Joukko iloisia ja innokkaita bloggaajia asteli hulppean talon eteen meren rannalle. He kävivät sisään Alvardagin* kutsumana Lauri Ylösen kotiin viettämään tupareita.

IMG_2111.jpg

IMG_2112.jpg

IMG_2066.jpg

Muistan kuunnelleeni Rasmusta parikymmentä vuotta sitten ekan kerran. Liquid oli aika kova biisi. Melkoisen siistiä oli nyt kuunnella herran itsensä kertomana projektin kulusta, Laurin taloista -tv-ohjelmasta, joka pamahtaa telkkariin MTV3 -kanavalle huhtikuussa, istua hänen itse suunnittelemallaan sohvalla ja hengailla Elastisen, Jarpin, Aleksi Valavuoren.... ja ketä meitä nyt olikaan, kanssa. Heh, oli pakko droppailla pari nimeä tähän kohtaan. ;)

IMG_2055.jpg

IMG_2062.jpg

olkkarista.jpg

IMG_2119.jpg

Vakavissaan Lauri osoittaa aikamoisia arkkitehdin kykyjä suunnitellessaan taloja. Joukko bloggaajia pääsi tutustumaan Laurin omaan kotiin ja koko projektiin jopa pari viikkoa ennen pressiä. Melkoisen etuoikeutettuja olimme! Saimme pyöriä talossa kameroidemme kanssa tunnin verran ennen muiden vieraiden tuloa. Yhteensä meitä taisi olla satakunta, kun loput vieraista asteli sisään.

Minusta Laurin kotona aisti kotimaisen suunnittelun läsnäolon hyvin vahvasti ja hyvin alvaraaltomaisesti. Materiaalit miellyttivät kovasti omaa silmää - raffia betonia täysin siistimättä seinissä, kun toisaalla pehmeät puunsävyt toivat tilaan lämpöä ja skandinaavista henkeä. Olohuoneessa kelpaa kestittää vieraita katon viistäessä korkealla ja valtavien ikkunoiden avatessa näkymän suoraan vedelle.

IMG_2171.jpg

IMG_2106.jpg

IMG_2088.jpg

IMG_2081.jpg

Virtaviivainen keittiö, suuret julkitiloihinkin sopivat laatikot kukille ja kasveille, älyttömän upea takkaseinä ja takorautakehikosta Laurin suunnittelemana valmistettu sohva kilpailivat kaikki katseen kiinnittymisestä. Suuren ruokapöydän ääreen istuu mielellään hyvän ruoan ja keskustelun pariin. Tuossa kodissa tullaan varmasti viettämään upeita hetkiä!

IMG_2064.jpg

IMG_2059.jpg

Jos toinen puoli on viihtymistä ja viihdyttämistä varten, toinen puoli taloa sulkee hiljaiseen syliinsä makuutilat ja suomalaisen rauhoittumisen pyhätön - saunan mustine lauteineen.

makkari%201.jpg

IMG_2101.jpg

IMG_2095.jpg

IMG_2098.jpg

Veden ääreen on vielä myöhemmin rakentumassa rantasauna vierashuoneineen, mutta kyllä tuolla sisätiloissakini saunoa kelpaa!

Talo oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita minäkin sovitun mukaisesti vain esittelen. Isot kokonaisuudet säästetään tietty telkkarin puolelle, eihän makeaa mahan täydeltä sovi saada...:) Pöllönsilmäiset laatat, wc-tilan hanat, kylppärin amme ja betoninen porraskäytävä sai aika monen meistä huokailemaan ihastuksesta. Silmään osui koko ajan jotain mielenkiintoista!

IMG_2167.jpg

IMG_2133.jpg

IMG_2143.jpg

IMG_2077.jpg

IMG_2080.jpg

Myös seinään upotettu työpiste lastenhuoneessa sekä kellarikerroksen kotiteatteri sai kamerat räpsymään.

IMG_2131.jpg

IMG_2085.jpg

Vaikka talossa riitti silmänruokaa, oli sitä luonnollisesti tarjolla myös fyysistä nälkää varten. Ai että miten hyviltä maistui raikkaan kirpakat smoothiet ja ihanat vegaaniset ruoat! Tuolta tarttui matkaan jo heti yksi resepti, jota kokeilla kotonakin!

jungle%20j.jpg

IMG_2159.jpg

Lauri itse osoittautui sydämelliseksi ihmiseksi, josta huokui lämmin ja vastaanottavainen energia. Hän kertoili innoissaan talosta ja koko projektista. Sen aikana hän on suunnitellut talon myös kolmelle muulle ystävälleen (mainitsinko jo Elastisen, Duudsoneiden Jarpin ja Aleksi Valavuoren...?), ja joiden talot tullaan näkemään telkkarissa kevään kuluessa. Nähtyäni tämän Laurin talon, en malta odottaa minkälaiset kodit on näille muille rakentunut!

lauri.jpg

IMG_2154.jpg

Yritä tuossa nyt sitten istua chillisti sohvalla kavereiden kesken lauman ihmisiä kuvatessa vieressä... :)

IMG_2199.jpg

Ilta oli kertakaikkisen mahtava ja oli ihana tutustua uusiin ihmisiin ja tähän ennen näkemättömään projektiin.

Suuri kiitos kutsusta Alvardagille ja Laurille, joka avasi ennakkoluulottomasti ovensa omaan kotiinsa ja jutteli ja poseerasi iloisesti koko illan lukuisten kameroiden edessä.

IMG_2176.jpg

Ilta päättyi - kuinkas muutenkaan näin tavis maanantain kunniaksi - kuin hulppeisiin ilotulituksiin...!

Ai että, kyllä nyt kelpaa painaa pää tyynyyn...

 

*Yhteistyössä Alvardag / Lauri Ylönen / Laurin Talot, MTV3