Sokeriton elämä maistuu aika hyvältä. Uuden Vuoden jälkeen ei ole juurikaan tehnyt mieli makeaa ja olo on koko ajan vain pirteämpi ja virkistyneempi! Kaiken ylimääräisen herkun pois jättäminen ja sen sijaan terveellisen ja ravintorikkaan ruoan syöminen on lisännyt energiamäärää ihan huimasti! Nälkä tulee tasaisesti 3-4 tunnin välein ja kun sen sammuttaa oikeanlaisella ruoalla, ei himotuksia synny. Vaakalukema näyttää vähemmän, housut ei kiristä ja olo on kevyempi. 

IMG_1545.jpg

Koska elämä olisi kuitenkin ihan mälsää, jos ei jotain herkuksi luokiteltavaa saisi nauttia lainkaan, piti ottaa kehiin taas terveellisempi ja kevyempi vaihtoehto. Suurelle osalle herkulliset banaaniletut on tuttuja ja meidänkin perheessä niitä on syöty jo muutama vuotta sitten ekan kerran. Letut ovatkin ihan hirmu hyviä! Näitä voi hyvällä omalla tunnolla popsia niin aamupalaksi, välipalaksi tai illalla jotain makeaa herkkua kaivatessa.

Itse valmistan letut yhdestä banskusta ja kahdesta kananmunasta. Heitän ne kulhoon ja vedän pamixilla sileäksi. Sekaan kanelia, kardemummaa ja nestemäistä vanilja-aromia maun mukaan. Kun annoksen nauttii vielä turkkilaisen jogurtin ja tuoreiden marjojen kera, on makuelämys taattu!

Jos vielä kaipaa hitusen makua, voi annoksen koristella teelusikallisella vaahterasiirappia. Oi nam!