Blogin kirjoittaminen ei ole ottanut onnistuakseen lähipäivinä. Täällä ollaan vähän käsipuolena tällä hetkellä. Tai oikeastaan edelleen.

Palasin Islannista kotiin sunnuntaina iltapäivällä ja heti maanantaina menin aamulla ranteen magneettikuviin. Sain lausunnon samana iltapäivänä ja ranteessani ei onneksi ilmennyt mitään tosi vakavaa ongelmaa. Ranteessa jyllää aikamoinen tulehdustila ja turvotusta esiintyi aika tavalla kudoksissa luiden ja nivelien väleissä, joten käsikirurgi katsoi parhaaksi laittaa siihen kortisonipiikin. Se tuikattiinkin käteeni heti tiistaina ja siitä lähtien on ollut käsi vielä enemmän pois pelistä. Särkyä on, mutta se on kestettävissä.

IMG_6350.jpg

Ennen reissua käteeni saama "frendi", eli se musta lasta kulkee nyt kädessäni yötä päivää tämän viikon loppuun ja sen jälkeen tilanteen mukaan ainakin ensi viikon ajan. Kädellä ei saa urheilla kuukauteen ja se jos jokin syö naista! Salitreenaus maistuu tällä hetkellä rajoitteiden takia puulta ja joogaankaan ei ole asiaa moneen viikkoon.

Kortisoni kipeytti kättä edelleen, joten matkareportaasiakaan en ole päässyt vielä koostamaan. Tämä näpytteleminen ei tee kovin hyvää tällä hetkellä, joten näitä rivejä enempää en viitsi kättä kiusata. Onneksi töissä suurin osa työtehtävistä tapahtuu hiirellä, joten pystyn jättämään kipeän vasurini lepoon ja tehdä hommia ykköskädelläni, eli oikealla. Toivon pääseväni viikonlopun aikana taas kirjoittamisen pariin paremmin.

Tässä kuitenkin maistiaiskuva Islannista, Reykjavikin satamasta. En kestä noita maisemia - ne oli niiiiiin upeita!!! :)