Elämä menee eteenpäin

Olen saanut valtavasti viestejä, tukea ja osanottoja eri kanavia pitkin – Kiitos todella paljon kaikille ihanista viesteistä. <3 Olen lukenut niitä kyynelsilmin ja yrittänyt ottaa voimaa niistä kaikista. Lohtua omaan tuskaan tuo se, että sain huomata miten pieni koiramme oli pystynyt koskettamaan niin suurta joukkoa ihmissydämiä.

_MG_1136.jpg

Kesäloma alkoi synkeissä merkeissä. Tiesimme ajan olevan kortilla, mutta emme odottaneet tätä tapahtuvaksi näin nopeasti. Luulimme, että saisimme vielä viettää tämän viimeisen kesän yhdessä. Koiraherra oli kuitenkin päästettävä menemään hiukan aiemmin. Rakas ystävämme kärsi pahasta dementiasta, jossa oli myös altzheimerin oireita. Se on sairaus, jonka ihmiset havaitsee koirassa vasta kun se on jo edennyt pitkälle.

Me elimme jo pitkään hänen ehdoillaan ja voimiensa mukaisesti. Yritin pari kertaa kirjoittaakin siitä, mutta en pystynyt. Se tuntui niin vaikealta, enkä löytänyt siihen energiaa tai edes sanoja. Tila eteni lopussa hirmuista vauhtia. Oli hirvittävää katsoa miten koiran mieli yksinkertaisesti sammui ja miten ajatukset karkasivat päästä. Se ei löytänyt avokeittiöstämme pois, se jäi jumiin huonekalujen taakse ja yritti eteisen peiliovista ulos. Parina viimeisenä päivänä edes minä, joka olin koiralle se kaikista tärkein, en pystynyt enää luomaan sille turvallisuuden tunnetta tai antaa lohtua. Viimeisenä yönä koira ei enää nukkunut, sillä se ei selvästi tiennyt, että niin kuului tehdä. Päätös syntyi mielissämme. Sen toteuttaminen vaati meiltä niin suuria ponnisteluita, että en vieläkään tiedä miten kykenimme siihen, mutta toimimme vielä samana päivänä.

On sydäntä raastavaa luopua 15 vuoden jälkeen perheenjäsenestä, jonka kanssa olet elänyt jokapäiväistä arkea suurissa suruissa ja riemun hetkissä. Kasvatimme tyttären ja koiran rinta rinnan pienistä isoiksi. Äitinä oli tuskallista katsoa tyttären lohdutonta surua parina ekana päivänä ja yrittää halata se tuska pois. Ja samalla itselläkin on niin pohjaton suru ja ikävä.

_MG_1137.jpg

Lähtö oli kaunis. Rakkaan ja uskollisen koiraystävän tarvitsi vain sulkea silmät ja lipua täältä pois. Me olimme kaikki kolme vieressä silittämässä ja ennen nukahtamistaan se suukotti meidät kaikki. Me kiitimme ihanista vuosista yhdessä, lukemattomista muistoista ja yhdessä eletystä elämästä. Miten upeaa elämä sen kanssa olikaan!

Saamme uurnan tulevalla viikolla. Päätimme haudata koiraherran mökillemme, samaan paikkaan, jossa lepää vanhempieni Rottweiler. Laskemme maan rauhaan samalla myös liki 3 vuotta aiemmin pois nukkuneen tyttökoiramme tuhkat, näin pääsee sisarukset nyt samaan hautaan. Vähän sama kuin ihmisten hautajaisissa, ehkä sen jälkeen alkaa helpottaa, kun rakkaalle on sanottu ne viimeiset hyvästit.

_MG_1151.jpg

Viimeisten vuosien kesät ovat olleet täynnä luopumista ja surua. Miten onkaan sattunut niin. Tiedän kyllä, että tästäkin selvitään vielä. Ajan kanssa suru muuttaa muotoaan ja sen kanssa on helpompi elää. Kokemusta on.

Vietin tapahtuneen vuoksi kaksi päivää ihan omassa maailmassa. En syönyt mitään, en juurikaan nukkunut. Olo meni ihan lamaantuneeksi ja iho kirveli kaikista kyynelistä. Pikkuhiljaa oli pakotettava itsensä taas toimimaan ja tarttumaan kiinni asioihin ja niinpä palasimme mökille remontin pariin, miehelläkin alkoi loma perjantaina. Tekeminen ja toimeliaisuus on parasta lääkettä suruun.

Toivotaan lisää näitä ihania kesäisiä poutapäiviä, ne nostavat mielialaa ja aurinko antaa uutta energiaa.

Tuuleksi taivaanrantaan

Koti on tyhjä.
Ei enää askellusta lattialla pehmeiden tassujen.
Ei tule kukaan enää vastaan, ei heiluta häntää, ei syty silmissä kipinä.
Nurkat on kotona oudot. Ei ole petejä, ei vesiastioita, ei vinkuvia leluja tai palloja.
Pala perheestämme on poissa.

Oli tullut aika.
Olit väsynyt ja poissa jo luotamme muutoinkin.
Silmistä oli sammunut tuli, mielestä karannut ajatus.
Olit antanut meille ihan kaikkesi.

Silitimme sinut uneen, suukotimme hellästi kuonoa vielä kerran.
Lähdit tuuleksi taivaanrantaan, kauas tähdeksi kimmeltäväksi.
Jäät elämään sydämeen, ajatukseen jokapäiväiseen.
Suuri on suru, mutta suuri olit sinäkin jokaiselle meistä.
Ikävä on mittaamaton.
Olit rohkea pieni poika, kiltti kilteimmästä päästä.
Viisas vanhetessasi.

Säilyt kauniina kuvana mielessä, lämpimänä muistona rinnassa.
Me kaipaamme aina ja rakastamme ikuisesti.

r.jpg

Rasmus 28.4.2002 – 11.07.2017.

Lepää rauhassa poju <3

15-vuotias rakas

Me vietimme juuri ennen vappua aika suurta merkkipäivää. Rakas koiraherramme täytti kunnioitettavat 15 vuotta!

Meidän herra on tiettävästi Suomen vanhin Norfolk. Kasvattajamme laittoi rotuyhdistykseen kyselyn, mutta sieltäkään ei vanhempaa elossa olevaa löytynyt. Vanhin vuosien takaa löytynyt tieto on, että joku suomalainen Norfolk on elänyt 15,5-vuotiaaksi. Jos meidän herra porskuttaa samalla tahdilla, en näe mitään syytä, etteikö papparainen rikkoisi vielä tuotakin ennätystä! 🙂

R1.jpg

Ikääkin tärkeämpää on toki, että koira voi hyvin. Pitkäaikaiset lukijat tietävätkin, että vuosi sitten keväällä elimme aika rankkoja aikoja ja tuolloin oli aika epäselvää näkisikö koira edes 14-vuotis synttäreitään. Niin vain herra selvisi lonkan sijoiltaan menolta, aivoverenkierronhäiriöstä ja pitkittyneestä, yli 7 viikkoa kestäneestä rajusta ja kuumeisesta kennelyskästä. Tämän lisäksi viime kesänä koiralla todettiin krooninen haimatulehdus. Sitä hoidetaan elinikäisellä antibiootilla sekä täysin rasvattomalla ruokavaliolla. Labroja ei koirasta enää oteta, lipaasiarvot huitelevat aina ylärajoilla ja ylikin, mutta niillä ei ole väliä. Tärkein mittari on koira itse. Niin kauan, kun elämä sen mielestä on kivaa, voidaan porskuttaa menemään ihan huoletta.

Ja miksei elämä olisi kivaa?? Herra nukkuu pitkiä päikkäreitä, vinguttaa leluja, juoksee pallon perässä joka päivä, kun on ensin vongannut jonkun meistä taas vaihteeksi leikkimään, syö hyvällä ruokahalulla, istuskelee mielellään terassilla katsomassa maailmanmenoa ja sylittelee hellyydenpuuskassa suukkojen ja rapsutusten toivossa. Ulkona lenkitkin ovat alkaneet taas kevään myötä pitenemään ja heltyy se askel juoksuunkin vielä välillä!

R2.jpg

Me menemme päivän kerrallaan tämän ihanan lempeän koiraherran kanssa. Joskus on laiskempia ja vaisumpia päiviä, joskus se piinaa vinkuleluillaan ja leikkiin kutsuvilla haukahduksillaan ärsytykseen saakka. Kuulo on likipitäen mennyt, se reagoi välittömästi ainoastaan korkeaan vihellykseen tai sormien napsutteluun, mutta silloinkaan ei osaa ehkä heti tarkentaa mistä ääni kuului. Tehosekoitin on alkanut pelottamaan ja kova astioiden kolistelu (koneen täyttö/tyhjennys) tuntuu selvästi epämiellyttävältä korviin. Kumma kyllä, että jääkaapin oven aukaisun se kuulee heti!

Näkökin on jo heikentynyt, joskus pitää heiluttaa isosti käsiä ilmassa, että koira havaitsee sinut muutaman metrin päästä ja ulkona maastonvaihtelut saa kompuroimaan. Hämäränäkö on jo aika heikkoa ja usein väsyneenä ja pimeässä emme enää koiran anna kulkea portaita kotona, silloin toimii kyytipalvelu sylissä. Sen sijaan nenä toimii edelleen! Hajuaistin avulla koira havaitsee muut koirat ja ihmiset. Ja ruoan! 🙂

Ylläolevat kuvat ovat otettu juuri trimmauksen jälkeen. Kaikki rodun tuntevat hämmästelevät vanhan koiran upeaa, karkeaa ja punaista turkkia. Koira on trimmattu nyppien aina ja veistä tai saksia on käytetty vain naamakarvoissa, kulmissa ja takamuksessa. Sen takia koiralla ei harmaita olekaan ja ne mitä on, ovat juurikin tulleet saksien käytöstä kulmakarvoihin. Ei ikinä uskoisi ulkonäönkään perusteella koiraa näin iäkkääksi. Alla oleva kuva taas hyvä esimerkki pitkästä turkista juuri ennen trimmausta.

_MG_0015.jpg

Koiraherrakin odottaa jo innoissaan lämpimiä säitä. Se rakastaa kölliä terassilla ja istua aidanraossa katselemassa hiljaiselle kotipihallemme siinä toivossa, että edes jonkun naapurin jalat näkyisivät pihakadulla. Tänä kesänä se saa viettää aikaansa paljon enemmän mökillä – se kertakaikkisesti rakastaa olla ulkona! Mikään ei ole ihanampaa, kuin seurata rakkaita ihmisiä pihatöissä ja makoilla auringossa pehmeällä pedillä. Siinä on hyvä ummistaa silmät makeille päikkäreille…

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Kevättä rinnassa

Miten haaveilenkaan jo lämpimistä päivistä. Olisi ihanaa laittaa terassille jo puutarhakalusteet, virittää pihavalot aidantolppaan ja kuoria kesäkeittiö pressun alta esiin. Olisi ihana haistaa grillintuoksu, siinä kypsentyvä ruoka ja upottaa hampaansa uusiin perunoihin. Nähdä villiviinien vihreät versot ja upottaa sormet multaan kesäkukkia istutellessa.

Näistä hetkistä haaveillessa nappasin eräänä päivänä kuvia helmililjaistutuksestani, kun koiraherra tuli katsastamaan tilannetta. Miten ihana kuva syntyikään vanhan herran nuuhkiessa yhtä kukkaa. <3 Taitaa olla kevättä rinnassa hauvallakin. Sekin mielellään ojentelisi vanhoja raajojaan auringonsäteissä ja ottaisi pienet nokkaunet tummien terassilautojen lämmittäessä. Ainakin meidän molemmat koirat ovat aina hakeutuneet juurikin kevätaikaan suoraan aurinkoon. Luin jostain, että pohjoismaissa asuvat koirat reagoivat ihan yhtä lailla pimeyteen kuin ihmisetkin. Myös ne saattavat kärsiä kaamosmasennuksesta.

_MG_9725_.jpg

Olisi melkoisen kutkuttavaa nähdä lämpötilojen kipuavan pikkuhiljaa ylöspäin, mutta ainakin muutama päivänä on ollut todella kylmä! Ei millään malttaisi odottaa jo lämpimiä päiviä! On kiva kaivaa aurinkolasit nenälle, painella ilman hanskoja kaupungilla ja vetää ohuempi rotsi niskaan. Voi hyvästellä pipot ja paksut kaulaliinat ja talvisaappaat. Tuntuu, että askelkin on kevyempi pienemmissä tennareissa. On ihana ostaa kotiin raikkaan vihreitä kukkia, vaihtaa vaalempaa tekstiiliä ja rullata paksu matto olkkarista taas varastoon. Ihmiset ovat iloisempia, eivät enää paina päätä kohti maata talven tuiskuessa vasten kasvoja. Katusoittajat palaavat rytinällä kulmille, jätskikiskat avautuvat ja ulkoterassit saa taas tuolit täyttymään.

_MG_9716.jpg

Kyllä valolla on voimakas vaikutus ihmiseen. Nautitaan toivottavasti pian tulevista aurinkoisista hetkistä ja päivistä. Ladataan akut ja elimistö taas täyteen D-vitamiinia. Toimitaan kuin aurinkopaneelit – kerätään itseemme kaikki valo ja energia ja loistetaan sillä ympärillemme. Pidetään kevät rinnassa.

 

Aaton kattaus ja jouluntoivotus

Rakkaat lukijani,

on tullut aika hiljentyä joulun viettoon, sulkea koneet, puhelimet ja muut ja keskittyä siihen kaikista tärkeimpään – yhdessäoloon perheen, sukulaisten ja ystävien kesken. Vilautan sitä ennen teille vielä meidän tämänvuotisen kattauksen aattoiltaa varten.

_MG_1336.jpg

_MG_1311.jpg

_MG_1307.jpg

Harmaan pöytäliinan kaverina on valkoinen, lumihiutaleilla koristeltu kaitaliina. Yhdessä valkoisten astioiden kanssa kattauksesta tulee raikas, kristallisten kynttilänjalkojen -ja lasien kanssa juhlallinen. Pitkät kynttilät kruunaavat pöydän. Kangasservietit laitoin rullalle ja koristeeksi hopeisen serviettirinkulan, jotka ovat mielestäni kyllä todella kauniit.

Pöydän ylle tein havukranssin, jonka ympärille kiepautin valot. Se näyttää tosi tunnelmalliselta, eikä pääse näissä kuvissa oikeuksiinsa. Siitä tulee myös ihana jouluntuoksu havujen myötä! Kranssi näyttäisi olevan aika ylhäällä, mutta pöydän ääressä istuessa se on juuri passelissa korkeudessa, eikä pääse pitkät kynttilätkään sitä lieskoillaan nuolemaan.

_MG_1323.jpg

_MG_1334.jpg

Meillä nautitaan kalapöytä ensin, lautasia ja aterimia on siksi aina tuplat. Tuollainen tupla-astioilla kattaminen tuo muutenkin pöytään vähän näyttävyyttä ja kerroksellisuutta.

Itse kala-allergikkona syön muuta muiden nauttiessa graavilohta, mätiä, savukalaa ja jotain pikkukaloja. Omalle lautaselle eksyy täytettyjä kananmunia, pororieskarullia, leipäjuustoa ja muuta sellaista. Kun kalapöydästä ollaan selvitty pienen tauon kera, on aika nostaa joulun kunkku pöytään – kinkku. Paistoin sen tänään aamuviideltä. Heräsin miehen töihinlähdön ääniin ja työnsin kinkun uuniin ja painuin vielä pehkuihin pariksi tuntia. Kinkun kanssa meillä nautitaan vielä uunissa hetken muhiva porkkanalaatikko, mummin puolelta perinteenä tuleva italiansalaatti sekä uutuutena tänä vuonna Jamie Oliverin roasted potatoes.

_MG_1351.jpg

Aatonaatto alkaa kääntyä kohti iltaa. Minä tartun vielä imurinvarteen ja sitten se on siinä! Nostan jalat pöydälle, juon lasin kylmää valkoviiniä ja henkäisen joululoman kunniaksi. Aattoaamuna käydään joulusaunassa, katsotaan Joulupukin kuumaa linjaa ja sitten nautitaan keittämäni riisipuuro. Aamupalan jälkeen viemme isälleni ja vaarilleni kynttilät haudoille. Ei tämä toinen joulu ilman isää tunnu yhtään sen helpommalta, mutta yritän nauttia kaikista niistä, jotka vielä pöydän ääressä on. Kieltämättä vähän haikealta kuitenkin tuntuu…

Hautausmaan jälkeen haemme muun porukan meille ja kun mieskin vihdoin pääsee puolen päivän jälkeen töistä joulun viettoon, se joulu tosiaankin voi vihdoin alkaa!

_MG_1313.jpg

Minä julistan kohta jokavuotisen joulurauhan perheeseemme – ei enää kiirettä, ei juoksua, ei stressiä. Ei pahantuulisuutta, ei kiukuttelua, ei hermoilua turhasta. Ainoastaan hyvää mieltä, naurua ja rentoa oleilua täysin kiireettä.

Tämän alla olevan kuvan myötä toivotan kaikille teille hyvää ja rauhallista joulua. <3

_MG_1180.jpg

Joulu on yllätysten aikaa

Raahauduin räkäisenä ja rähjääntyneenä ovelle sen soidessa – en tosiaankaan odottanut ketään tai mitään ja hetkellisesti pohdin, josko jättäisin ihmisparan seisomaan ovelle. Vilkaistuani ikkunasta, näin pihatiellä kuitenkin Postin auton. Kuitattuani paketin, ilahduin suunnattomasti – yksi tämän vuoden yhteistyökumppaneistani toi peltisessä maalipurkissaan jouluisen yllätyksen!

_MG_1149.jpg

Teimme Teknoksen kanssa upean yhteistyön loppukeväästä. Kesäkeittiömme ja edellisenä vuonna rakennettu jatkopala terassiin kaipasivat kipeästi öljyä ja Teknoksen kanssa takapihamme sai uuden, upean harmaan ilmeen. Olin tästä yhteistyöstä hyvin iloinen ja nyt Teknos ilahdutti uudelleen joulumuistamisella.

_MG_1184.jpg

Ihanaa on myös, se, että koiraherra on selvästi parempi ja alkaa olemaan oma normaali itsensä uudelleen aloitettujen lääkkeiden tasatessa taas olon. Näissä kuvissa yhdistyy siis kaksi oikein ihanaa ja sydäntälämmittävää asiaa.

_MG_1161.jpg

_MG_1162.jpg

_MG_1163.jpg

_MG_1186.jpg

Ihanaa jouluviikon alkua!

Koiravanhuksen kuulumisia

Minulta on toivottu koiravanhuksemme kuulumisia, joten tässä niitä tuoreeltaan tulee. Alunperin minun piti postata Berliinin joulutoreista eilen illalla, mutta jouduimme akuutisti lähteä eläinlääkäriin, joten tuo asia ei ollut ihan ensimmäisenä mielen päällä.

Meidän ihana, viisas ja lempeä koiravanhus on kohta jo 15 vuoden ikäinen. Viimeinen vuosi on ollut todella haasteellinen, ehkäpä jotkut teistä muistaakin viime vuoden alun aivoverenkierron häiriön ja pitkittyneen, 7 viikkoa kestäneen kennelyskän. Kevät kulki ihan hyvin, mutta kesällä alkoi tulla erilaisia suolisto-oireita oksentelusta ripuliin. Testien jälkeen selvisi, että koiralla on krooninen haimatulehdus, joka vaikuttaa aineenvaihduntaan. Oireet saatiin kuriin siirtymällä täysin rasvattomaan ruokavalioon ja syömällä paria eri antibioottia, joista toinen jäi pitkäaikaisempaan käyttöön. Olemme koko syksyn ajan käyneet kerran kuukaudessa ottamassa uudet labrat haima-arvoista, mutta niissä ei ole tapahtunut suurempia muutoksia; lipaasiarvo on koko ajan hyvin reippaasti koholla. Koiran haimatulehdukseen ei ole muuta hoitoa, kuin ruokavalio. Muut veriarvot ovat kunnossa ja mitään muutakaan sairautta ei löydy. Viimeisimpänä tutkittiin kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta sekin testi tuli normaalina takaisin. Pitkään koiraamme hoitanut eläinkääkäri totesi, että pienellä määrällä suolisto-antibioottia koira voisi hyvin ja niin kauan kuin elämä on koirasta kivaa ja se syö ja juo ja tekee tarpeet normaalisti, kaikki on hyvin.

20161214_071253.jpg

Useamman kuukauden näin olikin. Tokihan tuon ikäinen koira väsyy helposti ja lenkit lyhenee ja on välillä huonoja päiviä, kun väsyttää, laiskottaa, eikä huvita muuta, kuin nukkua. Pääasiassa koiruli on kuitenkin oma leikkisä itsensä – aika harva tuon ikäinen koira vaatii vähintään kaksi kunnon leikkihetkeä päivässä aamu- ja iltalenkin jälkeen, jolloin heitellään palloa ja juostaan sen perässä tai vingutellaan kyllästymiseen saakka erilaisia leluja. Elämä on selvästi koiraherran mielestä vielä selvästi kivaa ja elämänintoa riittää. Mikään ei ole mukavampaa, kuin pummata herkkuja, (jotka kylläkin ovat hyvin harvassa tätä nykyä ja tarkasti valikoituja ruokavalion takia), valita valtavasta lelukorista millä lelulla kohta leikitään, heittää pari haukkua liian läheltä kotiovea ajavalle autolle, tervehtiä tuttuja koiraystäviä puistossa tai oikeastaan niiden omistajia, koska ne ovat paljon mielenkiintoisempia tai seurata valppaana takapihan portilla naapureiden elämää.

Pari viikkoa sitten kävimme tuttuun tapaan ottamassa labrat, mutta emme päässeet omalle lääkärillemme. Koirien sisätauteihin erikoistunut lääkäri lopetti suolistoantibiootit todeten ettei niistä ole hyötyä koiran tilaan. Hieman tuota ihmettelimme, mutta eihän tuota osannut alkaa kyseenalaistamaan, me kun tässä ei niitä eläinlääkäreitä olla. Kuitenkin jo viikon kuluttua alkoi tulla erilaisia oireita – vatsa tuntui menevän ummelle, koira alkoi tekemään äkkinäisiä näykkimisliikkeitä peräpäätä kohden ja joka paikkaa tuntui kutittavan. Koira hankasi itseään mattoon, seiniin, sohvan kulmiin ja vääntyi mutkalle, kun sitä rapsutti joistain tietyistä kohdin. Eilen aamulla se nyhjötti jaloissani meikatessani ennen töihinlähtöä ja oli jotenkin vaisu. Mies soitteli päivällä ja sanoi koiran olevan tosi outo ennen hänen töihinlähtöään. Itse päästyäni kotiin totesin heti, ettei kaikki ole normaalisti. Koira roikotti häntäänsä ja korvat olivat luimussa. Välillä se köyristi selkäänsä ja työnsi pään maahan, kuin alkaisi oksentamaan. Se oli selvästi tosi kipeä.

Sain onneksi ajan omalle eläinlääkärillemme parin tunnin päähän ja pian selvisi, että oireet aiheuttaa haima. Etuvatsa aristi ja sai koiran ähkimään lääkärin sitä tunnustellessa. Samalla tutkittiin koira muutenkin, mutta mitä ilmeisimmin antibioottien lopettaminen sai haiman taas ärsyyntymään ja aiheuttamaan vatsan kramppauksia ja kipua. Koska haiman toiminta vaikuttaa myös aineenvaihduntaan, ruokailun jälkeen on koiralle voinut tulla tukala olo ja hieman nirsommin se onkin syönyt. Myös ummetus selittyy tällä. Palasimme takaisin Tylosin-lääkitykselle, joka on hyvin siedetty antibiootti nimenomaan suolistolle. Tätä voi syödä vuosia ongelmitta ja nyt meidän vanhus nauttiikin päivittäisin lääkeannoksensa elämänsä loppuun saakka. Haimasta irrallisena löytyi molemmista silmistä tulehdus, jota myöskin olin epäillyt ja siihen saimme antibioottitipat. Lisäksi koiran ihoa tutkittiin, se kun tuntui kutisevan niin kovin. Vanhalla koiralla myös ihon aineenvaihdunta heikentyy ja alkaa aiheuttamaan hilseilyä ja kutinaa. Hoidoksi tähän on pesut kosteuttavalla shampoolla, joka vaikuttaa koiran iholla pitkäaikaisesti. Tänään onkin kylpypäivä!

koirakollaasi.jpg

Tänä aamuna koira oli jo selkeästi parempi. Se pyysi heti herättyään takapihalle ja nähtyään valkoisen lumipeitteen se heilutteli häntäänsä mustaa kirsua lumeen työntäen. Se oli selvästi aika iloinen pikkukoira sillä hetkellä. Kyllä siinä levisi iso, helpottunut hymy myös omille kasvoille. Naapurin lumenluominen oli jännittävän näköistä puuhaa ja sitä piti jäädä vähän seurailemaan. Aamulääkkeet meni helposti alas pienen juustopalan kera, se onkin ainoa makupala omien pienten koiran keksien ja rasvattoman kuivamuonan lisäksi. Kunhan antibiootit alkaa kunnolla purra, koiruli voinee nauttia taas rauhaisista eläkepäivistä.

Me menemme koiraherran ehdoilla joka päivä. Jos tuntuu, että vauhti lenkillä hyytyy, hän osaa pyytää syliin ja sitten kyyditsemme koiran kotiin. Joskus menojalkaa vipattaa enemmän ja sitten teemme vielä pienen mutkan lenkkiin. Joinain päivinä makoillaan mieluummin ja otetaan enemmän päiväunia, joskus pitää leikkiä kuusi kertaa päivässä ja vingutella leluja niin, että korvissa soi!

Kohta on jouluaatto. Lahjojen avaushetki on koiraherran mielestä parhainta maailmassa! Siinä saa paperit kyytiä ja iloisesti revitään pyytämättä auki myös muiden lahjat! Ei niistä lahjoista niin väliä, kunhan on paperia mitä silputa! 🙂

Lazy Sunday

Jos eilen herättiin hitaasti lauantaihin, ei tänäänkään ole vauhti paljon päätä huimannut. Tassuteltiin herätessä koiran kanssa metsään ja haisteltiin kilpaa raikasta ilmaa. Ulkona ei ollut ristin sielua, vaikka kello lähenteli jo puolta yhtätoista. Ehkä muillakin oli kevyt sunnuntai-moodi päällä.

Tajusin onneksi ajoissa hiljentää vauhtia ja viettää pari päivää kotioloissa leväten. Flunssa ei sittenkään päässyt niskan päälle ja höttöinen olo aivasteluineen jäi onneksi yritykseksi tällä kertaa. Taisi auttaa valkosipulikeitto, sauna ja lepo siis! Nyt vielä tänään ollaan ihan hissun kissun inkivääristä ja mausteista kanaruokaa nautiskellen ja sohvanpohjaa kulutellen. Ei siis todellakaan ole tuulesta temmattua, että levolla, paljolla juomisella ja vanhan kansan kikoilla pystyy parissa päivässä torjumaan päälle hyökkäävät taudit.

_MG_9295.jpg

Täällä ollaan mietitty ensi talven lomaa ja tehty hotellivarauksia. (Se mihin lähdetään, ansaitsee ihan oman postauksensa myöhemmin.) Ja huomasinpa ekaa kertaa tehneeni mokan lentolippujen kanssa – bookkasin paluulennon päivää tarkoitettua myöhemmäksi. Oh well… onneksi on lomaa sekin päivä, eli kiirettä töihin ei ole, eikä oikeastaan muutkaan suunnitelmat kärsi, joten ei kai tässä auta, kuin varata hotelli vielä siksikin yöksi. 🙂 Kysäisen nyt kuitenkin ensin muutosoikeutta lipuille, katsotaan sitten mitä pitää säätää.

Me jatkamme lepäilyä vielä tänään. Minä ja koira-herra näköjään kumpainenkin…

Koirulin kuulumisia

Mies jäi tänään lomalle. Miten kovasti tekisikään mieleni tehdä samoin, mutta vielä olisi viikko töiden parissa painettava. Tai oikeastaan viikko ja päivä, sillä tarkasti lomapäiviäni laskevana päätin tehdä vielä ensi viikon maanantaina töitä siihen asti, kunnes pitäisi kentälle lähteä. Kone lähtee viideltä, joten liki täyden työpäivän kerkeää siinä tehdä. Sitten hyppään junaan ja suuntaan kohti lentokenttää, jossa muu perhe jo odottelee. Ennen matkaa on vielä läjä asioita hoidettavana. Eikä vähiten töissä.

IMG_7557.jpg

Koira-herramme jää matkamme ajaksi kotiin äitini hellään hoivaan. Iän myötä koirasta on tullut hyvin riippuvainen meistä, ehkä minusta varsinkin, joten hieman jännittää, miten mahtaa ottaa viikon eron tällä kertaa. Koira saa onneksi olla kotona koko ajan äitini muuttaessa meille reissun ajaksi, joten se helpottanee eroahdistusta. Ennen tätä lomaa piti vielä hoitaa pari eläinlääkärikäyntiä alta pois, sillä halusin tsekata koiran kunnon.

Koira oli jo jonkin aikaa nuolenut huomiota herättävästi tassujaan sekä köhinyt. Jälkimmäistä ajattelimme rajun kennelyskän ”jälkioireiksi”. Tutkimuksissa kävi ilmi, että hauvalla on parissa varpaassa nivelkipuja, joihin saimme kipulääkekuurin. Se on auttanut selvästi. Köhimiseen taas löytyi syy nielusta – koiran nielun rustot ovat kroonisesti paksuuntuneet ja ne aiheuttavat kurkussa ärsytystä. Niille ei voi tehdä mitään ja lääkäri totesi niiden olevan iän tuomaa vaivaa. Herra onkin kunnioitettavassa 14 vuoden iässä, joten kyllähän sitä jotain kremppaa jo ilmestyykin. Tämä ei onneksi ole mitään vaarallista ja nyt kun tassujen nuolenta on poissa, tuntuu köhiminenkin vähentyneen.

IMG_7559.jpg

Jos ei tuossa ollut taas vaivaa kerrakseen, löytyi koirulin suusta vielä tulehtunut kulmahammas, joka piti poistaa nukutuksessa. Tuo rauhoittaminen aina jännittää, varsinkin näin vanhan koiran kohdalla, mutta kaikki meni todella hyvin ja parin tunnin päästä palattuamme hakemaan koiraa, se jo heilutteli iloisesti häntäänsä isossa häkissä ja yritti kovasti nousta pystyyn, että haluaa kotiin! 🙂

Nyt sulatellaan tikkejä suussa ja ei se kovin kipeältä tunnu, kun herra vinguttelee jo entiseen malliin leluja ja toivoo niitä heitettäväksi, jotta voi jolkutella perään. On se kyllä super-virkeä vanhus!

IMG_7568.jpg

Mukavaa sunnuntaita toivottelemme kaikille! 🙂

14-vuotias karvaturri

Rakas eläkeläispappamme, 14 vuotta sitten heinäkuussa kotimme valloittanut, kahden kämmenen kokoinen ruskea pallero täyttää tänään kunnioitettavat 14 vuotta. Muistan kuin eilisen sen päivän, kun kävimme katsomassa pentuetta 5 viikon iässä. Tämä mahallaan mönkinyt kaveri rantautui isännän tennarin viereen ja valitsi meidät ikään kuin perheekseen jo silloin. Sitten vihdoin 12 viikon ikäisenä saimme hakea pojan kotiin – tähän samaiseen, jossa edelleen asumme.

Muistan, kuinka jouduimme virittämään naruja puutarha-aidan rakojen väliin, kun se pieni karvapallo mahtui joka kolosta karkuun! Muistan myös, miten se pieni rääpäle mönki mökin kuistin alle ja ajoi sieltä jonkun itseään 10 kertaa isomman lapasotkan pesästään pois. Ai, että miten mainio kaveri tuo koira on ollut jo ihan pienestä saakka!

Koiralla on aina ollut tapana ”jutella”. Se kuuntelee päätään puolelta toiselle kallistaen, kun kerron sille juttuja tai kyselen kuulumisia. Sitten se vastaa murisemalla, mouruamalla tai pienen pienillä haukkumaisilla äänillä. Näin me sitten saatetaan jutella vaikka kuinka kauan kuulumisia vaihdellen. Joskus kun pyydän koiraa juttelemaan, se toteaa aivan selvällä suomenkielellä ”hau”, vähän sellaisella kyllästyneellä äänensävyllä. Se naurattaa aina yhtä paljon. 😀

IMG_6594.jpg

Tässä korkeassa iässä on kuulo jo melkoisen huono. Näkökin on selvästi heikentynyt, tarkennuspuolessa on pientä häikkää. Harmaita on, mutta oikeastaan aika vähän, niitä on ilmestynyt charmanttisesti lähinnä korviin ja päälaelle kuonon lisäksi. Trimmissä suurin osa noistakin kyllä lähtee pois. Hampaita on suussa enää siellä täällä ja kovin pitkiä ulkoiluita ei herra jaksa enää tehdä. Spurtteja otetaan kuitenkin silloin tällöin, vaikkapa aamuisin lenkillä yrittäen jahdata pikkulintuja. Leikkisä luonne on tallella, pallolla pitää leikkiä joka ikinen päivä ja tuossa kuvassa se lempparipallo taustalla nököttääkin; vinkuva pallo, jossa on joulupukin kuva. Luonnollisesti tätä lelua kutsutaan pukkipalloksi. Aina yhtä ihanaa on koiran mielestä etsiä myös kotiin piilotettuja namupaloja. Se on oikein hyvää aivojumppaa samalla!

Lopputalvesta meitä koetelleet sairastelut on onneksi takanapäin ja herra selvisi niin epäillystä aivoverenkierronhäiriöstä kuin erittäin sitkeästä kennelyskästä, johon viiden viikon jälkeen saatiin antibioottikuuri. Pieni yskänpuuska tulee vieläkin kovan innostuksen jälkiseurauksena, mutta olemme huomanneet, että osittain tuo köhä – sellainen köh,köh, olen tässä, huomioikaa minut – on tainnut jäädä päälle. Iäkkäänä koirana se on saavuttanut tietyn viisauden ja osaa todellakin vedellä naruista, varsinkin tästä yskänarusta, sillä kun saa selvästi vähän enemmän huomiota osakseen, varsinkin mamman lepertelyä. Hetken tuon kaiken sairastelun keskellä pelkäsimme, ettei rakas ystävä tulisi enää kuntoon, sen verran heikkoon happeen koira varsinkin tuon kennelyskän vuoksi meni, mutta niin vaan vahvalla, terveellä sydämellä ja terrierimäisellä sitkeydellä näistäkin selvittiin!

R14.jpg

Tämä koiraherra on tänään ansainnut pari pakettia lahjoja – uuden keltaisen ankka-vinkulelun sekä keksipaketin. Niitä ei toki kerralla nautita kaikkia, mutta akuutin namutarpeen yllättäessä osaa koira suunnata keittiöön juuri sen tietyn kaapin eteen, jossa herkkuja säilytetään ja ääneen ilmaista, että nyt olisi namun aika. Koiruli rakastaa lahjojen avaamista ja onkin usein enemmän riemuissaan itse paperien silppuamisesta kuin paketista paljastuneesta lahjasta. Jouluisin hän mielellään avustaa myös kaikkia muita pakettien availussa, halusimme tai emme.

Näissä kuvissa herra on vähän kyllä epäsiistin näköinen, kesätrimmiaika on varattu muutaman viikon päähän, sitten kelpaa taas viilettää kesäkaduilla kesätukassa! Kuvissa myös koiran ihan perinteinen poseeraus – suu auki valittaen, että menetkös siitä kuvaamasta! 🙂

Rapsutuksia ja hellyyttä herra saa tänään tuplaten ja aamu aloitettiinkin heti märillä synttärisuukoilla!

Hau vaan kaikille! 🙂