Viime viikot ovat olleet melko tuskallisia jatkuvien vatsavaivojen kanssa. Mikään ruoka ei ole pysynyt sisällä päiväkausiin, ei edes vesi ja koko ajan on ollut kipuja, turvotusta, kramppeja ja lukemattomia kertoja vessassa ramppaamista ja nyt ei puhuta päivän aikana, vaan peräti tunnin aikana. Olen paastonnut päivät, syönyt töissä joko en mitään tai muutaman näkkileivän teemukin kanssa ja nekin tulleet ulos samantien. Neste ei sekään pysy sisällä, joinain päivinä en ole juonut edes yhtään vettä, lukuun ottamatta vesitilkkaa, jolla olen saanut lääkkeet alas. Kotona illalla olen sitten syönyt kaksin käsin, vetänyt lääkkeitä kramppeihin ja kärsinyt. Parhaimmillaan yöunet ovat olleet muutaman tunnin ja nekin pätkissä, sillä vessassa on pitänyt rampata myös yöllä. Silti kertaakaan en ole ollut pois töistä vatsan takia, sama kai se on missä sattuu tai missä käy vessassa? Töihin olen pukeutunut mahdollisimman mukaviin väljiin mekkoihin, jotka ei kiristä eikä purista ja joilla jaksan istua töissä täyden päivän.

Lääkäri soitti tulokset labrakokeista ja niistä näytteistä, jotka totta kai joutuu toimittamaan, kun vatsaongelmista on kyse - ei mitään, kaikki normaalia. Diagnoosina stressi. Olis edes ollut salmonella tai joku yersenia. Niihin olisi ollut täsmälääkkeet ja oireet kadonneet muutaman päivän päästä. Nyt odottelen hamaan tappiin, kunnes päässä hellittää(?) ja vatsakin rauhoittuu. Pirunmoista. Eikö olekin jännä juttu, etten itse edes tunne olevani stressaantunut. Toki surullinen kaikesta tapahtuneesta, huolissani läheisistä ja pientä kiirettä on pukannut miljoonia käytännön asioita hoitaessa, mutta en ole kokenut olevani mitenkään ahdistunut tai lopen väsynyt. Nyt huomaan stressaavani tästä vatsasta ja ajattelen sitä koko ajan. Ei varmaan ainakaan helpota tilannetta. Tätä menoa alkaa yleiskunto heikkenemään. Ei ole normaalia olla ravinnotta joka päivä yli 8 tuntia ja juoda pari desiä päivässä iltaisin. Syöminen on tuntunut vastenmieliseltä, kun tietää mikä on seuraamus. Nälkää ei varsinaisesti enää tule edes normaalilla tavalla.

IMG_0584_2.jpg

Parin viikon päästä olisi lähtö Roomaan. Olisi mukavaa, jos olisin kunnossa siihen mennessä. Jotenkin tuntuu, että haluaisi nähdä reissussa muutakin, kuin hotellihuoneen kylppärikaakelit. Olisi kiva mutustella ihania italialaisia ruokia ja nauttia makoisia viinejä pälyilemättä koko ajan missä on lähin wc. Miten ihmeessä tätä tunnistamatonta pään sisäistä over loadia saa oikein purettua? Mies käski unohtaa kaiken muun, paitsi käsillä olevan hetken. Ei mietitä kaavailtua kylppäriremppaa, ei eteisen peililiukuovia, ei talvilomaa, ei uuden auton hankintaa. Minulla tunnetusti on tuhat rautaa tulessa - päälle normi työ ja opiskelu. Kai se ihmisen kapasiteetti sitten on todellakin rajallinen?

Yritän ihan todella hoitaa nyt vain yhden asian kerrallaan. Olla tässä ja nyt tänään. Huomista en mieti. Yritän tehdä asioita, joista nautin. Metsälenkki sateessa koiran kanssa. Lemppariohjelma sohvalla viltin alla. Hotellin valinta Rooman reissua varten. Uppoutuminen hyvään kirjaan. Puhelu ystävän kanssa. Lämmin hali perheelle. Sauna. Koiran rapsuttelua. Eikö tuo jo kuulostakin leppoisalta ja rennolta ja niissä merkeissä on viikonloppu kulunutkin. Ja arvatkaa mitä - on se vatsakin vähän vihdoin rauhoittunut. Sisällä on pysynyt jo monta ateriaa ja kivut ovat nekin enää ajoittaisia. Vielä en uskalla juhlia, katson rauhassa mihin tilanne etenee ja ehkä sitä lääkärin ehdottamaa vatsan ultraustakaan ei tarvitse tehdä, jos oireet todella alkaa helpottaa vihdoin.

Olin eilen jäähallin kirpputorilla myymässä vanhoja kamoja pois ja ihan hyvin kävi kauppa. Tein myös ihan älyttömän löydön ja palailen siihen illalla! :)

Rauhallista sunnuntain jatkoa kaikille.