Ihan tyttäreni syntymästä lähtien olen joka vuosi hänen synttärijuhliensa jälkeen alkanut keskittymään joulun tuloon. No niin, nyt tuo J-sana on sitten mainittu ekan kerran! :)

Ensimmäinen askel siihen on ollut itse tehtävien joulukorttien suunnittelu ja askartelu - perinne, jota en ihan heti aio unohtaa. Tykkään kovasti askarrella ja tehdä käsillä, joulukorttien väkertäminen on vain yksi mieluisista joulupuuhista. Uskon, että myös korttien saajat arvostavat elettä, jokainen kortti on kuitenkin ajatuksella ja lämmöllä tehty.

_MG_9953.jpg

Tänä vuonna eniten miellytti perinteisiksi jouluväreiksi mielletyt sävyt; ehta joulunpunainen ja ikisuosikkini, kaunis harmaa. Pilkahdus raikasta valkoistakin niihin eksyy. Vaikka värit ovatkin perinteiset, kortti itsessään on modernimpi. Ideoita pyörittelin mielessäni korttien ulkonäöstä Pinterestiä apuna käyttäen ja muutamaa sieltä bongaamaani kortti-ideaa yhdistellen syntyy tänä vuonna meidän perheen joulukortti.

_MG_9954.jpg

Täällä aukeaa siis korttitehdas ja noita voi pikkuhiljaa reilun kuukauden ajan askarrella aina kun aikaa löytyy. Määrällisesti lähetän kortteja n. 30 kappaletta joka vuosi. Ja ihme kyllä, aika lailla saman verran niitä putoilee meidän postilaatikkoon takaisin. Ihana ajatus, ettei muutkaan ihmiset ole valmiita unohtamaan joulukorttiperinnettä! En tiedä lämmittääkö mikään muu sydäntä niin mukavasti, kuin käsinkirjoitettu tervehdys sukulaiselta tai ystävältä. Aika pienen vaivaa se nimittäin vaatii.

Haastankin kaikki lukijani lähettämään tänä vuonna EDES yhden joulukortin! <3