Olen saanut valtavasti viestejä, tukea ja osanottoja eri kanavia pitkin - Kiitos todella paljon kaikille ihanista viesteistä. <3 Olen lukenut niitä kyynelsilmin ja yrittänyt ottaa voimaa niistä kaikista. Lohtua omaan tuskaan tuo se, että sain huomata miten pieni koiramme oli pystynyt koskettamaan niin suurta joukkoa ihmissydämiä.

_MG_1136.jpg

Kesäloma alkoi synkeissä merkeissä. Tiesimme ajan olevan kortilla, mutta emme odottaneet tätä tapahtuvaksi näin nopeasti. Luulimme, että saisimme vielä viettää tämän viimeisen kesän yhdessä. Koiraherra oli kuitenkin päästettävä menemään hiukan aiemmin. Rakas ystävämme kärsi pahasta dementiasta, jossa oli myös altzheimerin oireita. Se on sairaus, jonka ihmiset havaitsee koirassa vasta kun se on jo edennyt pitkälle.

Me elimme jo pitkään hänen ehdoillaan ja voimiensa mukaisesti. Yritin pari kertaa kirjoittaakin siitä, mutta en pystynyt. Se tuntui niin vaikealta, enkä löytänyt siihen energiaa tai edes sanoja. Tila eteni lopussa hirmuista vauhtia. Oli hirvittävää katsoa miten koiran mieli yksinkertaisesti sammui ja miten ajatukset karkasivat päästä. Se ei löytänyt avokeittiöstämme pois, se jäi jumiin huonekalujen taakse ja yritti eteisen peiliovista ulos. Parina viimeisenä päivänä edes minä, joka olin koiralle se kaikista tärkein, en pystynyt enää luomaan sille turvallisuuden tunnetta tai antaa lohtua. Viimeisenä yönä koira ei enää nukkunut, sillä se ei selvästi tiennyt, että niin kuului tehdä. Päätös syntyi mielissämme. Sen toteuttaminen vaati meiltä niin suuria ponnisteluita, että en vieläkään tiedä miten kykenimme siihen, mutta toimimme vielä samana päivänä.

On sydäntä raastavaa luopua 15 vuoden jälkeen perheenjäsenestä, jonka kanssa olet elänyt jokapäiväistä arkea suurissa suruissa ja riemun hetkissä. Kasvatimme tyttären ja koiran rinta rinnan pienistä isoiksi. Äitinä oli tuskallista katsoa tyttären lohdutonta surua parina ekana päivänä ja yrittää halata se tuska pois. Ja samalla itselläkin on niin pohjaton suru ja ikävä.

_MG_1137.jpg

Lähtö oli kaunis. Rakkaan ja uskollisen koiraystävän tarvitsi vain sulkea silmät ja lipua täältä pois. Me olimme kaikki kolme vieressä silittämässä ja ennen nukahtamistaan se suukotti meidät kaikki. Me kiitimme ihanista vuosista yhdessä, lukemattomista muistoista ja yhdessä eletystä elämästä. Miten upeaa elämä sen kanssa olikaan!

Saamme uurnan tulevalla viikolla. Päätimme haudata koiraherran mökillemme, samaan paikkaan, jossa lepää vanhempieni Rottweiler. Laskemme maan rauhaan samalla myös liki 3 vuotta aiemmin pois nukkuneen tyttökoiramme tuhkat, näin pääsee sisarukset nyt samaan hautaan. Vähän sama kuin ihmisten hautajaisissa, ehkä sen jälkeen alkaa helpottaa, kun rakkaalle on sanottu ne viimeiset hyvästit.

_MG_1151.jpg

Viimeisten vuosien kesät ovat olleet täynnä luopumista ja surua. Miten onkaan sattunut niin. Tiedän kyllä, että tästäkin selvitään vielä. Ajan kanssa suru muuttaa muotoaan ja sen kanssa on helpompi elää. Kokemusta on.

Vietin tapahtuneen vuoksi kaksi päivää ihan omassa maailmassa. En syönyt mitään, en juurikaan nukkunut. Olo meni ihan lamaantuneeksi ja iho kirveli kaikista kyynelistä. Pikkuhiljaa oli pakotettava itsensä taas toimimaan ja tarttumaan kiinni asioihin ja niinpä palasimme mökille remontin pariin, miehelläkin alkoi loma perjantaina. Tekeminen ja toimeliaisuus on parasta lääkettä suruun.

Toivotaan lisää näitä ihania kesäisiä poutapäiviä, ne nostavat mielialaa ja aurinko antaa uutta energiaa.