Olkkarikuvia ja se matto

Viikonloppuna kodin valtasi uskomaton valon määrä ja se antoi hyvän mahdollisuuden kuvata taas kotia. Olkkaria ei muuten ole nähty tästä kuvakulmasta aiemmin blogissa, joten pääsen tarjoilemaan samalla teille ihan uuden kulman tuon ällistyttävän valon lisäksi! Tässä siis näkymä eteis-keittiöalueen suulta olkkariin päin, portaat yläkertaan jää vasemmalle puolelle, wc oikealle.

IMG_1050.jpg

Meidän olkkari on ihan hyvänkokoinen. Siihen mahtuu kaikki tarpeellinen ja aika monta isoa huonekalua, kuten piano, sohva, vanha kaappi ja manttelitakka, olematta kuitenkaan täyteen ahdetun näköinen. Vastoin Marko ”Inno” Paasosen ajattelumallia, meillä kaikki kalusteet sohvapöytää lukuunottamatta kiertää huoneen reunoja. Itse nimittäin arvostan tilavaa keskilattiaa ja sitä, että huoneessa on myös tyhjää, eikä keskellä olkkarin lattiaa nökötä joku huonekalu.

IMG_1051.jpg

IMG_1053.jpg

Näissä kuvissa näkyy myös oikein hyvin tuo uusi olkkarin matto. Ai, että se oli sitten löytö! Se raikasti kivasti olkkaria ja toi keveämmän ilmeen. Tuntuu myös olevan hyvin helppohoitoinenkin! Askosta onkin tullut hyvä matonostopaikka, sillä viime kesänä rempan yhteydessä hankittu raidallinen Laituri -matto on myös Askosta.

IMG_1056.jpg

IMG_1059.jpg

Tämä sohvan vasen nurkkaus tuntuu muuten olevan yksi lempparikuvauskulmistani. Jotenkin siinä on kaikki omaa silmää miellyttävät asiat nätisti nipussa.

Nyt tuntuu muutenkin, ettei olkkarin ilmettä tarvitse muuttaa vähään aikaan. (Sanoo sisustusbloggaaja, heh… odottakaapa vaan.) Siinä on kaikki palikat nyt paikallaan ja oma silmä lepää tuossa rauhallisessa ja värittömässä tilassa. Kukilla saa kivaa piristystä aikaiseksi ja esim. pääsiäinen koristeineen tuo pientä vaihtelua somistukseen.

Sitä silmällä pitäen kävinkin eilen vähän ostoksilla… 🙂

 

Ex Tempore matto

 Ei pitänyt, mutta kun teki mieli!

IMG_1014.jpg

Siinä se nökötti Askossa alennettujen mattojen pinossa ja osui silmääni heti. Oli pakko ostaa se, sillä olin jo lopen kyllästynyt paksuun, talviseen ryijymattoon.

Tässä on hillitty musta-valkoinen väritys, joka näissä kuvissa näyttää vaaleammalta kuin onkaan. Yritän viikonloppuna ottaa paremmat kuvat, kuin nämä kiireessä napsitut. Eikö muuten olekin ihanaa, kun valoa on jo niin paljon, että kuvia pystyy napsimaan vielä kuudelta illalla! 🙂

IMG_1012.jpg

Terttuneilikat ovat reilu viikon vanhoja ja vielä ne kukkii kauniisti. Hillityn värisen sisustuksen pariksi käy hyvin voimakkaat ja räikeätkin kukat.

IMG_1015.jpg

Nämä viime päivät ovat olleet kyllä ihan kamalia. Alppi-väsymys verottaa vieläkin ja univelkaa ei ole saanut tasattua stressin ja älyttömien raskaiden työpäivien takia. Toimistossamme on ollut valtaisa pintaremontti ja kalusteiden uusinta ja päivät ovat olleet pitkiä ja rasittavia monin eri tavoin. Eilen menin nukkumaan puoli kahdeksalta illalla – ajattelin, että nyt saan nukuttua oikein tosi pitkät yöunet ja herään aamulla levänneenä. Ja ketut! Heräsin puolilta öin, ihan kuin päikkäreiltä ja sen jälkeen valvoin n. 3,5 tuntia. Jep… olin siis melkoisen kaukana virkeästä kun heräsin jälleen aamulla n. 3 tunnin unien jälkeen. Olen lisäksi saanut alppireissulla kylmää ja ääni jäi jonnekin vuorille. Puolivaloilla on siis tämä viikko vedelty.

Mieltä piristää kuitenkin tuo upea matto! Kodin ilme muuttui taas kertaheitolla! Joskus Ex Tempore ostokset on ihan parhaita! 🙂

Talvinen matto olkkariin

Eilen talvisen sisustuspostaussarjan aloitti tekoturkistekstiilit. Jatketaan vielä tekstiilipuolella, mutta siirrytään lattialle.

Kylmät lattiat ovat jotain mitä todella inhoan! Meillä on tänä talvena tuntunut kodin lattiat entistä kylmemmiltä. Tiedä sitten johtuisiko lattian vaihdosta, jonka suoritimme kesällä vai vaikuttaisiko asiaan se, että olkkarin matto on ollut ohuempi ja kooltaan pienempi kuin ikinä ennen. Vanha herramme,
12,5 -vuotias koiramme ei ole enää viihtynyt matolla makoillen, vaan etsii lämpimämpää paikkaa jatkuvasti sohvalta, kunnes ostin hauvelille oman lampaantaljan loikoilupaikaksi. Koiran palelu sekä kylmän lattian tuntu omissa jaloissa sai harkitsemaan uuden, paksumman ja lämpimämmän maton hankkimista olkkariin.

IMG_8550.jpg

Suuntasimme matto-ostoksille Hobby Halliin, sillä olin katsellut sieltä yhtä villamattoa sillä silmällä. Kuitenkin livenä matto ei ollut kuvauksen mukaisesti valkoinen, vaan kellertävän luonnonvalkoinen. Se olisi näyttänyt kylmänsävyisen, vitivalkoisen lattiamme rinnalla likaisen keltaiselta. Lisäksi villamatto oli ohuempi kuin olin kuvitellut, eikä sen pisteliäisyys myöskään tuntunut miellyttävältä. Joten toisin kuin olin luvannut itselleni, etten osta enää ikinä ryijymattoa, ostin ryijymaton. 🙂

IMG_8553.jpg

Mutta ah, tuo ryijymatto oli nappiostos! Se on muhkea, muutaman sentin paksuinen, lämpöinen ja pörröinen kahden eri paksuisen langan vuoksi ja väriltään täysin vitivalkoinen, se tosiaan hohtaa valkoisuutta, kuin vasta satanut lumi!

IMG_8554.jpg

Olkkari sai kaivatun lämmöntunnun ihan kirjaimellisesti ja samalla talvisemman ja kutsuvamman ilmeen. Myös hauva ilahtui silminnähden uudesta lämpimästä matosta ja köllötteleekin sen päällä oikein mielellään!

IMG_8556.jpg

Nyt alkaakin kodin talvinen sisustus olemaan valmis! Matto sopii myös täydellisesti tekoturkispeiton ja tyynyn kanssa. Enää päivitän koristeita tai muita jouluisemmiksi ja tuohan lähempänä aattoa saapuva kuusi sitten ihan omat joulutunnelmansa mukanaan!

Vaihdetaanko teillä mattoja tai muita tekstiilejä vuodenaikojen tms. mukaan?

MATTOHAAVEITA

Omistan tällä hetkellä tasan yhden maton. Harmaa-raidallisen, joka on olohuoneessamme. Erittäin harvinaista minulle, joka on ennen ollut oikea mattohamsteri! Kuitenkin remontin yhteydessä luovuin kahdesta vitivalkoisesta nukkamatostani ja kellaristakin lähti vanhat beiget juuttimatot kiertoon mökille.

Loppuvuodeksi olen jo alkanut katselemaan mattovaihtoehtoja sillä silmällä ja täytyy sanoa, että kaikki suosikkini löytyvät Annolta Kodin 1:sestä.

anno%20mat.jpg

Pandora. Villamatto, joka on vilahtanut muutamassa blogissakin. Tuo kuvio miellyttää itseäni tosi paljon. Talveksi olisi myös kiva hankkia lämpöinen matto, joskin villamaton hoidettavuus vähän arveluttaa, haluaisin pystyä pesemään matot itse. Tosin villamatolle käy oikein hyvin lumipesu, joten ehkäpä sen voisi hangessa hoitaa.

Kajakki. Graafinen mustavalkoinen matto, jossa on kaksi käytettävää puolta. Tuo on hyvä lisä käytettävyyden suhteen. Haaveilen tosin vähän vaaleammasta lookista mitä lähemmäksi loppuvuotta mennään, joten tuo musta kyllä hieman sotii sitä vastaan. Muutoin erittäin kiva tuo salmiakkiruutukuvio.

Loru. Kivat kuviot, tykkään raidan ja ruudun yhdistelmästä ja ainoa mikä tökkii, on nuo hapsut. En tiedä olenko valmis hapsuihin enää. Joskus 90-luvun lopussa harrastin hapsumattoa ja kaverit aina nauroi, kun kampasin matonhapsuja. Olen traumatisoitunut heidän ivastaan 🙂 Mutta en vaan kestä solmussa tai vinossa olevia hapsuja…

Latu. Näistä ehdoton suosikkini, livenä erittäin kivan näköinen, joskin tässä kuvassa mustavalkoinen. Mattoa saa myös valko-harmaana, mutta en löytänyt tähän sopivaa kuvaa. Olen käynyt kurkkimassa nämä kaikki matot livenä ja ne näyttävät todella paljon paremmilta niin kuin näissä kuvissa. Latu-matossa kuvio on rauhallisempi, kuin mitä kuva antaa ymmärtää.

jalpaikka.jpg

Odotan tosin erittäin paljon tätä uutukaista Annon mattovalikoimaan, joka voitti viime syksynä Annon mattosuunnittelukilpailun; Susanna Vento ja Jalpaikka -matto. Todella kaunis! Yhdistää todella kivasti perinnekuviota ja graafisuutta, kuten Susanna maton ilmeeseen hakikin. Täältä voitte lukea lisää kyseisestä matosta, jota minä ainakin haluan käydä vilkaisemassa. Harkitsen tätä vakavasti kotiin ostettavaksi, sillä myös tämä matto on käännettävä. Jokin tuossa kuviossa iskee tosi lujaa! Vaikka tässäkin matossa on mustaa, eikä harmaata, tämän maton kohdalla olisin valmis tinkimään tuosta väristä, sillä yleisilme on kuitenkin valkoinen. Minusta kuvio on myös jotenkin ”talvinen”, ehkäpä noiden salmiakkiruutujen takia, joissa viivat muistuttavat vähän havunneulasia.

Veikkaan Jalpaikasta uutta ”blogimattoa”! Vähän niinkuin Ikean musta-valkoraidalliselle Stockholmille kävi. Eikä siinä mitään, tällä matolla on kaikki edellytykset suureen suosioon!

Blondi

(kuvat lainattu / Kodin 1)

OLKKARIN UUSI MATTO

Hommat etenee hallitusti kotona pikkuhiljaa, nyt ollaan päästy jo siihen pisteeseen, että kotona ei enää kaiu! 🙂 Yksi iso tekijä siinä oli maton hankinta. Pientä uutta somistusta löytyy myös tarjottimelta HM:n ihanan itämais-henkisen lautasen muodossa. Ostin samaa settiä myös pienen kulhon, se toimii kivasti vaikkapa karkki -tai pähkinäkulhona. Vähän tuoreita neilikoita, pihapensaasta taitettu vihreä oksa ja ah, niin raikasta!

IMG_5027.jpg

Mies toivoi, ettei uusi matto olisi kovin iso, hän ei halunnut peittää ihanaa uutta lattiaame ja olin samaa mieltä. En kuitenkaan osaa olla kodissa, jossa ei ole yhden yhtää mattoa, vaikken olekaan niillä lattioitamme kuorruttanut, joten päädyin etsimään 140 x 200 cm kokoista mattoa.

Ehtona oli värimaailma, joka sopisi uuden kodimme ilmeeseen, eli valko-harmaa-musta. Sen lisäksi halusin maton olevan helppohoitoista ja helposti pestävää matskua. Päädyin puuvillaiseen mattoon, vaikka se tuntuu tosi ohuelta ja kevyeltä raskaiden, kaksi kertaa kaksi metristen nukkamattojen jälkeen. Se on kuitenkin erittäin kauniin värinen ja ennen kaikkea se on raidallinen! Koska raitoja on neljää eri väriä ja ne ovat valkoista raitaa lukuun ottamatta tasavälein, matto on rauhallinen ja harmoninen. Sopii lattiamme, sohvaamme ja koko kotiimme täydellisesti!

IMG_5032.jpg

IMG_5031.jpg

Uutta on myös tuo sohvan vieressä nököttävä huopapintainen kova kori. Se löytyi Askosta korvaamaan hienosti sohvan vierestä puuttuvaa pientä pöytää, jolla yleensä on pidetty läppäriä ja tabia. Tuohon koriin ne voi sujauttaa kätevästi pois pöydiltä lojumasta, mutta säilyvät silti hyvässä suojassa.

Myös oliivipuun ja portaiden nurkkaa on saatu lisää fiksattua ja nyt piano on löytänyt uuden paikkansa sieltä.

IMG_5045.jpg

Tiedän, että sohvasta odotellaan vielä tarkempia kuvia ja tietoja, mutta esittelisin sohvaseinän mielellään vasta, kun seinä on valmis. Sieltä puuttuu vielä tauluhyllyt ja taulut, sillä en halua porata seinään hyllyä, jonka haluan keskittää sohvan kanssa. Sohva taas saattaa liikkua vielä joitain senttejä takan myötä. Se ihanuus on tulossa ensi viikolla, joten ensi viikon lopussa viimeistään faktaa pöytään myös sohvan osalta!

Sitä ennen saatte kuitenkin lukea parista diy-virityksestä, jotka onnistuivat kyllä yli odotusten, ainakin meidän mielestämme! 🙂

Huomiseen,

Blondi