Haavelista Nykin matkaa varten on ollut olemassa jo viime reissusta lähtien. Pari vuotta olen siis haaveillut erinäisistä asioista, joita ei kaikkia voinut viime matkalla ostaa ihan vaan rajallisen budjetin vuoksi. Koska en ole edelleenkään voittanut lotossa, tuskin saan hankittua kaikkea tälläkään kertaa, mutta onneksi haaveilu on halpaa! ;)


ny%201.jpg

Haavelistalla tällä(kin) kertaa on Ugg-bootsit. Joka talvi olen hiljaa mielessäni kaivannut näitä super lämpimiä töppösiä, olkoonkin, että kauniimpiakin kenkiä on olemassa. Nuo aion hankkia konjakinruskeina, tottakai! Hinta on n. 100 euroa vähemmän kuin Suomessa, joten huomattavasti edullisemmin nuo saa rapakon takaa hankittua!

Toisena haavelistalla on Michael Korsin vaalea Jet Set Logo Tote -laukku. Tarvitsen vähän suuremman laukun satunnaisia menoja varten, johon pitää ottaa esim. vaihtokengät tai neuletakki mukaan, sateenvarjo, kirja tai vesipullo näin kesäisin jne. En omista yhtään vaaleata laukkua ja usein huomaan kaipaavani sellaista. Tykkään tosi kovasti tuosta logo-kuosista ja vaaleanruskeista hihnoista. Luulen, että koon puolestakin tuo laukku olisi aika passeli.

Tennarit heitin tähän kuvaan aika randomisti, en etsi juuri noita, mutta hakusessa on mustat sekä valkoiset tennarit. Outleteistä irtoaa todella edullisesti mm. Guessin tennareita, vain muutamalla kympillä. Itselläni on nuo kuvan mustat kengät ruskeina kultaisilla soljilla viime reissusta. Todella hyvät jalassa ja ovat säilyneet siisteinä! Pidän todella paljon Guessin tuotteista (farkut, laukut, kengät), joskin blingeimmät versiot jätän suosiolla väliin. En panisi pahitteeksi DKNY:n tai Korsin tennareita myöskään, joten katsellaan mitä jää haaviin.

ny%202.jpg

Tykkään vapaa-ajalla, urheillessa ja esim. mökkireissuilla käyttää tosi paljon huppareita ja kollareita. Hakusessa on SuperDry:n paksu huppari. Vaaleanpunainen olisi super söpö ja tyttömäinen, mutta myöskin harmaa tai tummansininen voisi tulla kyseeseen. Liukuvärjätyt versiot ovat myös todella mageita! Jos sopivaa (ja sopivan hintaista) SuperDryta en löydä, myös GAP on yksi hyvä vaihtoehto. Heillä on myös laadukkaita ja tosi ihanilla väriyhdistelmillä olevia paksuja huppareita.

Viime reissulla ostin Guessin farkut ja ne ovat parhaimmat, joita olen koskaan omistanut. En ymmärrä missä mielenhäiriössä poistuin liikkeestä vain yksien farkkujen kanssa, sillä outletissa ne maksoivat alle 30 taalaa! Siis ei mitään! Suomessa samoista farkuista saa pulittaa parhaimmillaan pari sataa. Aion niin korjata virheen tällä kertaa! Meillä on shoppailujen suhteen jo hyvä sotasuunnitelma valmiina - käymme ekana päivänä ratsaamassa Lower Manhattanilla sijaitsevan suuren Century21 -outlet myymälän. Se myy kaikkien suurten merkkien tuotteita hyvin halvalla. (Tuolta löysimme viimeksi mm. jo mainitsemiani tennareita tosi edullisesti.) Heti seuraavana päivänä matkaamme bussilla Woodburyn Outlet -kylään, edellisestä reissustamme voit lukea lisää täältä. Mahtava mesta, todella hyviä tarjouksia ja tuolta voi tehdä todellisia löytöjä!

Shoppailulistani lisäksi piipahdan outlet-kylässä ollessamme ehkä myös Ted Bakerillä ja Tory Burchilla. Ihan vaan katselemassa:) Louis Vuittonin harmaasta Monogram -shaalista olen haaveillut vuosia, mutta outletista huolimatta taidan jatkaa LV:stä haaveilua edelleenkin ikkunan takaa. Ainakin siihen asti, kunnes se lottovoitto siunaantuu kohdalle...;)


*kuvat lainattu linkkien takaa.