Tänään käynnistin aamuni lempparikahvilastani mukaanotetulla ekstra-kuumalla kaakaolla! Tämä aamu on erityinen, sillä tänään alkaa miniloma! :) Rooma on ollut to go -listallani ikuisuuden, mutta aina jokin muu kohde on mennyt edelle. Nyt vihdoin suuntaamme sinne, enkä malta odottaa iltapäivään!

Jos joskus olen tuntenut jonkin elämäni ajanjakson rankkana, niitä on ollut kaksi. Viime syksy ja tämä syksy. Viime syksy oli hyvin kurja ja surullinen monella tapaa ja tuli sellainen olo, että on pakko päästä pois edes hetkeksi! Pakenimme tuolloin Amsterdamiin. Se reissu teki tosi hyvää, vaikka niin kauas ei pysty matkustamaan, että surua tai murheitaan karkuun pääsisi. Muistan kuitenkin tuon reissun jotenkin lohdullisena ja tarpeellisena akkujen latauksena. Sieltä palatessa oli taas ihan uudenlaista voimaa!

IMG_2765.jpg

Tämä syksy ei ole päästänyt meitä yhtään sen helpommalla, viime kuukaudet ovat tuntuneet ihan järkyttävän rankoilta. En tiedä ollaanko tässä keretty edes pysähtymään ja sisäistämään kaikkia asioita. Viimein tuhat rautaa tulessa koitui kohtalokseni ja kroppa lakosi. Oli pakko pysähtyä ja lakata hösäämästä jokaista asiaa yhtä aikaa. Nyt tilanne alkaa kaikin puolin vähän helpottamaan ja terveyskin on palannut oikeille raiteille.

Syksy on saavuttanut Suomen ihan tosissaan ja vaikka rakastankin syksyä vuodenaikana harmaine sateineen, pieni aurinkoenergia ei ole yhtään pahitteeksi tähän kohtaan. Varsinkin, kun täksi päiväksi on luvattu oikeaa syysmyrskyä!

IMG_2767.jpg

Matkalaukku on pakattu ja viimeiset työjutut on parhaillaan työn alla ennen pidennettyä viikonloppua Roomassa. Minä tyttö hyppään iltapäivällä uuteen junaan kohti lentoasemaa ja tapaan siellä siippani. Taidan potkaista miniloman käyntiin lasillisella skumppaa lentokentällä fiilistellen. Lähdön hetki on aina yhtä kutkuttavan tuntuista.

Neljä ihanaa päivää aurinkoisessa Roomassa odottaa - nähtävyyksiä, ihanaa italian kieltä, vielä ihanampaa italialaista ruokaa ja viiniä, kahdenkeskistä aikaa rakkaan miehen kanssa. Ihan oikeasti, tätä tarvitsen juuri nyt!

Mahtavaa viikonloppua myös teille!