Interrail-reissumme helmikuisissa alppimaisemissa oli monin tavoin huikaiseva! Näimme ihan uskomattoman kauniita maisemia ja tunnelmallisia kyliä. Eräs nousi kuitenkin ylitse muiden ainakin itselleni ja se oli yksi maailman pienimmistä valtioista, eli Liechtenstein.

Matka Liechtensteiniin taittui junalla ja bussilla. Lähdimme Sveitsin puolelta viime postauksessani mainitsemastani Churin kaupungista junalla kohti Sargansia. Kyseiseen maahan ei mitä ilmeisimmin kulje enää juna kuin kerran päivässä ja turhaan mekin sitä ensi alkuun asemalla odottelimme tästä tietämättä. Samalta asemalta lähti kuitenkin pienen selvittelyn jälkeen bussi, joka vei meidät reilu vartissa Sveitsin puolelta Liechtensteiniin. Rajanylitys kävi ilmi nähtyäni sattumalta bussin ikkunasta pienen kyltin, jossa ilmoitettiin rajasta. Onpa kätevää tämä nykypäivän reissaaminen Euroopassa!

_MG_8552.jpg

Bussi pudotti meidät pääkaupunki Vaduzin keskustaan. Se muistutti ankeaa betonista lähiöostaria. Mikä pettymys! En oikein tiennyt mitä ajatella. Olin aina kuvitellut tuon varakkaan lilliputtivaltion kylpevän jossain yltäkylläisessä loisteliaisuudessa ja oletin siellä olevan vähän sellaista fiilistä, jota on aistittavissa Monacossa. Onneksi olin lukenut etukäteen, että Vaduziin ei kannata jäädä, vaan lähteä ylemmäs vuorelle, josta olinkin hotellin varannut. Vaduz ei nimittäin yhtä linnaketta ihmeempää tarjoa matkailijalle. Hyppäsimme toiseen bussiin kohti Triesenbergiä ja meno oli aikamoista!

_MG_8483.jpg

Bussi lähti kiipeämään vuorenrinnettä aivan uskomattoman mutkikasta serpentiinitietä pitkin! Välillä tienpätkä oli ainoastaan bussin pituinen ja bussi teki ikäänkuin u-käännöksen joka mutkassa. Vastaan tulleet autot joutuivat jäädä odottamaan pitkälle ennen mutkaa, sillä siinä ei olisi kaksi mahtunut rinnan. Korvat paukkuivat lukkoon, sillä bussi ajeli aikamoista kyytiä koko ajan vain ylemmäs ja ylemmäs.

_MG_8478.jpg

_MG_8474.jpg

Päädyimme lopulta n. 1700metrin korkeuteen jäädessämme hotellilla kyydistä pois. Ja missä kohtaa tuo hotelli olikaan! Ihan vuorenrinteessä!

_MG_8450.jpg

Kirjauduimme sisään ja ryntäsimme huoneen parvekkeelle. Henki salpautui – maisemat olivat aivan h-u-i-k-a-i-s-e-v-a-t!! Vastapäätä törötti lumihuippuiset vuoret. Olimme pilvien yläpuolella, ne olivat jääneet puoliväliin meidän ja alapuolella olevan laakson väliin. Laaksossa kiemurteli Rein-joki ja maisemat jatkuivat aina Sveitsin puolelle. Vedin keuhkot täyteen raikasta alppi-ilmaa auringon porottaessa vasten kasvoja. Olin aika onnellinen juuri tuona hetkenä.

_MG_8459.jpg

Huone oli perinteinen alppikylämäinen huone – puiset kalusteet ja puiset sängyt. Ei sen ihmeempää, mutta ei siltä ihmettä haettukaan. Ainakin se oli tilava, siisti ja isolla kylppärillä varustettu.

_MG_8441.jpg

Jätimme kamat huoneeseen ja lähdimme ruoan etsintään, oli hirveä nälkä! Hetken kuluttua ymmärsimme, että lähellä siinä vuorenrinteessä ei juuri vaihtoehtoja ollut; oli hotellimme ravintola, jonka lounastarjoilu oli juuri päättynyt, pieni kuppila, joka sekin sulki ovensa kirjaimellisesti nenämme edestä ja kahvila, jonne asti emme jaksaneet kävellä jyrkkää, mutkittelevaa ylämäkeä. Niinpä turvauduimme välipalan nimissä hotellimme vieressä olevan kaupan antimiin. Ostimme jogurttia, banaaneita, mehua ja gluteenittomia suklaakeksejä. Lasku oli muutaman kympin, hinnat olivat aivan pilvissä!

Vedimme sapuskat huoneessa napaan ja lähdimme uudelleen liikkeelle. Vaihtoehdot olivat lähteä alas sinnepäin mistä bussilla olimme tulleet (kyseinen tie oli siis ainoa, joka vuorella oli) tai ylös, joka oli vielä ennenäkemätöntä seutua. Katsoimme mukavammaksi lähteä alaspäin ja mikäs siinä oli alamäkeä tallustellessa auringon paistaessa maisemista valokuvia ottaessa. Noita kelpasi katsella...

_MG_8472.jpg

_MG_8465.jpg

_MG_8462.jpg

_MG_8455.jpg

Puoleen väliin rinnettä käveltyämme totesimme kaiken nähtävän arvoisen loppuneen. Loppumatka alas Vaduziin olisi vain nurmikkoa kiemurtelevan tien vieressä. Välistä se muistutti maisemiltaan kuin Teletappien vihreitä kumpuja, kuten ihan ekassa kuvassa näkyi. Hyppäsimmekin hetken päästä vuorenrinnettä ylös jumalatonta vauhtia kiihdyttäneen bussin kyytiin ja ajoimme aina pääteasemalle asti Malbunin hiihtokeskukseen hotellimme ohitse.

Tiesin keskuksen olevan olemassa, en vain tajunnut ennen matkaa tekemässäni taustatutkimuksessani selvittää, että se oli ihan meidän hotellimme yläpuolella parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä. Tuosta olisi voinut napata sulan hattuun, että on skimbannut Liechtensteinissa, ei vain tullut sellaista vaatekertaa mukaan, että olisi rinteeseen voinut mennä, farkut kun olivat ainoat mukana olleet lahkeet. Nautiskelimme kuitenkin laskettelukeskuksen tunnelmasta siellä käppäillen. Laskupäivä oli juuri päättymässä, tuolihissit alkoivat mennä kiinni. Kello lähenteli viittä ja ihmiset tulivat meitä vastaan suoraan rinteistä posket punaisina monot jaloissaan kolistellen kohti alppimajojaan. Ihan pienesti kirpaisi kateudenpoikainen – miten mahtavaa olisi ollut päästä taas suksille Alpeilla!

_MG_8494.jpg

_MG_8501.jpg

Aurinko alkoi laskea. Haaveilin katsovani auringonlaskun hotellihuoneemme parvekkeelta, joten matkasimme takaisin alaspäin lähtevän bussin kyydillä hotellille.

Ehdimme pikaisesti hakea huoneeseen kylmää juomaa kaupasta juuri kun aurinko venytteli viimeisiä säteitään. Siinä se hetken pilkotti vienolla valokeilallaan jylhät vuoret rinnallaan, kunnes putosi ihan silmänräpäyksessä vuorien taakse jättäen laaksoon kalpean sinisen sävyn. Henkeäsalpaavaa.

_MG_8517.jpg

Illallisen nautimme hotellin ravintolassa. Ei ollut mitään paikkaa minne lähteä enää pimeään. Rauhallinen ilta tuli tarpeeseen maittavan aterian jälkeen ja hotellin loistava wifi tarjoili meille kullekin oman ajanvietteen loppuillan viimeisiksi hetkiksi ennen pään painamista tyynyyn.

Liechtenstein - jätit lähtemättömän vaikutuksen.