Elämä menee eteenpäin

Olen saanut valtavasti viestejä, tukea ja osanottoja eri kanavia pitkin – Kiitos todella paljon kaikille ihanista viesteistä. <3 Olen lukenut niitä kyynelsilmin ja yrittänyt ottaa voimaa niistä kaikista. Lohtua omaan tuskaan tuo se, että sain huomata miten pieni koiramme oli pystynyt koskettamaan niin suurta joukkoa ihmissydämiä.

_MG_1136.jpg

Kesäloma alkoi synkeissä merkeissä. Tiesimme ajan olevan kortilla, mutta emme odottaneet tätä tapahtuvaksi näin nopeasti. Luulimme, että saisimme vielä viettää tämän viimeisen kesän yhdessä. Koiraherra oli kuitenkin päästettävä menemään hiukan aiemmin. Rakas ystävämme kärsi pahasta dementiasta, jossa oli myös altzheimerin oireita. Se on sairaus, jonka ihmiset havaitsee koirassa vasta kun se on jo edennyt pitkälle.

Me elimme jo pitkään hänen ehdoillaan ja voimiensa mukaisesti. Yritin pari kertaa kirjoittaakin siitä, mutta en pystynyt. Se tuntui niin vaikealta, enkä löytänyt siihen energiaa tai edes sanoja. Tila eteni lopussa hirmuista vauhtia. Oli hirvittävää katsoa miten koiran mieli yksinkertaisesti sammui ja miten ajatukset karkasivat päästä. Se ei löytänyt avokeittiöstämme pois, se jäi jumiin huonekalujen taakse ja yritti eteisen peiliovista ulos. Parina viimeisenä päivänä edes minä, joka olin koiralle se kaikista tärkein, en pystynyt enää luomaan sille turvallisuuden tunnetta tai antaa lohtua. Viimeisenä yönä koira ei enää nukkunut, sillä se ei selvästi tiennyt, että niin kuului tehdä. Päätös syntyi mielissämme. Sen toteuttaminen vaati meiltä niin suuria ponnisteluita, että en vieläkään tiedä miten kykenimme siihen, mutta toimimme vielä samana päivänä.

On sydäntä raastavaa luopua 15 vuoden jälkeen perheenjäsenestä, jonka kanssa olet elänyt jokapäiväistä arkea suurissa suruissa ja riemun hetkissä. Kasvatimme tyttären ja koiran rinta rinnan pienistä isoiksi. Äitinä oli tuskallista katsoa tyttären lohdutonta surua parina ekana päivänä ja yrittää halata se tuska pois. Ja samalla itselläkin on niin pohjaton suru ja ikävä.

_MG_1137.jpg

Lähtö oli kaunis. Rakkaan ja uskollisen koiraystävän tarvitsi vain sulkea silmät ja lipua täältä pois. Me olimme kaikki kolme vieressä silittämässä ja ennen nukahtamistaan se suukotti meidät kaikki. Me kiitimme ihanista vuosista yhdessä, lukemattomista muistoista ja yhdessä eletystä elämästä. Miten upeaa elämä sen kanssa olikaan!

Saamme uurnan tulevalla viikolla. Päätimme haudata koiraherran mökillemme, samaan paikkaan, jossa lepää vanhempieni Rottweiler. Laskemme maan rauhaan samalla myös liki 3 vuotta aiemmin pois nukkuneen tyttökoiramme tuhkat, näin pääsee sisarukset nyt samaan hautaan. Vähän sama kuin ihmisten hautajaisissa, ehkä sen jälkeen alkaa helpottaa, kun rakkaalle on sanottu ne viimeiset hyvästit.

_MG_1151.jpg

Viimeisten vuosien kesät ovat olleet täynnä luopumista ja surua. Miten onkaan sattunut niin. Tiedän kyllä, että tästäkin selvitään vielä. Ajan kanssa suru muuttaa muotoaan ja sen kanssa on helpompi elää. Kokemusta on.

Vietin tapahtuneen vuoksi kaksi päivää ihan omassa maailmassa. En syönyt mitään, en juurikaan nukkunut. Olo meni ihan lamaantuneeksi ja iho kirveli kaikista kyynelistä. Pikkuhiljaa oli pakotettava itsensä taas toimimaan ja tarttumaan kiinni asioihin ja niinpä palasimme mökille remontin pariin, miehelläkin alkoi loma perjantaina. Tekeminen ja toimeliaisuus on parasta lääkettä suruun.

Toivotaan lisää näitä ihania kesäisiä poutapäiviä, ne nostavat mielialaa ja aurinko antaa uutta energiaa.

Tuuleksi taivaanrantaan

Koti on tyhjä.
Ei enää askellusta lattialla pehmeiden tassujen.
Ei tule kukaan enää vastaan, ei heiluta häntää, ei syty silmissä kipinä.
Nurkat on kotona oudot. Ei ole petejä, ei vesiastioita, ei vinkuvia leluja tai palloja.
Pala perheestämme on poissa.

Oli tullut aika.
Olit väsynyt ja poissa jo luotamme muutoinkin.
Silmistä oli sammunut tuli, mielestä karannut ajatus.
Olit antanut meille ihan kaikkesi.

Silitimme sinut uneen, suukotimme hellästi kuonoa vielä kerran.
Lähdit tuuleksi taivaanrantaan, kauas tähdeksi kimmeltäväksi.
Jäät elämään sydämeen, ajatukseen jokapäiväiseen.
Suuri on suru, mutta suuri olit sinäkin jokaiselle meistä.
Ikävä on mittaamaton.
Olit rohkea pieni poika, kiltti kilteimmästä päästä.
Viisas vanhetessasi.

Säilyt kauniina kuvana mielessä, lämpimänä muistona rinnassa.
Me kaipaamme aina ja rakastamme ikuisesti.

r.jpg

Rasmus 28.4.2002 – 11.07.2017.

Lepää rauhassa poju <3

Saako jo haaveilla lomasta?

Huomaan yleensä tässä kohtaa vuotta olevani aivan naatti. Olo on vetelä ja mistään ei jaksa innostua, vaikka luulisi, että juuri nyt kun kesä alkaa vihdoin olemaan käsillä, olisi mieli pirteä ja kropassa virtaa kuin pienessä kylässä.

Olen havainnut tämän jo muutamana vuotena putkeen ja tullut siihen tulokseen, että olotila johtuu loman tarpeesta. Takana on pitkä ja tänä vuonna todella työn- ja opiskeluntäyteinen talvi ja voimavarat alkaa olemaan aika lailla loppuunkäytetty. Tässä kohtaa vuotta itselläni alkaa yleensä työn puolesta kiire hellittää ja kun niin tapahtuu, alkaa löystymään muutenkin ja mielikin vähän jo menettää terävintä kärkeään. Loma alkaa kummittelemaan takaraivossa ja sitä ei meinaisi millään enää jaksaa odottaa. Mikähän siinä onkin, että tuohon kesälomaan lataa aina niin järjettömästi odotuksia! Heinäkuu on alallani täysin kuollutta, lomani alkaa tänäkin vuonna heti heinäkuun ekoina päivinä, tarkalleen perjantaina 7.7. Siihen on kuitenkin vielä reilu 4 viikkoa aikaa – tarpeeksi lähellä, että se jo kiiluu silmissä, mutta vielä on aika monta aikaista aamuherätystä edessä.

kiihtelys%201.jpg

Tänä vuonna vietämme neljäviikkoisen lomamme kotimaassa. Valtaosa ajasta kulunee mökillä. Heitämme varmaankin myös pienen kotimaan reissun sukulaisissa, mutta mitään sen ihmeempiä suunnitelmia ei ole ja se kuulostaa aika hitsin hyvältä! Teimme jo ajoissa päätöksen, että varsinaisella kesälomalla ei tehdä tänä vuonna reissua minnekään, aika käytetään mökillä nyt kun sellainen on.

Emme ole kuitenkaan pariin vuoteen olleet kunnon rantalomalla keskittyessämme viime reissuillamme kokonaan kaupunkikohteisiin ja nyt tuntui siltä, että on aivan pakko päästä lepäämään laakereille uima-altaan reunalle. Aloimme siis suunnittelemaan kesän loppuun uima-allaslomaa. Tästä lomasta halusimme täysin care freen. Sellaisen, ettei meidän tarvitse huolehtia mistään. Sellaisen, että meidät kuljetetaan paikasta A paikkaan B ja kaikki tarvitsemamme on hoidettu puolestamme. Niinpä varasimme poikkeuksellisesti pakettimatkan. Toivomme totaalisen laiskaa lomaa ja päädyimme sen vuoksi vielä all inclusive -malliin. Settiin kuuluu siis kaikki ruoat ja juomat, harrastusmahdollisuudet ja spa ja me voimme vain elää herroiksi viikon ajan. Kuulostaa aivan upealta akkujen lataukselta!

20150707_195554_3_.jpg

Matkakohteita eri palveluntarjoajien sivuilta vertailin pitkään. Aika moni ”tavis” lomakohde Kreikasta Espanjaan on nähty ja halusimme jotain missä emme ole aiemmin olleet. Kohteeksi valikoitui Montenegro. Ja vaikka juuri hehkutin haluavamme maata altaalla viikon, on meillä kuitenkin viikosta varattu kaksi päivää tutkimusmatkoille – vuokraamme auton ja ajamme toisena päivänä Kroatian puolelle Dubrovnikiin ja toisena päivänä Albanian puolelle Shkoderiin. Pienten välimatkojen takia on jälleen mahdollista tutustua kolmeen maahan yhdellä reissulla. Entisen Jugoslavian maat kiinnostaa kovasti ja olen kuullut niistä pelkkää hyvää. Varsinkin Kroatiasta. Montenegron sanotaan taas olevan nouseva tähti ja sen ennustetaan kohoavan matkailijoiden suosiossa Kroatian tasolle. Albania on taas maa, jonne ei varmasti muuten tulisi välttämättä lähdettyä. Se edustaakin näistä kolmesta minulle kaikista vierainta ja ”eksoottisinta”.

koivut.jpg

Kyllä tässä jonkun kerran saa itsensä vielä repiä sängystä ylös aamukuudelta sorvin ääreen ennen kuin mikään loma alkaa. Tarvitsen aika paljon unta, mutta haasteellisen ajoissa nukkumaan menemisestä tekee tuo valoisuus ulkona. Huomaan väsymyksen ja unen karkaavan yhä myöhemmäksi puolta yötä kohden, kun pimeisiin vuodenaikoihin hyvä jos jaksan ilta yhdeksään valvoa. Lyhyiksi jäävät yöunet vaikeuttavat aamuheräämistä entisestään ja virta on aika vähissä joka aamu. On se hitto, kun koskaan ei ole hyvä – talvella ei pysy kroppa käynnissä kun on niin pirun pimeetä ja kesällä se haluaisi vain valvoa, vaikka pakko olisi nukkua! 🙂

Ehkä tämän kuukauden tässä jaksaa vielä painaa (toivottavasti) kesäisten viikonloppujen ja kivan tekemisen voimin. Ja onhan juhannuskin nurkan takana yhden ekstra-vapaan kanssa. Siitä ei ole enää pitkä matka varsinaiseen lomaankaan.

Joko siellä käy kesälomasuunnitelmat kuumina? Vai onko joku onnellinen jo aloittamassa loman?    

Kevättä rinnassa

Miten haaveilenkaan jo lämpimistä päivistä. Olisi ihanaa laittaa terassille jo puutarhakalusteet, virittää pihavalot aidantolppaan ja kuoria kesäkeittiö pressun alta esiin. Olisi ihana haistaa grillintuoksu, siinä kypsentyvä ruoka ja upottaa hampaansa uusiin perunoihin. Nähdä villiviinien vihreät versot ja upottaa sormet multaan kesäkukkia istutellessa.

Näistä hetkistä haaveillessa nappasin eräänä päivänä kuvia helmililjaistutuksestani, kun koiraherra tuli katsastamaan tilannetta. Miten ihana kuva syntyikään vanhan herran nuuhkiessa yhtä kukkaa. <3 Taitaa olla kevättä rinnassa hauvallakin. Sekin mielellään ojentelisi vanhoja raajojaan auringonsäteissä ja ottaisi pienet nokkaunet tummien terassilautojen lämmittäessä. Ainakin meidän molemmat koirat ovat aina hakeutuneet juurikin kevätaikaan suoraan aurinkoon. Luin jostain, että pohjoismaissa asuvat koirat reagoivat ihan yhtä lailla pimeyteen kuin ihmisetkin. Myös ne saattavat kärsiä kaamosmasennuksesta.

_MG_9725_.jpg

Olisi melkoisen kutkuttavaa nähdä lämpötilojen kipuavan pikkuhiljaa ylöspäin, mutta ainakin muutama päivänä on ollut todella kylmä! Ei millään malttaisi odottaa jo lämpimiä päiviä! On kiva kaivaa aurinkolasit nenälle, painella ilman hanskoja kaupungilla ja vetää ohuempi rotsi niskaan. Voi hyvästellä pipot ja paksut kaulaliinat ja talvisaappaat. Tuntuu, että askelkin on kevyempi pienemmissä tennareissa. On ihana ostaa kotiin raikkaan vihreitä kukkia, vaihtaa vaalempaa tekstiiliä ja rullata paksu matto olkkarista taas varastoon. Ihmiset ovat iloisempia, eivät enää paina päätä kohti maata talven tuiskuessa vasten kasvoja. Katusoittajat palaavat rytinällä kulmille, jätskikiskat avautuvat ja ulkoterassit saa taas tuolit täyttymään.

_MG_9716.jpg

Kyllä valolla on voimakas vaikutus ihmiseen. Nautitaan toivottavasti pian tulevista aurinkoisista hetkistä ja päivistä. Ladataan akut ja elimistö taas täyteen D-vitamiinia. Toimitaan kuin aurinkopaneelit – kerätään itseemme kaikki valo ja energia ja loistetaan sillä ympärillemme. Pidetään kevät rinnassa.

 

Kuntokuuri vko 5

Negatiivisen ajattelun voima ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siinä kiteytettynä tämän viidennen kuntokuuri-viikon tunnelmat, jotka sain karvaasti tuta nahoissani.

Kirjoittelin eilen asioista, jotka ovat viime viikon ajan myllertäneet mielessäni. Viime viikko menikin enemmän tai vähemmän siipi maassa erilaisia labratuloksia odotellen ja yhden ison päätöksen edessä ollessa. Jälkimmäiseen liittyi tärkeä tapaaminen, jota stressasin ja jännitin ja hermoilin etukäteen monta päivää samalla kun pelkäsin, että kokeista löytyisi jotain ikävää. Annoin siis oivan kasvualustan niin stressihormonille kuin mielessä paisuville ajatuksillekin ja koko viime viikkoa varjosti epäily, hermoilu, jossittelu ja tunteiden vuoristorata. Tämä ei voi muuta, kuin näkyä myös elimistön toiminnassa.

_MG_9810.jpg

Voin rehellisesti myöntää, että tässä projektissa kuukausi taisi olla omalla kohdallani aikalailla se raja, joka kulki epämukavuusalueen ja silkan ketutuksen välissä. Tämä viides viikko on ollut aiemmin mainittujen asioiden takia yhtä hemmetin taistelua, alavireistä fiilistä, kaikki alleen hukuttavaa väsymystä, nälkää ja törkeetä sokerihimoa ja aika ison ongelman on alkanut aiheuttaa ruoka. Olen lopen kyllästynyt siihen.

Kana ja jauheliha alkaa tulvimaan korvista ja yhtäkään salaatinlehteä tai kurkunpätkää bataatteineen en haluasi hetkeen syödä. Tumma riisi on kuin söisi hiekanjyviä ja kitalakeen tarttuva leipäpala ilman voita ja muu ruoka kuivuudessaan alkaa ihan oikeasti hitsaamaan. Se on kumma juttu, että treenit eivät vieläkään tunnu ikäviltä ja kertaakaan ei ole edes mielessä käynyt ajatus niiden skippaamisesta, mutta tuo ruoka on iso ongelma. Nälkä on tällä viidennellä viikolla vaivannut isosti. Jo tunnin päästä edellisestä ruoasta suolet kurnii ja oikein tunnen, kuinka energiataso laskee ja patterit alkaa hyytymään. Tuntuu kuin koko aivotoiminta hidastuisi, ei enää pysty keskittymään ja sen näkee myös mielialassa ja pinnan kiristymisessä. Sllä hetkellä ei oikein kestä yhtä pientäkään vastoinkäymistä tai vastalausetta. Töissä on ollut vähän haastavaa pitää palikat kasassa ja mölyt mahassa! 🙂

Pari kertaa nälkä ei ole lähtenyt sillä määrällä ruokaa, mitä lautasella on sillä aterialla ollut. Kerran viikon aikana söin ekstra-ruisleivän (gluteenittoman) ja pari kertaa ekstra-mandariinin sammuttaakseni näläntunteen. Lopuilla kertaa olen vain juonut vettä tai Fun Light -mehua. Kyllä sitä tuossa kohtaa miettii miksi ihmeessä ihminen, jolla on jääkaappi täynnä ruokaa, pitää itseään nälässä! 🙂 Sitten taas toisella kertaa muistaa, että mikäänhän tässä elämässä ei tule ilmaiseksi. Ei myöskään rantakunto, jos sitä havittelee. Töitä on sen eteen tehtävä myös ja siedettävä hetki jos toinen epämiellyttäviä asioita ja tunteita. Jälleen kerran, mielenhallintaahan tämä vain on…

_MG_9807.jpg

Nyt kun suurimmat marinat sain pois alta, voidaan keskittyä muihin. Positiivinen puoli tässä tietenkin on se, että muutoin olo on mitä mainioin. (Siis jos unohdetaan nälkä, erilaiset himotukset, väsymys ja ketutus, heh.) Koska elimistö ei saa mitään sitä ärsyttävää ainesta – sokeria, kovaa rasvaa, laidasta laitaan vaihtelevia ruoka-aineita, huonosti sulavia sapuskoja tai keinotekoisia ja teollisia aineksia, se voi hyvin. Suolisto on rauhallinen ja jaksan istua töissä koko päivän työpöydän ääressä ilman vatsanturvotusta ja sahanpuruja. Istumatyössä nesteet eivät pääse liikkumaan aineenvaihdunnan jämähtäessä juurikin suoliston kohdalle kropan ollessa 90 asteen kulmassa koko päivän ja ainakin itselläni huomasin aina housujen alkavan kiristämään viimeistään lounaan jälkeen ja kotiinlähtiessä maha oli kuin jalkapallo. Kaikenlainen turha pöhötys on poissa ja sen myötä olo tottakai erittäin paljon keventyneempi.

En voinut vaa’alle tänä aamuna hypättyäni olla huomaamatta miten kaikki negistely viikon aikana on vaikuttanut. Ekaa kertaa petyin. Viidennen viikon tuloksena oli vain -200g. En uskonutkaan että puolen kilon viikkotahti ilman painonpudotuksen jämähtämistä jatkuisi, mutta en kyllä uskonut, että kävisi näinkään. Miten voimakas vaikutus on siis negatiivisilla ajatuksilla, jos ne päästää kunnolla myllertämään mielessä! Tällä hetkellä tulos kokonaisuudessaan on -2,7g viiden viikon ajalta. Se vähän harmittaa, sillä niin kuin mainittua, projektin alkuun kirjattu tavoite -5kg kummittelee edelleen mielessä. Miehellä oma tavoite paukkui jo ylikin, sillä huimalla -1,1g tämän aamuisella pudotuksella hänen tuloksensa on ennen vikan viikon puristusta yhteensä jo 5,8kg.

Vaikka todella tiukille tämä alkanut viimeinen viikko ottaakin, nyt unohdan negistelyn, sillä siihen ei ole enää syytä ja painan kuin pieni orava tämän vikan viikon täysillä! Pienesti harmittaa, että oma tavoite jää saavuttamatta, mutta yli kolmen kilon yritän pusertaa tuloksen vielä! Se on minun kokoiseltani erittäin hyvä suoritus silti! Ja odotan toki innolla mitä mittanauha näyttää senttien osalta. Kuten jo viime kuulumisissa tuli mainittua, niin ainakin todistettavasti jo yksi farkkukoko ollaan kutistuttu.

_MG_9805.jpg

Kuvissa vilahtelee tämänhetkinen aamupalani. Ai nami! Herkkua! Yhteen smoothieen saa kaiken tarvittavan ja tuo herkkupommi jää taatusti vakkari-aamupalakseni.

Tällä viikolla piristystä tuo Hullut Päivät, johon olen jo valmistautunut taittelemalla kuvastosta hiirenkorvalle hankittavia asioita. Mikään ei ole must -juttu, eikä harmita jos niitä en saa, mutta monta kivaa löytyi, joita käyn ainakin katsomassa paikan päällä. Lisämotskua tuo toki se, että projekti päättyy pian ja palmusunnuntaille olenkin jo varannut herkkuja! Tuon päivän otan todellakin iisisti ja kiellottomasti ja nautin elämästä, saavutetusta tuloksesta ja niistä himoitsemistani herkuista!

Näissä tunnelmissa käynnistyi tämä viimeinen viikko projektin osalta!

 

Mielen myllerrystä

Tällä viikolla on ollut vähän harmaita päiviä, eikä pelkästään sään puolesta.

Huolta mahtui mieleen roppakaupalla plastiikkakirurgini soittaessa juuri viime viikonloppua vasten patologin tuloksia otsastani poistetusta patista. Uutiset saivat puntit tutisemaan ja pienen paniikin nostamaan päätään. Koepaloista löytyi solumuutoksia, jotka viittasivat sarkoidoosi -nimiseen tautiin. Kiirehdin keuhkokuviin ja kymmeniin labrakokeisiin, joiden tulokset sain tällä viikolla. Luojan kiitos niissä ei ollut mitään syytä huoleen ja kyseiseen tautiin liittyvät solumuutokset osoittautuivat vain yksittäiseksi, samankaltaisiksi muutoksiksi patissa, eikä taudista ole tietoakaan. Mikä helpotus! Kerkesihän tuo kuitenkin tekemään aika ikävän olotilan koko viime viikonlopuksi ja alkuviikoksi. Tulipahan vaan mieleen, että en turhaan ollut huolissani äkillisesti otsaan ilmestyneestä patista ja ravannut eri lääkäreissä sitä näyttämässä – tuollaiset pitää aina tutkia! Nyt sen onneksi voi unohtaa kokonaan, sillä kaikki on hyvin!

_MG_9801.jpg

Toinen iso tapahtuma ajoittui myös tälle viikolle. Se kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja iloinen asia, joka saattaa päätepisteeseen pitkään tulehtuneena olleen tilanteen. Tätä hetkeä on odotettu pitkään, jo pidempään kuin mitä se itseäni on koskettanut vasta parin vuoden ajan. Asia on erittäin iso ja tärkeä koko perheellemme ja määrittelee tietyllä tapaa elämää pitkälle tulevaisuuteen. Tämän eteen pitää jatkossa tehdä isoja investointeja niin ajallisesti kuin taloudellisestikin ja vastuutakin se lisää roppakaupalla. Tästä kaikesta olemme silti kyllä erittäin innoissamme, vaikka tilanne tulikin eteen vähän puskista. Melkein tekisi mieli nipistää itseään, että onko tämä tottakaan.

Ymmärrän, että viimeinen tekstinpätkä on ollut aika ympäripyöreää sepustusta, mutta lupaan palata asiaan tarkemmin, kunhan kaikki selviää. Sisältöä asiasta riittää myös tänne blogin puolelle. Nyt juuri oli kuitenkin saatava tuo kaikki ulos vaikka tähän epämääräiseenkin muotoon. Jostain syystä elämän isoilla asioilla on tapana kasaantua. Tässä on muutaman vuoden ajan tapahtunut paljon jättimäisiä, koko elämän kokoisia asioita, että melkein voisi toivoa vähän tasaisempaa ajanjaksoa tästä eteenpäin.

Tämä rairuohon istutuskuva on omiaan tähän. Olemme vähän kuin uuden alun edessä.

Kuntokuuri vko 2

Jo kolmannes (kuulostaa paljon pidemmältä ajalta kuin kaksi viikkoa) tätä kuntokuuria takana – on siis aika kerrata viikon kuulumiset.

Alkuviikko sujui oikein hyvin. Treenit kulki, eivätkä tuntuneet ihan niin maailmanlopun lähestymiseltä kuin ekana viikkona. Liikkeet olivat tutumpia nyt toisella kierroksella ja lihaksetkaan eivät kipeytyneet enää niin turkasen paljon. Ei treenit silti iisiltä tunnu; hiki virtaa, keuhkot puuskuttaa täysillä ja lihakset on ihan loppu vikojen toistojen aikana.  Ilalla kotona ruoan ja suihkun jälkeen olo on kuitenkin aika auvoinen. Liikunta on parasta mielen nollausta ja tuo poikkeuksetta aina paremman olon.

_MG_9180.jpg

Tuli tuo ruokakin jo tuossa mainittua, jatketaan sillä aiheella. Ei tämä ruokavalio mitään raaka-aineiden ilotulitusta ole, se on selvä. Aika yksipuolista se on, vaikka makroarvot ovat täydelliset ja kuvunkin sillä täyteen saa. Kuitenkin meidän perheen jäsenet ovat pienimuotoisia kulinaristeja. Ruokaa on vaikea ajatella vain polttoaineena tämän projektin aikana, kun oma ajatus ruokaan liittyen on nautinto. Me nautimme kokkaamisesta ja ruoan tekemisestä. Tykkäämme eri valmistustavoista ja leipomisesta ja nautimme myös syödä hyvää ruokaa, jossa yhdistyy monia makuja ja elementtejä. Ruokaan liittyy myös niin paljon sosiaalisia kanssakäymisiä, hyvä viini tai rapeakuorinen leipä, että ruoka ei ole meille vain ruokaa. Se on tärkeä osa elämää, joka jaetaan muiden ihmisten kanssa. Niin jokapäiväisenä arkirutiinina kuin juhlankin hetkenä. Ei tällaisen ruokavalion aikana nautita kaverin nelkytvuotispäivän juhla-antimista, lähdetä ystävien kanssa ravintolaan illalliselle tai lasilliselle tai testailla uusia reseptejä.

Tämän projektin ruoasta intohimoinen kokkailu on kaukana. Mättäämme vaa’an kautta yksitoikkoiset ruoat pannulle tai pellille paistumaan tai kattilaan keittymään. Nekin yksitoikkoisesti, vaikka kuinka yritämme miettiä variointimahdollisuuksia. Tämän projektin aikana ei leivota, eikä liioin yhdistellä makuja tai elementtejä. Lautasella ovat kerta toisensa jälkeen sama protskunlähde, sama hiilarinlähde ja samat rasvat ja kuidut. Alan arvostamaan ihan toisella tapaa ihania raaka-aineita ja ruokia ja valmistustapoja…

Ihme kyllä ruoka kaikessa yksitoikkoisuudessaan (olenkohan jo toistanut tarpeeksi tuota sanaa…?) ei ihan vielä tulvi korvista. Hyvä niin, sillä tätä jotakuinkin samaa menua pitäisi jatkaa vielä 4 viikkoa. Ikävöin eniten erilaisia purutuntumia suussa. Eri makuja ja tuoksuja. Kastiketta. Jotain kosteutta lautasella. Keittoja. Nämä ajatukset on kuitenkin pakko yrittää työntää taka-alalle, sillä muutoin tästä tekee kaksinverroin haastavampaa itselleen. Onneksi olemme keksineet muutamia vaihtelevia tapoja yhdistellä käytössä olevia raaka-aineita. Maustamalla eri tavalla ne saa vähän uusia ulottuvuuksia.

_MG_9183.jpg

Sanon suoraan, että tämä koko projekti menee vain sen ajatuksen voimalla, että kohta se loppuu. Heh! 🙂 Tämä on pientä henkistä taistelua päivästä toiseen odottaen, että viimeinen päivä viimein koittaa. En oikein osaa nauttia tästä kokonaisuutena yhtään, mutta en kyllä tiedä pitäisikö edes. Tässähän viedään oma mieli ja keho sinne epämukavuusalueelle. Ei tämän kuulukaan tuntua päiväkävelyltä puistossa. Tämän kuuluu olla epämukavaa, vähän vaikeaa ja haastavaa ja käydä hermon päälle. Miten muutoin ihminen kehittyisi – enkä puhu nyt mistään lihaksista, vaan mielestä. Sillä tämähän ei ole mistään muusta kiinni, kuin mielenhallinnasta. Vasta sitten kun joutuu räpiköimään itselle epämukavilla vesillä, voi löytää itsestään ihan uusia juttuja ja kasvattaa henkisiä voimavaroja.

Eka viikko meni totutellessa, toka viikko pullistellessa vastaan ja kiukutellessa, kolmas viikko alkaa nyt jo aika levollisin ajatuksin ja tähän kaikkeen tottuneena.

_MG_9178.jpg

Mietin juuri yksi päivä erilaisia himotuksia. En voi mitenkään olla enää sokerikoukussa, sillä viime lokakuusta lähtien sokerinkulutukseni on ollut hyvin vähäistä tai sitä ei ole ollut lainkaan. Loka -ja marraskuu meni sokeri- ja herkkulakossa kokonaan. Joulukuussa söin suklaakalenterin suklaat aamuisin ja aaton liepeillä ihania, jouluun kuuluvia suklaita. Aika maltillisesti silloinkin. Tammikuu oltiin taas täysin sokerittomalla ja helmikuussakin herkuteltiin vain reili-reissumme aikana. Eikä silloinkaan karkkia, vain jälkkäreitä ruoan yhteydessä. Tuo sokerikoukku on siis katkennut jo viime vuoden puolella. Kuitenkin eräänä päivänä kaveri postasi Instaan herkkukuvan; ison kulhollisen irtokarkkeja ja meinasin seota. Yhtäkkiä mieleni teki irtokarkkeja enemmän kuin koskaan! En kuitenkaan ollut haikaillut irtokarkkeja ennen kuvan näkemistä, eli se juuri toimi trikkerinä himotukselleni. Hullua. Himoitsin siis karkkia enemmänkin silmilläni kuin niinkään fyysisesti!

_MG_9186.jpg

Näiden pohdintojen jälkeen sitten niihin tuloksiin.

Kolmannen viikon alun kunniaksi hyppäsin aamulla vaa’alle ja sehän näytti taas mukavasti -600g vähemmän kuin viikko sitten. Kahdessa viikossa on lähtenyt siis 1,6 kiloa. Ei huano, kuten Uotisen Jorma toteaisi! Miehellä vaaka näytti tänään -1,9kg vähemmän ja yhteensä hänellä on lähtenyt kahdessa viikossa 2,9kg. Kyllähän tämä taas kannustaa jatkamaan ja sietämään kurjia sapuskoita.:)

Tämä projektin kolmas viikko tuo vähän haasteita treenaamiseen. Viime perjantaina tehdyn leikkauksen jäljiltä minulla on otsassa leikkaushaava ja tikit. En saa hikoilla seuraavaan kuuteen päivään tai muutenkaan aiheuttaa kasvoihin liikettä, joka vaikuttaisi arpikudoksen muodostumiseen. Kovat salitreenit, jossa hiki alkaa virtaamaan ja jossa viimeisten toistojen aikana kasvotkin vääntyvät tuskaiseen vääntöön, ovat siis täysin poissuljettu – enhän toki halua riskeerata, että leikkaushaava tai arpeutumisprosessi jotenkin vaarantuisi, varsinkin kun kyse on kasvojen alueesta. Tämän viikon teen siis kevyempää treeniä, joka tietysti harmittaa, mutta näin asia nyt on. Ruokavalio toivottavasti pitää kuitenkin kiinni projektin etenemisessä edelleenkin.

Ensi viikolla pureudun kuulumisteni kanssa myöskin raha-asiaan. Tällainen kuuri, jossa terveellisesti syöminen viedään ihan uusille leveleille, aiheuttaa taloudellisesti myös hyvin isoja muutoksia. Ei ole tuulesta temmattua kun sanotaan, että vain rikkailla on varaa syödä terveellisesti… Siitä kuitenkin lisää ensi viikolla!

Hyggellä hyvä elämä

Olen tiedostamatta, tai oikeastaan tietämättä sanaa sille, ”hyggeillyt” jo vuosikausia.

Jokainen on jo varmasti törmännyt tuohon tanskalaisten – tutkitusti maailman onnellisimpien ihmisten kehittämään sanaan ja oleiluun, sillä siitä on kasvanut maailmanlaajuinen megatrendi. Tutkin itse asiassa megatrendien syntyä opinnoissani jokunen vuosi sitten ja hygge olisikin ollut mielenkiintoinen aihe. Itse törmäsin hyggeen sanana varmaan pari vuotta sitten ekan kerran. Sille ei löydy suomenkielistä vastinetta, joskin norjalaiset ovat omineet termin koselig, joka sellaisenaan kääntyy englanniksi cosiness -sanaksi. Kanadalaiset käyttävät sanaa hominess ja Saksassa sana on gemütlichkeit.

_MG_9016.jpg

Me suomalaiset vailla omaa, suoraan kääntyvää sanaa voimme mielestäni oikein hyvin hyggeillä. Ja mikä ihana sana se onkin! Hygge. Siitä tulee mieleen hykertely. Tiedättekö sellaisen hyvänmielen hykertelyn, joka voi tapahtua ääneen tai hiljaa sisäisesti – kun joku asia koskettaa, miellyttää, ilostuttaa. Se on kuin kissan pehmeä kehräys. Siitä tulee mieleen vain pelkkiä positiivisia asioita.

_MG_9024.jpg

Hygge tarkoittaa kaikkea hyvää ja rentoa oleilua, joihin liittyy koti, ystävät, ruoka, juoma, yhdessä vietetty aika. Kynttilät. Takkatuli. Lämpöiset villasukat. Rakkaan kainalo, johon käpertyä. Hyvä lasi viiniä tai mukava leffa. Lasten kanssa vietetty aika. Loma. Lumituisku ja lyhtyjen loiste, peltikattoon ropiseva sade ja paksu untuvapeitto. Kaunis kattaus ja höyryävä kuppi kuumaa kaakaota. Ne pienet asiat, jotka tekevät arjesta ja elämästä kauniin ja mukavan. Ne asiat, jotka luovat ihmiselle hyvän mielen ja tuovat hyvän olon. Minusta hyggeilyn kruunuksi voisi kutsua mm. Jouluaattoa – siihen kiteytyy hyggen kaikki olomuodot ja elementit aivan täydellisesti.

Ainakin meidän perheessä on aina osattu hyggeillä, vaikka termiä sille ei ole vielä tiedetty. Kynttilät, kauniit kattaukset, yhdessä perheen kanssa nautittu ruoka, illanistujaiset, mökkeilyt ja saunomiset lomineen ovat tulleet itselleni jo verenperintönä lapsuudenkodista. Ei siis ihme, että ensitöikseni illan hämärtyessä sytytän kynttilät ja himmennän valoja sopivan rennon ja kotoisan tunnelman saavuttamiseksi. Osaan tätä nykyä jo todella hyvin nauttia ihan lyhyistäkin rennoista ja akkuja lataavista hetkistä arjen ja kiireen keskellä. Se on arvokas taito, jota on pitänyt opetella.

_MG_9027.jpg

Tämä vuosi on elämässäni hyvinvointivuosi. Panostan omaan terveyteeni ja hyvinvointiini aiempaa enemmän –  (luitko jo muuten kuuden viikon projektistani kohti rantakuntoa?) Hyggeily jos mikä, on omiaan tähän!

Törmäsin Akateemisessa tanskalaisen Meik Wikingin kirjoittamaan Hygge -kirjaan. Kirjoittaja työskentelee kööpenhaminalaisen Happiness Research Instituten johtajana ja tutkinut vuosikausia tanskalaisten elämäntapoja. Kuka voisi olla parempi kirjoittamaan tämän kirjan. Ja hei, miettikää mikä duuni! Ehkä maailman onnellisin työ?? Koska kirja ja sen pari selaamaani sivua sai minut hymähtelemään tyytyväisenä lukiessani tekstiä, en voinut muuta, kuin ostaa sen. Kirja on kompaktin kokonsa myötä omiaan käsilaukkuun. Voin lukea hyvää mieltä sisältävää kirjaa työmatkoilla. Voiko työaamu enää alkaa paremmin?

 

Kuntokuuri vko 1

7 päivää rankkaa kuntokuuria takana. On aika avata fiiliksiä ekan viikon osalta tästä projektista, joka vaatii kyllä ihan 100% panostuksen, jos tästä aikoo hyötyä ja ottaa irti kaiken mitä irrotettavissa on. 

_MG_9118.jpg

Kuntokuuri, joksi minä sitä siis kutsun, koostuu ruokavaliosta ja treeneistä. Ruokailu on tarkkaa. Se tapahtuu joka päivä samaan aikaan säännöllisesti ja ruoka-aineet punnitaan gramman tarkkuudella. Treenit ja syötävän ruoan määrä on suhteutettu toisiinsa hyvin tarkkaan ja kehon pitää saada tietty määrä proteiinia, hiilihydraatteja, hyvää rasvaa ja kuituja, jotta kone, eli minä, jaksan toimia täydellä teholla.

Ekat kaksi päivää ruoka tökki. Tökki ihan huolella. Aamupuuro (vihaan kaurapuuroa!) muodostui jo tokana päivänä niin pahaksi ongelmaksi sen pyrkiessä nousemaan takaisin, että en alkanut rääkkäämään itseäni sen takia. Puuro vaihtui tattarileipään, joka sopii vilja-allergialleni ja jossa on samat ravintoarvot kuin puuromäärässä, joka minun piti syödä. Ongelma korjaantui ja aamupala ei tuota tuskaa enää. Alkuun ruoan määrä tuntui isolta. Ruoka tuntui kuivalta ja ajatus siitä, että sitä samaa pitäisi syödä kuusi viikkoa, tuntui mahdottomalta. Hullunkurisinta oli, että ruokamäärää ei tahtonut saada alas – saatoin syödä päivällistä tunnin ajan, mutta samaan aikaan oli koko ajan nälkä. Myös heti silloin, kun oli suorittanut sapuskan alas. Mietin, että tästä tulee hiton pitkä kuusi-viikkoinen…

_MG_9121.jpg

Kolmantena päivänä (johtuen varmasti vaihdetusta aamupalasta) ruoka ei tökkinyt enää. Söin hyvällä mielihalulla, mutta voimat oli aivan kadoksissa! Kolmantena kuuripäivänä olin tehnyt jo neljä treeniä, mm. heräten klo 05 tekemään aamuaerobista alakertaan muiden nukkuessa. Tuntui kamalan raskaalta mennä töiden jälkeen salille, mutta koska luvassa oli taas uusi, ennenkokematon treeniohjelma, se sai innostumaan. Kertaakaan ei ole vielä salilta pois lähtiessä kaduttanut, että meni!

Maanantaina tehty eka jalkatreeni sai jalat niin tukkoon, että torstaina, kun piti tehdä jalat uudelleen, olin edelleen aivan kuin tönkkösuolattu silli. Jalat olivat kuin betonia ja lihakset tuntui jämähtäneen pysyvästi jännittyneeseen tilaan kaikesta venyttelystä ja lämmittelystä ja palauttavasta liikunnasta huolimatta. Toinen jalkatreeni olikin ihan tuskaa, varsinkin kun sen perään piti vetää intervallitreeni. Illalla yritin rullata jalkoja auki foam rollerilla ja melkein itku pääsi, kun reisien ulkosyrjät olivat niin kipeät. Viikon aikana kävin saunassa, venyttelin, hieroin, annoin kylmä-kuumahoitoa, rullailin ja liikuttelin jalkoja ja vihdoin perjantai-aamuna pystyin kävelemään rullaportaat ylös työmatkalla. Hiphei!

_MG_9113.jpg

Treenit on rankkoja, sitä ei käy kieltäminen. Olen aivan loppu jokaisen treenin jälkeen. Liikkeet on suunniteltu niin, että ne ärsyttävät lihasta joka kantilta. Saan näillä treeniohjeilla ihan uudentyyppistä tuntumaa kroppaan. Lihaksiin jää sellainen kihinä ja kuhina, että oikein tuntee, kuin rasva palaa! Treenit vie kerrallaan 1,5 tuntia. Tuon nopeammin ei niitä pysty tekemään pitkän alkulämmittelyn ja liikkeiden välissä olevien palautumisaikojen takia. Kotiin pääsee työpäivän ja salikeikan jälkeen iltakuudelta. Ja sen jälkeen alkaakin ärsyttävin osuus – ruoanvalmistus. Ruoka pitää valmistaa samalle illalle sekä seuraavaksi lounaaksi, jotta saamme eväät töihin. Niitä on turha luulla saavansa jostain kaupasta, johon kipaiset lounastunnilla. Jos tätä ruokavaliota haluaa täysillä noudattaa, ainoa tapa on tehdä ruoka itse alusta loppuun.

Vaikka viikon aikana onkin jo löytynyt aika hyvä rutiini ja toimintamalli sapuskojen valmistamiseen, kyllä se vie aikaa, kun punnitset ja rakennat neljä ateriaa; 2 minulle ja 2 miehelle. Niin, ja koska taloudessamme asustaa vielä kolmaskin henkilö, täytyy tyttärellekin tehdä ruokaa, sillä hän ei todellakaan saa noudattaa tällaista ruokavaliota. Onneksi hän tekee osin itse sapuskansa, joten pääsemme vähän helpommalla sen suhteen. Ruokavalio muuttuu kahden viikon välein, eli vielä viikko mennään tällä ruokavaliolla. Suuria muutoksia ei ole jatkossakaan luvassa ja lounas ja päivällinen pysyy samana koko ajan. Treenit muuttuvat kahden viikon välein yhtä lailla, joten muutokset molemmissa on huomioitu taas käsi kädessä. Kroppa ei kerkeä liiaksi tottumaan liikkeisiin, vaan saa koko ajan uutta ärsykettä ohjelmien vaihtuessa.

_MG_9123.jpg

Olo on hyvä. Rytmi tuntuu luonnolliselta, sillä olen syönyt aina tuon 5 ateriaa päivässä muutenkin. Kuitenkin ruokamäärät ja sisältö on tietty eri. On ollut vaikea mm. tottua siihen, että kaikki mitä lautasella on, on syötävä. Myös silloin, kun on tökkinyt, mutta onneksi tiukka treenitahti pitää huolen siitä, että nälkä tulee ja haluaakin syödä kaiken mitä tarjolla on. Välillä seuraavaa ruokaa jo oikein odottaa! Välipala on parhain, silloin saa napsia hedelmän ja pähkinöitä! Ruokavalion myötä vihreä tee on tullut elämääni ja sitruunalla maustettu iltatee onkin lempparini.

Ruokavaliosta lipsuminen ei tule kuuloon. Syödyn ruoan määrä ei anna tilaa mieliteoille yhtään, mutta nyt molemmat huomasimme miehen kanssa, että viikonloppuna teki mieli herkkuja. Varmaan siksi, että usein viikonloppuihin kuuluu jokin hyvä, jota ei arkena nautita. En halua lipsua tästä ruokavaliosta, sillä silloinhan pilaisin itse tämän koko homman! Tähän kuuteen viikkoon ei myöskään sisälly cheat day:tä, eli syö mitä haluat -päivää. Sellaista en itse edes kaipaa, se vain sotkee hyvän rytmin ja sitten on taas vaikea jatkaa sen jälkeen. Pidän minuutin tarkkuudella huolen, että ruoka-ajat säilyvät säännöllisinä. Myös vedenjuontiin kiinnitin heti huomiota ja puhelimeen lataamani sovellus muistuttaakin juomaan vettä säännöllisesti. Pari litraa tulee helposti juotua päivän aikana ja se takaa hyvän aineenvaihdunnan sekä mm. aamuisin erilaisten myrkkyjen poistumisen elimistöstä. Erilaisia vitamiineja ja hivenaineita napsitaan purkeista myös. Itse syön myös aminohappoja, mutta palautusjuomiin en koske. Ne ei vain sovi elimistölleni yhtään ja aika monta on vuosien aikana testattu.

_MG_9110.jpg

En ole ekan viikon aikana jättänyt yhtäkään treeniä tai yhtäkään ruokaa väliin. Ruoka uppoaa hyvin, mutta suuren salaattimäärän syöminen kyllä ketuttaa. Olisi edes vaihtelua kasviksista enemmän, mutta ihan vihreää salaattia pitää popsia järjettömät määrät. Se tökkii eniten. Fiilis on ollut ylipäätään hyvä, kuitenkin nyt viikonloppuna huomasin pinnan olevan erittäin kireällä, varsinkin eilen. En tiedä mistä se johtuu, mutta onhan tällaista ruokarytmiä helpompi ylläpitää arkena, kun töiden takia siinä on luonnostaan aikaisempi rytmi. Toivottavasti fiilis taas tasaantuu, sillä viikonloppu tuntui haastavalta. Piiiitkän alustuksen jälkeen kerron loppuun sitten vielä varmasti kaikkia kiinnostavan asian, ne tulokset.

Vaa’alla hyppääminen on järjetöntä. Se ei kerro mitään. Parhaimman kehityksen näkee peilistä ja vaatteista ja  lopullisen totuuden kertoo mittanauha. Otin toki kaikki mitat ylös projektin alussa, mutta niitä katson vasta, kun 6 viikkoa on täynnä. Vaa’alla halusin kuitenkin käydä tämän ekan viikon jälkeen ihan vain uteliaisuudesta ja tyydyttääkseni olkapäälläni sitkeästi istuvaa skeptikkoa. Aika kiva nytkähdys alaspäin siellä olikin tapahtunut, tasan -1kg. Samoin miehellä. Kertaan kuitenkin vielä, että painonpudotus ei ole pääosassa, vaan saada lisää lihasta. On vaikeaa olla samaan aikaan tosi kevyt ja lihaksikas, sillä lihas painaa enemmän kuin läski. Viimeisinä vuosina on kuitenkin kroppaani hiipinyt salakavalasti joitain kiloja, jotka mielelläni karistaisin. Jos ne kuitenkin ennemmin muuntuu lihakseksi mittojen kutistuessa ja painon jopa noustessa, ollaan siellä missä pitääkin. Unohtakaa siis vaaka ja ottakaa kaveriksi ennemmin se peili, vaatekaapin kätköihin sullotut ”sit ku” -housut ja mittanauha. Ja mikä tärkein mittari – oma olotila.

_MG_9109.jpg

Näillä eväin uuteen, toiseen kuntokuuri -viikkoon! Jos ei mitään maata mullistavaa tapahdu, palailen projektin pariin taas viikon päästä! Sisustusjuttuja mielellään lukeville kerrottakaan, että tällä viikolla on luvassa vähän wc:n sisustusasioita sekä arkikattaus. Ruoka maistuu tiukalla ruokavaliolla ollessa paremmalta, kun sen syö kauniisti katetulta pöydältä!

Projekti ylitse muiden

Ajattelin ensi maanantaina, ekan kuntokuuri-viikon täytyttyä päivittää teille tarkemmat kuulumiset projektin etenemisestä ja omista fiiliksistä, mutta nyt ensipuraisuna täytyy myöntää, että yllätyin kuinka aikaavievää on tämä projekti!

Tiesin kyllä, että kun tähän ryhtyy, se nousee ylitse kaiken muun. En ole kuitenkaan neljään päivään ajatellut kerennyt ajattelemaan mitään muuta kuin treeniä ja ruokaa. Nuo kaksi asiaa pyörivät mielessä koko ajan ja vievät konkreettisesti kaiken ajan. Tilanne itsessään ei tästä tasaannu, sillä treenien määrä ei tule vähentymään, eikä niitä voi tämän nopeammin tehdä kuin mitä niihin nyt aikaa menee, eikä ruokaakaan tai sen valmistusta voi oikein skipata. Kuitenkin ajatukset olisi saatava vähän tasaantumaan ja uskonkin pääkopan ylikierroksien vähän rauhoittuvan, kunhan tähän rytmiin tottuu.

20170302_121724.jpg

Samaan hengenvetoon rytmiin liittyen totean, että tällä hetkellä aikaa mihinkään muuhun ei juuri jää. Illalla pysyn kaikkien tehtävien toimien (treenit, ruoanvalmistus ja ruokailu, suihku, iltapala) jälkeen ehkä tunnin tai kaksi tolpillani, sitten kutsuu jo sänky. Kaaduin toissailtana sänkyyn kahdeksalta. Eilen halusin katsoa Maria Veitolan ja sinnittelin kymppiin asti. En tiedä kuka meillä pesee pyykkiä tai siivoaa huushollia, sillä miehen kanssa ollaan aivan tattis tasaraha kumpainenkin joka ilta. Treenit ovat aivan älyttömän rankkoja!

Olen yrittänyt käsitellä matkakuvia, sillä haluaisin niin kovasti näyttää teille kaikkia niitä upeita paikkoja, joissa reissullamme kävimme, mutta sekä armottomasti eteenpäin juoksevat kellonviisarit että odottamattomat tietotekniset haasteet kotiläppärin kanssa ovat kaataneet kaikki yritykseni saada postauksia aikaan niinä vähinä illanhetkinä, joita jäljelle jää. Viikonloppuna on vapaata treeneistä, yritän uudella tarmolla silloin! Sillä välin energiaa on revittävä kaikesta mistä sitä saa ja hyvinä keinoina toimii eräs kirja, jonka haluan ehdottomasti esitellä teille sekä pienenä energiapiikkinä auenneet narsissinkukat.

Kirkkaankeltainen ei kuulu suosikkiväreihini, mutta onhan tuo aurinkoa ympärilleen levittävä kukanväri aivan mielettömän energisoiva!