Viikonloppuna maailmalta kantautui hyvin ikäviä uutisia. Jotenkaan sisustusaiheinen hömppäpostaus ei tuntunut kovin oleelliselta, vaikka jokaiseen päiväänhän tarvitsee myös jotain kevyttä, kaunista ja hyvää.

IMG_3796.jpg

IMG_3787.jpg

Tämä viikonloppu oli tosi rentouttava.

Perjantaina kävin töiden jälkeen Plantagenissa ostamassa kotiin vähän lisää kauteen sopivia kasveja, lauantaina sai tukka taas vähän kirkkaampaa sävyä ja paremman näköiset latvat kampaajan käsissä ja illalla lähdimme vielä kuubalaisen reggaetonbändin keikalle. Olipa ihanaa päästä kunnolla ulos tuulettumaan, näkemään vanhoja kavereita ja tanssimaan. Hyvä, että tuli lähdettyä, vaikka sohva ja villasukat kovasti houkuttivat. Oli tosi hauska ilta!

IMG_3782.jpg

Eilen tehtiin vähän pihahommia raikkaassa säässä ja saatiin vihdoin terassi laitettua talviteloille. Pitkin pihaa varisseet, märät lehdet on nyt poissa, kalusteet on viety kellariin suojaan ja lyhdyt ripustettu aidan seiniin. Lumi voi tulla!

IMG_3800.jpg

Kotiin alkaa selvästi tulemaan talvisempaa fiilistä. Nappasin Plantagenista mukaani ihana pinean, tuollaisen tosi söpon havukasvin. Jotenkaan huonekuusi ei enää iske, nyt teki mieli jotain toisenlaista. Mukaan lähti myös ekaa kertaa jouluruusu. Onpa tosi kaunis ja herkän näköinen kukka, eikä ollenkaan liian jouluinen ilmeeltään. Hyasintit ovat sitten seuraavat, mutta mielestäni niiden aika ei ole ihan vielä.

Reipasta viikonalkua kaikille.