Silloin kun aamut ovat rauhallisia ja hiljaisia, ne tuntuvat kaikista parhaimmilta.

Herään aina hyväntuulisena, joskaan en jaksa mitään meteliä tai ääniä aamuisin. En juurikaan halua jutella heti aamutuimaan, vaan olla vain hetken omissa oloissani. Tähän hyvin sopien perheemme kaksi muuta nousee liki pitäen aina väärällä jalalla tarkoittaen yhteen supistettuja huulia ja mörököllimäistä olemusta. Emme siis käy mitään iloista keskustelua aamuisin, saati toivottele hyviä huomenia kovaan ääneen. Vaellamme hiljaisuudessa toistemme ohitse tai viereen sohvalle köllähtäen. Jokainen herätköön uuteen päivään haluamallaan tavalla ja minulle käy oikein mainiosti hiljaisuus.

_MG_0053.jpg

Herään viikonloppuaamuisin yleensä ensimmäisenä. Näinä harmaina hämärinä aamuina sytytän heti kynttilät, valoja en muutoin laita. Hipsin villasukat jalassa ja keitän kupin teetä. Istun sohvalla hiljaisuuden vallitessa rapsutellen vieressä tuhisevaa koiraa. Sitäkään ei näin vanhemmiten heti huvita lähteä ulos, vaan kaivautuu ennemmin kainalooni vielä torkkumaan hetkeksi syvään huokaisten. Kunpa jokaisen arkiaamunkin voisi aloittaa näin kiireettömästi hiljaisuudessa.

Hiljaisuudessa on hyvä olla. Aivot saa levätä, kun ne eivät koko ajan ole alttiina erilaisille äänille. Ajatus kulkee kirkkaampana jos jokin asia pitää ratkaista, kun sitä saa pohtia rauhassa hiljaa. Mieli vaipuu helpommin lepoon, kun ympärillä ei ole ärsykkeitä. Unen sijaan rentoutuminen voi tapahtua myös täysin valveilla ollessa, jos vain pystyy hetkeksi hengittämään ulos kaikki ajatukset, vetää sisään ilmaa ja päästää kaikesta jännityksestä irti.

_MG_0047.jpg

Television sijaan tuijotan usein vain ikkunasta ulos. En kaipaa ruudun välkkyviä valoja tai vaimeaakaan taustaääntä. Pihapuuhun lennähtää satunnainen lintu. Hiljaisen aamun äksöniksi se riittää vallan mainiosti.