Jos leipä/pasta/kakku/pulla tms. on valmistettu jostain muusta kuin vehnästä, sen voi melkein aina todeta olevan parempi vaihtoehto.

Jos taas jotain kaipaan, niin se on laku ja hapankorppu. Ruisleivän voi hyvin korvata tattarileivällä, mutta happaria ei millään!

_MG_9976.jpg

Loppusanat

Olen neljän vuoden aikana oppinut elämään tämän erikoisruokavalioni kanssa hyvin. En enää muista miltä tuore ruisleipä, kova hapankorppu tai tavallinen pizzapohja maistuu. Syömme perheessäni kaikki samaa ruokaa, paitsi silloin, jos voi kätevästi valmistaa esim. kahta eri pastaa. Poikkeuksena lasagne tai makaronilaatikko, jolloin syömme kaikki gluteenitonta. Miehen mielestä gluteeniton pasta on melkeinpä parempaa ja täyttää nopeammin, kuin tavis vehnäpasta.

Leivonnasta gluteenittomuutta ei huomaa maun puolesta lainkaan. Joissain rakenne saattaa olla erilaisempi, mutta sitäkään ei voi miinukseksi laskea. En enää koe vakavaa allergiaani rasitteena, sen kanssa vain eletään, eikä se vaikuta normaali arkipäivän elämääni lainkaan. Kyllä tässä ajassa on jo kerennyt tottumaan. Vaikka vilja-allergiani onkin harvinaisesti diagnosoitu, vastaavanlaisista oireista kärsii lukematon määrä ihmisiä. Suosittelen kaikkia mystisistä iho-, vatsa- tai muista oireista kärsiviä reippaasti kokeilemaan viljatonta elämää pari kuukautta. Lyhyempi aika ei valitettavasti anna tarpeeksi luotettavaa testitulosta, sillä jotkut aineet ottavat useamman viikon aikaa poistuakseen elimistöstä. Vilja-allergiaa todetaan vain noin 2%:lla aikuisia. Olen siinä mielessä onnekas, että vaadin testejä ja pääsin niihin, sillä diagnoosin kanssa on helpompi elää – tiedän tasan tarkkaan mitä EN syö, jotta pysyn terveenä.

IMG_9774.jpg

Heräsikö kysymyksiä? En todellakaan ole lääketieteen ihminen, mutta tunnen oman kehoni ja oireet ja keinot niiden parantamiseen, joten vastailen mielelläni, jos vain pystyn. 🙂

Kuvituksena muuten käytetty vanhoja leivontakuviani – kaikki valmistettu  gluteenittomina, tottakai!

 

Arkikorut ja säilytys Iittalan Vitriinissä

Käytin nuorempana valtavasti koruja. Niitä oli kaulassa, ranteissa ja sormissa vino pino. Olen aina pitänyt keltakullasta todella paljon. Tyyli on näinä päivinä todella paljon hillitympi ja korujen suhteen mottoni onkin nykyään less is more. Rakkaus keltakultaan ei ole haihtunut, koen sen edelleen omimmakseni.

mk5.jpg

Arjessa käyttämäni korut ovat viimeisen kahden vuoden aikana vakiintuneet samoiksi, kiitos viimeisimpien koruhankintojen.

Kihla -ja vihkisormukset ovat tottakai vakiovaruste. Tätä nykyä vasenta rannetta koristaa miehen ex tempore -ostos minulle Prahasta, siro ja suorastaan keijumaisen keveä Michael Korsin bracelet. Siinä on laskujeni mukaan 51 kappaletta pieniä Swarovskin kristalleja ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellisesti minun tyylinen.

mk4.jpg

Vaikka olen oikeakätinen, olen aina käyttänyt kelloa ”väärässä kädessä”, eli oikeassa. En moneen vuoteen käyttänyt kelloa lainkaan, sillä en ollut löytänyt mieluista. Haaveilin lisäksi isoista kelloista, mutta luulin niiden aina näyttävän naurettavalta lapsen ranteen paksuisessa ruippa-ranteessani. Mieli kuitenkin muuttui kokeillessani Nykissä Korsin myymälässä malliston yhtä isoimman kellotaulun omaavaa kelloa.

mk1.jpg

Kellotaulun tausta on sekin täynnä Swarovskeja ja kultaiset MK -kirjaimet paistavat isoina. Mietin hetkellisesti onko kello aivan liian blingbling ja överi, mutta jokin siinä vetosi ihan totaalisesti ja miehen yllyttämä ostin sen itselleni.

Koska muutoin korunkäyttöni on nykyään hyvin maltillista, ajattelin, että ranteeni kestää kyllä yhden näyttävän asennekorun/kellon. Sitä paitsi harakka minussa rakastaa molempien ranteessa heiluvien kultaisten helyjen kimallusta! 🙂

mk2.jpg

Siinäpä ne arkikoruni sitten olivatkin; rannekoru, kello ja sormukset. Noita käytän joka päivä. Ennen säilytin niitä yön ajan olkkarin astiakaapissa. Niille ei ollut vakiintunut mitään muuta hyvää paikkaa, kunnes sain ystäväpariskunnalta valmistujaislahjaksi Iittalan vitriinin pari viikkoa sitten. Miten ihana! Ja miten en ollut aiemmin itse tajunnut hankkia sitä! Se on juuri täydellisen kokoinen sormuksille ja rannekorulle. Jälkimmäinen mahtuu siihen just, eikä melkein!

Aloinkin saman tien haaveilemaan isommasta vitriinistä, johon saisin kellon ja korvikset mahtumaan. Ehkäpä esitän vienon toiveen joulupukille sitten lähempänä…

mk6.jpg

mk3.jpg

Ja nyt kun tuo korvakoru-asia tuli mainittua, olen pitkään etsiskellyt itselleni sopivia korviksia, mutta satunnainen korunetsintä ei vielä ole tuottanut tulosta. Käytänkin tällä hetkellä aika vakkaristi töissä erilaisia nappikorviksia ja fiiliksestä riippuen isoja ja ohuita, kultaisia renkaita. Juhliin tai muihin laitan aina jotain isompaa ja näyttävämpää korvista!

Arkikäyttöön olisi kuitenkin yksi kultainen korvispari tervetullut lisä.

Olipahan bileet!

Lauantaina vietettiin valmistujaisiani ja huhheijaa, olipahan bileet! Rakkaita ystäviä alkoi valumaan hieman ennen neljää paikalle ja viiden maissa oltiin jo kohoteltu kaikkien n. 15 vieraan  kanssa malja pienen puheen kera.

juhlat1.jpg

Terassi koristeltiin pallovaloilla ja mustalla viirinauhalla. Pöydälle leikkasin muovisesta pöytäliinasta pienet kaitaliinat ja pöytää koristi myös valkoiset hortensian oksat. Lisätuoleilla löytyi jokaiselle istuinpaikka ja viileää iltaa varten varauduin läjällä vilttejä sekä villasukkia!

Tarjoilut koostuivat näissä juhlissa kylmistä ruoista. Kenenkään juhlat eivät ole kivat niin, että isäntäpari huhkii keittiössä tai grillin ääressä näin suurissa juhlissa tuntitolkulla muille sapuskaa valmistaen. Niinpä katsoimmekin miehen kanssa viisaaksi valmistaa buffet sellaisista ruoista, jotka pystyimme valmistamaan aiemmin valmiiksi ja vain kantamaan ne esille h-hetkellä. Minä tein salaatit ja mies valmisti lihat. Yhdessä sitten värkättiin muut tarjoilut ja jälkkärikin vaan kasattiin ennalta tehdyistä paloista juuri ennen pöytään vientiä valmiiksi. Todella kätevästi kävi näin.

juhlat2.jpg

juhlat4.jpg

juhlat3.jpg

juhlat5.jpg

Ruoat nautittiin kertakäyttöastioista, joten tiskivuoreltakin säästyttiin. En yleensä perusta kertisastioista, ne sotii jotenkin tätä itselleni kovin rakasta kattausharrastusta vastaan, mutta onhan se nyt selvää, että tällaisissa bileissä ne nyt vain on kaikista järkevimmät. Lauantai ei asteiden puolesta kohonnut huippulukemiin, mutta meidän pienellä ja suojaisella pihalla, jossa on korkeat aidat tuulelta suojaten ja johon aurinko porottaa esteettömästi klo 14-20 välisen ajan, oli pihalla hetkittäin suorastaan kuuma! Mieletön sää siis tuli sittenkin juhlien ajaksi, vaikka torstaina vielä satoi rakeita valkaisten koko maan!

Lahjoja ei todellakaan näihin juhliin toivottu, mutta sain aivan ihania kukkia ystäviltäni. Koti täyttyi ruusuista ja kimpuista, upeasta orkideasta ja sainpa mökillekin viemisiä mustikantaimenen muodossa! Rakas ystävä muisti myös kauniilla ja yksinkertaisella Iittalan Vitriinillä. Siihen kelpaa sormukset laittaa yön ajaksi säilöön.

juhlat7.jpg

Sain lisäksi äidiltäni lahjakortin, joka käy kokonaiseen kauppakeskukseen. Käyttökohdetta täytyykin miettiä huolella. Olen pitkään himoinnut uusia korvakoruja tai kosmetiikkalaukkua – ehkä päädyn johonkin tuollaiseen. Miehen kanssa sovimme suoraan, että tätä ”väli-valmistujaista” ei tarvitse muistaa. Ehkä tuoreessa mökkiostossa on ihan tarpeeksi nyt lahjaa meille molemmille ja vähän enemmänkin.

juhlat8.jpg

juhlat6.jpg

Juhlat jatkuivat railakkaina melkein aamuneljään ja pari jäi vielä yöksikin! En muista koska viimeksi olisi itsekin tullut noin reippaasti kallisteltua lasia, joten olo oli kyllä aika rapsakka eilen aamulla. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kamalammaksi dagen efterit muodostuu ja niinpä olotila on vielä tänäänkin ollut heikohko. Kärsi ruumis – sillä olethan sinä iloinnutkin! 🙂

Elämässämme on kyllä aivan mahtavia ja ihania ystäviä! Näiden ihmisten kanssa on pidetty yhtä joko jo vauvasta lähtien tai vähintään teinivuosista. Kyllä parinkymmenen vuoden ystävyyden aikana on koettu ihan älyttömän upeita hetkiä ja lauantainen juhla oli yksi niistä. Saamme kyllä olla todella onnekkaita näin ihanasta kaveripiiristä. Olemme sekaisin toistemme lapsien kummeja, kaasoja ja bestmaneja, osa sukua, osa naimakauppojen myötä sukua, osa sydänystäviä jo lapsuudesta saakka. Mikäs tuollaisen porukan kanssa on viettää elämän huippuhetkiä. Näitä tällaisia on sitten ihana muistella joskus kiikkustuolissa.

Ihana juhlapäivä siis takana, mutta nyt suunnataan ajatuksia jo ensi viikonloppuun ja mökkihommiin!

Valmistujaisvalmisteluita

Oli syksy 2014. Valmistuin markkinointiviestinnän ammattitutkinnon suorittaneena visualistiksi ja suunnitelmissa oli vaihtaa alaa. Kah, kun elämässä ei aina mene kaikki suunnitelmien mukaan ja hyvä niin. Olen aina uskonut siihen, että asiat menevät juuri niin kuin niiden kuuluukin. Minun ei ilmeisesti kuulunut vaihtaa alaa. Minun kuului jäädä työpaikkaani ja saada mahdollisuus kouluttautua lisää ja tehdä uudenlaisia aluevaltauksia.

Siinä syy, miksi huomenna juhlitaan taas. Valmistujaiset Part II.

1.jpg

Suoritin parissa vuodessa näyttötutkintona painoviestinnän perustutkinnon. Hieno tittelini on ulkoasuntoteuttaja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pari vuotta on tahkottu graafisen suunnittelun perusteita; taitto-ohjelmaa, typografiaa, valokuvausta, kuvien käsittelyä, painomenetelmiä, grafiikkasuunnittelua, vektorigrafiikkaa, animointia, verkkojulkaisuja ja pintaraapaisun verran koodaustakin ihan vain muutamia mainitakseni. Kehityskaari on ollut huikeaa ja olen oppinut ihan älyttömästi parissa vuodessa uusia taitoja! Mutta tämä ei riitä. Nälkä on kasvanut syödessä ja halu kehittyä ja oppia lisää on suuri ja siksipä jatkan opintoja media-alan ammattitutkinnon parissa myöhemmin syksyllä. Ei siis kahta ilman kolmatta!

Onnea on työnantaja, joka näkee tilanteen molempia osapuolia hyödyntävänä ja tukee jatkuvaa kehitystäni suoden mahdollisuuden opiskella vieläkin lisää! Aika harva työnantaja mahdollistaa saman työntekijän suorittaa vuosi toisensa jälkeen tutkintoja liukuhihnalta. Ei tämä aina helppoa ole ollut, vuosikaudet (nyt läjässä 5 vuotta ja vielä lisää tulee!) kestäneen työn ja opiskelun yhdistäminen kysyy joskus voimia, stressinsietokykyä ja hemmetinmoista multitaskaustaitoa, mutta on se tietysti palkinnutkin. Isosti. Ja vaikka tuoreessa muistissa on myös ihan kamalan pitkät päivät, tulipunaisena hakanneet stressikäppyrät, 24/7 ajatuksissa pyörineet asiat ja tuska siitä, kun ei osaa mitään, ei tajua mitään, eikä saa aikaiseksi mitään, homma painuu kuitenkin ehdottomasti kokonaisuutena pelkästään vain plussan puolelle. Jotenkin noista kaikista selvittiin ja palkinto on nyt tässä: tutkintoni meni läpi täysillä kiitettävillä arvosanoilla! Wupii!

3.jpg

Huomenna on virallinen valmistujaispäivä ja vaikka oma todistukseni tuleekin tutkintotoimikunnalta vasta kesäkuun puolivälin jälkeen, on viralliset arvosanat jo annettu ja hyväksytty ja bileet voi pitää! Ihana saada taas ystävät juhlimaan saman katon alle. Piha on puunattu ja terassi on valmiina vastaanottamaan vieraat. Musalistat on koottu ja menuut mietitty. Juomat on kylmässä ja tarjoiltavat likipitäen väsätty. Enää puuttuu kaikki rakkaat ihmiset ja pieni pilkahdus aurinkoa kruunaamaan päivän. Just nyt olo on onnellinen. On kai ihan okei sanoa, että on ylpeä itsestään? Nyt nimittäin tuntuu ihan hemmetin hyvältä..! 🙂

Toivottelen ihanaa ja onnentäyteistä valmistujaispäivää huomenna kaikille ylioppilaille ja ammattiin valmistuville. Olkoon kaikki hekin ylpeitä itsestään ja saavutuksistaan! <3 Ei ne nimittäin ilmaiseksi tule.

Painajaismainen päänsärky – migreeni

Havahdun aamulla herätysäänen itsepintaiseen rinkutukseen. Päässä tuntuu oudolta, ihan kuin joku hakkaisi vasaralla ohimoihin ja koko päälakea kiristäisi tiukka pipo. Kampean itseni lääkekaapille, nielaisen annoksen triptaania, migreeniin määrättyä täsmälääkettä ja yritän alkaa valmistautumaan töihinlähtöön. Yläkropassa alkaa tuntumaan oudolta. Painontunne valuu raskaana tuntemuksena ensin korvilta niskaan ja sieltä hartioihin tehden käsivarret velton tuntuisiksi. Olo tuntuu jähmeältä, voimakkaasti väsyneeltä ja käyn hitaalla. Aivot ei jotenkaan toimi normaalilla nopeudella. Lääkkeen sivuvaikutuksia. Päänsärky lievenee tunnin sisällä jättäen jälkeensä oudon kuminan päähän. Se ei ole varsinaista särkyä, mutta olo ei ole normaali. Pienikin ponnistelu tai alaspäin kumartuminen saa ohimot halkeamaan kivusta. Ei tee mieli puhua töissä kenenkään kanssa ja korviin sattuu äkilliset äänet. Ne tuntuvat kovilta muutenkin. Silmiin sattuu kirkas auringonvalo työpöydän näytöistä puhumattakaan. Jotenkin sitä sinnittelee päivän töissä, vaikka en tiedä miten. Salille ei pääse. Päänsäryssä ei pysty mennä treenaamaan. Harmittaa sekin vietävästi.

Iltapäivällä kotiin mennessä särky alkaa taas yltymään ja kävelen suoraan lääkekaapille. Tällä kertaa on otettava annos itselläni parhaiten toimivaa aspiriinia tai buranaa. Tekee mieli mennä nukkumaan, sillä usein pienten unien jälkeen särky on tasoittunut. Ilta menee pienessä kohmeessa särkykohtauksen jälkifiiliksissä. Sama rumba jatkuu aamulla Päiväni Murmelina -leffan tyyliin; herään jälleen päänsärkyyn ja päivä on toisinto edellisestä. Tätä on kestänyt kaksi viikkoa.

Tervetuloa migreenipotilaan maailmaan.

kinfolk2.jpg

Liki kahden viikon ajan kestäneen päänsärkyvaiheen jälkeen triptaaneja karkin lailla aamupalaksi napsineena raahaudun työpaikkalääkärille. Menen saman lääkärin puheille, jonka vastaanotolla olen käynyt aiemmin ja joka oikeasti ymmärtää oman tyttärensä migreenistä, mitä se pahimmillaan on. Minulle vaihdetaan lääke, sillä koen nykyisen aiheuttavan liikaa pöhnäistä oloa. Siirryn sumatriptaanin käytöstä eletriptaaniin ja lisäksi lääkäri suosittaa estolääkityksen aloittamista. Migreeniin ei ole suoranaista estolääkettä, mutta sen hoitoon käytetään tunnetusti oireita vähentäviä, muihin sairauksiin käytettyjä lääkkeitä. Lääkäri katsoo verenpainelääkkeen sopivan minulle parhaiten. Pohdin sitä pitkään. Tuntuu hullulta alkaa syömään verenpainelääkettä, vaikka ei ole verenpainetta. Muita vaihtoehtoja olisi ollut epilepsialääke tai masennuslääke, mutta ne vasta saikin minut takajaloilleni! En kuitenkaan kestä tätä päänsärkyäkään ja jotenkin päällä oleva kierre on saatava poikki. Haen apteekista lääkkeet ja vastahakoisesti aloitan kuukauden testikuurin.

Sivuoireena verenpainelääkkeestä voi tulla huimausta, sillä verenpaine laskee lääkkeellä. Sitä ei ole esiintynyt vielä ainakaan näiden viiden päivän aikana, vaikka aika alhainen on tuo oma jo valmiiksi. Migreenin uskotaan johtuvan aivoissa olevien verisuonien turpoamisesta. Verenpainelääke tasaa mm. verisuonien seinämiä, joten se toivottavasti pian alkaa myös helpottamaan päänsärkyäni. Lääkäri suositti myös käyntiä neurologin vastaanotolla ja se voisikin olla seuraava askel. Haluan kuitenkin katsoa ensin miten estolääkitys alkaa puremaan.

kinfolk1.jpg

Tämä päänsärkykierre alkoi poikkeuksellisesti ilman auraoireita. En siis kirjaimellisesti nähnyt sen tulevan, vaikka omalla kohdallani onkin vaikea auraoireista huolimatta ennustaa, tuleeko päänsärky. Kärsin nimittäin usein auraoireista ilman varsinaista päänsärkyä, mikä on tietysti ehkä mieluisampi versio kuin tämä päänsäryllinen. Tällä kertaa alkoi vain päänsärky. Onkin outoa, kun tämän parin viikon särkyajanjakson aikana olen saanut auraoireita kesken särkykohtauksen. Sellaista ei ole ennen sattunut, yleensä auraoireet tulevat aina kohtauksen alussa. Näköhäiriöt kestää onneksi lyhyen aikaa, pahimmillaan kymmenisen minuuttia, parhaimmillaan kymmeniä sekunteja.

kinfolk3.jpg

Pidän tällä hetkellä päänsärkypäiväkirjaa ja mitä lääkkeitä olen joutunut ottamaan särkyyn. Se helpottaa, jos asioita lähdetään tutkimaan tarkemmin. Migreenillä ja elämäntavoilla on tiukka yhteys toisiinsa. Omissa elämäntavoissa ei ole ihan heti tunnistettavia ongelmakohtia; en tupakoi ja alkoholia käytän hyvin kohtuullisesti, useimmiten niukasti. Harrastan säännöllisesti monipuolista liikuntaa ja panostan terveelliseen ruokailuun. Mutta kun ihminen on asioidensa summa, ei pelkkä fyysinen hyvinvointi ole avain kaikkeen. Useimmiten migreenin aiheuttaakin asia, johon ei olekaan niin helppo vaikuttaa; stressi. Vaikeaa siihen vaikuttamisesta tekee sen, että jos ei itse koe olevansa stressaantunut. Näin taisi käydä myös minulle ainakin tämän särkyputken kohdalla. Näin jälkikäteen ajateltuna onhan tässä ollut muutama oikein iso ja muutama pienikin stressiä aiheuttava aihe, joita olen työstänyt sekä tietoisesti että varmasti myös taka-alalla tiedostamatta. Migreenikohtauksille tyypillistä onkin, että kohtaukset pysyvät loitolla suurimmassa puristuksessa ja iskevät päälle vasta kun tilanne alkaa laukemaan. Tämä sopiikin ajankohdallisesti täydellisesti omaan tilanteeseeni. Juuri nyt, kun kaikki hommat on jo taputeltu ja kaikki vielä menivät niin kuin pitikin ja olen iloinen ja onnellinen, alkaakin tämä päänsärkyhelvetti.

Voin vain toivoa, että kohta alkaa helpottaa. Migreeni vaikuttaa elämään niin kokonaisvaltaisesti. Se sotkee arkielämän kokonaan ja osin muukin perhe joutuu elämään migreenipotilaan armoilla. Varovaisesti tässä mietin, että onkohan tänään parempi päivä. Ainakaan pää ei tunnu tänään siltä, että sitä hakattaisiin lekalla. Saattaisiko tänään olla jopa lääkkeetön päivä? -Sitä en  vielä uskalla toivoa. Lääkäri ”lohdutti” humoristisesti, että usein migreeni loppuu vaihdevuosiin. Ja jos ei, niin sitten se seuraa hautaan asti. Heh.

Kuntokuuri vko 5

Negatiivisen ajattelun voima ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siinä kiteytettynä tämän viidennen kuntokuuri-viikon tunnelmat, jotka sain karvaasti tuta nahoissani.

Kirjoittelin eilen asioista, jotka ovat viime viikon ajan myllertäneet mielessäni. Viime viikko menikin enemmän tai vähemmän siipi maassa erilaisia labratuloksia odotellen ja yhden ison päätöksen edessä ollessa. Jälkimmäiseen liittyi tärkeä tapaaminen, jota stressasin ja jännitin ja hermoilin etukäteen monta päivää samalla kun pelkäsin, että kokeista löytyisi jotain ikävää. Annoin siis oivan kasvualustan niin stressihormonille kuin mielessä paisuville ajatuksillekin ja koko viime viikkoa varjosti epäily, hermoilu, jossittelu ja tunteiden vuoristorata. Tämä ei voi muuta, kuin näkyä myös elimistön toiminnassa.

_MG_9810.jpg

Voin rehellisesti myöntää, että tässä projektissa kuukausi taisi olla omalla kohdallani aikalailla se raja, joka kulki epämukavuusalueen ja silkan ketutuksen välissä. Tämä viides viikko on ollut aiemmin mainittujen asioiden takia yhtä hemmetin taistelua, alavireistä fiilistä, kaikki alleen hukuttavaa väsymystä, nälkää ja törkeetä sokerihimoa ja aika ison ongelman on alkanut aiheuttaa ruoka. Olen lopen kyllästynyt siihen.

Kana ja jauheliha alkaa tulvimaan korvista ja yhtäkään salaatinlehteä tai kurkunpätkää bataatteineen en haluasi hetkeen syödä. Tumma riisi on kuin söisi hiekanjyviä ja kitalakeen tarttuva leipäpala ilman voita ja muu ruoka kuivuudessaan alkaa ihan oikeasti hitsaamaan. Se on kumma juttu, että treenit eivät vieläkään tunnu ikäviltä ja kertaakaan ei ole edes mielessä käynyt ajatus niiden skippaamisesta, mutta tuo ruoka on iso ongelma. Nälkä on tällä viidennellä viikolla vaivannut isosti. Jo tunnin päästä edellisestä ruoasta suolet kurnii ja oikein tunnen, kuinka energiataso laskee ja patterit alkaa hyytymään. Tuntuu kuin koko aivotoiminta hidastuisi, ei enää pysty keskittymään ja sen näkee myös mielialassa ja pinnan kiristymisessä. Sllä hetkellä ei oikein kestä yhtä pientäkään vastoinkäymistä tai vastalausetta. Töissä on ollut vähän haastavaa pitää palikat kasassa ja mölyt mahassa! 🙂

Pari kertaa nälkä ei ole lähtenyt sillä määrällä ruokaa, mitä lautasella on sillä aterialla ollut. Kerran viikon aikana söin ekstra-ruisleivän (gluteenittoman) ja pari kertaa ekstra-mandariinin sammuttaakseni näläntunteen. Lopuilla kertaa olen vain juonut vettä tai Fun Light -mehua. Kyllä sitä tuossa kohtaa miettii miksi ihmeessä ihminen, jolla on jääkaappi täynnä ruokaa, pitää itseään nälässä! 🙂 Sitten taas toisella kertaa muistaa, että mikäänhän tässä elämässä ei tule ilmaiseksi. Ei myöskään rantakunto, jos sitä havittelee. Töitä on sen eteen tehtävä myös ja siedettävä hetki jos toinen epämiellyttäviä asioita ja tunteita. Jälleen kerran, mielenhallintaahan tämä vain on…

_MG_9807.jpg

Nyt kun suurimmat marinat sain pois alta, voidaan keskittyä muihin. Positiivinen puoli tässä tietenkin on se, että muutoin olo on mitä mainioin. (Siis jos unohdetaan nälkä, erilaiset himotukset, väsymys ja ketutus, heh.) Koska elimistö ei saa mitään sitä ärsyttävää ainesta – sokeria, kovaa rasvaa, laidasta laitaan vaihtelevia ruoka-aineita, huonosti sulavia sapuskoja tai keinotekoisia ja teollisia aineksia, se voi hyvin. Suolisto on rauhallinen ja jaksan istua töissä koko päivän työpöydän ääressä ilman vatsanturvotusta ja sahanpuruja. Istumatyössä nesteet eivät pääse liikkumaan aineenvaihdunnan jämähtäessä juurikin suoliston kohdalle kropan ollessa 90 asteen kulmassa koko päivän ja ainakin itselläni huomasin aina housujen alkavan kiristämään viimeistään lounaan jälkeen ja kotiinlähtiessä maha oli kuin jalkapallo. Kaikenlainen turha pöhötys on poissa ja sen myötä olo tottakai erittäin paljon keventyneempi.

En voinut vaa’alle tänä aamuna hypättyäni olla huomaamatta miten kaikki negistely viikon aikana on vaikuttanut. Ekaa kertaa petyin. Viidennen viikon tuloksena oli vain -200g. En uskonutkaan että puolen kilon viikkotahti ilman painonpudotuksen jämähtämistä jatkuisi, mutta en kyllä uskonut, että kävisi näinkään. Miten voimakas vaikutus on siis negatiivisilla ajatuksilla, jos ne päästää kunnolla myllertämään mielessä! Tällä hetkellä tulos kokonaisuudessaan on -2,7g viiden viikon ajalta. Se vähän harmittaa, sillä niin kuin mainittua, projektin alkuun kirjattu tavoite -5kg kummittelee edelleen mielessä. Miehellä oma tavoite paukkui jo ylikin, sillä huimalla -1,1g tämän aamuisella pudotuksella hänen tuloksensa on ennen vikan viikon puristusta yhteensä jo 5,8kg.

Vaikka todella tiukille tämä alkanut viimeinen viikko ottaakin, nyt unohdan negistelyn, sillä siihen ei ole enää syytä ja painan kuin pieni orava tämän vikan viikon täysillä! Pienesti harmittaa, että oma tavoite jää saavuttamatta, mutta yli kolmen kilon yritän pusertaa tuloksen vielä! Se on minun kokoiseltani erittäin hyvä suoritus silti! Ja odotan toki innolla mitä mittanauha näyttää senttien osalta. Kuten jo viime kuulumisissa tuli mainittua, niin ainakin todistettavasti jo yksi farkkukoko ollaan kutistuttu.

_MG_9805.jpg

Kuvissa vilahtelee tämänhetkinen aamupalani. Ai nami! Herkkua! Yhteen smoothieen saa kaiken tarvittavan ja tuo herkkupommi jää taatusti vakkari-aamupalakseni.

Tällä viikolla piristystä tuo Hullut Päivät, johon olen jo valmistautunut taittelemalla kuvastosta hiirenkorvalle hankittavia asioita. Mikään ei ole must -juttu, eikä harmita jos niitä en saa, mutta monta kivaa löytyi, joita käyn ainakin katsomassa paikan päällä. Lisämotskua tuo toki se, että projekti päättyy pian ja palmusunnuntaille olenkin jo varannut herkkuja! Tuon päivän otan todellakin iisisti ja kiellottomasti ja nautin elämästä, saavutetusta tuloksesta ja niistä himoitsemistani herkuista!

Näissä tunnelmissa käynnistyi tämä viimeinen viikko projektin osalta!

 

Mielen myllerrystä

Tällä viikolla on ollut vähän harmaita päiviä, eikä pelkästään sään puolesta.

Huolta mahtui mieleen roppakaupalla plastiikkakirurgini soittaessa juuri viime viikonloppua vasten patologin tuloksia otsastani poistetusta patista. Uutiset saivat puntit tutisemaan ja pienen paniikin nostamaan päätään. Koepaloista löytyi solumuutoksia, jotka viittasivat sarkoidoosi -nimiseen tautiin. Kiirehdin keuhkokuviin ja kymmeniin labrakokeisiin, joiden tulokset sain tällä viikolla. Luojan kiitos niissä ei ollut mitään syytä huoleen ja kyseiseen tautiin liittyvät solumuutokset osoittautuivat vain yksittäiseksi, samankaltaisiksi muutoksiksi patissa, eikä taudista ole tietoakaan. Mikä helpotus! Kerkesihän tuo kuitenkin tekemään aika ikävän olotilan koko viime viikonlopuksi ja alkuviikoksi. Tulipahan vaan mieleen, että en turhaan ollut huolissani äkillisesti otsaan ilmestyneestä patista ja ravannut eri lääkäreissä sitä näyttämässä – tuollaiset pitää aina tutkia! Nyt sen onneksi voi unohtaa kokonaan, sillä kaikki on hyvin!

_MG_9801.jpg

Toinen iso tapahtuma ajoittui myös tälle viikolle. Se kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja iloinen asia, joka saattaa päätepisteeseen pitkään tulehtuneena olleen tilanteen. Tätä hetkeä on odotettu pitkään, jo pidempään kuin mitä se itseäni on koskettanut vasta parin vuoden ajan. Asia on erittäin iso ja tärkeä koko perheellemme ja määrittelee tietyllä tapaa elämää pitkälle tulevaisuuteen. Tämän eteen pitää jatkossa tehdä isoja investointeja niin ajallisesti kuin taloudellisestikin ja vastuutakin se lisää roppakaupalla. Tästä kaikesta olemme silti kyllä erittäin innoissamme, vaikka tilanne tulikin eteen vähän puskista. Melkein tekisi mieli nipistää itseään, että onko tämä tottakaan.

Ymmärrän, että viimeinen tekstinpätkä on ollut aika ympäripyöreää sepustusta, mutta lupaan palata asiaan tarkemmin, kunhan kaikki selviää. Sisältöä asiasta riittää myös tänne blogin puolelle. Nyt juuri oli kuitenkin saatava tuo kaikki ulos vaikka tähän epämääräiseenkin muotoon. Jostain syystä elämän isoilla asioilla on tapana kasaantua. Tässä on muutaman vuoden ajan tapahtunut paljon jättimäisiä, koko elämän kokoisia asioita, että melkein voisi toivoa vähän tasaisempaa ajanjaksoa tästä eteenpäin.

Tämä rairuohon istutuskuva on omiaan tähän. Olemme vähän kuin uuden alun edessä.

Kuntokuuri vko 4

Kuukausi takana bikinikunnon metsästystä! Tässä taas fiiliksiä ja tuloksia menneeltä viikolta.

Viime viikko meni uuden treeniohjelman parissa, se vaihtui neljännen viikon alussa. Ihmetyksekseni minulta lähti yksi salitreeni kokonaan pois ja niitä on tällä hetkellä kolme. Sen sijaan yksi aamuaerobinen tuli lisää ja niitäkin nyt sitten yhteensä kolme. Näiden lisäksi teen kerran viikossa viikonloppuaamuna yhden hikisen, erilaisia hyppyjä ja loikkia sisältävän treenin, joka saa sykkeen nousemaan pilviin, eli treenejä viikolle kertyy yhteensä 7. Tällä tahdilla mennään nämä kaksi viimeistä viikkoa. Tuon 7 treenin päälle menen vapaaehtoisesti vielä yin-joogaan, jossa viikon kolotukset saa vähän lempeämpää käsittelyä ja lihaskalvot kaivattua aukomista. Kehonhuoltoa ei pidä unohtaa tällaisenkaan projektin aikana.

_MG_9629.jpg

Treenit on tuntuneet tosi rankoilta. Kroppa huomaa kyllä heti, kun liikkeet vaihtuu ja lihas saa uutta ärsykettä. Jalkoihin on taas palannut se kokoaikainen outo tuntemus – ei varsinaista leposärkyä, mutta outoa kihelmöintiä. Vaikka koko päivä saa ihan toisenlaisen reippaan alun niinä aamuina, jolloin vuorossa on n. 45 minsan aamuaerobinen, se tuntuu selvästi illalla lisääntyneenä väsymyksenä. Loppuviikolla, torstaista eteenpäin väsymys oli todella voimakasta. Iltapäivisin alkoi suorastaan nukuttamaan ja silmiä oli vaikea pitää auki. Fyysinen väsymys on ollut todella kovaa. Kroppa on iltapäivästä kuin räsynukke ja jo vesilasin nostaminen huulille on tuntunut jumalattoman raskaalta. Treeneihin on kuitenkin jostain kaivettu vielä forcea ja ne on saatu suoritettua hyvin. Kotiin päästyä ei ole energia riittänyt enää mihinkään. Ei ole outoa, että raahaudun viimeisillä voimillani jo puoli kahdeksalta sänkyyn!

Eniten ärsyttää se, että arkipäivinä aika ei riitä mihinkään muuhun kuin treenaamiseen ja ruoanlaittoon. Kämppä on hujanhajan – kukaan ei siivoa viikkoon ja pölypallerot ja koiran tassuissa sisään kulkeutuvat pikkukivet narskuu jaloissa. Keittiö on pysynyt jotenkuten kunnossa, sillä astioita ja eväsrasioita on tällä ruoanlaittotahdilla pakko pyörittää koko ajan tiskikoneessa. Tällä dieetillä ollessamme onkin viikonloppupäivät olleet ainoita, jolloin huusholli keretään hoitamaan kuntoon ja pyykkikone pyöräyttämään. Epäsiisti koti ärsyttää, mutta ei ole oikeasti aikaa eikä todellakaan energiaa tarttua enää imurin- tai mopinvarteen kahdeksalta illalla, kun hampaidenpesukin tuntuu jo täysin ylivoimaiselta teolta.

_MG_9620.jpg

Itsellä ruoka on ollut koko ajan se suurin ongelma. (Kuvituskuvina muuten sapuskoja, joita tällä hetkellä syömme. Näyttävät ihan hyviltä, mutta jos kuukauden ajan syöt joka aterialla tismalleen samaa, alkaa se kyllä tulla korvista…) Tällä viikolla myös miehellä on alkanut tökkiä tämä jatkuva ennakoiminen, eväiden pakkaaminen ja roudaaminen joka paikkaan mukaan, ruoanlaittoon kuluva aika ja raaka-aineiden punnitseminen. Emme iki kuuna päivänä voisi elää jatkuvasti näin.

Onneksi tämänkaltaiset dieetit onkin suunniteltu lyhyeen käyttöön, jolla saa hyvän boostauksen motivaatiolle hyvillä tuloksilla! Ja vaikka aika paljon olen valittanutkin tuosta ruoasta ja ruokailusta, huomaan todellakin missä on itse menty metsään aiemmin. Tämä on ollut todella opettavainen kokemus. Näin orjallista ruokailua emme tämän kuuden viikon jälkeen jatka, mutta varioimme siitä itsellemme paremmin arkeen, elämään ja mieltymyksiimme sopivan setin. Tosi paljon jää tästä käyttöön ihan normaaliin elämään.

_MG_9689.jpg

Kun ryhdyimme tähän projektiin ja ilmoittauduimme valmennukseen, piti ilmoittaa ihan konkreettinen tavoite pudotettavien kilojen suhteen. Ilmoitimme molemmat -5kg. Vaikka tämän projektin suurin motivaattori ei ollutkaan painonpudotus, on se kumma juttu, että ilmoitettu tavoite alkaakin kummittelemaan mielessä niin, että siihen on päästävä! Yhtäkkiä siitä näin projektin loppupuolella onkin muotoutunut se virstanpylväs, johon tähdätään.

Mies saavuttaa omansa, jostain syystä tuo fyysisempi sukupuoli saa helpommin painoa alas ja lihasta esiin, kuin me naiset. Omalla kohdallani olen valitettavasti tullut siihen tulokseen, että tämä kuuden viikon puristus ei tule riittämään itselleni saavuttaakseni halutun lopputuloksen. Aika ei vain riitä, vaikka paino tuleekin tasaisesti alas. Eniten tässä ärsyttääkin se, että en voi oikein tehdä enempää kuin mitä nyt jo teen päästäkseni tuohon.

_MG_9706.jpg

Jostain syystä pomppaaminen vaa’alle näin maanantaiaamuisin aina vähän jännittää. Onneksi tämän aamuinen -500g vaakaluku kuitenkin näytti, että homma etenee edelleen erittäin tasaisesti. Neljän viikon aikana paino on pudonnut yhteensä 2,5 kiloa. Miehellä vaakaluku näytti tänään taas tasaisen -800g ja tässä kohtaa hänen tuloksensa neljältä viikolta on jo 4,6kg.

On ollut kiva huomata, että tämä aherrus ei mene hukkaan. Alkuun ei peilistä nähnyt tuloksia, mutta nyt neljän viikon jälkeen sielläkin jo pikkuhiljaa katsoo keskivartalosta hoikistunut tyyppi, jolta on kaikki ylimääräinen turvotus ja pöhö poissa. Kokoa pienemmät farkut sujahtaa jalkaan tuosta noin ja ne isommat lörpöttää likipitäen käyttökelvottomina. Kello on alkanut pyörimään ranteessa ja vaatteet istuu paremmin. Fiilis on tosi korkealla ja nyt vain täyttä häkää kohti taas tätäkin uutta viikkoa!

Taistelu arpea vastaan

Siinä se nyt on. Kamala 1,5 cm vekki keskellä otsaa rumine ommeljälkineen. Tämä kuva on otettu tuoreeltaan tikkienpoiston jälkeen. Jälki on punoittava, iho ei vielä ole kunnolla parantunut ja se on vielä haavoilla. Kun tikit poistettiin ja näin arven, meinasi itku päästä. Onhan tuo nyt ihan järkyttävän näköinen!

Olen aina ollut tarkka ulkonäöstäni. Olen aina huoliteltu ja saanut olla tyytyväinen kasvojeni ihoon. En ole ikinä kärsinyt finneistä tai muistakaan ikävistä iho-ongelmista. Ikääni nähden ihoni on nuorekas ja olen toistaiseksi säästynyt kummemmilta rypyiltäkin, otsassa näkyy muutama kevyt juonne. Minulta kysytään vieläkin papereita saunasiidereitä ostaessa ja useimmiten minun veikataan olevan paljon nuorempi kuin olenkaan. Tässä neljänkympin kynnyksellä se tuntuu aika hyvältä! Olinkin aika järkyttynyt, että tästä eteenpäin moinen jälki koristaisi kasvojani ikuisesti. Niitä kasvoja, joissa ei ole ollut ennen mitään iho-ongelmia…

_MG_9229.jpg

Aloin samantien tutkimaan miten arpea voisi hoitaa niin, ettei se kohoaisi tai levenisi ja miten punoituksen saisi nopeammin häipymään. Arpeutumisprosessihan kestää vuoden verran. Vasta vuoden päästä näen minkälaiseksi arpi tulee jäämään. Tämä eka vuosi onkin arven kannalta kriittisin siis. Koska arpi on todella liki keskellä naamaa, aion hoitaa sitä kunnolla. Plastiikkakirurgin suosituksesta pidän arven päällä ihoteippiä seuraavat 2 viikkoa. Teippi auttaa tukemaan arpea ja estää sen leviämisen. Teippi on onneksi todella huomaamaton ja arven kokoiseksi leikattuna se sulautuu hyvin oman ihonvärini sekaan. Sain sairaanhoitajalta vinkin toisestakin teipistä, joten aloin tutkimaan asiaa enemmän.

Lampsin googlettelun tuloksena apteekkiin ja keskustelin oikein asiantuntevan henkilön kanssa. Hän katseli kuvaa arvestani (kuva oli samana aamuna otettu) ja arvioi ihon olevan vielä haavoilla, eikä heti suositellut vaihtamaan nyt arven päällä ollutta teippiä toiseen. Odottelen siis vielä jonkun päivän arven parantumista ja sitten vaihdan teipiksi Mepiformin. Se on silikoniteippivalmiste, jonka on kliinisesti todistettu ennaltaehkäisevän, madaltavan, pehmentävän ja häivyttävän punaisia ja kohollaanolevia arpia. Tätä teippiä pidetään 24 tuntia vuorokaudessa ja se poistetaan ainoastaan suihkun ajaksi. Sama teippi kiinnittyy tarvittaessa uudelleen kuivaan ihoon.

_MG_9298.jpg

_MG_9300.jpg

On olemassa myös silikonigeeliä, jota voisi alkaa sivelemään arven päälle. Se muodostaa kerroksen arven päälle ja toimii ikäänkuin laastarina, mutta apteekkihenkilökunta suositti ennemmin tätä Mepiform-teippiä alkuun. Voidetta voi alkaa käyttämään myöhemmässäkin vaiheessa, se toimii parhaiten 1-3 kuukauden ikäisiin arpiiin, mutta sillä voi hoitaa myös ikivanhoja arpia. Tosin niiden hoitaminen vie luonnollisesti enemmän aikaa.

Plastiikkakirurgi varoitteli myös auringosta. Varsinkin kevätaurinko on iholle kamalinta. Iho on ohuinta juuri kevään aikaan kun talven jälkeen ihon sarveiskerros, joka suojaa ultraviolettisäteiltä, on heikoimmillaan. Jos tuore arpi saa aurinkoa ja ruskettuu, se jää ikuisiksi ajoiksi ruskeaksi! Joudun siis suojaamaan arven ihan erityisen hyvin juuri nyt. Myös kesälomamatkan aikana arpi tulee suojata, sillä kuumassa, 30 asteen lämmössä muutaman kuukauden ikäinen arpi joutuu todella kovalle koetukselle ja mitä todennäköisimmin palaa ilman tehokasta suojaa. Arpi olisi parhainta saada vaatteiden alle suojaan, mutta se on minun tapauksessani vaikea toteuttaa. Tällöin ainoa vastaus on 50 suojakerroin.

Näin kotimaan kevätauringon alla ei vielä ihan tuohon tarvitse ryhtyä, mutta Mepiform-teippi antaa vain pienen n. 5 kertoimen suojan. Tämä ei riitä suojaamaan arpea tarpeeksi. Olin siis vailla kasvoihin laitettavaa suojakerroinvoidetta. Minulta löytyy sen verran punapigmenttiä, että kasvoissani on pisamia, jotka korostuvat auringossa ja vasta kahtena viime vuotena olen havainnut ikävän efektin kasvoissani – pigmenttiläiskien ts. maksaläiskien ilmestymisen mm. suun ympärille auringonvalon seurauksena. Päätin yhdistää voidetarpeeni myös tähän asiaan ja hankkia voiteen, joka sisältäisi korkean suojakertoimen ja suojaisi ihoani myös näiltä muutoksilta jatkossa.

_MG_9290.jpg

Ostin apteekista Louis Widmerin päivävoiteen, jossa on 30 kertoimen suoja. Hajusteeton kosteusemulsio ehkäisee ihon ennenaikaista vanhenemista ja suojaa UV-säteiltä. Voide ehkäisee myös pigmenttiläiskien syntymistä, joten tuote sisältää kaiken sen, mitä nyt tarvitsen. 

_MG_9294.jpg

Aion seurata arven ihoa todella ahkerasti nähdäkseni muutoksia. Ompeleiden jäljet, jotka itse asiassa tekevät arvesta juuri nyt todella ruman, haalentuvat onneksi ja niiden pitäisi häipyä kokonaan. Nythän arpi tosiaan näyttää ihan sellaiselta merirosvo-arvelta, joillaisia lapset piirtää.

Itse viilto on kuitenkin tosi siisti ottaen huomioon, että minulta on poistettu kuitenkin myös pala ihoa leikkauksen aikana. Nätisti on plastiikkakirurgi kuronut ihon umpeen. Arven ei soisi kuitenkaan levenevän tuosta yhtään! Kun teipin käytöstä pääsen vähän eroon ja jos arpi tuntuu esteettisesti vaivaavan, on varmaan aika turvautua Joe Blascoon. Aurinkovoide alle ja Joe Blascon Dermaceal -peiteväri päälle ja arpi on enää muisto vain!

Kuntokuuri vko 3

Puolet takana – puolet edessä!

Kuuden viikon kesäkunnon metsästys -projekti on saavuttanut puolivälin. Muistan ekalla viikolla ajatelleeni, että herranjestas, miten kestän kuusi viikkoa ja nyt mietin, että onpa kolme viikkoa mennyt nopeasti! Tässä kerkeää tapahtua vielä vaikka mitä seuraavan puoliskon aikana! Aloitetaan tunnelmien purku alkuviikosta, jolloin vihdoin aloin rauhoittumaan projektin suhteen niin, etten enää jaksanut pullikoida yksitoikkoista sapuskaa vastaan. Nyt ajattelen, että se tosiaan toimii polttoaineena, jolla tämä kuusiviikkoinen viedään läpi.

_MG_9325.jpg

Omalta osaltani treenaus meni vähän vihkoon, sillä leikkaushaavan takia en saanut hikoilla. Yritä siinä nyt sitten tehdä tehokas treeni! Sain kuin sainkin tehtyä kaikki salitreenit varioiden ja tuntumaa sain ihan perillekin asti lihaksiin. Käytin lähinnä staattisia pitoja aika pitkälti ja sehän tietty ärsyttää lihasta aika nopeastikin, ilman, että syke nousee ja hiki pukkaa iholle. Aamuaerobiset jäi väliin, sillä niiden tarkoitus taas on nimenomaan nostaa se hiki. Odotankin jo innolla tänään käyttöön otettavia uusia salitreenejä, joiden mukaan treenataan loppuaika. Nyt ei enää leikkaushaava pidättele! Motivaation piristäjäksi kävin myös hieman urkkavaateostoksilla ja matkaan lähti aivan ihana kirkkaanpinkki toppi! Kauniit kukkakuvioiset liivit tempaisin mukaan myös ja aika uusi hankinta on myös harmaa, teknisestä materiaalista valmistettu treenitakki, jonka ostin joulun alla Berliinistä.

Alkuviikko sujui meillä molemmilla oikein hyvin. Safka upposi ja treenit kulki. Loppuviikkoa kohden huomasimme kuitenkin molemmat saman ilmiön kiusaavaan – väsymyksen. Joinain päivinä väsymys on tullut niin kovana, että välillä on pitänyt väkisin pitää silmiä auki kesken työpäivän! Iltaisin ei ole jaksanut ilta-yhdeksää pidempään heilua pystyssä ja uni on tullut kuin halolla päähän lyötynä. Välillä kroppa on tuntunut niin vetelältä ja voimattomalta ja lihaksissa, varsinkin jaloissa on ainakin itselläni ilmennyt sellaista jatkuvaa lepotuntemusta – en kutsuisi sitä leposäryksi, ehkä sellaiseksi kihelmöinniksi tms. Miehellä on jonkin verran fyysinen työ ja hänellä väsymys on tuntunut ehkä vielä raskaammalta. Lisäksi hän on tällä viikolla valittanut aika paljon nälkää, jota aiemmin ei ole ilmennyt. Itselläni taas on ollut vähän päinvastoin – seuraava ruoka-aika on tuntunut tulevan aivan liian nopeasti.

_MG_9332.jpg

Mainitsin viimeksi ruokakustannuksiemme nousseen tuntuvasti tämän projektin aikana. Piti ihan kauppakuittia tutkia nähdäkseni mikä sitä loppusummaa hilaa ylös. Ekana silmiin osuu pähkinät. 500g pussi, joka ei montaa päivää meillä kestä, maksaa liki 9 euroa. Seuraavana tulee marjat. Me kulutamme niitä tällä ruokavaliolla puolisen kiloa päivässä. Kesän marjat on syöty omasta pakkasesta ajat sitten ja niinpä turvaudumme kaupan pakastealtaaseen. Kuten kaikki tietää, ulkomaiset marjat ovat nou-nou ilman kypsennystä ja koska me nautimme ne pakkasesta suoraan, ostamme luonnollisesti kotimaisia. Puolen kilon mansikkapussi maksaa yli 4 euroa, sekamarjapussi kolmisen euroa. Mustikoita saa edes vähän edullisemmin, vajaalla parilla eurolla. Marjaostoksemme saattaa helposti siis olla jo sekin yli 10 euroa per kerta. Kananmunia ei nyt vaihtuneella ruokalistalla mene niin paljon, kuin kahdella ekalla viikolla, mutta söimme tuolloin yhteensä 10 kananmunaa päivässä. En halua syödä muita kuin luomumunia, joten siinä nousee äkkiä summa tosi korkeaksi!

Tässä ruokavaliossa määritellyt hedelmät maksaa 2-4 euroa kilo hedelmästä riippuen. Me ostamme niitä helposti 2-3 kiloa per kauppareissu. Koska kulutamme kasviksia paljon myös, ei nekään halpoja ole – bataatti maksaa reilu 2 euroa kilo ja jos koriin heittää kolme-neljä isoa bataattia, ne painaa helposti 1,5 kiloa. Sitten kun siihen lisää erilaisia salaatteja, kiinankaalia, lehtikaalia, parsaa -ja kukkakaalia, porkkanoita ja yrttejä, kurkusta tai tomaatista puhumattakaan, alkaa hevi-osastolla kulumaan helposti 30 euroa yhdellä kauppareissulla. Tässä kohtaa laskuri näyttää yhteensä jo 50-60 euroa ja ostoskärryssä ei ole vielä edes proteiininlähteitä – niitä, jotka oikeasti maksaa.

Pari pakettia broilerin jauhelihaa ja lisäksi naudan vähärasvaista jauhelihaa menee ostoskärryyn joka kerta. Lisäksi broilerin rintafileitä. Ja maitorahkaa ja raejuustoa. Nämä tekevät helposti parikymppiä lisää. Jos vielä pitää täydentää puurovarastoa, täysjyväpastapusseja, riisikakkuja, kalkkunaleikettä, vihreää teetä tai jotain vitamiini/hivenainevalmisteita, alkaa kauppakassien arvo lähentelemään helposti sataa euroa tai yli. Käymme kolme kertaa viikossa kaupassa tällä kuurilla ollessamme. Vaikka normaalisti käymme vain kaksi kertaa, ei jotenkaan pysty tällä dieetillä tuota noudattamaan. Kuitissa komeilee joka kerta n. 100 euron loppusumma. Viikossa meillä menee siis 300 euroa ruokaan. Puhtaaseen, lisäaineettomaan, terveelliseen ruokaan.

_MG_9333.jpg

Meillä on käytännössä noussut ruokakulut puolella. Normaalisti meillä menee sellainen 600 euroa kuussa ruokaan, nyt summa lähentelee 1200 euroa. On se kieltämättä vähän lompakossa tuntunutkin ja meidän perheessä on kuitenkin kaksi työssäkäyvää aikuista. Miten tällaista ruokavaliota noudattaisi yksinhuoltajavanhempi tai matalapalkkaisella alalla työssä olevat? Kyllä Suomessa ruoka on niin pirun kallista, varsinkin juuri se terveellinen, jota joka paikassa toitotetaan syömään; ”Ostakaa luomua!” ”Suosikaa lähiruokaa” ”Syökää kasviksia vähintään puoli kiloa päivässä”… millä rahalla kaikki ihmiset noita ostaa, kun nuo on juuri niitä kaikkein kalleimpia tuotteita?

No, tämän pohdinnan jälkeen taas tulokset. Viime viikolta en odottanut ihmeitä, sillä uskoin iisimpien treenien vähän hidastavan mm. painon putoamista. Vielä mitä. Puolisen kiloa taas oli lähtenyt! 🙂 Miehen tulos -0,8kg, eli todella tasaisella vauhdilla tässä edetään! Yhteensä kolmessa viikossa minulta on lähtenyt tasan 2kg ja mieheltä 3,7kg.

Tänään heräsin klo 05 aamuaerobiselle ja töiden jälkeen kutsuu taas sali. Kuulumisia tältä saralta päivitän jälleen viikon päästä.

Work out – own it!