Montenegrossa osa III – helposti Kroatiaan

Tämä vuono ja sen maisemat Montenegron lomallamme vei sydämeni. Boka Kotorska, eli Kotorin lahti oli niin silmiä hivelevä, kun näimme sen matkallamme Montenegrosta Kroatiaan, Dubrovnikiin, että olen lukuisia kertoja ihastellut näitä valokuvia!

Vuonolle oli Becicin kylästä ja hotelliltamme matkaa n. 50 minuuttia. Matkan taitoimme bussilla, olimme ostaneet paikat valmiille retkelle Dubrovnikiin ja pääsimme tällä tavoin sekä todella paljon halvemmalla että helpommalla ja me kaikki pystyimme nauttimaan maisemista ihan eri tavalla kuin että yksi olisi istunut ratissa kapeita ja valaisemattomia vuoristoteitä vuokra-autolla ajellen. Lahti ylitettiin lossilla ja se kesti lyhyen, vain viiden minuutin ajan. Poistuimme bussista lossin kannelle kuvia ottamaan ja kyllähän näitä maisemia mielellään ikuisti niin kameran kovalevylle kuin omiinkin sielun sopukoihin.

Ihastelin matkan aikana Montenegron luonnon kauneutta, se tosiaan oli parasta koko maassa ja sen monimuotoisuus yllätti ja lumosi meidät kaikki. Jylhät vuoret olivat parhaimmillaan vehreitä, sypressipuita täynnä olevia reheviä keitaita tai karun harmaita kivipinnalla olevia jättiläisiä. Vuoret ovat aina olleet minusta maailman mahtavimpia maisemia!

Olemme ylitelleet aika monta valtionrajaa Euroopassa autolla tai bussilla/junalla, mutta koskaan emme ole seisseet rajalla yhtä kauan, kuin tällä reissulla. Kumpikaan, Montenegro tai Kroatia ei kuulu Schengen-alueeseen, joten rajoilla seistiin hyvin pitkän aikaa rajatarkastuksista. Montenegron rajalla selviää aika nopeasti, mutta Kroatian rajalla kesti menomatkalla tunti. Aika pitkä aika istua aloillaan bussissa, mutta vihdoin ja viimein sinne kiipesi rajavartija hakemaan kaikkien passit tarkastusta varten. Henkilöautojono ei näyttänyt liikkuvan yhtään sen nopeammin… Tämä oli hieman tuskastuttava osa reissua, yhteensä bussimatka ja rajalla seisomiset haukkasivat päivästä n. 7 tuntia, mutta reissu oli silti kannattava!

Köröteltyämme alaspäin vuoristotietä kohti Dubrovnikin keskiaikaista vanhaa kaupunkia, pysähdyimme näköalapaikalle. Ja mitkä näköalat sieltä aukesikaan…! Kuvassa näkyy melkein koko Dubrovnikin vanha kaupunki satamineen.

Dubrovnikissa pysähtyy isoja risteilyaluksia päivästä riippuen. Joskus niitä saattaa olla kauempana merellä killumassa jopa 5 alusta! Voitte kuvitella paljonko kaupungin kaduilla luuhaa ihmisiä tuolloin, jos yhdestä aluksesta tulee n. 5000 ihmistä! Meidän vierailun aikana merelle oli ankkuroituna vain yksi risteilyalus.

Turistibussit tyhjennetään ihan kaupungin porteille, josta voi kätevästi siirtyä muurien sisäpuolelle. Joskus porteilla on poliisit ohjaamassa kävelyliikennettä, sillä massa on niin valtava.

Kaupungin kivilaatat kiiltävät liukkaan sileinä. Ei, niitä ei ole suinkaan sellaisiksi tehty tarkoituksella, ne ovat kiillottuneet ihmisten kengistä kuluen. Siinä siis mittakaavaa ihmismassojen määrälle. Tuli mieleen Venetsian Pyhän Markuksen tori, siellä oli vain hieman enemmän ihmisiä kuin täällä…

Kaupungissa on kuitenkin sen verran eri paikkoja, että  massa jakaantuu pienille kujille, museoihin, ravintoloihin tai kaupungin yllä kulkeville muureille (josta alempana kuvia), että tungos ei ole ihan niin kamalaa. Ryysiksestä huolimatta nautimme Dubrovnikin tunnelmasta ja sen historiallisista maisemista. Tämäkin satama oli todella kaunis!

Ja jos olisin Game of Thrones -fani, olisin kiljunut riemusta ja napsinut selfieitä näillä portailla. Nämä kun ovat ne kuuluisat portaat, jossa on kuvattu monta otosta sarjaan. Kuvasta voikin päätellä, että aika moni muu paikalla ollut oli GoT -fani!

Me ostimme pääsyliput (n. 20€ / hlö) kaupungin muurille. Muuri kiertää koko vanhan kaupungin ja kattojen yllä ja sinne/sieltä on vain 3 eri käyntiä sisään/ulos. Muuria on alettu rakentamaan jo 700-luvulla ja se on 2 km pitkä.

Muurilta aukesi häikäisevät näkymät ja yritin pitää korkeanpaikankammoni kurissa. Räpsin kuvia minkä kerkesin linssejä vaihtaen. Etsimen läpi korkeus ei tuntunut niin huimaavalta ja keskityin ihan toisiin asioihin. Mies ja tytär naureskelevat aina huokailuilleni ja reisissä tuntuville aalloilleni, heidän mielestään korkeanpaikankammoni on jotenkin vaikeasti ymmärrettävä… 🙂

Lämpöä oli yli 30 astetta. Aurinko poltti selkää ja päälakea. Hiki virtasi ja kattojen oranssit tiilet hehkuivat kuumina. Mikä päivä lähteä kiertämään, kun muureilla ei pääse aurinkoa mihinkään pakoon! Näissä taloissa, joiden kattojen yllä kävelemme silmät suurina ihastellen, asuu ihan oikeasti ihmisiä. He kuivattavat pyykkejään, pelaavat korista ja kastelevat istutuksiaan tuhansien ja taas tuhansien turistien silmien alla.

Huimapäisimmät hyppelivät mereen alemmilta kallionkielekkeiltä. Omaa päätä huimasi jo pelkästään kapeilla kujilla kävellessä, jotka kiemurtelivat yli 30 metrin korkeudella merestä. Puristin kameraa, ihan kuin se lipeisi kaulanauhasta tai käsistäni alas. Oli silti pakko kurottaa yli leveän muurin ja ottaa kuva mereen korkealta pulahtavista hurjapäistä!

Vanhan kaupungin kujilla on kymmeniä erilaisia ravintoloita. Pakenimme paahtavaa aurinkoa piiloon alemmalle kujalle varjon alle ja söimme myöhäistä lounasta. Oli ihana istahtaa varjoon. Kun olimme lähdössä kaupungista pois, tuntui hassulta vaihtaa 5 euroa paikalliseen valuuttaan, kunaan, että pääsi maksulliseen vessaan. Ravintoloissa ja matkamuistoliikkeissä kävi kortti, joten tarvetta muulle rahanvaihdolle ei ollut.

Näitä upeita kuvia ja maisemia rikkaimpina kapusimme takaisin turistibussiimme ja matkasimme kolmisen tuntia takaisin Montenegroon ja hotelliimme. Päivä oli todella antoisa ja Dubrovnik todellinen elämys. Suosittelen lämpimästi!

Jos etsit Montenegron matkamme edellisiä osia, tsekkaa osa I tästä ja osa II tästä.

Seuraavat matkapostaukset tulevat vasta helmikuussa, jos ei ihmeitä satu 🙂 Silloin matkataankin maanosaan, jossa emme ole koskaan aiemmin olleet…!

 

Montenegrossa osa II – Budva

Jatkan upean Montenegron reissun sarjaa toisella osalla, jossa esittelen Budvan vanhan kaupungin. Sinne oli meidän hotelliltamme n. 5km kävelymatka, jonka toki olisi voinut taittaa joko paikallisbussilla 1 euron hintaan per hlö (kaikki bussit menevät pääkadulta Budvaan) tai taksilla n. 10 euron hintaan, mutta koska pääkatu menee yhtä katua ylempänä, jäisi kaikki ihanat rantamaisemat näkemättä. Me siis ehdottomasti kävelimme kaupunkiin parikin kertaa, sillä mikään ei voita näitä upeita biitsi-näkymiä tai sitä fiilistä, kun saavut kaupungin pieneen satamaan, jossa kimaltelee uskomattoman vihreä vesi…

Budvan kaupunki on 2.500 vuotta vanha! Se onkin yksi Adrianmeren rannikon vanhimmista asutuskeskuksista. Budva on kuulunut niin antiikin Kreikkaan kuin Roomaankin, joskus Venetsialle, sitten Jugoslavialle. Taustalla on siis melkoisen värikäs historia erilaisine sotien aikaisine miehityksineen ja isoine maanjäristyksineen, jotka romahduttivat kaupunkia pahoin.

Satama on pieni, mutta se houkuttelee multimiljönääreja paikalle omakotitalon kokoisilla veneillään. Olipahan huikeita katseltavia nekin!

Kujat ovat pieniä ja kapeita, aina siellä täällä aukeaa pieni tori, jossa on viihtyisiä kahviloita tai ravintoloita. Muutoin kujilla myydään aika lailla perus turistirihkamaa tai nahkatuotteita.

Vanhan kaupungin muurien ulkopuolella on vähän isompi ”rantabulevardi” palmuineen ja ravintoloineen.

Oli ihana käyskennellä pienillä kujilla ja vain fiilistellä. Budva on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos Montenegron rannikolle on suuntaamassa. Budvassa käy jopa 90.000 turistia vuodessa!

Yleisesti Montenegrossa pärjäsi melko hyvin englannilla, mutta venäjäntaidosta olisi ollut hurja apu! Venäjänkielisiä turisteja olikin todella runsain määrin sekä hotellissamme että koko kaupungissa. Maassa on hyvin edullinen hintataso ja valuuttana euro, todella kätevää siis senkin puolesta, eipähän tarvitse valuutanvaihtoa, kuten naapurimaa Kroatiassa, johon matkaammekin seuraavassa ja viimeisessä osassa näitä matkapostauksia.

Maisemat eivät jättäneet kylmäksi rajan toisellakaan puolella, joten pysykäähän kuulolla!

Jos eka osa Montenegrosta jäi lukematta, se löytyy klikkaamalla tätä!

Montenegrossa osa I – Becici

Tein aikamoisen kuvien selaus- ja käsittelysession eilen illalla käyden läpi viitisensataa kuvaa, jotka otin reissultamme Montenegroon ja Kroatiaan. Halusin jakaa tunnelmat ja upeat maisemakuvat heti tuoreeltaan teille kaikille, sillä niin fiiliksissä olen vieläkin matkasta!

Montenegro oli niin täydellinen valinta lomamatkakohteeksi! Mitenkään muita tekemiämme rantalomia dissaamatta, Montenegro nousee todellakin aika monen rantaloman ohitse ja oikeastaan vain pelkästään huikeiden maisemien, vaihtelevan luonnon, jylhien vuorien ja kauniin rantaviivansa ansiosta. Aloitan matkafiilistelyt kuitenkin hotellistamme, joka sijaitsi Becicissä, Budvan Rivieralla. Lensimme pääkaupunkiin Podgoricaan, josta oli n. 1,5 tunnin matka Beciciin. Vuoristotiet olivat pieniä ja mutkikkaita ja yön pimeydessä ei erottanut muuta kuin alhaalla jossain loistaneet valot rantojen tuntumassa. Aamulla näkymä hotellille oli tämä:

Hotelli oli valtava kompleksi. Puutarha oli todella iso, hyvin hoidettu ja monimuotoinen. Suosimme usein pieniä perheiden pitämiä hotelleja, kun varailemme majoitusta itse, mutta tällaisilla pakettimatkoilla pidän suurempien hotellien tarjonnasta. Ja hyvä niin, sillä tässä kohteessa ei turistialueiden ulkopuolella ollut mitään palveluita perus pizzerioiden lisäksi. Montenegro on vasta nousemassa turismin myötä suositummaksi matkakohteeksi ja rantahotelleja ja niiden edessä kulkenutta rantakatua lukuun ottamatta ei siellä todella ole mitään. Seutu on melkoisen köyhännäköistä.

Sää lomamme aikana oli huikea! Tullessa pari päivää hellelukemat kipusivat aina +32 asteeseen! Ai että miten ihanalta tuntui se lämpö kurjan kesän jälkeen! Rakastin joka hetkeä paahtavassa auringossa! Ja kun olotila kävi tukalaksi, pystyi pulahtamaan hotellin isoon altaaseen. Sitä ei oltu lämmitetty, joten se oli mukavan viileää ja todellakin raikasti olotilan.

Hotellista löytyi urheiluaktiviteettia joka lähtöön: erilaisia jumppatunteja, kuntosali, sisäuima-allas, jacuzzi, tenniskentät, lentopallokentät, vesipooloa, vesilentopalloa, vesijumppaa ja vaikka mitä muuta! Kaikista suunnitelmista huolimatta me emme harrastaneet urheilua juurikaan uintia ja miehen vesipooloa lukuun ottamatta. Hotellilla oli myös mahdollisuus osallistua erilaisiin leikkimielisiin kilpailuihin. Aktiviteeteista ja hotellivieraiden viihtymisestä piti huolen hauska animation crew -henkilöstö. Joka ilta hotellin ulkolavalla oli myös mielenkiintoista ohjelmaa napatanssiesityksestä musikaalishowhun, livemusasta lastendiskoon. Olisipa voinut jopa osallistua Montenegron kielikurssillekin! 🙂

Kuten sanottua, en yleensä pidä kovin paljoa tällaisesta ohjatusta toiminnasta tai isoista hotelleista, mutta jotenkin tälle lomalle se sopi, kun asenne oli saada kaikki helpolla ja tekemättä itse mitään ja vain laiskotella lämpimässä.

Valtava hotelli sijaitsi aivan rannalla. Olikin ihanaa vaihtelua pulahtaa aurinkotuolista välillä altaan sijasta suoraan mereen. Adrianmeri olikin uusi merivaltaus meille, aiemmin ei Adrianmerenrannalla ollakaan oltu. Merivesi oli mukavat 23 astetta. Ranta oli isorakeista hiekkaa, joka on sileää ja samettista hiekkaa hiukan miellyttävämpi – isot rakeet eivät ihan eksy samalla tavalla joka paikkaan kuin sileä hiekka.

Ranta oli loiva n. viiden metrin verran, mutta syveni sitten äkisti. Yhtäkkiä saattoi maa kadota jalkojen alta, joten ihan pienille lapsille ei välttämättä täysin sopiva. Aallokko oli myös paikoin aika kova ja itsekin upottavassa hiekassa kävellessä saattoi suuri aalto viedä tasapainon. Minä kuitenkin pidän valtavasti merenrannasta ja kuohuvista aalloista! Meressä oli ihana vain lillua ja kellua!

Haaveilin ottavani valokuvia auringonnoususta- ja laskusta, mutta aamulla aurinko kohosi aina vuorien takaa sumupilvessä. Se helotti kelmeästi taivaalla, eikä suonut kaunista ja värikästä maisemaa. Totesimmekin monesti, että aamu- ja puolipäivän porottavan auringon sijasta kuuminta oli aina puolenpäivän jälkeen, kun aurinko oli selvinnyt sumusta ulos. Iltapäivisin aurinko tuntui iholla kaikista kuumimmilta.

Auringonlasku taas meni meiltä ohitse seuraavan vuoren taakse, joten sekin meni vähän sivu suun. Olisi pitänyt kävellä kokonaan toisen vuoren taakse nähdäkseen sen laskevan ja iltaisin olimme melkein juuri tuohon aikaan aina tähtäämässä illalliselle. Koska muu perhe ei jaa intohimoista valokuvausharrastustani, kameran esilleotto joka paikassa ja joka kohdassa tuntuu heistä joskus rasittavalta… 🙂

Hotellimme sijaitsi Becicin rantaviivalla vähän kuin kahden vuoren välissä poukamassa. Rantaviivaa oli vasemmalle silmänkantamattomiin, oikealla se päättyi vuorenseinään. Montenegron rannat ovat ihan omaa luokkaansa ja Becicissä onkin yksi maan pisimmistä rantaviivoista! Ei siis syyttä ollut rannat päivisin kuin ammuttu täyteen! Hotelleilla oli kuitenkin omat rajatut ranta-alueensa, joten ihan hyvin olisi löytynyt halutessa oma aurinkotuoli omaltakin alueelta. Hotellialueiden päättyessä loppu ranta-alue oli yleisessä käytössä.

Pidimme pienen kuvaussession auringonlaskunaikaan rannalla. Tarkoituksenani oli saada minusta ja miehestä uusi kiva kuva perhepotrettiseinälle kotimme portaikkoon. Tytär toimi ansiokkaana valokuvaajanamme. Halusimme kuvista rentoja, joten emme poseeraamalla seisseet linssin edessä. Enemmänkin hain sellaisia aitoja tilanteita ja sellainen syntyi ainakin kun yhtäkkiä rannalla aalloissa kahlaten pysähdyin ja poimin vedestä miehelleni vihreänä loistaneen kiven. Oli täysin sattumaa, että kivi olikin sydämenmuotoinen! <3

Koko loman ajan lämpötila pysytteli 26-30 asteen tuntumassa, mutta kahtena vikana iltana ilma tuntui selkeästi viileämmältä ja tokavikana iltana satoi parin tunnin ajan. Olimme tuolloin juuri Budvan keskustassa pyörimässä ja ostimme pikaisesti vanhalta mummolta pari sateenvarjoa ja pyörimme pienessä ostoskeskuksessa. Hotellille palattuamme ilma taas selkeni ja istuimme loppuillan ulkosalla drinkit nenän edessä showta katsellen. Paikalliset toivoivat sadetta meitä turisteja enemmän, rajuja metsäpaloja oli ympäri maata ja koko viikon ”meidänkin” vuorenhuipulla paloi ja sieltä kohosi isot savupilvet. Joskus aamuisin tuulen puhaltaessa oikeasta suunnasta, ilmassa tuoksui palanut puu. Onpa todella kurjaa tuollainenkin luonnonilmiö! Me ollaan täällä koto-Suomessa kyllä niin turvassa kaikilta mahdollisilta luonnonkatastrofeilta, että tajusi sitä taas kiitellä hetken! Lucifer -helleaalto koetteli Montenegroa kaikista pahiten ja mekin näimme sen aiheuttamaa metsäpalotuhoa hiiltyneiksi palaneilla metsäalueilla…

Vikana yönä nukahdimme ukkoseen. Silloin ukkosti rajusti ja tuuli riepotteli palmuja pihalla! Ääni kumahteli oudosti vuorien seiniin ja ukkonen kuulosti ihan erilaiselta kuin kotona. Kuitenkin aamulla heräsimme taas ihanaan auringonpaisteeseen ja vika päivä antoi parastaan! Olikin ihanaa saada nauttia vielä viimeiset tunnit altaalla hyvän kirjan parissa nauttien lämpimistä auringonsäteistä.

Meidän huoneemme sijaitsi hotellin päärakennuksessa. Iltaisin nautimme partsilla yömyssyt ja katselimme vastapäistä maisemaa.

Tämä loma latasi akut täyteen kauan kaipaamaamme aurinkoenergiaa! Saimme viikon vain olla, nauttia olemisen sietämättömästä keveydestä, syödä ja juoda silloin kuin huvitti, kiitos All Inclusive -paketin, nukkua päikkärit aurinkotuolissa, lillua altaassa tai keinua meren aalloissa. Luin pitkästä aikaa sydämeni kyllyydestä kirjoja ja viikon aikana meni kolme kirjaakin! Ihanaa! Iho on kauniisti ruskettunut ja sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä se vain niin on, että ihminen näyttää paljon elinvoimaisemmalta ja terveemmältä päivettyneenä kuin kalman kalpeana! Minulla tulee vielä pisamat auringosta esiin, mutta ne vain tuovat vinkeämmän ilmeen kasvoille! Eipähän tarvitse meikkiäkään samalla tavalla!

Jos Montenegron kuulumiset kiinnostaa, pysyhän kuulolla, seuraavassa osassa matkataan nimittäin Budvan maisemiin!

Lomamatkalle!

Puristan viimeiset työtunnit kasaan. Lento lähtee illalla myöhään, on tehtävä vielä tämän päivän hommat pois alta. Mieli harhailee väkisinkin jo lomalle ja iho melkein jo tuntee lämpimät auringonsäteet ja suolaisen meren pisarat. Pakotan itseni keskittymään vielä hetkeksi työtehtäviin samalla miettien muistinko pakata kaiken tarpeellisen. Niitä kaikkein välttämättömimpiä on bikinit, aurinkorasva ja hyvää luettavaa. Sähköposteja tippuu Outlookkiin. Havahdun takaisin työpäivään. En millään jaksaisi enää avata niitä, lukea tai vastata. Olen henkisesti siirtynyt jo Montenegron maisemiin. Viimein naputan Out of Office -vastauksen sähköpostiin ja painan läppärin kannen kiinni. Olo vapautuu ja hymyilyttää. Olen lähdössä lämpimään. Siniset huulet, jäätyneet varpaat ja kalisevat hampaat viikonlopun Venetsilaisista meren äärellä on muisto vain!

Kotona syömme hyvin, suljemme matkalaukut ja tsekkaamme passit ja lentoliput vielä kerran. Mukana ovat. Kamera on ladattu ja muistikortti tyhjätty. Heitän vielä sandaalit laukkuun. Ohjeistamme talovahdin matkalla kentälle. Mielessä pyörii ajatus, ettei koiralle enää tarvinnut järjestää hoitopaikkaa. Rakas karvaturri matkustaa mielessä mukana maailmankin ääriin.

Tarvitsen tätä lomaa. Tarvitsen blogitauon ja sometauon. Tosin maisemakuvia on ehkä pakko jakaa jossain tuutissa, sillä etukäteistsekkaus on paljastanut maasta ihan huikeita näkymiä. Vaikka itse toivonkin katoavani linjoilta hetkeksi, teille olen ajastanut kivaa luettavaa postauksien muodossa, joten pysykää ihmeessä blogin parissa!

Energistä uutta viikkoa kaikille!

 

Yllättävä Zürich

Jostain syystä luulin etukäteen etten välttämättä lämpeäisi Zürichistä. Ehkä mielikuva business-maailman keskuksesta, jossa pyörii raha ja liikemiehet puvuissaan, sai minut jotenkin kuvittelemaan harhaisesti, että kaupunki koostuisi peilimäisistä rakennuksista, kiireisistä ihmistulvista ja kolkosta fiiliksestä. Kuvitelmani ei olisi voinut olla pahemmin metsässä.

z1.jpg

Zürich yllätti positiivisesti pienuudellaan, kauneudellaan ja tunnelmallaan ja herätti minussa jopa pienen etelä-euroopalaisen kiireettömän fiiliksen. Vaikka helmikuussa oltiin, oli kevät hurjan pitkällä ja kaupunki kylpi 14 asteen auringonpaisteessa. Tuli aika kuuma paksussa toppatakissa, jota ilman ei taas olisi parin kilsan korkeudella reissun muissa kohteissa pärjännytkään.

Zürich oli kaunis ja keskusta-alue kivan pieni. Meidän hotelli oli vähän syrjempänä pääkaduista ja se valikoitui ainoastaan hinnan perusteella. Jos olisimme halunneet asua vähänkään keskemmällä kaupunkia, olisimme maksaneet yhdestä yöstä 500 euroa. Nyt hotelliyömme kustansi ”sentään vain” 280 euroa meiltä kolmelta.

z2.jpg

z3.jpg

Hotelli Hottingen oli moderni ja kaunis ja sijainnistaan huolimatta sieltä oli riittävän lyhyt matka pelipaikoille.

Zürichia ei missään nimessä voi suositella budjettimatkakohteeksi, sen verran hintavaa kaupunki oli,  ja kiitinkin hiljaa pientä lentolippumokaani, jonka vuoksi Zürichissa vietetty aikamme lyheni yhteen vuorokauteen. Jos tyyriyttä ei ajattele, suosittelen kaupunkia ehdottomasti. Siellä oli todella mukava tunnelma ja paljon kaunista katseltavaa.

z5.jpg

Keski-Eurooppa ei paljoa pääse merenrannalla mässäilemään, mutta järvenranta on melkeinpä kivempi! Lake Zürich oli ihana! Miten kotoisan fiiliksen luokaan iso vesilätäkkö kaupunkiin, kun varsinkin Helsingissä asuessa meren läheisyyteen on niin tottunut. Oli mukava nähdä kuinka järvellä oli jo purjeveneitäkin kaukana horisontissa.

Oli ihana nauttia lumisten alppimaisemien jälkeen upeasta keväisestä ilmasta ja kaikesta siihen liittyvästä, kuten jo puistoon istutetuista orvokeistakin. Tuolla sai paljon kaivattua aurinkoenergiaa Suomen pimeän talven jälkeen.

z4.jpg

z6.jpg

Emme juurikaan olleet tutustuneet kaupunkiin etukäteen. Meistä oli vikan päivän kunniaksi mukavampi hortoilla kaduilla ilman karttaa, sitä kun oli tullut tuijotettua aika kiitettävästi tällä reissulla jo muutenkin valtioista toiseen hyppiessä. Oli ihana löytää vahingossa paikkoja, joskin ihan tarkoituksella kävelimme Bahnhofstrassen ostoskadulle ihmettelemään. Mitä luksusmerkkiä tuolla olisi ikinä mieli halajanutkaan, sitä sieltä olisi saanut.

z7.jpg

z8.jpg

z9.jpg

Nälkä yllätti nopeammin kuin osasimme odottaa ja ekan kerran reissun aikana turvauduimme Kultaisiin Kaariin, eli Mäkkärin tarjontaan. Meinasin lentää pyrstölleni nähdessäni, että esim. kana-ateria maksoi 14 euroa! Huhheijaa. Tuolla oli hinnat likimain tuplat, joten olipa hyvä, ettei nälän sattuessa osuttu minkään fine dining -kuppilan eteen. Sieltä olisi poistuttu itku silmässä ja luottokortti tapissa! 😀

z10.jpg

Kipusimme Bahnhofsstrasselta mukulakivikatuja yhä ylemmäs ja löysimme upean näköalapaikan josta näki Zürichin ylle. Tuolla oli ihana viettää aikaa, istuskella muurin päällä ja vain katsella maisemia.

Perheet pelasivat shakkia jättimäisillä nappuloilla, nuoriso hengasi t-paitasillaan iltapäivää viettäen ja musaa kuunnellen. Kaikki mahtuivat samalle alueelle mukavasti.

z11.jpg

z12.jpg

z13.jpg

z14.jpg

Kaupunki oli täynnä ihania mukulakivikujia, aukioita ja kirkkoja. Jokin noissa kapeissa kujissa viehättää ja kameran muistikortti täyttyi useista vastaavista kuvista.

z15.jpg

z16.jpg

z17.jpg

Olisin todella mielelläni kokeillut kaupungin erikoisuutta, eli Polybahnia. Se on funikulaari, eli kiskoköysirata. Sitä käytetään jyrkillä rinteillä ja kyllähän se aika jyrkästi lähti asemalta ajotien yli kohti vuorenrinnettä nousemaankin. Emme tienneet, että kaupungissa oli sellainen, joten emme olleet kerenneet tutustumaan siihen etukäteen. Minä olisin suinpäin hypännyt kyytiin tietämättä edes mihin se ajaa, mutta loppuperheen seikkailuinto oli vikana päivänä jo vähän vähissä.

z21.jpg

Jälkikäteen selvisi, että tuo ratikkaa muistuttava vaunu ajaa vain 180 metrin matkan lower stationilta upper stationille ja palaa sitten takaisin. Matkan aikana vaunu kiipeää 41 metriä ylöspäin, eli aika jyrkästi. Mielenkiintoinen! Harmi kun jäi väliin!

z18.jpg

z20.jpg

Reissu alkoi jo painaa aika lailla, mutta saimme nälän voimin itsemme liikkeelle hotellihuoneesta pienen huoneessa vietetyn lepotauon jälkeen. Illastimme ennakkoon katsomassamme Italialaisessa ravintolassa, se oli yksi harvoista, jotka tarjosivat gluteenittoman menuun. Valitsin ruoakseni pizzan, sillä en ollut reissun aikana saanut sitä vielä mistään. Laskussa se paljastui elämäni kalleimmaksi pizzaksi, sillä hinta oli 30 euroa. Jaiks. 🙂 Siinä oli vähän gluteenitonta lisää ja Sveitsin lisää…!

z19.jpg

Zürich oli kyllä todella miellyttävä yllätys ja matkustaisin tuonne mieluusti uudestaankin. Erittäin kaunis kaupunki. Toivottavasti teillekin välittyy kuvien kautta sen mukava tunnelma.

Nyt on reili-reissumme kaikki kohteet niputettu kasaan. Koska haluan ehdottomasti lausua muutaman sanasen reissusta kokonaisuudessaan ja vetää hommaa vähän yhteen, kirjoittelen vielä pikapuoliin yhteenvedon matkajärjestelyistä, budjetista, aikataulun onnistumisasteesta ja siitä miltä tuntui lähteä tekemään tällainen aikuiseen makuun upgreidattu interrail. Ja oliko se kannattava kaikin tavoin.

Aurinkoista kesäpäivää!

Feldkirch – Itävallan rajakaupunki

Ihana lukijani muistutti minua vielä puuttuvien reili-reissumme loppukohteiden esittelyistä ja tunsin kyllä viiltävän piston kyljessäni! Kiitos muistutuksesta – nämä postaukset ovat jääneet minulta mielensopukoihin blogissa julkaisun sijaan! Joitain versioita lojui jo luonnoksissa, joten oli aika korjata tilanne, naputella postaukset loppuun ja käydä kuvat läpi. 

Reili-reissupostausten tokavika osa tuleekin siis tässä!

f1.jpg

2f.jpg

Feldkirch tuli reilietapiksi oman mokani vuoksi; bookkasin paluulennot päivää liian myöhäiseksi jonkun ihmeen aivopierun seurauksena ja koska mm. alppijunaliput oli jo ostettu ja muutama muukin asia lyöty lukkoon peruuttamattomasti, piti säätää matkapäivien sisältöä ihan lopusta. Yksi päivä piti vielä ”tuhlata” jossain ja koska valmiiksi oletimme jokaisen etappimme olevan aika pieni kylä ja tekemisen mahdollisuus sen myötä rajallinen, valitsimme viisaasti lisätä vielä yhden kohteen listaan.

Välimatkojen vuoksi Keski-Euroopassa pystyy vaihtamaan valtiota hyvinkin lyhyiden matkustusaikojen puitteissa ja siksi päätimme lisätä Itävallan ja Feldkirchin vielä reissuumme.

f4.jpg

Matkasimme Liechtensteinista junalla ikään kuin takaisinpäin Sargansiin, josta siis alun perin Liechtensteiniin lähdimmekin ja hyppäsimme sieltä kätevästi bussiin ja eikun kohti Itävaltaa. Matka kesti vajaan tunnin ja pysähtyi Feldkirchin juna-asemalla, josta talsimme kilsan verran hotellille.

En oikein löytänyt montaa mukavaa hotellivaihtoehtoa Feldkirchin vanhan kaupungin liepeiltä, joten tässä kohtaa joutui vähän ottamaan vain jonkun.

f7.jpg

Hotelli Gärni Bären osoittautui erittäin vanhaksi Guest Houseksi, joita saksankielisillä alueilla Euroopassa on runsaasti. Majatalo oli iso ja aulatilat sisustettu runsaalla kädellä vanhoilla ja romanttisilla tavaroilla. Majatalo oli puhdas ja turvallisen tuntuinen, mutta jotenkin spooky. 🙂 Meidän huone oli vähän outo. Ovi huoneeseen oli heti sängyn vierestä niin, että toisen tyyny oli heti oven vieressä. Kävipä mm. niin, että lähtöpäivänä pari tuntia ennen check outia siivooja paukkasi ovesta sisään koputtamatta. Mitä jos olisimme vielä olleet vaikkapa nukkumassa,sillä lähtöhetkeen oli vielä runsaasti aikaa? Itse olisin ainakin saanut ihan kamalan halvauksen, jos yhtäkkiä tyynyn vieressä seisoo tuntematon ihminen!

Huoneen suuret tummat kattopalkit ja massiiviset isot Narnia-kaapit ja huonekalut tekivät huoneesta raskaan ja tunkkaisen. Kirkkaankeltainen väri seinissä ei juuri pelastanut tunnelmaa.

f6.jpg

Tyttären sänky oli huoneen keskellä sijainneen wc-tilan takana. Siellä oli ovi myös kokonaan toiseen hotellihuoneeseen ja se tuntui isoine avaimenreikineen tyttärestä todella epämiellyttävältä. Varsinkin kun isä reilusti vielä vitsillä pelotteli, että joku sieltä avaimenreiästä varmaan salaa luuraa. Haha! 😀 (Tässä kohtaa mainittakoon, jos ei joku muista/tiedä, niin tytär on jo liki parikymppinen, joten ihan pikkulapsia meillä ei sentään pelotella! :D)

Lattioiden narina, täysin pilkkopimeäksi ikkunoiden puuttumisen myötä muuttunut huone oli illalla hieman creepy. Vaikka hotelli oli siisti ja palvelu hyvää ja majatalo turvallisen oloinen, en kyllä ehkä menisi tuonne enää uudelleen… Tunnelma ei vain ollut kohdallaan.

f3.jpg

Feldkirchin vanha kaupunki sen sijaan oli hurmaava! Sen mukulakadut, pastellinväriset talot ja sisäpihoilla pulppuavat pienet suihkulähteet tekivät siitä romanttisen ja pittoreskin. Me lounastimme auringonpaisteessa ja vaeltelimme katuja. Teimme muutamia vaateostoksiakin, sillä heti kun tulimme Itävaltaan, putosi hinnat joka asian suhteen roimasti. Ruoka oli halvempaa, juomat puoli-ilmaisia frangeilla maksettuihin ostoksiin nähden ja vaatteiden hintalappujakin viitsi taas katsoa.

Eniten ehkä fiilisteltiin vain maisemia ja tunnelmaa. Ja kauan kaivattua aurinkoa! Sitä nimittäin riitti tuolla. Oli helmikuun puoliväli ja alppikylissä oli mieletön auringonpaiste joka ikinen päivä! Kuten monissa muissakin alppikylissä, myös Feldkirchiä halkoo pieni joki, jonka vesi tulee suoraan Alpeilta. Vesi on niin uskomattoman kirkasta, että jokaisen kivenmurikan näki pohjalta!

f5.jpg

Feldkirch on todella vanha kaupunki. Siitä löytyy mainintoja jo 1200-luvulta. Jykevä kirkko oli valkoisine rapattune pintoineen todella vaikuttava näky iltapäivän auringonsäteissä.

f8.jpg

_MG_8628.jpg

Illastimme italialaisessa pienessä paikassa ja ruoka oli todella maittavaa. Siitä suoraan me melkein lampsimmekin takaisin majataloomme, sillä pientä turnausväsymystä alkoi jo olemaan ilmassa näin reissun viimemetreillä. Spookystä yleistunnelmasta huolimatta nukuimme hyvin ja söimme runsaan aamiaisen majatalolla.

Pakkasimme kimpsut ja suuntasimme takaisin juna-asemalle ja ostimme liput Zürichiin. Hyvä huomio tässä kohtaa oli se, että kun teimme paluun takaisin frangi-alueelle, nousi junalippujenkin hinnat älyttömästi. Vertailun vuoksi mainittakoon, että parin tunnin matka Milanosta Tiranoon maksoi meiltä kolmelta 33 euroa. Vastaavan pituinen matka Itävallan puolelta Sveitsiin maksoikin sitten 120 euroa. Huhheijaa.

_MG_8642.jpg

_MG_8644.jpg

Pikajuna oli miellyttävä ja matka sujui oikein hyvin. Harmikseni meidän paikat olivat väärällä puolella junaa ja niinpä missasin todella upeat järvimaisemat juuri ennen Zürichia kamerani kanssa. Onneksi kuvattavaa riitti myös viimeisessä määränpäässämme, joka yllätti minut todella positiivisesti.

Siitä lisää kuitenkin vikassa osassa. Lupaan sen ilmestyvän viikon sisään, niin saan tämän reissun niputettua kunnialla kasaan! 🙂

Pieni irtiotto

Pyrähdimme yhden yön minilomalle Tallinnaan keskiviikon ja helatorstain väliseksi yöksi.

Tarkoituksena oli saada lyhyt irtiotto arjesta ja vähän kahdenkeskistä laatuaikaa miehen kanssa. Mikä parempi kohde, kuin parin tunnin lauttamatkan päässä oleva naapurimaa, jossa on tasokkaat hotellit ja hyvää ruokaa ja paljon mielenkiintoista uutta katseltavaa – Tallinnahan kehittyy ja kasvaa koko ajan ja uusia nousevia kaupunginosia pomppaa kartalle tuon tuostakin.

20170524_155021.jpg

Varasin meille huoneen luksushotelli Swissôtelista. Teen aina kaikki matkavaraukset Booking.comin kautta ja ansainnut sillä erikoisvaraajan statuksen, jolla saa mukavia lisäetuja ja alennuksia majoitushinnoista. Olipa kyllä ihana huone upealla näköalalla!

20170524_182724.jpg

20170524_182752.jpg

20170524_182644.jpg

Huoneemme oli 25. kerroksessa, joten isoista ikkunoista avautui aika hulppea näköala! Ihan päätä huimasi tällä korkeapaikankammoisella seisoa ihan ikkunan vieressä ja katsoa suoraan alas kadulle. Niinpä tyydyinkin lähinnä katselemaan vain horisonttiin…

20170524_182542.jpg

Lautta oli perillä Tallinnassa puoli kuudelta, joten heitimme vain laukut hotelliin ja suuntasimme nälän jo kurniessa illalliselle. Se nautittiin Restoran Spotissa vanhassa kaupungissa.

Ai että miten hyvää ruokaa! Tilasimme alkuun tartar-pihvit. Mies otti lohiversiona ja minä naudanlihalla. Voi että miten se vei kielen mennessään. Lihan seassa oli kaprista ja sipulia ja kermaisesta olemuksesta päätellen myös ranskankermaa tai muuta vastaavaa.

20170524_201310.jpg

Pääruoaksi mies söi kanaa ja minä tilasin naudanposkea palsternakka-selleripyreellä. Liha oli aivan super pehmeää! Nautimme lisäksi tosi hyvää chileläistä valkoviiniä ruoan kanssa, Tallinnassa ei paljoa kirvele tilata koko pullollista.

20170524_204451.jpg

20170524_202852.jpg

Koska emme osanneet päättää mitä jälkkäreitä söisimme, tilamme niitä neljä! Kaikki kuulosti nimittäin niin hyviltä! Pöydässä olikin vadelma-kookos-pannacottaa, creme brúleetä sekä pyytämämme yhdistelmä kahdesta jälkkäristä; mango -ja minttusorbettia marenkihippusilla ja mansikka-culiksella.

20170524_214113.jpg

Koska takana oli työpäivä, parin tunnin lauttamatka ja ihana illallinen, olimme aika lailla valmiita pehkuihin. Emme kuitenkaan malttaneet olla käymättä vielä pikaisesti yömyssyillä hotellin 30. kerroksen baarissa. Vitsi mikä luksuselämys tuokin, eikä maisematkaan olleet pöllömmät…

20170524_222156.jpg

20170524_222219.jpg

20170524_225051.jpg

Seuraavana päivänä suuntasimme suoraan aamiaiselta kaupungin katuja tutkiskelemaan. Kävimme Telliskivessä tsekkaamassa mm. ihanan Home Art -liikkeen, jossa viime Tallinnan reissullakin kävin. Kävelimme Kalamajan alueella ja lounastimme vanhassa kaupungissa. Viru-keskus on koluttavien listalla myös aina, kuten Stockmannkin ja piipahdinpa ekaa kertaa myös Creme de la Creme -liikkeessä, jossa niitä paljon kohistuja Diptyquen kynttilöitäkin myydään. Sieltä kuitenkin poistuin tyhjin käsin, sillä kauaa en tuossa päätä huimaavien tuoksujen täytteisessä myymälässä pystynyt olemaan.

Löysin itselleni pari kivaa siistimpää toppia eri liikkeistä, mutta muutoin shoppailut rajoittuvat laivan tax freehen. Mielessä nimittäin oli viikon päästä juhlittavat valmistujaiseni, joten varauduimme kärryjen kanssa juhlajuomien noutoon.

Meillä oli tällä lyhyellä irtiotolla tarkoitus nauttia luksushotellin ilmapiiristä, syödä hyvää ruokaa ja haistella Tallinnan kauniiden katujen tunnelmaa ja sitä todella saimme.

20170525_112237.jpg

20170525_114411.jpg

20170525_124246.jpg

Hotelli oli kyllä todella tasokas ja nautimme sen upeista tiloista ihan täysillä rentoutuen mm. aulabaarissa lasillisen ja suklaaraakakakun äärellä. Iso suositus Swissôtelille ja ravintola Spotille. Menemme varmasti toistekin!

20170525_161642.jpg

20170525_154602.jpg

Jo vuorokauden miniloma pois kotoa piristää tosi paljon. Tänä aamuna tuntui ihan maanantailta, mutta onpa ihanaa, että nyt mennäänkin kohti viikonloppua taas!

Aurinkoista perjantaita!

Ihastuttava Liechtenstein

Interrail-reissumme helmikuisissa alppimaisemissa oli monin tavoin huikaiseva! Näimme ihan uskomattoman kauniita maisemia ja tunnelmallisia kyliä. Eräs nousi kuitenkin ylitse muiden ainakin itselleni ja se oli yksi maailman pienimmistä valtioista, eli Liechtenstein.

Matka Liechtensteiniin taittui junalla ja bussilla. Lähdimme Sveitsin puolelta viime postauksessani mainitsemastani Churin kaupungista junalla kohti Sargansia. Kyseiseen maahan ei mitä ilmeisimmin kulje enää juna kuin kerran päivässä ja turhaan mekin sitä ensi alkuun asemalla odottelimme tästä tietämättä. Samalta asemalta lähti kuitenkin pienen selvittelyn jälkeen bussi, joka vei meidät reilu vartissa Sveitsin puolelta Liechtensteiniin. Rajanylitys kävi ilmi nähtyäni sattumalta bussin ikkunasta pienen kyltin, jossa ilmoitettiin rajasta. Onpa kätevää tämä nykypäivän reissaaminen Euroopassa!

_MG_8552.jpg

Bussi pudotti meidät pääkaupunki Vaduzin keskustaan. Se muistutti ankeaa betonista lähiöostaria. Mikä pettymys! En oikein tiennyt mitä ajatella. Olin aina kuvitellut tuon varakkaan lilliputtivaltion kylpevän jossain yltäkylläisessä loisteliaisuudessa ja oletin siellä olevan vähän sellaista fiilistä, jota on aistittavissa Monacossa. Onneksi olin lukenut etukäteen, että Vaduziin ei kannata jäädä, vaan lähteä ylemmäs vuorelle, josta olinkin hotellin varannut. Vaduz ei nimittäin yhtä linnaketta ihmeempää tarjoa matkailijalle. Hyppäsimme toiseen bussiin kohti Triesenbergiä ja meno oli aikamoista!

_MG_8483.jpg

Bussi lähti kiipeämään vuorenrinnettä aivan uskomattoman mutkikasta serpentiinitietä pitkin! Välillä tienpätkä oli ainoastaan bussin pituinen ja bussi teki ikäänkuin u-käännöksen joka mutkassa. Vastaan tulleet autot joutuivat jäädä odottamaan pitkälle ennen mutkaa, sillä siinä ei olisi kaksi mahtunut rinnan. Korvat paukkuivat lukkoon, sillä bussi ajeli aikamoista kyytiä koko ajan vain ylemmäs ja ylemmäs.

_MG_8478.jpg

_MG_8474.jpg

Päädyimme lopulta n. 1700metrin korkeuteen jäädessämme hotellilla kyydistä pois. Ja missä kohtaa tuo hotelli olikaan! Ihan vuorenrinteessä!

_MG_8450.jpg

Kirjauduimme sisään ja ryntäsimme huoneen parvekkeelle. Henki salpautui – maisemat olivat aivan h-u-i-k-a-i-s-e-v-a-t!! Vastapäätä törötti lumihuippuiset vuoret. Olimme pilvien yläpuolella, ne olivat jääneet puoliväliin meidän ja alapuolella olevan laakson väliin. Laaksossa kiemurteli Rein-joki ja maisemat jatkuivat aina Sveitsin puolelle. Vedin keuhkot täyteen raikasta alppi-ilmaa auringon porottaessa vasten kasvoja. Olin aika onnellinen juuri tuona hetkenä.

_MG_8459.jpg

Huone oli perinteinen alppikylämäinen huone – puiset kalusteet ja puiset sängyt. Ei sen ihmeempää, mutta ei siltä ihmettä haettukaan. Ainakin se oli tilava, siisti ja isolla kylppärillä varustettu.

_MG_8441.jpg

Jätimme kamat huoneeseen ja lähdimme ruoan etsintään, oli hirveä nälkä! Hetken kuluttua ymmärsimme, että lähellä siinä vuorenrinteessä ei juuri vaihtoehtoja ollut; oli hotellimme ravintola, jonka lounastarjoilu oli juuri päättynyt, pieni kuppila, joka sekin sulki ovensa kirjaimellisesti nenämme edestä ja kahvila, jonne asti emme jaksaneet kävellä jyrkkää, mutkittelevaa ylämäkeä. Niinpä turvauduimme välipalan nimissä hotellimme vieressä olevan kaupan antimiin. Ostimme jogurttia, banaaneita, mehua ja gluteenittomia suklaakeksejä. Lasku oli muutaman kympin, hinnat olivat aivan pilvissä!

Vedimme sapuskat huoneessa napaan ja lähdimme uudelleen liikkeelle. Vaihtoehdot olivat lähteä alas sinnepäin mistä bussilla olimme tulleet (kyseinen tie oli siis ainoa, joka vuorella oli) tai ylös, joka oli vielä ennenäkemätöntä seutua. Katsoimme mukavammaksi lähteä alaspäin ja mikäs siinä oli alamäkeä tallustellessa auringon paistaessa maisemista valokuvia ottaessa. Noita kelpasi katsella…

_MG_8472.jpg

_MG_8465.jpg

_MG_8462.jpg

_MG_8455.jpg

Puoleen väliin rinnettä käveltyämme totesimme kaiken nähtävän arvoisen loppuneen. Loppumatka alas Vaduziin olisi vain nurmikkoa kiemurtelevan tien vieressä. Välistä se muistutti maisemiltaan kuin Teletappien vihreitä kumpuja, kuten ihan ekassa kuvassa näkyi. Hyppäsimmekin hetken päästä vuorenrinnettä ylös jumalatonta vauhtia kiihdyttäneen bussin kyytiin ja ajoimme aina pääteasemalle asti Malbunin hiihtokeskukseen hotellimme ohitse.

Tiesin keskuksen olevan olemassa, en vain tajunnut ennen matkaa tekemässäni taustatutkimuksessani selvittää, että se oli ihan meidän hotellimme yläpuolella parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä. Tuosta olisi voinut napata sulan hattuun, että on skimbannut Liechtensteinissa, ei vain tullut sellaista vaatekertaa mukaan, että olisi rinteeseen voinut mennä, farkut kun olivat ainoat mukana olleet lahkeet. Nautiskelimme kuitenkin laskettelukeskuksen tunnelmasta siellä käppäillen. Laskupäivä oli juuri päättymässä, tuolihissit alkoivat mennä kiinni. Kello lähenteli viittä ja ihmiset tulivat meitä vastaan suoraan rinteistä posket punaisina monot jaloissaan kolistellen kohti alppimajojaan. Ihan pienesti kirpaisi kateudenpoikainen – miten mahtavaa olisi ollut päästä taas suksille Alpeilla!

_MG_8494.jpg

_MG_8501.jpg

Aurinko alkoi laskea. Haaveilin katsovani auringonlaskun hotellihuoneemme parvekkeelta, joten matkasimme takaisin alaspäin lähtevän bussin kyydillä hotellille.

Ehdimme pikaisesti hakea huoneeseen kylmää juomaa kaupasta juuri kun aurinko venytteli viimeisiä säteitään. Siinä se hetken pilkotti vienolla valokeilallaan jylhät vuoret rinnallaan, kunnes putosi ihan silmänräpäyksessä vuorien taakse jättäen laaksoon kalpean sinisen sävyn. Henkeäsalpaavaa.

_MG_8517.jpg

Illallisen nautimme hotellin ravintolassa. Ei ollut mitään paikkaa minne lähteä enää pimeään. Rauhallinen ilta tuli tarpeeseen maittavan aterian jälkeen ja hotellin loistava wifi tarjoili meille kullekin oman ajanvietteen loppuillan viimeisiksi hetkiksi ennen pään painamista tyynyyn.

Liechtenstein – jätit lähtemättömän vaikutuksen.

Alppikyliä ja Bernina-juna

Luitko jo postauksen Milanosta – reilireissumme ekasta etapista?

Nyt siirryn matkareportaasissani seuraaviin kohteisiin, sillä kaikki nämä ansaitsevat tulla esitellyksi. Lähdimme Milanosta paikallisjunalla kohti Tiranoa, pieneen kaupunkiin kylään, joka sijaitsee ihan Pohjois-Italian ja Sveitsin rajalla. Junamatka Milanosta Tiranoon kesti 2,5 tuntia ja sinne saapuessamme olin hihkua riemusta – lumihuippuiset vuoret ympäröivät pientä kylää, jossa oli raikas ilma ja aurinko paistoi täydeltä terältä! Pieni hotellimme sijaitsi 20 metrin päässä juna-asemasta, joten heitimme vain äkkiä kamat huoneeseen ja lähdimme ihastuneina tutkailemaan katuja.

_MG_7730.jpg

_MG_7732.jpg

_MG_7889.jpg

_MG_7853.jpg

_MG_7859.jpg

tiranon%20teatteri.jpg

Tirano oli pienestä koostaan täyden palvelun kylä. En keksi yhtäkään palvelua, jota siellä ei olisi ollut. Oli optikkoa, eläinlääkäriä, suutaria, solariumia, kameraliikettä, tatskamestaa, kahvilaa ja sisustusliikettä. Oli autokorjaamoa, kenkäkauppaa ja savenvalamo. Tiranossa myytiin ilmalämpöpumppuja, autoja ja puhelimia. Siellä oli myös ravintoloita mistä valita.

katu%20tiranossa.jpg

_MG_7899.jpg

patsas%20tiranossa.jpg

talo%20tiranossa.jpg

Tiranossa on Unescon maailmanperintökohde – junarata Tiranon ja Sveitsin Chur -nimisen (lausutaan Khur) kaupungin välillä. Tämä juna lähtee Tiranosta niin, että se lävistää kylän tärkeimmän aukion, Santuario della Beata Vergine -kirkon aukion. Tästä erikoisuudesta saimme napattua kuvat lähtöpäivänämme, kun yksi aiempi juna tuli ja lähti kylästä.

_MG_7919.jpg

IMG_7960.jpg

IMG_7978.jpg

Ja hetken päästä samainen juna lähti asemalta takaisin Sveitsiin.

IMG_8000.jpg

IMG_8005.jpg

Tirano on sen verran pieni paikka, että jos haikailee Bernina -junan reitistä, kannattaa tehdä reissu niin, että tulee aamulla aikaisin Tiranoon, pyörii siellä joitain tunteja ja lähtee iltapäivän junalla jatkamaan matkaa. Me kuitenkin halusimme viettää yönkin tuossa kylässä. Hotelli Bernina oli alppikylämainen ja saa meiltä täyden suosituksen.

_MG_7873.jpg

Bernina -juna, tuo punainen, tosi elämän Tylypahka -juna oli yksi elämäni hienoimmista kokemuksista! Junalippuja oli tuskaisen vaikea saada, mutta se oli kaiken vaivan arvoista. Ensin niitä ei meinannut mistään löytyä kyseiselle reitille, vaikka joka paikassa reittiä mainostettiin. Sitten kun vihdoin löytyi junaliput italialaiselta yhtiöltä, samainen yhtiö ei myynyt junan paikkalippuja. En tiedä tajutaanko tuolla miten epäloogista moinen on asiakkaan mielestä. Kun vihdoin sain ostettua istumapaikat hollantilaiselta yhtiöltä, kävi ilmi, ettei juna kulje kyseisenä matkapäivänä, vaikka ostin junalipun juuri sille päivälle. Uskomatonta säätöä, jota selvittelimme monta viikkoa!

IMG_8067.jpg

Juna kulki St. Moritzin, tuon kuuluisan hiihtokeskuksen ohitse. Mekin seisoimme tuolla junalaiturilla happea haukkaamassa junan ottaessa lisää vaunuja letkaan. Näimme vilaukselta myös ihanat laskettelurinteet.

Kun juna starttasi Tiranosta, se kerkesi kiipeämään muutaman sata metriä vuorille ylös, kun olimme jo Sveitsin puolella. Heti sen jälkeen olikin vuorossa yksi erikoisimmista kohdista reitillä, kun juna tekee täyden ympyrän sillan päällä.

IMG_8118.jpg

IMG_8124.jpg

Kokonaisuudessaan matka oli huikaiseva reissu Alpeilla ja juna kipusi parhaimmillaan 2,5km korkeuteen merenpinnasta. Huimaa!

IMG_8181.jpg

IMG_8245.jpg

Yhdessä vaiheessa maisemat muuttuivat siniseksi. Edessä näkyi alavaa lumista maata ja horisontissa kiipesi vuoret vieläkin ylemmäksi pilvien jäädessä harsoksi puoleen väliin. Henkäilin ihastuksessani ihan loputtomiin! Juna kulki hitaasti vuoren rinnettä ylös kiiveten. Ihan parhaimpia kokemuksia ikinä!

IMG_8259.jpg

Junan Panorama-vaunusta kelpasi katsella maisemia.

IMG_8299.jpg

Saavuimme pimeän tultua Churiin. Juna-asemalta oli helppo suunnistaa hotellille, sillä olin valinnut sen läheltä asemaa vanhan kaupungin puolelta. Kello lähenteli jo kahdeksaa, joten heitimme vain kamat huoneeseen ja menimme lähimpään ravintolaan syömään. Väsy painoi jo tuossa kohtaa aika paljon, joten ruoan jälkeen me palasimme suosiolla huoneeseen.

Kylppärissä oli amme, minä valutin itselleni vaahtokylvyn ja rentouduin pitkän matkustuspäivän päätteeksi siellä.

IMG_8319.jpg

_MG_8322.jpg

Illalla ei nähnyt ympärilleen yhtään, mutta aamulla kun raotin silmiäni hotellihuoneessa, kohtasin ikkunan takana tämän maiseman – ah, ihanuutta! En lakannut ihastelemasta noita vuoria. Alpeilla ollessa ne ovat koko ajan läsnä. Ne ovat joka paikassa minne vain käännyt ja katsot.

_MG_8324.jpg

Churin vanha kaupunki oli kaunis. Pastelliset rakennukset reunustivat mukulakivikatuja ja ihmisiä ei juurikaan näkynyt arkiaamuna. Saimme rauhassa koluta katuja ja pysähtyä valokuvaamaan.

_MG_8341.jpg

_MG_8350.jpg

_MG_8358.jpg

Korkealla olemisen huomasi. Näitä portaita kavutessa hengästyi ihan tosissaan, ilma on sen verran ohutta.

_MG_8376.jpg

_MG_8371.jpg

_MG_8377.jpg

_MG_8382.jpg

Churissa ei ole mitään erityistä nähtävää vanhan kaupungin lisäksi, joten me kiersimme kylää pari tuntia ja hyppäsimme jälleen junaan kohti seuraavaa etappia, joka näin jälkikäteen ajateltuna oli lempparini!

Tästä lisää taas seuraavassa osassa! Toivottavasti nautitte näistä kuvista ja tunnelmista!

Muodin mekka Milano

Ei Milanoa turhaan sanota muodin mekaksi. Siellä on kaikki mahdolliset merkit edustettuna muutaman kadun varrella ja varsinkin maan omat huippunimet, kuten Valentino, Gucci, Prada, Salvatore Ferragamo jne. ovat esillä upeine näyteikkunoineen joka kadunkulmassa.

Tästä luksusta tulvivasta kaupungista alkoi meidän interrail -reissumme.

_MG_7509.jpg

_MG_7508.jpg

Shoppailijan unelmaparatiisiksi voi kutsua Galleria Vittorio Emanuele II:sta. Se on upea, katettu (ja millä katolla!!) ja hintava ostospaikka, johon emme viitsineet edes kahville pysähtyä, mutta jokaisen tulee maleksia tuolla huippuliikkeiden edustalla ja aistia tunnelmaa.

_MG_7507_2.jpg

_MG_7506_2.jpg

Piazza del Duomo, tuon ison tuomiokirkon aukio on loistopaikka aloittaa kiertely Milanossa, katsoit sitten nähtävyyksiä tai shoppailupaikkoja.

Duomo di Milano itsessään oli vakuuttava. Vaaleasta marmorista rakennettu goottilaistyylinen kirkko oli henkeäsalpaavan kaunis ja yksityiskohtainen. Kuvasin tuon kirkon joka kulmasta, mutta sisään emme valitettavasti menneet – jonot olivat niin massiiviset ja koska minä taisin olla ainoa, jota kiinnosti nähdä kirkko myös sisältä, jäi se tällä kertaa tekemättä.

duomo%201.jpg

duomo%202.jpg

Aukiosta haluan sanoa sen verran, että luonnollisesti se on täynnä turisteja. Ja puluja. Ja taskuvarkaita. Me emme (onneksi) joutuneet pitkäkyntisten uhreiksi, mutta ehkä osasimme välttää niitä pahimpia sudenkuoppia. Aukiolla oli paljon tummaihoisia miehiä, jotka melkein puoliväkisin halusivat kiinnittää turistin ranteisiin ohuita lankanaruja, vähän kuin jotain rannekoruja. Pari kertaa näimme poliisien puuttuvan tilanteisiin. Nämä ovat mitä todennäköisimmin niitä klassisia harhautuskeinoja – yksi kiinnittää narua ranteeseen, kun toinen vie kaiken mitä irti saa.

Heillä oli myös tapana heitellä siemeniä turistien jalkoihin, jotta tuhannet pulut ryntäisivät lähelle. Minä näin tuonkin taas harhautuksena ja lähdin samantien toiseen suuntaan, kun näin siementen lentävän jalkoihini. Tuo oli todella inhottavaa ja aukiolla ei saanut liikkua tai kuvata rauhassa. Tuntui koko ajan siltä, että jos keskittyminen omaisuutensa läsnäolosta (puhelin taskussa, kamera kaulassa, reppu selässä) herpaantuu hetkeksikin, se katoaa.

katu%201.jpg

Milano oli sateinen koko vierailumme ajan, mutta me silti kiertelimme eri katuja, jotka olivat täynnä ihania liikkeitä. Onneksi koko perhe tykkää shoppailla ja kierrellä kauppoja. Kävisi muutoin miehelläkin aika pitkäksi, kun perheen naiset ravaa kaupasta toiseen! Rahaa ei aina tarvitse käyttää kierrelläkseen liikkeitä, mekin piipahdimme lukuisissa myymälöissä vain katsomassa ja fiilistelemässä.

Muoti- ja merkkitietoisen parhaimpia katuja onkin Via Torino, Via Mazzini tai Corso Vittorio Emanuele II. Näiden varrelta löytää myös ketjuliikkeitä aina Zarasta Mangoon tai Tezeniksestä Alcottiin – eli myös tavallisenkin kuluttajan kukkarolle sopivia kauppoja löytyy, jos tuntuu, ettei Louis Vuittoniin tai Armaniin halua käyttää parin kuun palkkaa.

katu%202.jpg

Mainitsemisen arvoinen paikka on myös La Rinascente -tavaratalo, vähän kuin meidän Stockmann. Nappasin pari valokuvaa myös tuolta, sillä esillepanot olivat aivan huikeita!

rina%201.jpg

rina%202.jpg

rina%203.jpg

Varsinaiset alet olivat Milanossa jo ohitse, parhaimmat alet ovat tammi- ja heinäkuussa, mutta vielä löytyi superhyviä tarjouksia joissain liikkeissä. Mies osti nahkaiset merkkikengät ja itse löysin uuden käsilaukun italiaiselta merkiltä. Esittelen tämän ihanuuden erikseen. Minulle tuntui tärkeältä hankkia paikallisen suunnittelijan laukku, mutta voitte uskoa, ettei sitä ihan Pradalta kyllä ostettu…!

Ystävänpäivä (joka tuolloin oli lähestymässä) näkyi myös ihanasti joillain kaduilla. Via Della Spiga on muutoinkin yksi kauneimmista Milanon kaduista – se on kapea ja täynnä ihania putiikkeja. Myös pienten paikallisten käsityöläisten myymälöitä ja taitelijoiden ateljeita löytyy tältä kadulta.

katu%203.jpg

Milanon lähiympäristössä on outlet -myymälöitä, mutta näihin emme lähteneet tällä reissulla. Muuta Milanosta mainittavaa on toki ruoka – italiaista ihanaa ruokaa piisaa joka kulmassa ja me nautimme niin risottoja, pizzoja ja pastoja. Suosittelen lämpimästi Bebop -nimistä ravintolaa illallispaikaksi! Sinne kannattaa tehdä ehdottomasti pöytävaraus. Ravintola on tasokas ja tunnelmallinen ja palvelu on erinomaista.

Bebopissa tunsi olonsa kuin kuninkaalliseksi! Ravintolassa on myös erikseen gluteeniton ruokalista, joten minäkin sain valita ihan mitä halusin! Kun seuraavan kerran menemme Milanoon, menemme tuonne syömään aivan varmasti. Kameraa en viitsinyt juurikaan kaivaa esiin, sillä se tuntui tuossa paikassa tosi tökeröltä kuvata annoksia. Sisääntullessa jokaista asiakasta pyydettiin myös hiljentämään matkapuhelimet. Olipa ihanaa, kun kenenkään puhelin ei piipannut kertaakaan!

Milanossa yövyimme Hotel Five -nimisessä hotellissa. Se sijaitsi Porta Romanan metroaseman vieressä, josta oli hyvät kulkuyhteydet juurikin esim. Duomolle.

_MG_7540.jpg

_MG_7491.jpg

Metroliikenne on suurkaupunkien tapaan sujuvaa ja helppoa käyttää. Yksi yhdensuuntainen lippu maksoi 1,40. Eli halpaakin vielä. Tosin tuossa lipussa ei ole vaihto-oikeutta, kuten täällä kotimaassa olemme tottuneet.

Milano oli varsinaisen reilireissumme eka etappi. Olimme Milanossa kolme päivää, josta sitten lähdimme junalla eteenpäin.

juna.jpg

Seuraavista kohteista on tulossa reportaasia pikapuoliin! Stay tuned! 🙂