Puolet takana - puolet edessä!

Kuuden viikon kesäkunnon metsästys -projekti on saavuttanut puolivälin. Muistan ekalla viikolla ajatelleeni, että herranjestas, miten kestän kuusi viikkoa ja nyt mietin, että onpa kolme viikkoa mennyt nopeasti! Tässä kerkeää tapahtua vielä vaikka mitä seuraavan puoliskon aikana! Aloitetaan tunnelmien purku alkuviikosta, jolloin vihdoin aloin rauhoittumaan projektin suhteen niin, etten enää jaksanut pullikoida yksitoikkoista sapuskaa vastaan. Nyt ajattelen, että se tosiaan toimii polttoaineena, jolla tämä kuusiviikkoinen viedään läpi.

_MG_9325.jpg

Omalta osaltani treenaus meni vähän vihkoon, sillä leikkaushaavan takia en saanut hikoilla. Yritä siinä nyt sitten tehdä tehokas treeni! Sain kuin sainkin tehtyä kaikki salitreenit varioiden ja tuntumaa sain ihan perillekin asti lihaksiin. Käytin lähinnä staattisia pitoja aika pitkälti ja sehän tietty ärsyttää lihasta aika nopeastikin, ilman, että syke nousee ja hiki pukkaa iholle. Aamuaerobiset jäi väliin, sillä niiden tarkoitus taas on nimenomaan nostaa se hiki. Odotankin jo innolla tänään käyttöön otettavia uusia salitreenejä, joiden mukaan treenataan loppuaika. Nyt ei enää leikkaushaava pidättele! Motivaation piristäjäksi kävin myös hieman urkkavaateostoksilla ja matkaan lähti aivan ihana kirkkaanpinkki toppi! Kauniit kukkakuvioiset liivit tempaisin mukaan myös ja aika uusi hankinta on myös harmaa, teknisestä materiaalista valmistettu treenitakki, jonka ostin joulun alla Berliinistä.

Alkuviikko sujui meillä molemmilla oikein hyvin. Safka upposi ja treenit kulki. Loppuviikkoa kohden huomasimme kuitenkin molemmat saman ilmiön kiusaavaan - väsymyksen. Joinain päivinä väsymys on tullut niin kovana, että välillä on pitänyt väkisin pitää silmiä auki kesken työpäivän! Iltaisin ei ole jaksanut ilta-yhdeksää pidempään heilua pystyssä ja uni on tullut kuin halolla päähän lyötynä. Välillä kroppa on tuntunut niin vetelältä ja voimattomalta ja lihaksissa, varsinkin jaloissa on ainakin itselläni ilmennyt sellaista jatkuvaa lepotuntemusta - en kutsuisi sitä leposäryksi, ehkä sellaiseksi kihelmöinniksi tms. Miehellä on jonkin verran fyysinen työ ja hänellä väsymys on tuntunut ehkä vielä raskaammalta. Lisäksi hän on tällä viikolla valittanut aika paljon nälkää, jota aiemmin ei ole ilmennyt. Itselläni taas on ollut vähän päinvastoin - seuraava ruoka-aika on tuntunut tulevan aivan liian nopeasti.

_MG_9332.jpg

Mainitsin viimeksi ruokakustannuksiemme nousseen tuntuvasti tämän projektin aikana. Piti ihan kauppakuittia tutkia nähdäkseni mikä sitä loppusummaa hilaa ylös. Ekana silmiin osuu pähkinät. 500g pussi, joka ei montaa päivää meillä kestä, maksaa liki 9 euroa. Seuraavana tulee marjat. Me kulutamme niitä tällä ruokavaliolla puolisen kiloa päivässä. Kesän marjat on syöty omasta pakkasesta ajat sitten ja niinpä turvaudumme kaupan pakastealtaaseen. Kuten kaikki tietää, ulkomaiset marjat ovat nou-nou ilman kypsennystä ja koska me nautimme ne pakkasesta suoraan, ostamme luonnollisesti kotimaisia. Puolen kilon mansikkapussi maksaa yli 4 euroa, sekamarjapussi kolmisen euroa. Mustikoita saa edes vähän edullisemmin, vajaalla parilla eurolla. Marjaostoksemme saattaa helposti siis olla jo sekin yli 10 euroa per kerta. Kananmunia ei nyt vaihtuneella ruokalistalla mene niin paljon, kuin kahdella ekalla viikolla, mutta söimme tuolloin yhteensä 10 kananmunaa päivässä. En halua syödä muita kuin luomumunia, joten siinä nousee äkkiä summa tosi korkeaksi!

Tässä ruokavaliossa määritellyt hedelmät maksaa 2-4 euroa kilo hedelmästä riippuen. Me ostamme niitä helposti 2-3 kiloa per kauppareissu. Koska kulutamme kasviksia paljon myös, ei nekään halpoja ole - bataatti maksaa reilu 2 euroa kilo ja jos koriin heittää kolme-neljä isoa bataattia, ne painaa helposti 1,5 kiloa. Sitten kun siihen lisää erilaisia salaatteja, kiinankaalia, lehtikaalia, parsaa -ja kukkakaalia, porkkanoita ja yrttejä, kurkusta tai tomaatista puhumattakaan, alkaa hevi-osastolla kulumaan helposti 30 euroa yhdellä kauppareissulla. Tässä kohtaa laskuri näyttää yhteensä jo 50-60 euroa ja ostoskärryssä ei ole vielä edes proteiininlähteitä - niitä, jotka oikeasti maksaa.

Pari pakettia broilerin jauhelihaa ja lisäksi naudan vähärasvaista jauhelihaa menee ostoskärryyn joka kerta. Lisäksi broilerin rintafileitä. Ja maitorahkaa ja raejuustoa. Nämä tekevät helposti parikymppiä lisää. Jos vielä pitää täydentää puurovarastoa, täysjyväpastapusseja, riisikakkuja, kalkkunaleikettä, vihreää teetä tai jotain vitamiini/hivenainevalmisteita, alkaa kauppakassien arvo lähentelemään helposti sataa euroa tai yli. Käymme kolme kertaa viikossa kaupassa tällä kuurilla ollessamme. Vaikka normaalisti käymme vain kaksi kertaa, ei jotenkaan pysty tällä dieetillä tuota noudattamaan. Kuitissa komeilee joka kerta n. 100 euron loppusumma. Viikossa meillä menee siis 300 euroa ruokaan. Puhtaaseen, lisäaineettomaan, terveelliseen ruokaan.

_MG_9333.jpg

Meillä on käytännössä noussut ruokakulut puolella. Normaalisti meillä menee sellainen 600 euroa kuussa ruokaan, nyt summa lähentelee 1200 euroa. On se kieltämättä vähän lompakossa tuntunutkin ja meidän perheessä on kuitenkin kaksi työssäkäyvää aikuista. Miten tällaista ruokavaliota noudattaisi yksinhuoltajavanhempi tai matalapalkkaisella alalla työssä olevat? Kyllä Suomessa ruoka on niin pirun kallista, varsinkin juuri se terveellinen, jota joka paikassa toitotetaan syömään; "Ostakaa luomua!" "Suosikaa lähiruokaa" "Syökää kasviksia vähintään puoli kiloa päivässä"... millä rahalla kaikki ihmiset noita ostaa, kun nuo on juuri niitä kaikkein kalleimpia tuotteita?

No, tämän pohdinnan jälkeen taas tulokset. Viime viikolta en odottanut ihmeitä, sillä uskoin iisimpien treenien vähän hidastavan mm. painon putoamista. Vielä mitä. Puolisen kiloa taas oli lähtenyt! :) Miehen tulos -0,8kg, eli todella tasaisella vauhdilla tässä edetään! Yhteensä kolmessa viikossa minulta on lähtenyt tasan 2kg ja mieheltä 3,7kg.

Tänään heräsin klo 05 aamuaerobiselle ja töiden jälkeen kutsuu taas sali. Kuulumisia tältä saralta päivitän jälleen viikon päästä.

Work out - own it!