Ainutlaatuinen päivä tänään. Tyttärellä on penkkarit ja miehellä pyöreät syntymäpävät. Missaan molemmat, sillä he vielä nukkuvat, kun minä starttaan kouluun ja näen kummankin vasta illalla. En mitenkään voi olla koulusta pois, että näkisin tyttären penkkarit. Lähiopetuspäiviä on kaksi päivää kuussa, niillä on oppimisen kannalta suuri merkitys ja jos olen pois, putoan kärryiltä heti. Harmittaa niin vietävästi. Jos olisin ollut töissä, olisin astunut vain kadulle ja nähnyt penkkarirekat. Jos mies ei olisi ollut iltavuorossa, olisimme voineet illalla vielä viettää minijuhlat. No, näin tällä kertaa. Onneksi meillä on kuitenkin viikonloppuna bileeeeet!!!! :)

Rakas aviomieheni täyttää siis pyöreitä ja siinä onkin kerrakseen syytä juhlaan! Mies ei halunnut massiivisia juhlia, jotka minä tosin olisin mielelläni järjestänyt, joten me juhlimme kotona tärkeimpien ja läheisimpien ystävien kesken tätä syntymäpäivää. Kaikkihan lähtee siitä, että me kun jotain järjestetään, mitään ei tehdä puolivillaisesti vasurilla. Kaikki on aina vimpan päälle viilattua ja tarjoiluiden suhteen ei pihistellä. Koskaan.

IMG_5429.jpg

Teeman ja värimaailman mietin tarkkaan ja Pinterest on ollut oiva apu tarjoiluita ja esillepanoja sumpliessa. Koska ruoka on meille molemmille tärkeää, mies kun työskenteleekin vielä ruoan parissa, on meidän tarjottavat mietitty piirun tarkasti. Kokonaisuuden on oltava eheä, makujen sovittava toisiinsa ja raaka-aineiden oltava laadukkaita. Haluamme mielellämme tarjota myös aina jotain erilaista, kuin aiemmin ja näistä lähtökohdista lähdettiin miettimään pöydän antimia. Koska varsinaisen ruokapöydän ääreen ei todellakaan mahdu kaikki, oli myös tämä pointti otettava huomioon tarjoiluissa. Ruoan pitää olla siis helposti nautittavaa myös ilman istumapaikkaa. Koska emme pidä turhantärkeästä ja jäykästä pönöttämisestä muutenkaan, osittainen rento fingerfood on kaikkinensa täydellinen ratkaisu!

Mitään täytekakkua ei mies halunnut, joten ratkaisin makean tarjottavan senkin aika lailla pääruoan tapaan - helppoa ja rentoa. Koska visuaalisuus ja esteettisyys on itselleni tärkeää, on ruoan esillepano ihan ykkösasioita ja siihen panostetaan ihan erityisesti tällä kertaa. It's all about the details...

IMG_5426.jpg

Pitkällisen mietinnän tuloksena varsinaisia etukäteisjärjestelyitä ei edellisenä iltana tai aamuna tarvitse kovin paljoa tehdä - ruoka syntyy tarjolle suunnitelmien mukaisesti nopeasti, joten olen melko levollisin mielin. Tai no... tuo oli kyllä emävale. En koskaan ole levollisin mielin juhlajärjestelyitä tehdessäni. Perfektionisti-minä on natsimaisen tarkka kaikesta ja vain minä itse osaan laittaa kaiken tip top. Melkoisen ärsyttävää jopa omasta mielestäni! Mies ja tytär saavatkin olla vain statistin roolissa, mutta mies kun on muutenkin päivän juhlakalu, hän saakin ottaa rennosti ja olla huolehtimatta.

Vielä kun pyörähdän siinä pitkäripaisessa kaupassa ja hankin ruoat, alkaa setti olemaan kasassa! Eiköhän bloginkin puolelle eksy juhlahuumaa ensi viikolla sitten. Postauksen kuvat ei liity juttuun niin mitenkään, mutta kotona ollaan edelleen harmonisen rauhallisissa tunnelmissa ja jos vähän vinkkaan - eiköhän ne juhlienkin teemavärit löydy näistä kuvista. Montaa vaihtoehtoahan ei tosin ole...! :)